perjantai 9. maaliskuuta 2012

Suurkolmio!

Suurkolmio on tarkimmillaan ensi viikon tiistaista torstaihin eli 13.-15.3.2012

Mars on neitsyessä, jupiter ja venus härässä ja pluto kauriissa, eli kaikki osalliset ovat maamerkeissä. Kolmion perusfiilis onkin käytännöllinen ja materialistinen. Se auttaa korjaamaan ongelmia sekä saavuttamaan menestystä hyvin konkreettisella tasolla. Se ruokkii kunnianhimoa, voimistaa aistinautintoja ja tehostaa päivittäisiä rutiineja. Joskus törmää mielipiteisiin, joissa kaikkea aineellista hyvinvointia pidetään henkisen kehityksen esteenä. Todellisuudessa ne onneksi täydentävät toisiaan. Kun kaikki on hyvin aineellisella tasolla, on paljon helpompi kehittää itseään henkisesti.

Kaikki kolmioon osallistuvat planeetat tuovat siihen oman erityislaatunsa: venus ja jupiter tuovat rohkeutta ja hyvää mieltä, mars tuo tahtoa ja suorituskykyä ja pluto syvällisiä ja pitkäaikaisia muutoksia. Erityisesti jupiter ja venus varmistavat, että muutokset tapahtuvat miellyttävästi. Mars perääntyy edelleen, joten mukana on jokin elementti menneisyydestä, ehkä uusi mahdollisuus joskus käyttämättä jääneen tilalle?

Suurkolmio vaikuttaa erilaisiin alueisiin eri merkkiryhmillä:
Maamerkeillä eli härällä, neitsyellä ja kauriilla kolmio vaikuttaa suoraan omaan persoonallisuuteen ja sen ilmaisemiseen ja laajentamiseen. Se tuo lisää itsetuntemusta. Se auttaa myös saamaan enemmän iloa harrastuksista ja opiskelusta. Se auttaa hyödyntämään suoraan henkilökohtaisia vahvuuksiasi: järjestelmällisyyttä, kestävyyttä, kunnianhimoa ja tavoitteellisuutta.

Ilmamerkeillä eli kaksosella, vaa'alla ja vesimiehellä kolmion vaikutus tuntuu tunteiden kautta. Se muokkaa mielenrauhaa, turvallisuudentunnetta ja luottamusta. Se tuo syvyyttää ja tasapainoa tunne-elämään. Se auttaa myös pääsemään eroon vanhoista tunnemalleista, joista on nykyään vain haittaa.

Vesimerkeillä eli ravulla, skorpionilla ja kaloilla kolmio vaikuttaa voimakkaasti ihmissuhteisiin. Se muokkaa ja parantaa ystävyys- ja rakkaussuhteita eri tavoilla. Joku voi saada uusia ystäviä, tai vanhat ystävyydet paranevat entisestään. Joku aloittaa ehkä uuden mukavan harrastuksen, jonka parissa tapaa mukavia ihmisiä. Ja joillakin se mullistaa elämän romanttisesti....

Tulimerkeillä eli oinaalla, leijonalla ja jousimiehellä kolmio vaikuttaa suoraan työhön ja raha-asioihin. Se voi kohentaa itseluottamusta etsiä paremmin palkattuja töitä. Se auttaa miettimään mitä menestys todella tarkoittaa ja mitkä tavoitteet kannattaa laittaa etusijalle. Se auttaa myös muuttamaan työrutiineja entistä tehokkaammiksi ja tuottavammiksi. 

Kolmioiden kuten muidenkin transiittien tehtävänä on myös valmistaa meitä tulevaan. Siksi päivämääriä ei kannata tuijottaa kovin kirjaimellisesti, ja pettyä, jos mitään erityistä ei tapahdu juuri niinä päivinä. Riippuu myös syntymäkartasta, milloin näillä kuvioilla on parhaat mahdollisuudet toteutua. Tärkeintä on haaveilla rohkeasti. Tulokset seuraavat sitten aikanaan. Lottovoitot tuskin lisääntyvät suurkolmion ansioista. Sen sijaan kaikilla on mahdollisuus löytää maanläheisempiä keinoja rikastuttaa omaa elämää.

~ L

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti