maanantai 31. joulukuuta 2012

Neitsyt - vuosi 2013



Ihmissuhteesi ovat muuttumassa, mutta muutos ulottuu tämän vuoden lisäksi jopa monen vuoden päähän. Muutos on asteittainen ja rauhallinen, joten et ehkä huomaa sen vaikutusta kuin vasta jälkikäteen. Se vaikuttaa erityisesti parisuhteeseesi, mutta myös ihmissuhteisiisi muillakin tasoilla. Se vaikuttaa siihen miten kohtelet muita ihmisiä sekä siihen millaisia ihmisiä kohtaat. Olet itse melko tarkka ja analyyttinen, mutta ihmissuhteiden kautta saat elämääsi paljon pehmeämpää ja rauhallisempaa energiaa. Niissä mielikuvituksekas ja tunteellinen puolesi pääsevät esiin. Ihmissuhteesi ja erityisesti parisuhteesi vaikuttavat sinuun nyt voimakkaasti, joten huolehdi siitä, että vietät myös aikaa yksin, jottet unohda kuka sinä itse olet. 

Alkuvuodesta urasi vaatii huomiota ja voi tuoda sinulle odottamatonta vastuuta ja menestystä. Olet kuitenkin valmis mahdollisiin uusiin tehtäviisi. Loppuvuodesta pääset toteuttamaan unelmiasi laajemmassa mittakaavassa, työkuvioiden ulkopuolella. Loppuvuosi näyttää merkillesi hyvin sosiaaliselta ja voit tavata monenlaisia mielenkiintoisia ihmisiä. Uudet harrastukset tai mielenkiinnonkohteet saattavat uudistaa sosiaalista elämääsi. Vuoteen näyttää mahtuvan yhtä lailla työtä ja huvia.

Leijona - vuosi 2013



Kotiolot vaativat huomiosi vuoden mittaan. Vastuusi ja velvollisuutesi kotona, perheen tai suvun parissa ovat lisääntyneet, ja joudut käyttämään ylimääräistä energiaa sopeutuaksesi muuttuneisiin olosuhteisiin. Samalla kotonasi näyttää olevan jotain todella onnekasta. Löydät sieltä ehkä kipeästi kaipaamaasi vastalääkettä uran haasteisiin. Varaa perheellesi ja kodillesi niin paljon aikaa kuin ne tarvitsevat. Työsi hyötyy siitä pidemmän päälle. 

Toisaalta olet myös innokas tutkimaan maailmaa. Kaipaat myös seikkailua elämääsi. Suunnittelet ehkä elämäsi matkaa, tai saat tärkeitä suhteita kaukaisiin maihin muuta kautta. Osa leijonista jatkaa opintoja, tai aloittaa ne nyt. Molemmat vaihtoehdot johtavat hyviin tuloksiin. Kumppanisi näyttää liittyvän kiinteästi tähän teemaan, joten muutos voi tulla hänen kauttaan. Hän saattaa aloittaa opiskelun tai muutatte kauan hänen työnsä takia. Tämä trendi on pidempiaikainen, joten muutos saattaa olla aivan ajatusasteella, ja toteutua vasta tulevina vuosina. 

Kaverit ja harrastuksesi ilahduttavat sinua erityisesti alkuvuodesta. Sosiaalinen elämäsi voi olla erittäin vilkasta ja viihdyttää. Loppuvuodesta tahti hieman rauhoittuu ja nautit ehkä hyvinkin seesteisestä vapaa-ajasta. Rentoutuminen ja hiljentyminen ovat tärkeitä teemoja merkillesi loppuvuodesta, joten raivaa niille mahdollisuuksia. Tarvitset palauttavan kauden ennen kuin merkissäsi alkaa taas tapahtua.

Rapu - vuosi 2013



Ravulle on tiedossa hyvin luova ja henkisesti äärimmäisen tyydyttävä vuosi. Toisaalta parisuhde tai ura voi esittää yllättäviä haasteita. Molemmat ovat mielenkiintoisessa muutosvaiheessa. Urasi muutostrendi on näistä kahdesta nopeampi, silti sekin kestää useita vuosia. Jokin saattaa muuttua äkillisesti tavoitteissasi tai työmahdollisuuksissasi. Jotkut entiset tavoitteet eivät välttämättä tunnu enää oleellisilta, tai vaihtoehtoisesti keksit yllättävän tavan saavuttaa haluamasi. Työtarjous, ylennys tai työpaikan vaihdos voi tapahtua odottamatta. Muutos voi epäilyttää, mutta älä hylkää sitä suinpäin. Kaipaat selvästi jotain uutta ja olet itsellesi velkaa ainakin sen, että harkitset erilaisia vaihtoehtoja. 

Muutos parisuhteessa tai ihmissuhteissa on luonteeltaan hitaampi, mutta samalla syvällisempi. Kaipaat enemmän merkitystä läheisiin ihmissuhteisiisi. Yhteiset harrastukset voivat auttaa tuntemaan toisenne paremmin. Leikki ja ilo kuuluvat aikuistenkin elämään. 

Alkuvuosi voi olla melko hiljaista odotus- ja etsiskelyaikaa. Uusi sykli on alkamassa ja sitä ennen kannattaa rauhoittua kunnolla. Vuoden loppupuolisko on sinulle onnekasta aikaa, koska jupiter siirtyy omaan merkkiisi. Nyt on rapujen vuoro ponnistaa elämässä eteenpäin. Tärkeimmät unelmasi voivat toteutua, joten älä ujostele ainakin miettiä niitä selkeiksi päämääriksi itsellesi. Luovuutesi ja viisautesi ovat huipussaan heinä-elokuussa. Uneksi rohkeasti.

Kaksonen - vuosi 2013



Kukin kaksonen on erityisen onnekas koko vuoden alkupuoliskon, koska heillä on onnenplaneetta jupiter omassa merkissään. Kaksonen voi löytää niin paljon uusia puolia itsestään kuin suinkin haluaa. Haaveillasi on paremmat mahdollisuudet toteutua kuin pitkään aikaan. Elämääsi voi astua parempi puolisko tai parisuhde paranee entisestään. Joillekin onni voi olla ylennys tai uusi työ. Toisen vuosipuoliskon jupiter viettää raha- ja ansiotulosektorillasi, ja voit varmistaa itsellesi paremman palkan. Kausi auttaa sinua kohottamaan itseluottamusta, ja alat arvostaa itseäsi aiempaa enemmän, ja hyvästä syystä. Joka tapauksessa nautit elämästä enemmän kuin aikoihin. Sosiaalinen elämäsi voi olla erittäin vilkasta. Saat ehkä uusia ystäviä, jotka ovat aivan erilaisia kuin muut tuntemasi ihmiset. Tai aloitat harrastuksen, josta on iloa pitkäksi aikaa. 

Työkuviot saattavat tuntua vaativammilta kuin aikoihin. Toisaalta ne muuttuvat nyt myös tyydyttävämmiksi. Itse asiassa saatat tänä vuonna ja myös tulevina vuosina löytää aivan uudenlaista merkitystä työstäsi ja mielenkiintoista sisältöä siihen. Suhtaudu avoimin mielin kaikkiin mahdollisiin työhön liittyviin muutoksiin. Pidä huolta terveydestäsi, koska työtahti voi kostautua. Tarkista rutiinisi, sillä hyvät rutiinit auttavat sinua pääsemään tavoitteisiisi vähemmällä vaivalla. Sama koskee esimerkiksi kuntoliikuntaa, johon kannattaa käyttää nyt aikaa. Kunnossasi ei ehkä ole mitään vikaa, muttei kannata ottaa turhia riskejä.

Härkä - vuosi 2013



Härillä on koko vuoden ajan painopiste erityisesti ihmissuhteissa. Viime vuonna todennäköisesti pääsit hienosti eteenpäin omien henkilökohtaisten tavoitteidesi suhteen, mikä antaa energiaa vielä tähänkin vuoteen. Pidä silmällä aiempia saavutuksiasi, ja pidä niistä hellästi huolta edelleenkin, vaikket tunne koko ajan samaa intohimoa niitä kohtaan. Niiden paikka elämässäsi voi muuttua, mutta ne eivät ole poistumassa mihinkään. 

Ihmissuhteet ovat nyt tärkeitä monella eri tavalla: ne opettavat, antavat ja vaativat paljon. Opit paljon suhteistasi muihin ihmisiin, mikä auttaa sinua kasvamaan edelleen ihmisenä. Tähän asti epävarmat ihmissuhteet joko katkeavat tehdäkseen tilaa paremmille tai ne vakiintuvat vihdoinkin. Elämässäsi ei ole enää tilaa epävarmuudelle ihmissuhteiden suhteen, varsinkaan parisuhteen. Näet selkeämmin kuin ehkä koskaan aikaisemmin millaisen suhteen ansaitset ja tarvitset, ja mitä voit tehdä itse saavuttaaksesi sen. Löydät itsestäsi aivan yllättävää viisautta, kärsivällisyyttä ja voimaa. 

Ulkomaihin, opiskeluun tai kaukomatkailuun liittyvät asiat muokkaavat mieltäsi ja maailmaasi vielä vuosien ajan. Myös jokin filosofinen tai henkinen suuntaus voi muuttaa elämääsi, mutta tämä muutos on hyvin hidas ja pitkäkestoinen. Maailmasi muuttaa ja avartuu, ja suurimman osan aikaa nautit siitä. Rentoudu ja nauti.

Oinas - vuosi 2013



Oinas 
Oinaat käyvät parhaillaan läpi useamman vuoden kestävää henkilökohtaista muutoskautta. Elämäsi on jollain tasolla jumittunut, ja tämä kausi auttaa sinua vapautumaan ja löytämään lisää motivaatiota. Kaipaat enemmän liikkumatilaa ja myös uusia ajatuksia. Osa sinusta kapinoi nykyistä elämääsi vastaan. Tiedät että kaipaat muutakin ja tartut tilaisuuteen heti kun havaitset sellaisen. Sisimmässäsi sinulla on vapaus tehdä ihan mitä haluat ja olla juuri sellainen kuin haluat. Ole kuitenkin diplomaattinen muuttaessasi elämääsi. Muut kyllä uskovat muutosten tarpeellisuuteen nähdessään, että sinä muutut tyytyväisemmäksi. Löydät sen mitä kaipaat, mutta älä polta turhaan siltoja perässäsi. Muutos koskettaa vuonna 2013 voimakkaimmin 24.3.- 3.4. syntyneitä oinaita. 

Viestintä, kirjoittaminen yms tuovat oinaille onnea ja uusia mahdollisuuksia erityisesti vuoden alkupuoliskolla. Olet sosiaalinen ja nautit siitä. Löydät lukuisia mahdollisuuksia menestyä lähielämästäsi ja -ympäristöstäsi. Loppuvuonna onni löytyy kotoasi. Nautit hyvästä ruoasta ja kiireettömyydestä. Se kannattaa, sillä samalla keräät energiaa seuraavaa aktiivisempaa kautta varten. Urasi on hitaan muutoksen alaisena, ja tämä kotikausi auttaa omalla tavallaan näkemään selvemmin, mitä voit odottaa uraltasi ja millaisia tavoitteita sinun kannattaa asettaa itsellesi.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuosi 2013 astrologisesti!



Vuodet eivät ole koskaan samanlaisia vaan jokaisella vuodella on oma yleisilmapiirinsä ja omat erityispiirteensä. Vuosi 2013 on monien helpotukseksi edellistä vakaampi vuosi. Vuonna 2012 useat kaukaiset planeetat vaihtoivat merkkiä muuttaen siten merkittävästi astrologista ilmastoa. Tähän vuoteen ei sisälly samanlaisia merkittäviä muutoksia. Yleinen painopiste on sen sijaan elämän vakiinnuttamisessa ja turvallisuuden kehittämisessä. Se ei tarkoita sitä, että vuodesta tulisi tylsä. Osalla merkeistä, kuten skorpioneilla, vuosi on hyvin intensiivinen ja saattaa mullistaa elämän pitkäksi aikaa. Joillakin muilla merkeillä on rauhallisempaa, mutta heillä on omat hektiset kautensa joskus muulloin. Kaikilla merkeillä kuitenkin tapahtuu ympäri vuoden. Elämä ei pysähdy koskaan. 

Aurinko vierailee jokaisessa merkissä vuoden mittaan. Samoin tekevät merkurius ja venus. Ne piristävät jokaisen horoskooppimerkin elämää vuorollaan ja vaikuttavat samalla muilla elämänalueilla muissa merkeissä. Oma synttärikuukausi on enemmän uusi vuosi itselle kuin kollektiivinen uusi vuosi, jota juhlitaan kalenterivuoden vaihtuessa. Osa kuukausista on yleisesti toisia aktiivisempia. Esimerkiksi kevät- ja syyspäiväntasaus aloittavat intensiiviset kuukauden pituiset jaksot. Samoin tekevät kesäpäivänseisaus ja talvipäivänseisaus. Ilmassa on luonnostaan enemmän uutta energiaa kuin muina aikoina vuodesta.  

Vuoden 2013 onnekkain kuvio on jupiterin, saturnuksen ja neptunuksen vesimerkeissä muodostama suurkolmio, joka on täydellinen heinäkuussa. Se kuitenkin aktivoituu myös muina kuukausina.  Tunne-elämä tasaantuu ja syvenee. Emotionaalinen tasapaino on helpompi saavuttaa ja säilyttää kuin usein muulloin. Se tuo uusia mahdollisuuksia erityisesti kaikille vesimerkeille, eli ravuille, skorpioneille ja kaloille. Se helpottaa myös muiden merkkien elämää. 

Vuoden 2013 astrologisesti haastavin kuvio on pluton ja uranuksen neliö, joka aktivoituu toukokuussa ja marraskuussa. Velvollisuudet ja vastuu rajoittavat liikaa yksilöllisyyttä jollakin alueella. Vanhat valtarakenteet kaipaavat uudistusta ja muutosta. Kuvio vaatii luopumaan jostakin vanhasta ja aikansa eläneestä. Kotioloissa myös vanhemmat ja lapset etsivät uusia rooleja. Muutosta voi aina helpottaa pitämällä mieli avoimena monille eri vaihtoehdoille. Neliö haastaa erityisesti johtavat merkit, eli oinaat, ravut, vaa'at ja kauriit. Muihin merkkeihin se vaikuttaa välillisesti eikä niin suoraan.

Mukavaa Uutta Vuotta kaikille!
~ Liisa

Kireyttä ilmassa

Tänään on taas potentiaalisesti haastava päivä... Aurinko kohtaa pluton kauriissa. Yhdistelmä nostaa esiin tavoitteet, ja näyttää mitä esteitä niiden saavuttamisen edessä on vielä. Päivän tunnelma voi olla hyvin kunnianhimoinen, ja juuri siksi myös turhautunut. Haasteet voivat näyttää isommilta kuin ne ovat todellisuudessa. Toisaalta tällainen päivä sopii hyvin tavoitteiden miettimiseen. Huomenna uudenvuodenaattona on jo paljon rennompi ja leppoisampi tunnelma! 

perjantai 28. joulukuuta 2012

Täysikuu Ravussa

Joulupyhät menivät nopeasti, melkein liiankin äkkiä. Nyt taas tuntee kuinka energia kasvaa täysikuuta varten. Ilmassa on paljon energiaa, ja osa siitä on hyvin räjähtävää. Onneksi vaikutus ei ole pitkä, mutta kaikki ehtivät varmaan kokea joitain turhauttavia hetkiä.


Tämä täysikuu on monella tapaa hyvin perhekeskeinen, ja sopii lomapäiviin, kun aikaa vietetään usein oman perheen ja laajemmin suvun kesken. Siinä on kuitenkin individualistinen sivujuonne, joka pakottaa miettimään omaa yksilöllistä paikkaa ja omia henkilökohtaisia tarpeita laajemmassa kehyksessä. Useimmista tuntuu jossain määrin vaikealta olla täysin oma itsensä ja samalla täyttää rooli perheessä tai laajemmin yhteiskunnassa. Se kuitenkin on mahdollista ja tänään voi löytyä uusi tapa toteuttaa itseään.

Täysikuu vaikuttaa kaikkein voimakkaimmin johtaviin merkkeihin:
Ravuille tämä voi olla hyvin emotionaalista aikaa. Tunteet ovat pinnalla, kuten muillakin, mutta ravut ovat usein muita herkempiä aistimaan ja nimeämään niitä. Tänään voi paljastua jokin ristiriita muiden odotusten ja omien reaktioidesi välillä. Jokin velvollisuus voi rasittaa ihmissuhteita. Älä ylireagoi. Järkevämpi ratkaisu löytyy pian.

Kauriilla voi sen sijaan olla vastassaan tunteellinen kumppani. Todennäköisesti se on seurustelu- tai elämänkumppani, mutta se voi olla myös hyvä ystävä, jonka kanssa teet tiivistä yhteistyötä. Kaiken lisäksi joudut tasapainottelemaan jonkin menneisyyden painolastin kanssa. 

Oinailla täysikuu valaisee perhetilannetta. Se voi ulottua suvussa ja menneisyydessä jopa useamman sukupolven päähän. Voit löytää uuden näkökulman johonkin perhettäsi, juuriasi tai jopa emotionaalista tasapainoasi koskettavaan asiaan. Samaan aikaan kamppailet ollaksesi oma itsesi.

Vaaoilla paine jakaantuu uran ja muiden tavoitteiden sekä toisaalta kodin tai muiden elämän tukipilareiden välillä. Mieti tuntuvatko uratavoitteesi oikeilta. Antavatko ne sinulle aitoa tyydytystä? Samalla sinun täytyy ottaa huomioon kumppanisi tai partnerisi näkökanta. Se tuottaa haasteen jonka ratkaisemisesta myös nautit.

Muuttuvilla ja kiinteillä merkeillä paine ei ole ihan yhtä kova:
Kaksosilla paine tuntuu raha-asioissa. Sinusta voi tuntua siltä, ettet tienaa tarpeeksi. Tai haluat tehdä muutoksia siihen, miten käytät rahasi. Jokin harrastus voi viedä enemmän rahaa kuin pitäisi, mistä voi tullaa kitkaa sinun ja kumppanisi välille. Usein pienilläkin kompromisseilla pääsee pitkälle.

Jousimiehet joutuvat sen sijaan pohtimaan yhteisiä hankintoja ja samalla myös yhteisiä arvoja. Omat tulosi muuttuvat paljon kuluvien vuosien aikana, mikä heijastuu väistämättä myös jaettuihin taloudellisiin velvollisuuksiin. Lapsista voi tulla yllättäviä menoja, tai tilanne voi ainakin tuntua siltä.

Neitsyillä täysikuu vaikuttaa laajoihin ystäväpiireihin. Arvosi muuttuvat pikkuhiljaa, ja samoin ihmiset, joiden kanssa tunnet hengenheimolaisuutta. Nyt myös jotkin parisuhteen velvollisuudet estävät sinua viettämästä ehkä niin paljon aikaa kuin haluaisit ystävien tai harrastusten parissa.

Kaloilla täysikuu vaikuttaa lapsiin ja omiin luoviin harrastuksiin. Mietit ehkä miten ne sopivat laajempaan kuvaan ja idealistisiin tavoitteisiisi. Elämääsi voi kuitenkin tulvia lisää iloa, jos annat sille mahdollisuuden. Raha-asiat saattavat huolestuttaa sinua hetkellisesti.

Härillä täysikuu valaisee kaikenlaisen kommunikoinnin ja arkisten ihmissuhteiden huoneen. Oma ajattelutapasi korostuu. Voit saada hyviä ideoita matkoistasi tai opiskeluistasi. Sisarusten kanssa voi olla intensiivistä hyvässä tai pahassa.

Skorppareiden ajatukset suuntautuvat matkusteluun, mitä kauemmas sen parempi! Suunnittelukin sopii hyvin tämän hetken ilmapiiriin. Tai jos yhä opiskelet, saat siihen tarvittavaa lisäenergiaa. Pidä kuitenkin kaiken varalta hyvää huolta terveydestäsi ja jaksamisestasi.

Leijonille tämä täysikuu merkitsee hetkellistä hiljentämistä ja rauhoittumista. Etsi ja kokeile mikä on sinulle ihanteellinen levon ja tekemisen tasapaino. Kun tunnet rajasi, ja opit ne hyvällä tai pahalla, elämäsi on kaikin puolin helpompaa. Erityisesti lepo kotona auttaa.

Vesimiehet näkevät yleisen terveydentilansa ja jaksamisensa arjessa tavallista selkeämmin. Huomaat nyt, jos olet haalinut liikaa tekemistä. Kyse voi olla myös vääränlaisten asioiden tekemisestä. Jaksaminen vaatii motivaatiota, ja sen suunta muuttuu ajan myötä.

~ L

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Uusikuu jousimiehessä 2012

Huomenna torstaina on jälleen uusikuu, tällä kertaa jousimiehessä. Ilmassa on paljon tulienergiaa, koska kuun ja auringon lisäksi myös merkurius on jousimiehessä ja uranus puolestaan oinaassa. Kaikki tulimerkit saavat inspiraatiota tästä uudestakuusta. Ja se vaikuttaa muihinkin merkkeihin, mutta vähemmän henkilökohtaisesti.


Pidän hyvin paljon uusienkuiden energiasta: aurinko ja kuu yhdistyvät hetkeksi, sitovat yhteen tärkeimmät voimavaransa luodakseen jotakin aivan uutta, jotain mitä ei ole ollut olemassa aikaisemmin, ennen kuin nyt. Muutokset eivät aina ole järisyttäviä, mutta pienet ja suuret muutokset ovat kuitenkin yhtä tarpeellisia.

Eri merkeillä uudet alut ja mahdollisuudet ilmestyvät erilaisille elämän osa-alueille:
Jousimiehille tämä on henkilökohtaisen kasvun uusikuu. Se muokkaa tavoitteitasi. Joillekin se tuo kokonaan uusia päämääriä ja toisilla se tarkentaa jo olemassa olevia tavoitteita. Synttärikuukauden kunniaksi kannattaa miettiä tavoitteet ainakin vuodeksi eteenpäin. Sopivasti suuruudenhulluille jousimiehille sopii pidempikin ajanjakso. Ja aina niitä suunnitelmia voi muokata lisää matkan varrella. :)

Kauriille tämä uusikuu tuo mielenrauhaa. Se auttaa luopumaan suorittamisesta ja vain nauttimaan elämästä jonkin aikaa. Halutessasi voit löytää velvollisuuksien suorittamisen välistä yllättäviä lepotaukoja.

Vesimiehille tämä on sosiaalinen ja idealistinen uusikuu. Löydät uusia puolia harrastuksestasi, ystäväpiiristä tai jostakin tärkeästä vertaisryhmästä. Kannattaa suunnitella jotain opiskeluun tai matkusteluun liittyvää.

Kalojen kannattaa asettaa uusi tavoite uralla tai elämässä yleisemmin. Jos olet esimerkiksi tyytymätön työhösi, sinun kannattaa aluksi visualisoida mieluisampi tilanne. Positiiviset mielikuvat alkavat elää omaa elämäänsä alitajunnassasi ja voivat toteutua yllättävän helposti.

Uusikuu voi herättää oinaiden seikkailunhalun! Haluat löytää uusia asioita elämääsi. Kaikki uusi kiinnostaa sinua. Lisäksi haluat myös ymmärtää maailmaa ja voit löytää jonkin filosofian tai ajattelutavan, joka auttaa sinua eteenpäin elämässä.

Härille uusikuu voi avata uusia ulottuvuuksia parisuhteessa. Voitte löytää uutta jaettavaa tai uusia yhteisiä arvoja. Nyt on hyvä hetki myös uudistaa kustannusten ja työn jakautumista suhteessa, jos sille on tarvetta.

Myös kaksoset voivat uudistaa ihmissuhteitaan. Nyt kannattaa miettiä mitä oikeasti haluat erilaisista ihmissuhteista ja parisuhteesta. Elämäntilanne muuttuu jatkuvasti ja tämä uusikuu auttaa päivittämään tärkeimmät ihmissuhteet ajantasalle.

Ravuille uusikuu tarjoaa loistavan mahdollisuuden terveys- tai elämäntaparemonttiin! Lisää liikuntaa vai sopivampi ruokavalio? Myös arjenhallinta helpottuu, jos haluat keskittyä siihen nyt. Sinua odottaa entistä parempi kunto!

Leijonat saavat lisää luovuutta. Mikä vain projekti, joka kuvastaa persoonallisuuttasi, saa nyt hyvän alun tai lisää vauhtia. Kannattaa suunnitella suuria eikä olla liian ujo tai vaatimaton. Voit saavuttaa mitä vain mitä lähdet tavoittelemaan luottavaisena.

Neitsyiden kannattaa keskittyä hetkeksi kotiin ja perheeseen. Rentoutuminen ja latautuminen nyt tuovat positiivista energiaa kaikkialle elämääsi. Nyt on hyvä hetki vaalia sukulaisuussuhteita ja syödä hyvin.

Vaa'at voivat laajentaa sosiaalista ympäristöään. Voit törmätä mielenkiintoisiin ihmisiin, kirjoihin tai keskusteluihin. Kaikenlaiset sosiaaliset kontaktit, joita keräät nyt, helpottavat elämääsi seuraavan vuoden aikana!

Skorppareille tämä uusikuu tuo mahdollisuuden kasvattaa tuloja tai löytää uusi tulonlähde, kumpi vain on ajankohtaisempaa. Valitettavasti samalla löydät luultavasti jotain uutta mihin haluat käyttää rahasi. Tasapaino säilyy näin universumissa. ;)

HUOM. Muista että uusikuu vaikuttaa myös nousumerkkiisi!

tiistai 11. joulukuuta 2012

Meditaatio - pikaopas

Tänään voi olla kaikille hiukan sekava päivä, kun merkurius tekee neliötä neptunukseen. Yksinkertaiset asiat saattavat osoittautua yllättävän monimutkaisiksi. Todella tärkeät tai vaikeat tehtävät kannattaa siirtää huomiseksi, jos se on käytännössä mahdollista.



Yksi todella tehokas keino vaikeita neptunus-kausia vastaan on meditointi. Olen säännöllisen epäsäännöllinen meditoija. Itselläni se on nyt pinnalla, kun neptunus neliöi aurinkoani. Olen löytänyt meditaation uudestaan eri tilanteissa hieman eri muodoissa. Ja todella haastavissa elämänmuutoksissa se on ollut kaikkein tehokkain apukeino. Se tuo sekä selkeyttä että auttaa sietämään stressiä paremmin.

Yksinkertaisimmillaan meditaatio on pysähtymistä ja hiljentymistä. Se auttaa pysäyttämään turhan tai ahdistavan ajatusvirran. Siihen tarvitaan vain rauhallinen tila ja vähän aikaa. Liian väsyneenä tai vaikka nälkäisenä ei ole paras hetki meditoida, tai tehdä mitään muutakaan.

Itse pidän asioista yksinkertaisina. Liian pitkä tai vaikea harjoitus jää helposti väliin kiireen tai väsymyksen vuoksi. Ja enemmän ei välttämättä ole sen tehokkaampaa. Kuulemma 15 minuuttia päivässä on optimaalisen tehokas aika. Ja aloittaa voi aluksi vaikka viidellä minuutilla, ja venyttää sitä sitten kymmeneen, jos 15 minuuttia putkeen tuntuu ahdistavalta.

Itselläni toimivat parhaiten seuraavat variaatiot:
Ajanotto:
Laita kännykän tai herätyskellon hälytys soimaan 15 minuutin päästä. Istu mukavassa asennossa esim tuolilla tai risti-istunnassa lattialla. Keskitä ajatukset kevyesti hengitykseen ja palaa siihen, jos ne harhailevat, mikä on ihan normaalia alussa ja myöhemminkin. Rentoutuminen syvenee asteittain harjoittelemalla. 
Ajanoton hyvä puoli on se, ettei kelloa tarvitse vilkuilla siinä pelossa, että on kulunut liikaa tai liian vähän aikaa. Huono puoli on hätkähtäminen hereille, kun kello hälyttää.

Hengityksen laskeminen:
Istu mukavasti ja keskity hengitykseen. Hengitä rauhassa sisään ja ulos, ja laske sisään-ulos -hengityksiä. Aluksi voit laskea vaikka viiteenkymmeneen ja pidentää siitä sitten sataan tai enempäänkin.
Tämä voi toimia paremmin niille, joita ahdistaa pelkästään istua paikallaan ja tyhjentää ajatukset. Aivot saavat hieman tekemistä, mutta niin vähän ja mekaanista että syvärentoutuminen on mahdollista. Myös harjoituksen keston arviointi ja sen pidentäminen halutessa on helppoa.

Hieman erilainen laskumenetelmä on laskeminen yhdestä kymmeneen ja sitten siitä alaspäin taas yhteen, ja sen toistaminen. Se voi olla mukavaa vaihtelua laskemiseen.

Jotkut käyttävät laskemisen sijaan mieluummin mantraa, jota toistellaan mielessä uudestaan ja uudestaan. Vaikutus on todennäköisesti samanlainen, kun ajatukset keskittyvät pitkään yhteen sanaan.  

Meditaation kaltaisen tilan voi saavuttaa monella muullakin tavalla, kuten tekemällä käsitöitä tai ulkoilemalla tai tekemällä jotakin muuta toisaalta rentouttavaa ja toisaalta yksitoikkoista, mikä voi olla hyvä lisä varsinaisen meditoinnin päälle.

Meditoida voi tietenkin myös, jos kaikki on hyvin, mutta haluaa saada vielä enemmän irti elämästä. Sitä ei tarvitse säästää vain vaikeisiin tilanteisiin... ;)

maanantai 10. joulukuuta 2012

Joulukuun toka viikko....

Tämän viikon torstaina on taas uusikuu. Se on torstaina, joten sitä ennen tunnelma saattaa olla hiukan unelias. Uusikuu aloittaa aina uuden toimintasyklin, ja sitä edeltävät päivät saattavat siksi olla melko hiljaisia. Elämäntahti kiihtyy taas pikkuhiljaa uudenkuun jälkeen. Tällaiset päivät tarjoavat luonnollisen mahdollisuuden hidastaa tahtia, hiukan samalla tavalla kuin yö tarjoaa hyvän mahdollisuuden nukkumiseen. Aina ei ole mahdollista pitää yllä samanlaista tempoa, mutta se kiihtyy kyllä sopivasti joulupyhiä varten. Täysikuu osuu nimittäin mukavasti välipäiviin.

Toisaalta tätä viikkoa leimaa myös älyllisesti aktiivinen ja utelias ilmapiiri. Merkurius nimittäin siirtyy huomenna tiistaina jousimieheen ja ottaa kontakteja muihin planeettoihin. Ideat saattavat syntyä kuin tyhjästä. Keskustelut ja tapaamiset ovat vilkkaita. Kaikki ideat eivät välttämättä hyviä. Tiistain ideoihin kannattaa suhtautua varauksella. Torstain ajatukset kantavat huomattavasti pidemmälle. Samoin torstain tapaamiset saattavat osoittautua todella mielenkiintoisiksi, osin yllättäviksikin.

Viikonloppuna venuskin aktivoituu siirtyessään jousimieheen. Se tuo hempeämpää ja toisaalta myös iloisempaa energiaa jouskareille. Sunnuntaina se on ikäänkuin ristiriitaisissa merkeissä, jolloin voi olla mahdoton hahmottaa mitä todella haluaa. Ensi viikolla sen vaikutus on jo voimakkaampi ja positiivisempi.

Mukavaa talvista viikkoa!

~ L

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Rauhallinen joulukuu

Hei,
elämäni vauhdittui huomattavasti eklipsien myötä. Totuttelen uuteen työhön ja loppuvuoden juhlat sekä pikkuflunssat pitävät nyt kiireisinä. Tuntuu mukavalta kun energia liikkuu selvästi eteenpäin. Yritän silti ehtiä päivittämään blogia säännöllisesti. :)

Loppuvuosi näyttää onneksi rauhalliselta. Se varmasti sopii hyvin useimmille. :) Uusikuu ja täysikuu rytmittävät tätäkin kuukautta, mutta ne eivät käynnistä yhtä intensiivisiä elämänmuutoksia kuin viime kuun eklipsit. Uusikuu kuun puolivälissä voi vauhdittaa kaikkien matkasuunnitelmia sekä opiskeluintoa. Täysikuu osuu mukavasti välipäiviksi ja sopii hyvin perheen kanssa lomailuun.

Joulukuun kolmannella viikolla jousimiehen merkissä on paljon planeettaenergiaa, mikä vaikuttaa erityisesti jousimiehiin mutta myös oinaisiin ja leijoniin. Tulimerkit saavat paljon aikaiseksi. Merkkisiirtymät ovat normaaleja usein toistuvia vaihdoksia ja tärkein aspektikin on lempeä sekstiili saturnuksen ja pluton välillä. Muutama päivä ennen joulua aurinko siirtyy kauriiseen ja on talvipäivänseisaus. Se merkitsee käytännöllisemmän jakson alkua. 

Joulukuu näyttää kaikin puolin mukavalta ja rauhalliselta kuukaudelta.
  •  Merkurius siirtyy jousimieheen 11.12.12
  • Uusikuu jousimiehessä 13.12.12  
  • Venus siirtyy jousimieheen 16.12.12 
  • Aurinko siirtyy kauriiseen 21.12.12   
  • Mars siirtyy vesimieheen 26.12.12 
  • Saturnuksen ja pluton sekstiili 27.12.12 
  • Täysikuu ravussa 28.12.12 
  • Merkurius siirtyy kauriiseen 31.12.12 
~ L

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Eklipsi ja täysikuu kaksosessa

Vuoden viimeinen eklipsi tulee tänä iltana. Se on samalla täysikuu, eli intensiivinen ja intohimoinen sellaisenaankin, mitä eklipsi vain voimistaa... Mielenkiintoista. :)

Kartalla ja taivaalla on paljon muutakin, kuten planeettarykelmä skorpionissa ja saturnuksen ja venuksen sekstiili plutoon ja marsiin, jotka pehmentävät ja helpottavat erityisesti skorppareiden ja kauriiden elämää. Eklipsi tapahtuu hyvin lähellä jupiteria, mikä on merkittävää kaikille merkeille. Se auttaa kasvamaan henkisesti, mukavalla tavalla ja laajentaa näköaloja ja mahdollisuuksia. Toisaalta sekä aurinko että kuu ovat neliössä neptunukseen, mikä hämärtää päämääriä. Vaikutus jää varmasti eklipsin positiivisten vaikutusten varjoon.



Täysikuu liittyy symbolisesti asioiden täyttymykseen. Ne paitsi näkyvät selkeästi myös saavuttavat jonkinlaisen huippukohdan. Jokin asia voi yllättäen tulla valmiiksi. Siksi se liittyy toisinaan loppuun tai päätökseen. Jupiterin läheisyys takaa kuitenkin sen, että lopputulos on miellyttävä.

Kaksoset näkevät jonkin edistysaskeleen henkilökohtaisessa kasvussaan. Kyse on siitä kuinka tyytyväinen olet itseesi, ja sinulla on paljon enemmän syytä olla tyytyväinen kuin olet ehkä huomannut. Täysikuu ja eklipsi auttavat huomaamaan sen.

Ravut saattavat nähdä vilauksen tavoittelemastaan mielenrauhasta. Se voi auttaa saavuttamaan pysyvämmän tyytyväisen mielentilan. Kaikki ongelmat ovat lopulta väliaikaisia, mutta elämän pikkuasioista löytyy iloa joka päivä. 

Leijonat voivat saavuttaa jonkin idealistisen tai sosiaalisen tavoitteen. Näet ehkä jonkun ideasi uudessa valossa. Saat iloa ystävistä, joilla on samankaltaiset tavoitteet.

Neitsyillä eklipsi ja täysikuu valaisevat uran tai työn huonetta. Jokin tärkeä tavoite voi täyttyä vihdoinkin. Vaihtoehtoisesti saat vinkin miten edetä seuraavaksi.

Vaaoille voi löytyä mahdollisuus löytää uusia asioita seikkailemalla vieraissa maissa tai opiskelemalla. Mahdollisesti sekä että. Tavoite on löytää uusi taso omaan henkilökohtaiseen filosofiaan, jonka ei ole tarkoituskaan olla ikinä valmis.

Skorpparit saavat selvennystä raha-asioihin, esimerkiksi veroihin. Jupiterin läheisyydestä päätellen hyviä uutisia. Veronpalautus tai muuta ylimääräistä tuloa? Toinen mahdollisuus on kumppanin tulojen lisääntyminen.

Jousimiehillä tärkeä ihmissuhde saavuttaa käännekohdan. Jos et ole ollut varma parisuhteen suunnasta, tämä täysikuu auttaa selvittämään sen. Yhtäkkiä näet kumppanisi ja omat tunteesi selkeämmin kuin aikoihin.

Kauriit saavat mahdollisuuden korjata jonkin terveys- tai elämäntapaongelman. Jos olet ollut sairaana, löydät syyn ja sen myötä sopivan hoidon. Syy voi olla yhtä hyvin henkinen kuin fyysinenkin.

Vesimiehet saavat hyviä lapsiin tai harrastuksiin liittyviä uutisia. Mitä tahansa se onkin, se tuo lisää iloa elämääsi, jotain yhtä aikaa uutta mutta kuitenkin vanhaa.

Kalat kohtaavat kotiin tai vanhempiin liittyvän käännekohdan. Voit esimerkiksi löytää uuden kodin, saada uudistukset valmiiksi tai saada paremman yhteyden sukulaisiisi.

Oinaat voivat saada tärkeitä sosiaalisia kontakteja. Kannattaa vaalia monipuolisia ihmissuhteita työkavereista sisaruksiin. Kirjoittajille aika voi olla hyvin tuottoisa. Tiedät ehkä vihdoinkin mitä haluat sanoa.

Härät muutokset kohdistuvat raha-asioihin, erityisesti omiin tuloihin. Tulonlähteesi voi vaihtua, jos olet tyytymätön työhösi. Jos olet tyytyväinen, tulosi saattavat nousta. Joku saattaa löytää mieluisan sivutulojen lähteen.

Tuijotellaan täysikuuta! Se näyttää todella komealta...

tiistai 27. marraskuuta 2012

Uutta virtaa!

Merkurius kulkee vihdoinkin taas eteenpäin, ja kaikenlaiset hidastukset helpottavat pian. Toivottavasti myös sairastelut helpottavat, sillä sairastelu liittyy usein siihen, kun luonnollinen energiavirta on jostain syystä estynyt. Planeetat kuvaavat omalla kielellään juuri sellaisia olosuhteita, joissa energia virtaa joko hyvin tai heikosti.

Itselläni on ainakin toiveikas olo, kun tiedän yhden kosmisen esteen poistuneen. ;) Normaalin rytmin saavuttamiseen voi kulua aikaa, pari-kolme päivääkin, mutta helpotus on tulossa. Ja paljon muutakin. Tänään illalla pluto ja mars kohtaavat. Ilmassa voi olla valtapelejä. Tai seksikästä energiaa... Molemmat planeetat liittyvät maskuliinisiin energioihin. Parhaiten energiaa voi käyttää hyväkseen yrittämällä hahmottaa ja tarkentaa omia tavoitteita. Tällä kertaa se auttaa erityisesti uraan ja työhön liittyvien asioiden vauhdittamisessa, mutta energiaa voi käyttää muidenkin tavoitteiden tukemiseen. Töissä se voi aiheuttaa myös ongelmia, jos tuntuu siltä että pomo ei ymmärrä. Tänään ärtymystä on vaikea kätkeä...

Ja huomenna on kirkas täysikuu, ja samalla eklipsi! Ei ihme jos ihmiset käyvät nyt ylikierroksilla...

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Ja kohta alkaa taas tapahtua...

Heips,
merkuriuksen perääntyminen pysäytti lopulta minutkin, flunssan muodossa. Onneksi molemmat ovat pian ohi. Merkurius palaa "oikeaan" kurssiinsa jo tiistaina. Turhauttavat viivästykset helpottavat siis pian... Ja elämää voi alkaa suunnitella eteenpäin. :)

Tuleva viikko näyttää muutenkin vauhdikkaalta. Tiistaina mars ja pluto kohtaavat hyvin energisissä merkeissä. Ja keskiviikkona on täysikuu ja siihen liittyvä eklipsi. Jossakin eklipsi määritellään esimerkiksi kolme kertaa tavallista voimakkaammaksi täysi- tai uusikuuksi. En tiedä miksi juuri kolme kertaa, mutta se antaa jonkinlaisen kuvan eklipsin mahdollisuuksista. Lisäksi taivaalla on lukuisia muitakin kohtaamisia... Tämä viikko saattaa olla muuten tapahtumarikkain viikko tämän loppuvuoden aikana... ;) Sen vauhdilla mennään sitten pitkään ja pitkälle! 

maanantai 19. marraskuuta 2012

Taas maanantai...

Taas uusi viikko vierähti käyntiin... Onneksi on vaihteeksi aurinkoinen maanantai. :)

Tämä viikko on toisaalta rauhallinen väliviikko eklipsien välissä, mutta sillä on silti myös omia oikkuja. Ensinnäkin aurinko ja venus vaihtavat merkkiä viikon puolivälissä. Aurinko siirtyy skorpionista jousimieheen myöhään keskiviikkoiltana. Poikkeuksellisesti jo 21.11. On harvinaista, että tuolla päivämäärällä voi syntyä jousimiehiä, tosin vasta kymmenen minuuttia ennen keskiyötä. Venus siirtyy vaa'asta skorpioniin seuraavana päivänä, torstaina. Merkkivaihdokset muuttavat aina yleistä ilmapiiriä, aurinko päämäärien ja tavoitteiden osalta, venus vaikuttaa sosiaalisen kanssakäymisen kautta.

Loppuviikosta mars on aktiivinen. Perjantaina 23.11. se tekee neliön uranukseen. Päivä voi olla räjähdysaltis ja yllätyksellinen. Ihmiset eivät välttämättä tiedä mitä tahtovat, mutta tahtovat sen kuitenkin heti. La-su se muodostaa sekstiilin uranuksen kanssa, mikä on paljon helpompi ja mukavampi aspekti. Se suosii erityisesti töiden kanssa kamppailevia, mutta siivittää myös sosiaalisia suhteita ja perhe-elämää.

Ensi viikolla on taas paljon muutoksia ilmassa, kun merkurius kääntää kurssinsa taas eteenpäin päivää ennen talven toista eklipsiä...!

lauantai 17. marraskuuta 2012

Mars kauriissa

Eka eklipsi tuli ja meni... Kotona oli jotenkin sähköinen tunnelma, lamput poksahtelivat ja sulake paloi. Eklipsi liikuttaa energiaa, mutta sähköilmiöt olivat silti jänniä. Ympärillä on paljon elämänmuutoksia, erityisesti muuttoja näiden kahden eklipsin välissä. Onko muilla toisenlaisia havaintoja?

Kannattaa huomioida lisäksi marsin siirtyminen kauriiseen. Mars tuo raakaa energiaa sinne missä se kulloinkin kulkee. Se voi olla hyvin käytännöllistä toimintaenergiaa, tai ristiriitoja etsivää aggressiivista energiaa. Kauriissa se vauhdittaa erityisesti uraan ja velvollisuuksien hoitoon liittyviä tehtäviä. Kunnianhimo nousee. Työhön ja uraan riittää ylipäätään enemmän energiaa kuin yleensä, ja sitä kannattaa käyttää hyväksi. Kumma kyllä vaikutus säteilee myös perhe-elämään, joten monilla on enemmän virtaa kotonakin. Samoilla alueilla voi esiintyä myös kärsimättömyyttä ja ärtyisyyttä, jos asiat eivät etene omasta mielestä tarpeeksi vauhdikkaasti. Ylimääräinen energia kannattaa purkaa urheiluun (jos sitä töistä vielä jää...).

Mars tuo myös seksuaalisen latauksen alueelleen... Työpaikkaromanssit toimivat harvoin, joten niitä kannattaa välttää, vaikka työkaverit vaikuttaisivat tavallista puoleensavetävämmiltä. ;)

Mars vaikuttaa kauriissa joulupäiviin saakka, eli tästä työn ja enegian yhteensulautumasta ehtii nauttia hyvin. :)

tiistai 13. marraskuuta 2012

Uusikuu skorpionissa ja eklipsi

Ensi yönä on uusikuu skorpionissa, ja samalla eklipsi, joka on tällä kertaa auringonpimennys. Se ei valitettavasti näy Suomessa. Se olisi mahdollista nähdä esimerkiksi joiltain alueilta Australiasta. Harmi, ettei ole mahdollisuutta reissata sinne eklipsiä ihailemaan... :)

Eklipsi voimistaa uuttakuuta huomattavasti. Uudetkuut liittyvät uusiin alkuihin, ja eklipsi nopeuttaa tarvittavia muutoksia. Vain muutos on pysyvää. Eklipsiin voikin liittyä yllättäviä tai jo kauan kaivattuja muutoksia.


Merkkipareilla muutos keskittyy samantapaisille tai toisiaan täydentäville alueille:
Skorpionin ja härän kartalla aktivoituu yksilöllisyys-ihmissuhde-akseli. Skorppareilla painopiste on omassa henkilökohtaisessa kasvussa ja muutoksessa, mikä puolestaan aktivoi muutoksia myös ihmissuhteissa. Härillä taas toisinpäin: ihmissuhteissa tapahtuvat muutokset auttavat sinua ymmärtämään itseäsi paremmin.

Vesimiehillä ja leijonilla aktivoituu koti-ura-akseli. Vesimiehillä eklipsi vaikuttaa voimakkaammin uraan, mutta säteilee sieltä myös kotiolosuhteisiin. Leijonilla eklipsi vaikuttaa erityisesti kotiin ja perheeseen, mikä puolestaan vaikuttaa aina jossain määrin uraan ja muihin tavoitteisiin.

Vaaoilla ja oinailla aktivoituvat kartan talousalueet. Tulot saattavat muuttua yhtäkkiä. Vanha tulonlähde voi ehtyä ja tehdä tilaa uudelle. Myös puolison tulot ja osallistuminen yhteisiin menoihin voi muuttua syystä tai toisesta.

Neitsyillä ja kaloilla eklipsi vaikuttaa kommunikointiin ja opiskeluun. Arkiset ihmissuhteet saattavat muuttua, esimerkiksi koulu- tai työkavereiden vaihtumisen takia. Toisaalta saattaa ilmaantua syy opiskella jotakin ihan uutta, esimerkiksi kieliä. Joillekin tulee yllättävä tilaisuus matkustaa.  

Ravuilla ja kauriilla eklipsi aktivoi toisaalta luovuutta ja itseilmaisua, toisaalta tarpeen jakaa omat ajatukset ja saavutukset muiden kanssa. Kaikki kaipaavat sekä tunnustusta omista taidoistaan että hengenheimolaisten seuraa. Myös lapsiin liittyvät ilot korostuvat. Se voi herättää myös uusia tulevaisuuteen liittyviä haaveita....

Kaksosilla ja jousimiehillä painottuu terveys. Henkinen tasapaino tukee fyysistä hyvinvointia ja päinvastoin. Kummankaan ei voi antaa kärsiä ilman että se vaikuttaa pian myös toiseen. Jousimiesten kannattaa helliä nyt henkistä tyytyväisyyttä ja kaksosten fyysistä kuntoa ja terveyttä.

~ L

maanantai 12. marraskuuta 2012

Eklipsin alla...

Merkurius perääntyy ja syystalven ensimmäinen eklipsi lähestyy... En ihan tiedä mitä ajatella. Eklipsit ovat ylipäänsä yllättäviä täysi- tai uusiakuita, tämä on siis samalla uusikuu, ja merkuriuksen perääntyminen sotkee signaaleja entisestään. Viikon teema on skorpionissa, kaikkien skorpionien elämänmuutoksessa, ja toisaalta jokaisen kartalta löytyvässä skorpionin merkissä. Luottamus ja jakaminen, tai niiden puute, korostuvat. Asiat tuntuvat musta-valkoisilta, erittäin pahoilta tai hyviltä. Toisaalta painopiste on myös menneisyydessä. Vanhat tapahtumat saattavat muistua mieleen oudoissa yhteyksissä. Kaiken ei tarvitse olla ikivanhaa, vaan jotkut lähimenneisyyden tapahtumatkin saattavat saada uuden merkityksen tai mahdollisuuden.

Eklipsi on tarkka tämän viikon keskiviikkona, pian puolenyön jälkeen, eli se vaikuttaa erityisen voimakkaasti sekä tiistaina että keskiviikkona.

Keskiviikkona myös perääntyvä merkurius siirtyy jousimiehestä takaisin skorpioniin. Menneisyys ja tulevaisuus sekoittuvat nyt mielenkiintoisella tavalla skorpionin merkissä.

Perjantai on parantava päivä, kun saturnus (sekin skorpionissa!) tekee kolmion khironiin. Kuvio auttaa löytämään käytännöllisiä mahdollisuuksia parantaa itseään ja omaa elämäänsä.

Jännittävä viikko edessä! Toivottavasti ehdin kirjoittaa vielä tarkemmin eklipsistä...

perjantai 9. marraskuuta 2012

Rento ja rauhallinen päivä

Tätä päivää piristää venuksen ja jupiterin kolmio, yksi mukavimmista ja onnekkaimmista aspekteista. Molemmat ovat hyvänmielen planeettoja. Ne haluavat tehdä elämästä hauskempaa, joskus velvollisuuksien kustannuksella, mutta töistäkin selviytyy nopeammin, kun on muuten tyytyväinen. Venus on vaa'assa ja jupiter kaksosessa. Tapaamiset huvin ja työn vuoksi voivat olla hyvin miellyttäviä. Kannattaa todella nauttia hyvästä seurasta ja keskusteluista. Päivästä ei ehkä saa niin paljon irti, jos sen viettää itsekseen. Silloin kannattaa ainakin napata käteen hyvä kirja tai katsoa leffa, ehkä jotain romanttista...

tiistai 6. marraskuuta 2012

Merkurius perääntyy, jälleen kerran...

Merkurius perääntyy melkein koko marraskuun, tarkalleen 7.11.-27.11. Ensin se liikkuu takaperin jousimiehessä, ja 14.11. skorpionissa. Näihin merkkeihin se vaikuttaa voimakkaammin kuin muihin. Se on henkilökohtaista. Muihin se vaikuttaa miedommin, mutkan kautta.

Merkuriuksen perääntyminen vaikuttaa erityisesti liikkumiseen ja kommunikointiin. Kaikenlaiset viivästykset ovat mahdollisia. Autossa on kesärenkaat ja sataa jo lunta. "Talvi yllätti autoilijat." Ratikat tai bussit myöhästelevät. Tai kännykkä ei jostain syystä käynnisty. Tietokone saattaa sammua yhtäkkiä. Ihmiset sairastelevat. Jopa sääolosuhteissa on outoja vaihteluja. Kaikkea pientä ja harmillista, harvoin mitään vakavaa tai pitkävaikutteista.

Mitään ihan uutta projektia ei suositella aloitettavaksi merkuriuksen perääntyessä. Sen sijaan olen huomannut, että aika sopii hyvin, suorastaan vaatii hoitamaan kaikenlaisia pikkuhommia, joita on tullut lykättyä ja tökittyä tuonnemmaksi.... Siis kaikenlaisten rästihommien hoitaminen sopii hyvin ajankuvaan. Samoin kaikenlainen korjaaminen ja tarkistaminen. Miksei myös siivoilu ja järjestely, mitkä löytyvät usein rästihommistakin.

Tämä on jo kolmas merkuriuksen perääntyminen tänä vuonna, joten se sujunee ihan rutiinilla... :) 

maanantai 5. marraskuuta 2012

Uusi viikko...

Uusi viikko pyörähtää käyntiin hieman hitaissa tunnelmissa. Merkurius lähtee perääntymään keskiviikkona, joten mikään ei ole ihan varmaa. Kannattaa varautua muuttuviin suunnitelmiin ja epäpitäviin aikatauluihin. Jos itse onnistuukin pysymään ajoissa kaikkialla, muut eivät välttämättä yllä samaan... Paine on kovimmillaan keskiviikkona, mutta sitä jakaantuu myös ympäröiville päiville. Merkurius vaikuttaa kommunikaatioon, joten epäselvät viestit kannattaa tarkistaa. Yleensä väärinkäsitykset ovat onneksi lähinnä harmillisia mutteivat vakavia.

Tämän viikon perjantai on sen sijaan onnekas päivä, kun venus ja jupiter ovat kolmiossa keskenään. Siihen kannattaa suunnitella jotakin mukavaa. Toisaalta tavallisetkin asiat tuntuvat erityisen hyviltä suotuisana päivänä. Perjantai sopii hyvin kaikenlaisten ihmissuhteiden hoitoon, romanttisten ja muidenkin. Energiaa voi käyttää myös työasioiden onnistuneeseen suorittamiseen, sillä asiat sujuvat paremmin, kun tunnelma on kevyempi ja rennompi... Stressaantuneille se voi tuoda todella tarpeellisen hengähdystauon.

~ L

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Marraskuu 2012

Heips,
taivaan tapahtumat keskittyvät kuun alkupuoliskon vielä skorpioniin ja sen naapurimerkkeihin vaakaan ja jousimieheen. Aurinko liikkuu edelleen skorpionissa. Venus viihtyy tällä hetkellä vaa'assa ja mars ja merkurius ovat jo kiiruhtaneet jousimieheen.

Marraskuussa vaikuttaa kaksi toisistaan riippumatonta astrologista ilmiötä. Eklipsit ovat täällä taas, eli marraskuussa kohtaamme sekä auringon- että kuunpimennyksen. Eklipseillä on tapana potkia ihmisiä eteenpäin elämässään ja vauhdittaa asioita. Ne ovat kuitenkin arvaamattomia, joten tärkeitä päätöksiä, jotka osuvat niiden läheisyyteen, kannattaa harkita rauhassa. Eklipsit tapahtuvat keskiviikkoina 14. ja 28.11.

Toisaalta merkurius kuitenkin perääntyy lähes koko marraskuun. Se taas jarruttaa asioita tai saa ihmiset hakemaan neuvoja tai inspiraatiota menneisyyden tapahtumista. Aikaa ei pidetä suotuisana ihan uusien projektien aloitukseen. Sen sijaan elämästä kadonneet ihmiset tai asiat saattavat palata takaisin.

Yhdessä merkuriuksen perääntyminen ja eklipsit luovat marraskuulle vaikeasti luettavan ilmapiirin. Jos jokin asia ei vaadi välitöntä ratkaisua, sitä kannattaa lykätä joulukuun puolelle, jolloin tiedossa on luotettavampia faktoja päätöksen perusteeksi.

Muistilista:
  • Merkurius perääntyy ke 7.11. lähtien
  • Eklipsi / uusikuu skorpionissa ke 14.11. 
  • Aurinko siirtyy jousimieheen to 22.11.
  • Merkurius kääntyy taas etenemään ti 27.11.
  • Eklipsi / täysikuu kaksosessa ke 28.11. 

Onneksi joulukuu vaikuttaa taas rauhallisemmalta ja selkeämmältä!

tiistai 30. lokakuuta 2012

Täydenkuun jälkeen...

Täysikuusta sitten selvittiin... Hassua, miten eri tavoilla se vaikutti meillä kotona. Rapu oli elämänsä vauhdissa ja kaikki sujui koulussa ja muualla harvinaisen helposti. Kauris sen sijaan oli stressaantunut ja kiireinen. Kaikilla on ollut unettomuutta, mutta eri syistä. Kissojen riehumiseen herää jotankin tavallista herkemmin juuri täydenkuun aikaan. Stressi tietenkin myös aiheuttaa unettomuutta. Täysikuu saattoi tuoda huonoja uutisia joillekin, mutta ne eivät ole lopullinen totuus mistään asiasta, vaan väliselonteko, joka kehottaa paneutumaan ongelmiin huolellisesti ja rauhallisesti. Täysikuu kasvatti myös ruokahalua...  Mutta se on helposti hoidettavissa kekseillä. :)


Minuun, siis jousimieheen, täysikuu ei iskenyt suoraan aurinkomerkin kautta, mutta se osui khironiin. Kontaktit khironiin vievät usein sisemmäs omaan itseen kuin välittäisi mennä... Vuoden 1978 lähistöllä syntyneillä on khiron suunnilleen samassa paikassa ja täysikuu kosketti siten monia khironin kautta. Se saa tunteet pintaan, ja pakottaa löytämään uuden näkökulman, jonka kanssa on helpompi elää. Vaikeat asiat myös helpottuvat kohtaamalla ne. Onneksi sitä ei tarvitse tehdä koko ajan. 

Kohta alkaa marraskuu, joka tuo mukanaan taas eklipsit (ihan äskenhän ne edelliset juuri olivat...) ja merkuriuksen perääntymisen (sekin tuntuu tapahtuneen ihan hiljattain).

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Täysikuu Härässä 2012

Maanantai-iltana loistaa kirkkaana täysikuu härässä. Valitettavasti se ei näytä täysikuista helpoimmalta tai iloisimmalta... Täysikuu on melko tarkassa oppositiossa saturnukseen. Vaikutus ei todennäköisesti ole kovin dramaattinen, mutta se voi tuoda joitakin vakavia asioita harkittavaksi. Elämä näyttää hetken ilotonta ja asiallista puoltansa... Tällaisina hetkinä universumi usein liioittelee joitakin ongelmia saadakseen ihmiset suhtautumaan niihin ajoissa tarpeeksi vakavasti.


Härillä sen vaikutus tuntuu erityisesti ihmissuhteiden kautta. Heistä voi tuntua siltä, että muut vaativat heiltä kohtuuttoman paljon. Sama pätee usein myös toiseen suuntaan, ja heillä itsellään voi olla liian suuria odotuksia muita kohtaan jossakin asiassa. Kannattaa pohtia mahdollisimman neutraalisti omia odotuksia ja samoin itseen kohdistuvia odotuksia.

Kaksoset ovat erityisen alttiita fyysiselle ja psyykkiselle stressille. Kannattaa miettiä täydenkuun valossa mitä oikeasti jaksat, ehdit ja myös haluat tehdä. Yrität ehkä venyä liikaa tehtäviin, joista et koe aitoa iloa. Joudut ehkä karsimaan jotain ylimääräistä arjestasi.

Ravuilla jännite syntyy itseilmaisun ja johonkin ryhmään kuulumisen välille. Pahimmillaan voi tuntua siltä, ettet sovi jonnekin, jos olet oma vilpitön itsesi. Parhaimmillaan ymmärrät miten tärkeä rooli muiden parissa sinulla on juuri sinuna.

Leijonilla on klassinen koti vs työ -tilanne. Kotona voi ilmetä tilanne, joka vaikeuttaa työntekoa. Se voi olla vain epäkannustava asenne, tai konkreettista sairastelua tai muita ongelmia, jotka häiritsevät keskittymistäsi. Suhtautumalla vakavasti ja kärsivällisesti perheeseesi nopeutat tilanteen laukeamista.

Neitsyille voi tulla jonkinlainen kommunikaatiokatko täydenkuun aikaan. Sinun voi olla tavallista vaikeampi selittää ajatuksiasi jollekulle, ja joudut ponnistelemaan kovasti saadaksesi viestisi perille. Samalla pääset miettimään mitä todella haluat sanoa tai saada aikaiseksi.

Täysikuu pakottaa vaa'at paneutumaan rahatilanteeseensa huolellisesti. Sinulla voi olla uusia menoja, joiden takia joudut miettimään miten käyttäisit rahasi parhaiten tai saat ne riittämään kaikkeen haluamaasi. Tai tuloissasi voi olla katko, jonka takia joudut miettimään samaa.

Täysikuu osuu skorppareiden vastamerkkiin, ja paljastaa jotakin siitä miten muut suhtautuvat skorpionien hiljattain aloittamaan muodonmuutokseen. Muutos voi pelottaa muita, vaikka se koituu omaksi parhaaksesi. Kaikki ihmiset eivät ehkä osaa olla heti iloisia puolestasi.

Jouskareilla täysikuu voi paljastaa jotain henkistä painolastia, joka ei enää sovi elämään. Turha painolasti tekee elämästä hankalaa, ja siitä vapautuminen alkaa sen huomaamisesta. Huomaat eron pian arjessa ja jaksamisessa.

Kauriilla täysikuu näyttää jotakin, mikä estää toteuttamasta itseä ja omaa kunnianhimoa ja intohimojaan täydellisesti. Mietit välillä liikaa mitä muut ajattelevat sen sijaan, että luottaisit siihen, että sinulla on joka tapauksessa paljon annettavaa muille.

Vesimiehet ovat toisella puolella työ ja koti -konfliktia. Heillä työ näyttää tällä hetkellä niin vaativalta, ettei se jätä tarpeeksi aikaa latautumiseen ja läheisten seurasta nauttimiseen. Voit paljon paremmin, kun yrität tietoisesti hieman pehmentää epäsuhtaa.

Täysikuu muistuttaa kaloja joistakin elämän realiteeteista, jotka tällä hetkellä estävät matkustelemasta tai opiskelemasta. Oikeastaa se yrittää kertoa, että asettamalla selkeitä tavoitteita ja huolellisella suunnittelulla voit tehdä ihan mitä haluat.

Oinailla täysikuu voi paljastaa jonkin ristiriidan omien arvojesi ja asenteidesi ja kumppanisi arvojen välillä. Uudet elämäntilanteet saattavat paljastaa toisesta jonkin puolen, jota sinun voi olla hankala ymmärtää tai hyväksyä. Aika kuitenkin auttaa.


torstai 25. lokakuuta 2012

Liikaa realismia?

Tämä päivä tulvii realismia. Auringon ja saturnuksen yhtymä pitää siitä huolen. Realismi on hyvä asia, sopivina annoksina. Sopivasti annosteltuna se auttaa valitsemaan oikeita asioita, sellaisia joita jaksaa ja ehtii tehdä ja joista on kiinnostunut. Ylirealismi sen sijaan ahdistaa ja tappaa elämästä ilon. Asioista näkee helposti vain niiden huonot ja vaikeat puolet. Tuntuu siltä ettei mikään suju.

Päivä voi kääntyä kumpaan tahansa suuntaan. Osa ihmisistä on käytännöllisiä ja tavoitteellisia, osa ahdistuu ja masentuu, kun elämä näyttää hankalan puolensa. Lähipiirissä tai työpaikalla havaitsee helposti, jos päivän paine on liikaa jollekulle... Tänään kannattaa kuitenkin tutkia omia rajoja ja asettaa tulevaisuuden tavoitteita. Jotkut velvollisuudet eivät välttämättä kuulukaan omaan elämään, ainakaan enää, ja se voi olla hyvin helpottava huomio...

Tutkimusten mukaan sopiva stressi lisää suorituskykyä ja ihminen on parhaimmillaan ja myös onnellisimmillaan tehdessään itselleen melkein, mutta ei ihan, liian vaikeita asioita. Peukut pystyyn, että pysytään tänään mukavien rajojen sisäpuolella!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Aurinko skorpionissa

Eräs tuttavani ei ilahtunut ollenkaan, kun hänen vauvansa sattui syntymään skorpioniksi. Ihmiset kuulemma suhtautuvat epäluuloisesti skorpioneihin. Hmmm.... Lisäksi kuulin kiinalaisesta liikeyrityksestä, jossa vältettiin palkkaamasta skorpioneja, koska heitä pidettiin hankalina ihmisinä. Uskomattomia ennakkoluuloja.

Ensinnäkin kaikkien tuntemieni skorpionien sosiaalinen elämä on kunnossa, jopa paremmassa kuin monilla muilla. Heillä ei ole pulaa ystävistä. Sitä paitsi skorpionit ovat yleensä kaikkein lojaaleimpia ystäviä. He odottavat muilta vastaavaa uskollisuutta.

Toisekseen skorpionit ovat tunnollisia ja perusteellisia työntekijöitä. Se ehkä unohtui kiinalaisen tutkimuksen tekijöiltä. Skorpionit paneutuvat perusteellisesti tehtäviinsä ja pystyvät pitkäjänteisiin suorituksiin. Uskollisuus pätee myös työntekoon.

Lisäksi ihmisen tulkitseminen yhden taivaankappaleen sijainnin perusteella on älytöntä. Kokonaisuuteen vaikuttaa monta muutakin planeettaa, niiden huonesijainnit ja se, miten kukin käsittelee kaikkia niitä energioita. Eri ihmiset saattavat elää hyvin eri tavoilla samankaltaisia karttoja. Joku saattaa alisuorittaa omaa karttaansa, ja joku muu käyttää sitä tukemaan vahvuuksiaan.

Joka tapauksessa skorpparit kohtaavat yhä kaikenlaisia ennakkoluuloja. Skorpionit ovat kyllä usein musta-valkoisia ihmisiä. He muodostavat selkeitä, vahvoja mielipiteitä eri asioista, mikä voi tuntua joustavammin rakennetuista merkeistä hämmentävältä. Skorpionin merkkiin liittyy mystisyyttä ja toisaalta pelottomuutta, mitkä ilmeisesti pelottavat joitakin ihmisiä. Merkkiin liittyy niin paljon vahvuuksia, että epäluulojen voisi jo antaa olla...

Ja se skorpionien kuuluisa kostonhimo... Eihän pelkistä suunnitelmista ole haittaa. En tiedä juuri kenenkään lopulta toteuttaneen niitä. Yleensä skorpionit nousevat negatiivisten tunteidensa yläpuolelle viimeistään siinä vaiheessa, kun voivat  päättää toteuttavatko lopulta suunnitelmansa. Ja itselläni on venus skorpionissa, joten tiedän siitä jotakin... ;)

Mukavaa synttärikuukautta kaikille skorpioneille!

maanantai 22. lokakuuta 2012

Viikko kerrallaan

Tämäkin viikko näyttää rauhalliselta ja mukavalta. Ainakin enimmäkseen. Välillä erottuu selviä muutoskausia ja sitten taas hiljaisempia tasaantumisjaksoja, joihin tämä viikko kuuluu.

Huomenna aurinko siirtyy skorpioniin ja alkaa skorppareiden synttärikausi. Syntymäpäivän aikoihin tapahtuu aina myös vuosittainen auringonpaluu, joka ikään kuin lataa akut seuraavaa vuotta varten. Skorpionissa aurinko tehostaa saturnuksen vaikutusta. Itse asiassa aurinko ja saturnus kohtaavat torstaina. Se selventää kaikille juuri alkaneen saturnuskauden merkitystä. Päivä voi olla rankka kaikessa realistisuudessaan. Se auttaa keskittymään asioihin, joilla tällä hetkellä on todella väliä ja työntämään syrjään turhemmat asiat.

Ensi viikolla tempo kiihtyy taas... 

torstai 18. lokakuuta 2012

Taivaanmerkit fb:ssa

Loin vihdoinkin Taivaanmerkeille oman fb:sivun. Toivottavasti alla oleva linkki toimii. En nimittäin saanut vielä tehtyä linkkiä sivupalkkiin. Sinne tulee varmaan asiaa hieman eri näkökulmasta kuin blogiin. Fb:n päivittämiskynnys on jotenkin matalampi ja siellä tulee vietettyä enemmän luppoaikaa netissä... ;)

Taivaanmerkit fb:ssa

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Edessä useita rauhallisia päiviä

Nyt on edessä useita rauhallisia päiviä... Tuntuupa kummalliselta. Ainakaan tähdet eivät ennakoi isompaa draamaa, eli sitä pitää järjestää itse, jos sellaista kaipaa... ;)

Tänään kuu on vielä skorpionissa, mutta "void of course" eli ei tee enää aspekteja muihin planeettoihin, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että esimerkiksi mitään isoa projektia ei kannata aloittaa tänään. Itse en lähettäisi myöskään tärkeitä hakemuksia tms. (ellei ole deadline, jolloin ei tavallaan ole mitään menetettävää)

Huomenna ja ylihuomenna kuu seikkailee jousimiehessä. Se on yleensä vilkasta, uteliasta ja seikkailunhaluista aikaa. Se voi olla sosiaalista aikaa, mutta ei välttämättä. Jouskarissa on myös itsenäinen puoli, joka viihtyy hyvin myös yksin omissa projekteissaan.

Viikonloppuna kuu kulkee kauriissa. Sellaiset päivät voivat olla hyvin tehokkaita ja kunnianhimoisia. Koska kyseessä on viikonloppu, siitä voi tulla hyvin mukavaa aikaa perheen parissa. Kauriilla on omien tavoitteiden lisäksi aina perhe lähellä sydäntä. Toisaalta jos siihen osuu töitä, ne sujuvat hyvin.

Ensi viikolla tahti taas vilkastuu, kun ensin aurinko siirtyy skorpioniin merkuriuksen ja saturnuksen seuraksi. Valtaosa aspekteista on kuitenkin virtaavia ja helppoja, mikä ennakoi mielenkiintoista viikkoa tämän leppoisan viikon perään.

~ L

maanantai 15. lokakuuta 2012

Uusikuu Vaa'assa

Heips,
illemmalla on taas uusikuu. Se ei ole niin näyttävä ja dramaattinen kuin täysikuut, mutta silti se on omalla tavallaan yhtä voimakas. Uudetkuut luovat uusia olosuhteita ja mahdollisuuksia. Ne näyttävät minne meidän kannattaa suunnistaa seuraavaksi. Tämä uusikuu on vaa'assa.

Nyt kun saturnus on poistunut vaa'asta toistaiseksi (suunnilleen 28 vuodeksi), tämä uusikuu aloittaa uuden, vakaamman kauden parisuhteissa. Suhteet ovat uudistuneet monella tapaa. Mikä tärkeintä, meidän oma suhtautumisemme ihmissuhteisiin on muuttunut. Kaikki osaavat arvostaa entistä enemmän suhteiden toimivia elementtejä. Eikä todellakaan tarvitse olla suhteessa, jotta voisi kasvaa ihmisenä niiden suhteen. Usein suurin kasvu tapahtuu juuri suhteiden välissä. Seuraava uusikuu sen sijaan vauhdittaa saturnuksen skorpionissa käynnistämiä muutoksia. 

Vaaoille tämä uusikuu on varmasti helpottava. Paine merkistä on vähentynyt saturnuksen poistuttua, ja tämä uusikuu merkitsee uuden, kevyemmän kauden alkua. Toisaalta jälkikäteen on myös helpompi arvostaa joitakin asioita, jotka saturnus pakotti tapahtumaan. Uusikuu voi tuoda oivalluksen siitä, että joitakin haasteita ei tarvitse kohdata ehkä enää ikinä, ja että elämä jatkuu viisaampana sekä myös rennompana kuin aikoihin.  Elämä on loppujen lopuksi aika ihanaa.

Skorppareilla on sen sijaan alkanut suhteellisen intensiivinen reilun kahden vuoden mittainen muutoskausi, ja tämä uusikuu tuo vielä mahdollisuuden, osittain pakon levätä hetki ennen muutosten kiihtymistä. Uusikuu kehottaa keräämään voimia vielä hetken ennen kuin aurinko ja seuraava uusikuu saapuvat skorpionin merkkiin ja aloittavat seuraavan syntymäpäivän kieppeillä uuden syklin. Lepohetket myös selkeyttävät uuden jakson tavoitteita mukavasti.

Jouskareilla taas on sosiaalinen uusikuu. Kannattaa tavata vanhoja kavereita, jotka joskus unohtuvat arjessa. Se piristää ja siitä voi saada inspiraatiota kaikille elämänalueille. Nyt on myös hyvä aika aloittaa harrastuksia tai palata jonkun aiemman harrastuksen pariin uudelleen. Kauriin sen sijaan kannattaa asettaa uusia tavoitteita urallaan tai muutenkin elämässä. Tavoitteita voi ainakin tarkentaa tai hienosäätää, jos nyt ei voi varsinaisesti aloittaa mitään uutta. Tai sitten voi suunnitella kaukaisempaa tulevaisuutta varten. Sekin kannattaa nyt.

Vesimiehillä uusikuu suosii opiskelua ja matkailua ja kaikkea mikä antaa jotakin uutta mielenkiintoista ajateltavaa. Uusi energia voi suuntautua myös filosofisemmin kohti elämän tarkoitusta tai asioita, jotka tekevästä elämästä mielekästä. Kalat voivat löytää uutta läheisyyttä parisuhteisiinsa. Joskus vaikutus ulottuu muihinkin ihmissuhteisiin. Hyvät keskustelut saattavat auttaa teitä ymmärtämään toisianne paremmin kuin aikoihin, ja samalla arvostamaan uudella tavalla.

Oinaille uusikuu merkitsee uusia alkuja ihmissuhteissa, erityisesti parisuhteessa. Uudet alut ovat yhtä lailla mahdollisia suhteen sisällä kuin uudessakin suhteessa. Suhteet muuttuvat joka tapauksessa ajan myötä ja nyt kannattaa miettiä mitä uutta niihin kaipaa. Kannattaa tehdä siitä vaikka lista. Härillä on loistava tilaisuus ottaa arki hallintaansa. Pienet muutokset voivat auttaa selviämään kotitöistä ja muista velvollisuuksista entistä paremmin, jolloin aikaa jää enemmän vaikka kuntoiluun ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Uusikuu näyttää erityisen ihanalta kaikille kaksosille. Se ruokkii elämäniloa, luovuutta ja itseilmaisua. Se kehottaa nauttimaan elämästä kaikin keinoin ja varaamaan tarpeeksi aikaa huvitteluun ja rentoutumiseen. Ravuille uusikuu tuo impulssin järjestellä kotona. Esimerkiksi sisustaminen tai järjesteleminen auttavat viihtymään ja jaksamaan paljon paremmin kotona ja perheen parissa.

Leijonilla uusikuu vauhdittaa sosiaalista elämää. Ehkä aikaa järjestyy yllättäen ystävien tapaamiseen.  Ylimääräinen energia saattaa suuntautua myös lukemiseen tai kirjoittamiseen. Pienet matkat ovat myös mahdollisia. Neitsyille uusikuu tuo taloudellisia mahdollisuuksia, jotka näyttävät erittäin hyviltä. Jokin jopa reilun parin vuoden projekti saattaa vihdoinkin alkaa tuottaa tulosta. Pitkäaikaiset ponnistelut saattavat vihdoinkin maksaa itsensä takaisin.

~ L  


perjantai 12. lokakuuta 2012

Vihdoinkin viikonloppu...

Mukavaa, että on taas viikonloppu... Helsingissä on muuten Hengen ja tiedon messut, joilla ajattelin itse käväistä. Siellä on mielenkiintoisia esitelmiä laidasta laitaan ja paljon kirjallisuutta ja kaikenlaista jännää krääsää myynnissä. Viime vuonna jätin ostamatta akupistesandaalit, ja se on harmittanut pitkin vuotta. Ne nimittäin tuntuivat todella hyviltä jaloissa. Toivottavasti niitä saa tänä vuonna....

Viikonloppu näyttää enimmäkseen leppoisalta, mutta sunnuntaina kärjistyy marsin khironin neliö. Silloin tunteet saattavat kuumeta pienistäkin asioista, ja puolihuolimattomasti muotoillut asiat saattavat loukata syvästi. Tunteet ovat pinnassa ja kaikki näkevät vain oman puolensa asioista. Vastapuoli saattaa kuitenkin olla ihan yhtä loukkaantunut ja yhtä hyvästä syystä. Varomattomat sanat osuvat helposti sellaisiin arkoihin paikkoihin, joista toisella ei ole aavistustakaan. Joinakin päivinä asioiden huonot puolet korostuvat helposti ja hyvät unohtuvat. Eli kieli keskellä suuta sunnuntaina.

Maanantai on onneksi oikein sopuisa ja optimistinen uusikuu!

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Tunteiden oma elämä

Heips,
viikonvaihde sujui niin tiiviisti saturnuksen parissa, että olisi jo mukava päästä vaihtamaan aihetta, mutta se ei onnistu vielä...

Huomenna saturnus ja neptunus nimittäin muodostavat onnekkaan ja sielukkaan kolmion. Kolmiot tuntuvat hyviltä ja helpoilta aspekteilta verrattuna neliöihin, jotka tuntuvat hankalammilta. Tämä kolmio auttaa erityisesti skorpioneja ja kaloja. Onnea säteilee myös rapuja kohti. :) Muillekin sen vaikutus on mieluisa, vaikkei yhtä voimakas kuin vesimerkeille. Kaikki voivat päästä paremmin yhteyteen tunteidensa kanssa ja oppia elämään myös epämiellyttävien tunteiden kanssa. Huominen aspekti ei tuota niitä, vaan auttaa ymmärtämään miten ne ovat kasvattaneet meitä ja lisänneet myös mahdollisuuksia kokea ihania tunteita. Ehkä tunteissa pelottaa usein niiden hallitsemattomuus. Kun ne heräävät, ne sitten ovat siinä kunnes jotenkin kuihtuvat. Aikanaan. Niitä ei voi järkeillä pois. Tämä kolmio kuitenkin auttaa ymmärtämään kaikenlaisia tunteita ja niiden paikkaa elämässä. Koettelevia kausia voi seurata äärimmäisen tyydyttäviä aikoja, jos hankalien tunteiden kanssa pääsee sopuun. Niitä ei voi piilottaa itseltä, mutta ne voi hyväksyä ja siten viedä niiltä hieman niiden voimaa.

Ensi maanantaina on muuten uusikuu vaa'assa. Sitä ennen vietetään hiljaiseloa totutellen merkkivaihdosten tuomiin uusiin tuuliin... ;) 

maanantai 8. lokakuuta 2012

Saturnus Skorpionissa merkki merkiltä jatkuu...

Muut kirjoitushommat pitivät kiireisenä viikonloppuna, mutta vihdoinkin saturnuksen vaikutuksen käsittely merkeittäin saa jatkoa:

Härille alkaa mielenkiintoinen, joskin ajoittain ehkä rankka, kausi, sillä saturnus viipyy nyt heidän parisuhdesektorillaan seuraavat pari kolme vuotta. Toisaalta härät ovat yleensä hyvissä väleissä saturnuksen kanssa, joten jakso on helpompi kuin vastaava jakso muilla. Ihmissuhteet saavat lisää vakautta ja syvyyttä. Hyvin pinnalliset suhteet saattavat katketa kokonaan. Samoin alitajuisesti epätyydyttävät suhteet. Hyvät suhteet kuitenkin vahvistuvat entisestään. Kaikki muutokset ihmissuhteissa tähtäävät vain kestävämpiin ja tyydyttävämpiin suhteisiin. Kausi saattaa myös nostaa vaatimustasoa suhteiden suhteen, mikä sekin on härkien omaksi parhaaksi pidemmän päälle.

Kaksosilla kausi kehittää elämän- ja arjenhallintaa. Se auttaa löytämään nykyiseen elämäntilanteeseen parhaat kuntoilu-, ulkoilu- ja ruokailutottumukset. Kroppa tarvitsee nyt erilaista huoltoa kuin viisi tai kymmenen tai viisitoista vuotta sitten. Tässä on hyvin aikaa oppia huolehtimaan entistä paremmin omasta fyysisestä jaksamisesta sekä arkisista velvollisuuksista, kuten kotitöistä ja lemmikkieläimistä. Delegointi on myös osa fiksua jaksamista. Kaikkea ei tarvitse ehtiä yksin.

Ravuille  jakso tarjoaa ristiriitaisia mahdollisuuksia. Toisaalta on mahdollista löytää uusia harrastuksia, koska saturnus saapuu hyvin luovalle alueelle karttaa. Suhteet lapsiin voivat muuttua paremmiksi ja tyydyttävämmiksi. Tai lapset saattavat vihdoinkin ilmoitella tulostaan, jollei niitä jo ole... Jopa romantiikka saattaa alkaa kukoistaa. ;) Energiaa täytyy kuitenkin osata käsitellä oikein, jotta siitä saisi suurimman hyödyn. Optimaalinen tulos vaatii itsenäistä otetta ja halua ottaa vastuu omasta hyvinvoinnista. Muutoin kaikilla mainituilla alueilla saattaa ilmetä ongelmia. Niistä selviää kuitenkin kärsivällisyydellä ja vastuullisella asenteella. Pidä mielessäsi, että sinulla on vaikutusvaltaa kaikkeen mitä elämässäsi tapahtuu, vaikkei aina tuntuisi siltä.

Leijonilla saturnus vaatii kiinnittämään enemmän huomiota perheenjäseniin ja kotiin ylipäänsä. Muut voivat vaikuttaa joskus käsittämättömistä syistä tyytymättömiltä, mutta se on liian yksinkertainen tulkinta tilanteesta. Olet huomaamattasi saattanut laiminlyödä läheisiäsi muiden kiireiden takia, mutta nyt saat tilaisuuden korjata tilanteen. Perhe on mieletön voimavara ja tarpeellinen kannustusjoukko, johon tämä kausi kiinnittää huomiosi tavalla tai toisella. Suosittelen yhteistyötä... Kun koti on kunnossa ja arki mahdollisimman sujuvaa, energiaa riittää myös muihin projekteihin.

Neitsyillä saturnus siirtyy pois taloussektorilta, mikä on varmasti helpotus, vaikka neitsyet käsittelevät hyvin saturnuksen vaatimuksia. Taloudelliset paineet helpottavat ja seuraava haaste on muodostaa itsensä näköinen sosiaalinen elämä. Arkielämään kuuluvat ihmiset ja paikat saattavat muuttua. Muutokset vastaavat kuitenkin enemmän sitä millaiseksi ihmiseksi olet viime vuosina kasvanut. Voit löytää uutta iloa, uusia puolia ja myös uusia haasteita esimerkiksi kirjoittamisesta, sisaruksistasi, koulu- ja työkavereista.

Vaaoilla hellittää välitön paine, kun saturnus on siirtynyt pois omasta aurinkomerkistä. Melkein kaikki vaa'at ja nousuvaa'at ovat kuitenkin aika tyytyväisiä kuluneisiin vuosiin, ainakin jälkikäteen. Useimmat ovat edenneet elämässään tavoilla, joihin vain saturnus voi antaa puhtia. Nyt on tavallaan mahdollisuus hengähtää, vaikka paine siirtyykin jossain määrin rahasektorille. Lähivuosien aikana voit muuttaa kokemuksesi rahaksi. Se ei käy nopeasti, mutta vähitellen löydät uusia mieleisempiä tapoja tienata rahaa. Opit myös nauttimaan enemmän käytössäsi olevista varoista, kun tiedät paremmin mitä todella haluat.

Nyt ehkä riittää jo saturnuksesta vähäksi aikaa... :) Se on kuitenkin planeettana sen verran tärkeä, että palaan sen pariin varmasti ennen pitkää.

~ L


lauantai 6. lokakuuta 2012

Saturnus Skorpionissa merkki merkiltä

Vaikka saturnuksen transiitti skorpioniin vaikuttaa yleiseen mielialaan ja tuntemukseen yhdellä tavalla, sillä on myös eri merkeille oma yksityisempi merkityksensä. Jokaisella horoskooppimerkillä on oma suhteensa kuhunkin planeettaan, kuten saturnukseen. Kauriille sen merkitys on kaikkein voimakkain, koska se on kauriiden suojelijaplaneetta. Ravuilla saturnus sen sijaan vastaa tärkeimmistä ihmissuhteista. Neitsyillä se vastaa romantiikasta,... ;) jne. Lisäksi skorpioni merkkinä korreloi eri merkeillä eri elämänalueen kanssa. Näistä vaihteluista syntyy eri tähtimerkeille hyvin erilaiset kokemukset saturnuksen pitkästä vierailusta skorpionissa.

Aloitetaan tällä kertaa skorpparista, jota tämä transiitti koskettaa eniten:
Skorpioneille saturnuksen saapuminen omaan aurinkomerkkiin merkitsee käännekohtaa elämässä. Saturnuksen kiertoaika merkkien läpi on melkein kolmekymmentä vuotta, joten vastaava jakso koetaan eläessä keskimäärin kolmisen kertaa. Eli kyseessä on erityinen ja voimakas ajanjakso, joka kattaa seuraavat pari kolme vuotta. Edellinen kausi oli monella tapaa elämän suursiivousta, jolloin siitä katosi paljon toimimattomia asioita. Nyt niiden tilalle alkaa tulla, hitaasti mutta varmasti, uusia ja parempia asioita. Saturnus ei satsaa määrään vaan laatuun, joten asioita ei tule ehkä kovin paljon, mutta ne ovat sitäkin merkityksellisempiä. Jakso ei ole aina helppo, mutta sen jälkeen tunnet itsesi paremmin kuin koskaan ennen. Opit ymmärtämään todellisia vahvuuksiasi, erityiskykyjäsi ja sitä, mikä on sinulle elämässä todella tärkeää.

Jousimiehille jakso on huomattavasti vähemmän dynaaminen kuin skorpioneille. Jouskarit saapuvat eräänlaiseen lepovaiheeseen, jossa kerätään voimia ja valmistaudutaan saturnuksen saapumiseen omaan merkkiin parin vuoden kuluttua, kun se on tehnyt tehtävänsä skorpionissa. Tämän kauden aikana ei kannata venyttää jaksamistaan liikaa, vaan ottaa suosiolla rennosti ja kypsytellä ideoita rauhassa. Hyvin haaveiltu on jo puoliksi valmis. Vaiheeseen liittyy myös turhien elementtien karsiminen elämästä. Osa asioista ja ihmisistä on jäänyt elämääsi vain tottumuksesta, ja nyt on hyvä aika päästää irti. Luopuminen ei ole helppoa tai surutonta, mutta sitä ei voi aina välttää. Asiat saattavat sitä paitsi palata elämääsi aikanaan entistä paremmassa muodossa.

Kauris saattaa kohdata tulevan kauden aikana haasteita sosiaalisessa elämässään. Kauriit kuitenkin yleensä rakastavat haasteita, koska heillä on läheisin ja henkilökohtaisin suhde saturnukseen. Kausi saattaa tuoda lisää vastuuta esimerkiksi yhdistyksissä tai harrastuksissa, mikä taas on pois pelkkään ystävien kanssa rentoutumiseen käytetystä ajasta. Toisaalta uraan kohdistunut akuutti paine helpottaa nyt. Mietit siitä huolimatta hyvin vakavasti tulevaisuuden suuntaa ja seuraavia tavoitteitasi lähivuosien aikana. Jätä sopivasti tilaa myös luovuudelle ja sattuvalle äläkä anna pelkän realismin sanella suunnitelmiasi...

Vesimiehille kausi on käännekohta uran ja työn suhteen. Tavoitteesi tarkentuvat ja saavutat jonkin huippukohdan urallasi. Tiedät ehkä viimeinkin mikä sinusta tulee isona. :) Huipun ei tarvitse olla työkeskeinen, vaan se voi olla mikä tahansa sinulle tärkeä asia. Se voi liittyä esimerkiksi perheeseen tai harrastuksiin. Kausi on myös haastava, mutta kärsivällisyys ja määrätietoisuus palkitaan. Hetkittäin sinusta voi tuntua siltä että alitajuntasi toimii tavoitteitasi vastaan ja estää sinua saavuttamasta niitä, mutta voit ehkäistä sen tutustumalla motiiveihisi mahdollisimman ennokkoluulottomasti ja perusteellisesti.

Kaloille kausi voi avata uusia filosofisia näköaloja, luultavasti kuitenkin ensin turhautumisen kautta. Opiskelijoilla opinnot voivat saavuttaa kriittisen pisteen, jonka jälkeen ehkä osaat valita sopivimman pääaineen. Muille vapaaehtoinen opiskelu voi tuottaa hyviä tuloksia. Voit löytää persoonallisuuteesi sopivan elämänfilosofian, mahdollisesti ystäviesi tai jokin vertaisryhmän kautta. Kuvioon liittyy myös matkustelu. Tänä aikana haluat luultavasti tehdä matkoja, joilla on jokin tarkoitus, syvempi merkitys.

Oinailla kausi keskittyy parisuhteen, ja ihmissuhteiden yleensäkin, arvojen kartoitukseen. Suhteissa tarvitaan yhteinen arvopohja, jotta ne toimisivat pidemmän päälle. Pelkkä keskinäinen vetovoima ei riitä loputtomiin. Kausi jopa pakottaa miettimään yhteisiä arvoja, jotka helposti unohtuvat arjen keskellä. Joskus omienkin arvojen määritteleminen on haastavaa, saati sitten niistä jonkun toisen kanssa yhteisymmärrykseen pääseminen... Kausi vaatii tekemään joitakin kompromisseja, mutta rankaisee yhtä lailla liiallisista kompromisseista kuin niiden puutteestakin. Onneksi tasapainon etsimiseen on yli kaksi vuotta aikaa.

Loput merkit saavat omat osionsa myöhemmin....
~ L     

perjantai 5. lokakuuta 2012

Saturnus siirtymässä Skorpioniin

Saturnus viettää tänään viimeisiä tunteja vaa'assa, josta se siirtyy illalla skorpioniin. Se kuitenkin lähettää tänään merkuriuksen välityksellä viimeisen viestin ennen siirtymistään. Tänään voi selvitä jotain oleellista siitä, mitä viimeinen kahden, jopa kolmen vuoden aika on merkinnyt henkilökohtaiselle kasvulle erityisesti ihmissuhteiden suhteen. Se voi olla ajatus, välähdys, keskustelu tai jotain mitä vain sattuu lukemaan jostakin, mikä selventää edellistä jaksoa...

Sorpionissa saturnus osittain jatkaa sen vaa'assa aloittamalla ihmis- ja parisuhdeteemalla. Skorpionissa se keskittyy enemmän luottamukseen ja jakamiseen sekä siihen mitä haluamme parisuhteelta. Toisaalta mitä haluamme antaa suhteessa ja mitä toisaalta haluamme saada siinä, ja voiko niitä kahta ikinä saada tasapainoon? Suhteissa tarvitaan ennen kaikkea luottamusta, ja sekin tarkoittaa eri ihmisille eri asioita....

Saturnus aloittaa nyt noin kahden ja puolen vuoden jakson, jonka aikana se auttaa saamaan suhteisiin lisää syvyyttä, läheisyyttä ja luottamusta. Saturnusta pidetään usein vaativana ja hankalana planeettana, mutta kumma kyllä sen ominaisuudet ovat enemmän edukseen skorpionissa kuin ne olivat vaa'assa. Merkin ja planeetan energiat sopivat paljon paremmin yhteen. Molempiin  nimittäin liittyy uskollisuutta ja omistautuvuutta, joten kaudesta tulee varmasti hedelmällinen, vaikkei aina helppo.

Myöhemmin lisää saturnuksen vaikutuksesta merkeittäin... :)

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Viime hetkiä ja uusia alkuja

Tähän viikkoon kuuluu paljon viimeisiä hetkiä ja niitä seuraavia uusia alkuja. Venus on jo vaihtanut merkkiä, ja vaikuttaa nyt neitsyestä käsin. Mars, merkurius ja saturnus viettävät viimeisiä päiviä omissa merkeissään. Ilmassa voi olla jäähyväisten tuntua, pysähtymistä ennen seuraavaa askelta. Planeettojen viimeiset hetket merkeissä voivat tuntua hiljaisilta, koska ne ovat jo sanoneet sanottavansa. Nyt on hyvä hetki kääntää katse hetkeksi menneisyyteen, ja miettiä miten elämä on muuttunut viimeisen kuukauden tai kahden tai parin vuoden aikana. Se saattaa tuntua haikealta, koska taakse jää aina paljon hyvää, tai joskus helpottavalta, kun huomaa, ettei samoja asioita tarvitse elää kovin pian uudelleen. Joka tapauksessa joidenkin asioiden loppuminen on selvästi ilmassa, ja sitä seuraava uusien alkaminen.

Venus, merkurius ja mars edustavat lyhyen tähtäimen siirtymiä ajatuksista ja tunnelmista toisenlaisiin. Saturnuksen siirtymä sen sijaan merkitsee yli kahden vuoden ajanjakson loppua. Se on liikkunut ja vaikuttanut suunnilleen kaksi ja puoli vuotta vaa'assa. Vaaka on parisuhteiden ja ylipäänsä tärkeiden ihmissuhteiden merkki. Siksi kuluneet reilut kaksi vuotta ovat saattaneet koetella erityisesti parisuhteita. Saturnus ei päästä oppilaitaan helpolla. Vaa'assa se vaati, että suhteet ovat tasa-arvoisia ja tasapainoisia. Jaksosta selvinneet suhteet ovat vahvempia kuin ennen. Jotkut suhteet ovat päättyneet, mutta todennäköisesti vain muutenkin pidemmän päälle elinkelvottomat. Jakso on kuitenkin varmasti selventänyt, mitä kaipaamme suhteissa, mikä niissä on oikeasti tärkeää ja miten voimme itse vaikuttaa ihmissuhteisiimme. Aika on ollut itse kullekin pitkä, pitkä oppitunti parisuhteista. Muutaman päivän päästä oppituntien painopiste siirtyy uudelle alueelle. Se liittyy myös ihmissuhteisiin, mutta näkökulma muuttuu huomattavasti. Perjantaina saturnus siirtyy skorpioniin.

~ L

maanantai 1. lokakuuta 2012

Lokakuu 2012

Siirrymme huomattavasti rauhallisempaa kuukauteen kuin edellinen, mutta samalla tulevaisuus näyttää myös jännittävältä. :) Kuukauden päätapahtuma on ehdottomasti saturnuksen siirtyminen vaa'asta skorpioniin. Saturnus luo aina jonkin verran painetta sille alueelle missä se liikkuu, mutta samalla se järjestelee sitä aluetta toimivammaksi, tehokkaammaksi ja ylipäänsä tarkoituksenmukaisemmaksi. Sillä on turhaan paha ja hankala maine. Tai ei ihan turhaan, mutta se saa silti paljon enemmän hyvää kuin pahaa aikaiseksi.

Muutenkin planeetat ovat vilkkaalla tuulella ja energia liikkuu nopeasti. Se tuntuu erityisen hyvältä viime kuun jälkeen, koska silloin mieltä luultavasti hallitsi yksi ongelma, joka ei tuntunut ratkeavan millään. Nyt sen sijaan elämään suorastaan tulvii uusia ajatuksia ja ideoita. Jippii!

Ensimmäisellä viikolla astrologinen ilmapiiri muuttuu moneen otteeseen, kun venus, merkurius, saturnus ja mars vaihtavat kaikki merkkiä peräperään. Vanhat huolet tai asiat saattavat tuntua siksi yhtäkkiä täysin merkityksettömiltä. Toisella viikolla on paljon helppoja, virtaavia aspekteja, paitsi maanantaina, jolloin asioita on mahdoton arvioida objektiivisesti. Kolmas viikko on suhteessa hieman rauhallisempi viikko, jolloin kannattaa varata aikaa erityisesti uusien asioiden aloitteluun ja niihin totutteluun. Sitten vauhti taas kiihtyy kuun loppua kohti.  Virtaava flow-kuukausi siis tulossa!

Tästä listastakin näkyy että tässä kuussa tapahtuu paljon:
  • ke 3.10. Venus siirtyy Neitsyeen
  • pe 5.10. Merkurius siirtyy Skorpioniin
  • pe 5.10. Saturnus siirtyy Skorpioniin
  • su 7.10. Mars siirtyy Jousimieheen
  • ma 15.10. Uusikuu Vaa'assa
  • ti 23.10. Aurinko siirtyy Skorpioniin
  • su 28.10. Venus siirtyy Vaakaan
  • ma 29.10. Merkurius siirtyy Jousimieheen
  • ma 29.10. Täysikuu Härässä
~ L

lauantai 29. syyskuuta 2012

Täysikuu Oinaassa

Täysikuu hallitsee tämän viikonlopun tunnelmaa. Tällä kertaa se on oinaassa, ja tarkka sunnuntaina aamuyöstä. Uranuksen ja pluton neliö on hajomassa, mutta se ei jätä meitä vielä rauhaan, sillä tämä täysikuu aktivoi sen uudelleen. Eli käytännössä se tarkoittaa sitä, että tapahtumat suunnilleen kaksi viikkoa sitten saattavat ilmestyä uudelleen hieman eri muodossa tänä viikonloppuna. Jos syyskuun puoliväli toisaalta sujui täysin rauhallisesti, viikonloppunakaan tuskin tapahtuu ihmeitä.


Täysikuut tuntuvat usein intensiivisemmiltä ja tunteellisemmilta kuin uudetkuut, ja tämä on niitä sitäkin enemmän. Tämän täydenkuun agendana on henkilökohtaisen vapauden puolustaminen, mikä saattaa mennä tänä viikonloppuna äärimmäisyyksiin. Ihmissuhteet saattavat olla kovilla. Liialliset kompromissit kostautuvat nyt. Kaikki suhteet vaativat jonkin verran tasapainottelua omien mielitekojen ja yhteisen edun välillä, mikä saattaa nyt tuntua tavallista vaikeammalta. Sopiva tasapaino on löydettävissä, vaikka se näyttäisi hetkellisesti mahdottomalta. Vaikeinta on usein rajojen vetäminen. Mutta kun ne ovat selkeinä edes omassa mielessä, muut kunnioittavat niitä paljon helpommin.

Ja ensi viikolla kaikki saavat jo muuta ajateltavaa kun saturnus siirtyy vaa'asta skorpioniin!

perjantai 28. syyskuuta 2012

Haastava viikonloppu

Heips,
tämäkin raskas viikko ja kuukausi lähestyvät loppuaan... Vihdoinkin! Edessä on enää potentiaalisen haastava viikonloppu. Lauantaina aurinko tekee opposition uranukseen ja neliön plutoon. Sunnuntaina on täysikuu, joka myös aktivoi vielä syyskuun puolivälissä kärjistyneen pluton ja uranuksen neliön. Olen jo aika väsynyt ja kyllästynyt koko neliöön, mutta siitä päästään vasta viikonlopun jälkeen. Jos energiat ovat nyt vähissä, se ei ole ihme. Onneksi paine helpottaa nopeasti viikonlopun jälkeen!

Viikonlopun transiitit eivät vaikuta kaikkiin yhtä voimakkaasti. Monilla on varmasti hyvin mukavaa. Mutta kirjoitan tästä muistutuksena siitä, että ongelmien loppu häämöttää jo, olivat ongelmat sitten omia tai läheisten. Nyt syyskuun aikana jotkut ongelmat ovat saattaneet kiertää mielessä jatkuvasti. Ne ovat esittäytyneet useasta eri näkökulmasta. Paineen keräytyminen tuntuu epämiellyttävältä, mutta kun ongelmista on selkeämpi kokonaiskuva tyydyttävät ratkaisutkin ovat entistä lähempänä. Jo ensi viikolla alkaa sopeutumisen ja ratkaisujen aika!

Mukavaa viikonloppua hankalasta ennusteesta huolimatta!

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kultainen keskiviikko

Tänään on ehdottomasti tämän viikon toiveikkain päivä. Sen varmistaa jupiterin ja merkuriuksen kolmio. Tänään kannattaa tavata ihmisiä ja tehdä suunnitelmia tulevaisuutta varten. Ilmassa on paljon optimismia. Päivä on myös hyvin sosiaalinen ja kaikki kommunikointi sujuu hyvin. Tänään on myös hyvä päivä viime aikaisten ongelmien ratkaisemiseksi. Näkökulman muutos voi saada ongelmat näyttämään vihdoinkin siedettäviltä, jopa helposti ratkaistavilta. Nyt kannattaa nauttia ja rentoutua ja kerätä varastoon mukavaa oloa loppuviikkoa varten. Viikonlopun täysikuu voi olla haastava, mutta sitä varten on näitä rennompia päiviä muistuttamassa mistä elämässä todella on kysymys...

:)

maanantai 24. syyskuuta 2012

Syyskuun viimeinen viikko

Syyskuun viimeinen viikko pyörähti vihdoinkin käyntiin. Kohta siis helpottaa, jos ilmassa on ollut ongelmia. Tämä kuukausi ei ole ollut yleisesti ottaen niitä helpoimpia. Onneksi sama transiitti voi vaikuttaa hyvin erilaisilla tavoilla ihmisiin, joilla on erilainen syntymäkartta.

Tämän viikon alkupuoli on leppoisa. Keskiviikko voi olla suorastaan onnekas päivä. Se sopii hyvin kaikenlaisiin tapaamisiin. Torstai sen sijaan enteilee ongelmia rakkauselämässä, erityisesti jos ongelmat on ollut tapana lakaista maton alle...

Viime aikojen vaikeudet eivät valitettavasti ole kokonaan ohi. Ensi viikonlopun täysikuu laukaisee ne vielä kerran ennen tilanteen rauhoittumista. Lauantai ja sunnuntai ovat potentiaalisen räjähdysherkkiä päiviä. Täysikuu vielä terästää tunteita. Varovasti, varovasti... Toisaalta tunteita kannattaa tuulettaa, mutta tällaisissa olosuhteissa se saattaa mennä liian pitkälle. Ja tunteiden keskeltä järkeviä ratkaisuja on hankala havaita. Siksi suosittelen kaikkia harhauttamaan itsenne mahdollisimman mukavalla (ja vaarattomalla) tekemisellä ensi viikonloppuna, ja pohtimaan vasta sen jälkeen mikä elämässä todella kaipaa muutosta.

~L

maanantai 17. syyskuuta 2012

Vaikeita valintoja

Jos syyskuu on tänä vuonna yksi haastavimmista kuukausista, tämä viikko on kärjessä hankalimpien viikkojen listalla... Uranuksen ja pluton neliö kärjistyy keskiviikkona, mikä luo paineita monille. Kaikki varmaan ainakin tuntevat jonkun, joka on nyt vaikean valinnan edessä. Tällaisissa tilanteissa molemmat vaihtoehdot tuntuvat yleensä huonoilta. Valitseminen tai päätöksenteko tuntuu vaikealta, koska vaihtoehdot korostavat erityisesti toistensa huonoja puolia. Todellisuus ei onneksi ole yhtä tumma kuin miltä se nyt näyttää, mutta realistisemman ja toiveikkaamman kokonaiskuvan saaminen voi kestää jonkin aikaa. 

Useimmilla nyt kärjistyy tilanne, joka on muhinut jo jonkin aikaa, sen sijaan että eteen ilmestyisi jotain aivan uutta. Tämä viikko voi tuoda informaatiota, joka liittyy kysymykseen tai ongelmiin. Lisätieto ei näytä mieluisalta, mutta se on hyvin tarpeellista. Se selkeyttää tilannetta pidemmän päälle.

Vaikka paine tehdä ratkaisuja saattaa olla kova juuri nyt, niitä kannattaa lykätä hieman jos mahdollista. Ainakin ensi viikkoon, mahdollisesti ensi kuuhun. Toisaalta paineet saattavat ajaa äkilliseen ratkaisuun. Silloin kannattaa ehkä valita tuntematon tie. Entuudestaan tuttu reittihän johti juuri tähän tilanteeseen?

Vaikka ilmassa on paineita ja joillakin vaikeita ratkaisuja, elämässä on aina myös valopilkkuja. Tällä viikolla perjantai on sosiaalinen ja optimistinen päivä, jonka parantavaa energiaa kannattaa käyttä omaksi iloksi, jos elämä tuntuu muuten raskaalta. 

lauantai 15. syyskuuta 2012

Sunnuntaina uusikuu neitsyessä

Tämä uusikuu näyttää rauhalliselta, luotettavalta ja mukavalta. Se näyttää herättävän paljon uusia ajatuksia. Ideoita kannattaa vaikka kirjata ylös. Uusikuu tuo varmasti toivoa erityisesti kaikille, joita elämä on heitellyt viime aikoina.




Siitä on melko tasan vuosi, kun oli edellinen uusikuu neitsyessä. Elämä on taas mennyt eteenpäin kaikin tavoin. Kullakin merkillä on taas mahdollisuus tehdä muutoksia sillä elämänalueella, jota neitsyt kartalla hallitsee. Muutosten mittakaava ei ole oleellinen. Joskus riittää hienosäätö, joskus (onneksi harvoin) on syytä aloittaa täysremontti. Useimmiten jotain siltä väliltä. Uusikuu sopii loistavasti uusille aluille. :)

Tämä uusikuu vaikuttaa voimakkaimmin kaikkiin muuttuviin merkkeihin, koska se osuu niiden ydinalueille. Neitsyillä sen vaikutus on kaikkein voimakkain, koska se on omassa merkissä. Kaikki tärkeät henkilökohtaiset uudistukset saavat uutta energiaa. Eikä niiden tarvitse välttämättä olla tärkeitä, vaan muutosvoimaa voi käyttää kaikkeen mikä tuntuu hyvältä uusien vaatteiden hankkimisesta uusiin harrastuksiin. Mutta energia on käytössä nyt ensisijaisesti neitsyiden omaksi parhaaksi eikä tällä kertaa muiden auttamiseen. Kaloilla energia suuntautuu päinvastaisesti ihmissuhteisiin. Niissä on tilaa ja mahdollisuuksia muutoksille. Joskus pienetkin muutokset ovat tärkeitä, jotta vanhat asiat eivät jää vaivaamaan turhaan. Kaksosilla uusikuu vaikuttaa erityisesti koti- ja perhe-elämään, joskus myös kauempaan sukuun. Aika sopii hyvin kodin sisustukseen ja järjestelyyn, tai perheenjäsenten välien kohentamiseen. Jousimiehillä se vaikuttaa uraan, tulevaisuuteen ja kunnianhimoon. Nyt kannattaa miettiä missä haluat olla vuoden päästä tähän aikaan sekä myös pidemmän tähtäimen suunnitelmia.

Muilla maamerkeillä uusikuu nostattaa elämäniloa. Härällä se vaikuttaa erityisesti luovuuteen, henkiseen ja fyysiseen hedelmällisyyteen. Se tarjoaa varmasti uusia mahdollisuuksia nauttia elämästä. Kauriilla se lisää itsetuntemusta ja sitä kautta mahdollisuutta menestyä. Uusista ideoista ja aatteista voi olla paljon iloa tulevaisuudessa...

Muihin merkkeihin uusikuu ei vaikuta ihan yhtä suoraan, mutta se luo mahdollisuuksia muilla elämänalueilla. Vaa'at voivat parantaa henkistä tasapainoa ja löytää uudelleen yhteyden sisäiseen maailmaan, jos se on välillä katkennut. Skorpioneilla se avaa uusia mahdollisuuksia ystävien ja harrastusten parissa. Vesimiehille se voi tuoda uusia taloudellisia ratkaisuja. Toisaalta se auttaa myös syventämään ihmissuhteita kaikin tavoin. Oinaita se auttaa sekä organisoimaan elämänsä yleisti paremmin että pitämään terveydestään entistä parempaa huolta. Ravulle se tuo mukavia kontakteja, pitkiä rönsyileviä keskusteluja ja paljon mielenkiintoista ajateltavaa. Leijonille se tuo uusia ideoita siitä miten saada enemmän rahallista vastinetta tiedoillensa ja taidoillensa...

Mukavaa Uuttakuuta kaikille!



perjantai 14. syyskuuta 2012

Viikonloppu ja uusikuu

Moiks,
viikonloppu näyttää mukavalta ja rauhalliselta. Sunnuntain uusikuukin vaikuttaa oikein positiiviselta, mikä on monille tarpeen erään neliön vaikuttaessa taivaalla.... Kannattaa käyttää hyväksi kaikki mahdollisuudet rentoutua tällä hetkellä. Loppukuu näyttää potentiaalisesti rankalta. Se ei ole sitä varmastikaan kaikille. Joka tapauksessa uranuksen ja pluton neliö kärjistyy ensi viikon aikana, mutta muut kontaktit samoihin planeettoihin venyttävät vaikutusaikaa jopa kuun loppuun. Valitettavasti... Viikonloppua tarjoaa onneksi mukavan hengähdystauon kaiken keskellä.

Mukavaa viikonloppua!

~ L

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Uranus ja pluto

Uranuksen ja pluton neliö tiukentuu pikku hiljaa... Toivottavasti mahdollisimman monella menee mukavasti. Ilmassa on nimittäin jo yhtä ja toista, ainakin omassa tuttavapiirissä. Vaikutus ei valitettavasti ole ihan lyhytaikainen tai pian ohitse, vaan se jatkuu jopa vuoden 2015 kevääseen saakka.

Neliöt edustavat asetelmaa, jossa energiat ovat ristiriidassa tai epätasapainossa keskenään. Tilanteen tasapainottamiseksi jostain vanhast on yleensä luovuttava. Joskus on lähdettävä vanhasta turvallisesta työpaikasta, mikä luo epävarmuutta elämään. Joskus koulun loppuminen aloittaa samalla tavalla uuden ja tuntemattoman elämänvaiheen. Vaikutus voi tuntua ihmissuhteessa, joka tuntuu tulleen tiensä päähän. Suhde voi tarvita todella radikaaleja pelastustoimenpiteitä, mutta aina nekään eivät auta. Muutokset kannattavat kuitenkin pidemmän päälle, vaikka ne olisivat hyvin raskaita tapahtuessaan.

Kaikilla muutostarve ei onneksi heiluta elämän peruspilareita. Sen sijaan se voi kohdistua harrastuksiin, joihin ei ehkä ole enää aikaa, tai kiinnostus on saattanut lopahtaa kokonaan, tai johonkin muuhun elämänalueeseen, joka on tärkeä, muttei tunnu elintärkeältä. Kaikki tuntevat kuitenkin jossain määrin tarpeen siirtyä eteenpäin, ja jättää samalla taakse jotakin, mikä on myös ollut tärkeää.  

Tämän vuoden ja tulevat Uranus-Pluto-neliöt:
2012
Kesäkuun 24. päivä – 8 astetta
Syyskuun 19. päivä – 6 astetta
2013
Toukokuun 21. päivä – 11 astetta
Marraskuun 1. päivä – 9 astetta
2014
Huhtikuun 21. päivä – 13 astetta
Joulukuun 15. päivä – 12 astetta
2015
Maaliskuun 17. päivä – 15 astetta

Asteluku viittaa siis planeetojen asemaan, pluto on koko ajan kauriissa ja uranus oinaassa. Jos kesäkuun lopussa tai nyt syyskuun puolivälissä tapahtui tai tapahtuu jotain mullistavaa, ei kannata huolestua siitä, että vastaavaa tapahtuisi jokaisella pluton ja uranuksen kohtaamisella. Siinä tapauksessa seuraavat kohtaamiset todennäköisesti auttavat sopeutumaan tilanteeseen.

Tsemppiä kaikille joita tämä neliö koskettaa!