torstai 2. helmikuuta 2012

Neptunus kaloissa: Vesimerkit

Huomenna neptunus siirtyy vuosikausiksi kaloihin. Ehkä olokin on sen vuoksi tavallista unisempi, sillä neptunus hallitsee alitajunnan ja henkisten kokemusten lisäksi myös unia.

Niin kutsuttujen hitaiden planeettojen merkinmuutokset ovat tärkeitä, koska ne vaikuttavat pitkään. Ne vaikuttavat myös suureen määrään ihmisiä, onneksi ei kuitenkaan kerralla esimerkiksi kaikkiin kaloihin, vaan vaikutus jakaantuu usean vuoden ajalle. Ensimmäisinä vuosina neptunus kaloissa vaikuttaa voimakkaimmin merkin alussa syntyneisiin kaloihin, eli niihin joiden syntymäpäivä on helmikuun puolella. Mitä lähempänä syntymäpäivä on 20. päivää sitä nopeammin vaikutus tuntuu. Sama pätee myös vastakkaisen merkin, eli neitsyen edustajiin, sekä neliömerkkeihin kaksoseen ja jousimieheen. 

Neptunuksen siirtymä kaloihin lupaa monille helpompaa elämää, koska kaloissa se pystyy toteuttamaan itseään luontevammin. Kalat tuntevat muutoksen erittäin vahvasti. Tällä hetkellä elävillä kaloilla koittaa ensimmäinen kerta, kun oman merkin hallitsija on pidempään omassa aurinkomerkissä (viime keväänä neptunus teki muutaman kuukauden mittaisen tutustumisvisiitin kaloihin). Neptunukselta vie nimittäin 165 vuotta kiertää eläinrata kokonaan. Kalat pääsevät paremmin yhteyteen oman luovuutensa kanssa, mitä tylsä realismi on jossain määrin jarrutellut viime vuosina. Nyt koittaa kuitenkin paras mahdollinen aika omien ideoiden toteuttamiseen ja itsensä näköisen elämän luomiseen. Kannattaa uneksia estottomasti, sillä unelmien toteutumiseen voi tarjoutua uskomattomia mahdollisuuksia, ja useimpien haaveiden toteutuminen onkin vain ajan kysymys. Hallitset elämääsi paremmin kuin olet tiennytkään.

Muidenkin vesimerkkien elämä helpottuu huomattavasti. Skorppareilla neptunus aktivoi paluullaan kaloihin romanttisen ja luovan alueen kartalla. Jos elämästä on puuttunut taikaa, se on nyt palailemassa takaisin. Itse asiassa neptunus on ollut viime vuosina kiireinen huolehtiessaan siitä, että kotiasiasi, kaikki perheeseen, kotiin, vanhempiin, jopa lepoon ja ravintoon liittyvät asiat ovat kunnossa, ja siksi rakkauselämäsi ei ole saanut siltä sitä tukea mitä olisit ehkä kaivannut. Rakkausasiat kannattaa tässä yhteydessä käsittää laajasti. Se sisältää kaikkea mahdollista flirttailusta ja erilaisista ihmisistä, joiden seurasta nautit ja joita ehkä rakastat myös kaikkeen tekemiseen mikä tuo iloa elämääsi. Ja ilo puolestaan vetää lisää rakkautta elämääsi. Täydellistä. Skorppareilla (ja muilla skorpparivaikutteisilla) on muutenkin tulossa suuria muutoksia vuoden parin päästä, joten kannattaa kerätä nyt nautinnoista voimaa muutoksiin.

Ravuilla neptunus palaa melko filosofiselle kartan alueelle, joka pohtii muun muassa elämän merkitystä ja tarkoitusta. Siihen liittyy tiedon ja elämysten kerääminen. Joillekin se voi tarkoittaa opiskelua, joko työn tai huvin vuoksi. Joillekin taas matkustelua tai jopa elämää ulkomailla. Kaikkea sellaista mitä raha-asiat ovat ehkä jarrutelleet menneinä vuosina. Kaikki mikä auttaa sinua määrittelemään itsellesi merkityksellisen elämän on nyt hyödyllistä. Jopa haaveilu. 14 vuoden päästä olet uudistunut henkisesti ja kokenut matkalla kaikkea mukavaa, tai ennemminkin mahtavaa, ja hahmotat paremmin mikä ja kuka haluat olla elämässäsi.

Kyse on pitkästä ajanjaksosta, 14 vuodesta, joten muutokset eivät tapahdu välittömästi vaan asteittain. Silti kannattaa valmistautua niihin, vaikka henkilökohtaisiin muutoksiin menisi vuosia, miettimällä mitkä muutokset olisivat parhaaksi omassa elämässä.

Muista merkkiryhmistä tulee tekstiä sitä mukaa kuin ehdin kirjoitella...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti