perjantai 4. toukokuuta 2012

Täysikuu skorpionissa

Sunnuntaina on taas täysikuu. Sen paine tuntuu jo nyt, vaikka se on tarkka vasta sunnuntaiaamuna. Aurinko on härässä ja kuu skorpionissa, joten luvassa on intensiivinen täysikuu. Skorpionin merkki liittyy mielestäni erityisesti sitoutumiseen. Vaakaa pidetään parisuhteiden merkkinä, mutta skorpioni liittyy oleellisesti niiden kestävyyteen. Se kertoo kuinka syvällisesti ihmissuhteet vaikuttavat ja mitä kaikkea ihmiset ovat valmiita tekemään toistensa takia. Siksi tämä täysikuu kuvailee yleisesti mitä suhteet antavat sen eri osapuolille.


Samaan aikaan vaikuttaa myös merkuriuksen ja saturnuksen oppositio, joka näyttää siltä, että ilmassa voi olla vaikeita päätöksiä. Jokin asia ei suju kuten pitäisi, vaan vaatii muutosta tai kompromissia. Toisaalta täysikuu kuitenkin korostaa saavutuksia ja onnistumisia. Mahdolliset vastoinkäymiset eivät kestä kauan.

Skorppareille täysikuu valaisee omaa suhdetta muihin. Se voi keskittyä parisuhteeseen tai ulottua muihinkin tärkeisiin ihmissuhteisiin. Näet mitä ihmissuhteesi kaipaavat, jos kaipaavat. Ymmärrät paremmin kuin ennen mitä annettavaa juuri sinulla on tärkeille kumppaneillesi. Joka tapauksessa opit jotakin uutta itsestäsi ja muista.

Jouskareille täysikuu näyttää miten mielen tasapaino ja sen rauha auttavat kaikilla muillakin elämän osa-alueilla. Rento mieli auttaa sinua saavuttamaan enemmän työssäsi ja pysymään muutenkin paremmassa kunnossa vähemmällä vaivalla. Rentoutuminen ja rauhoittuminen maksavat itsensä takaisin.

Kauriille tämä on sosiaalinen täysikuu, joka näyttää miten omat kykysi ja taitosi auttavat parhaiten muita. Se kertoo miten lisäät yhteistä hyvää. Se auttaa sinua myös ystävyyssuhteissa. Näet selkeämmin mitä kaipaat muilta ja miten voit saada sen.

Vesimiehille täysikuu kertoo miten lähellä olet tavoitteidesi saavuttamista. Jos esimerkiksi uratavoitteesi näyttävät olevan kaukana, se näyttää miten voit lähestyä niitä helpommin ja tehokkaammin. Näyttää siltä että saat kotoa tukea ja kannustusta. Täysikuu auttaa sinua ylipäänsä tarkentamaan tavoitteitasi.

Kaloilla tämä täysikuu heijastelee heidän filosofista ja uteliasta puoltaan. Se auttaa ymmärtämään elämää laajemmassa mittakaavassa. Voit löytää uuden näkökulman, joka selittää jonkin ongelman, johon olet etsinyt vastausta. Se voi myös herättää matkakuumeen.

Oinailla täysikuu kuvastaa voimakkaasti luottamista ja sitoutumista. Jos suhde on terveellä pohjalla, ne eivät tuota ongelmia, vaan itsessään iloa. Mutta ihmissuhteiden mahdolliset ongelmat, kuten liian erilaiset arvot, saattavat myös korostua tämän täydenkuun aikana.

Härille kuu paljastaa heidän ihmissuhteidensa tämän hetkisen tilan. Se näyttää millainen ihminen täydentää sinua parhaiten ja millaisessa suhteessa olet onnellinen. Nykytilannetta on helpompi muuttaa sopivaan suuntaan, kun tiedät mitä tarvitset tällä hetkellä. Kaikki tarvitsevat rakkautta, mutta silti se tarkoittaa eri asiaa eri ihmisille.

Kaksosten kannattaa keskittyä hetkeksi työ- ja arkirutiineihin. Täysikuu näyttää mikä niissä toimii ja mikä ei. Sen avulla elämä on helppo päivittää sopivaksi. Rutiinitkin kaipaavat välillä muutosta, vaikka niitä sanotaan rutiineiksi. Muutostarve voi liittyä myös terveyteen tai kuntoiluun.

Ravulle aika on luova ja romanttinen. Se näyttää miten monella tavalla voit nauttia harrastuksestasi tai jostain luovasta aktiviteetista. Aikuistenkin kannattaa välillä leikkiä, ja nyt on hyvä hetki hankkia lisää hupia elämään. Lapset saattavat hyvinkin ilahduttaa sinua. 

Leijonille täysikuu paljastaa mitkä asiat kotona tai perhepiirissä mahdollisesti kaipaavat huomiota. Kaikki voi olla hyvin, tai ehkä olet ollut fyysisesti tai henkisesti poissa läheistesi luota, jolloin täysikuu muistuttaa sinua heidän tarpeistaan. Kaipaat ehkä myös tavallista enemmän lepoa jaksaaksesi töissä.

Neitsyille viikonloppu on aktiivinen, utelias ja sosiaalinen. Täysikuu kannustaa tapaamaan mahdollisimman paljon ihmisiä, keskustelemaan eri aiheista ja lukemaan, jos aikaa vielä jää. Tieto ja kokemukset joita saat tänä viikonloppuna voivat olla erittäin hyödyllisiä myöhemmin.

Vaaoilla täysikuu valaisee taloussektorin. Tulosi ovat ehkä liian riippuvaisia muista ihmisistä, ainahan ne ovat hieman, mutta täysikuu voi auttaa sinua vaikuttamaan itse enemmän omiin ansioihisi. Löydät paremman tasapainon omien rahojesi ja yhteisten varojen käytön suhteen.

Seuraava uusikuu ja täysikuu ovat muuten samalla eklipsejä, eli tavallista jännittävämpiä ja voimakkaampia kuu-uutisia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti