maanantai 30. joulukuuta 2013

Uusi vuosi 2014! Astrologinen yleiskuva

Vuosi 2014 tosiaan alkaa myrskyisissä merkeissä. Onneksi vuoden vaihteen kuviot eivät vaikuta koko vuoteen. Jotkut niistä tosin toistuvat vielä, mutta erilaisina yhdistelminä. Ja kuten aina, vuosi on yhdistelmä planeettojen helppoja ja haastavia vaikutteita.

Ensin hyvät uutiset:
Vuosi 2014 näyttää tyydyttävältä ja palkitsevalta erityisesti vesimerkeille eli ravuille, skorpioneilla ja kaloille. Kaikilla vesimerkeillä on myös komplikaatioita, mutta yleisfiilis on positiivinen. Vesimerkit saavat mahdollisuuksia, joita ovat odottaneet pitkään. Myönteinen vaikutus on voimakkain vuoden alkupuoliskon, mutta iloista energiaa riittää myös vuoden loppuun. Muutkin merkit hyötyvät vesimerkkien valtakaudesta. Kaikki tunnepuoleen liittyvät asiat paranevat ja helpottuvat. Monien asioiden kanssa on mahdollista tehdä vihdoinkin rauha. Ja parhaimmillaan löytyy henkinen rauha, jota pikkuongelmat tai vähän suuremmatkaan eivät pysyvästi järkytä. Tunteiden tasapaino helpottaa kaikkea muutakin elämään.

Vuoden jälkimmäinen puolisko sen sijaan hemmottelee tulimerkkejä! Oinaat, leijonat ja jousimiehet aloittavat silloin parhaan kautensa vuosiin. Jee! Tulimerkkien into ja aloitekyky hyödyttävät heitä todella. He janoavat uusia kokemuksia ja myös löytävät niitä. Kaikki muutkin merkit saavat lisää voimaa ja optimismia. Uudet tavoitteet saavat nopeasti tuulta siipien alle. Elämä näyttää yleisesti valoisammalta. Ainoa haittapuoli on ajoittainen loppuunpalaminen, jos into vie voimat, mutta se on vain väliaikaista.

Sitten huonoja uutisia:
Johtaville merkeillä on edessä haastava vuosi. Oinailla, ravuilla, vaaoilla ja kauriilla on paljon tavoitteita, paljon pelissä, ja eri asioiden tasapainottelu vie paljon energiaa ja on ajoittain hyvin haastavaa. Ongelman ydin on oikeastaan siinä, että johtavilla merkeillä on paljon muutoksia elämän avainalueilla. Omat tavoitteet ja ihmissuhteet kehittyvät nopeasti. Samoin perhe-elämän ja työelämän muutokset ilmaantuvat melkein yhtä aikaa. Siksi näyttää välillä siltä, että jotkut alueet rajoittavat toisiaan. Esimerkiksi aika ei tunnu riittävän yhtä aikaa tyydyttävälle uralle ja parisuhteelle, saati sitten perheelle. Tämä kausi näyttää, mitkä kaikki asiat ovat elämässä tärkeitä, ja lopuksi se auttaa myös yhdistämään luovasti näennäisen epäsovia elementtejä.

Johtavien merkkien haasteet vaikuttavat muidenkin merkkien elämään, mutta välillisesti. Kaikki voivat kärsiä esimerkiksi paineista työelämässä ja ihmissuhteissa. Suhteissa etsitään yleisesti tasapainoa oman tilan ja yhteisen ajan välillä. Työssä nousee esiin paineita, jotka pitäisi oppia hyväksymään luovasti. Kukaan ei pääse ihan helpolla, mutta muihin merkkeihin paineet eivät vaikuta yhtä henkilökohtaisesti kuin johtaviin merkkeihin.

Huomasitte varmaan, että ravuilla ja oinailla on paljon sekä positiivista energiaa että haasteita. Joskus helpot ja vaikeat kaudet limittyvät todella voimakkaiksi muutoskausiksi. Vuosi näyttääkin pääosin myönteiseltä molemmille merkeille, mutta samalla on oltavat tarkkana, että jokin tärkeä elämänalue ei jää liian vähälle huomiolle. 

Seuraavaksi perääntyvistä planeetoista vuonna 2014.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti