keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusikuu kauriissa 2014

Vuoden ensimmäinen päivä ja samalla uusikuu! Nyt on itse asiassa hyvä aika asettaa tavoitteita juuri alkaneelle vuodelle. En oikein usko uudenvuodenlupauksiin, jotka unohtuvat nopeasti, mutta omia tavoitteita nyt kannattaa harkita. Huomennakin ehtii, ja tulevina päivinä, jos juuri tänään ei ole niin kovin tavoitteellinen olo.... ;)

Tämä uusikuu näyttää hyvin mielenkiintoiselta. Energia on pakkautunut todella tiukasti muutamaan merkkiin, joihin uusikuu myös vaikuttaa eniten. Kuu, aurinko, merkurius ja pluto muodostavat tiukan paketin kauriissa. Jupiter esittää vastaväitteensä ravussa ja uranus ja mars lisäävät omat vaatimuksensa vastakkaisilta puolilta karttaa. Siitä saadaan tiukka neliö:


Tämä uusikuu on käytännöllinen ja vaativa. Se pakottaa ihmiset huolehtimaan velvollisuuksistaan. Samalla se vaatii tasapainoa omien tarpeiden ja impulssien välillä sekä ottamaan sopivasti huomioon läheiset ihmiset. Kuvassa on yhtä aikaa sekä tasapaino että anarkia. Kaikki tavoitteet voivat sotia toisiaan vastaan ja viedä toisiltaan aikaa ja energiaa tai ne voivat tukea ja kasvattaa toinen toistaan. Nyt kannattaakin etsiä linkkejä näennäisen yhteensopimattomien elämän palasten välillä, sillä niiden luovasta yhdistelystä voi seurata jotakin todella tyydyttävää.

Kaikilla merkeillä uusikuu aktivoi erilaisen elämänalueen, jolla uudet alut nyt kukoistavat:

Kauriit saavat eniten energiaa uusille aluille, joiden tavoitteet ovat henkilökohtaisia sekä yksityisiä. Samalla energiaa virtaa myös suurempien tavoitteiden tueksi. Nyt on kuitenkin tärkeää lisätä ensin omaa motivaatiotasi kaikella juuri sinua inspiroivalla.

Vesimiesten taas kannattaa levätä vielä hetki, muutama viikko ennen aktiivisempaa kautta. Se on kyllä tulossa. Nyt sen sijaan on oikea aika putsata elämästä vuoden aikana kertyneitä töhniä. Niitä voi hävittää myös pidemmältä ajalta. Siten saat tilaa uudelle.

Kaloilla uudet alut suosivat ystävyyssuhteita. Nyt on sopivat hetki päivittää vanhoja ystävyyksiä ja löytää ehkä uusiakin. Löydät tavallista helpommin yhteyden samalla tavalla ajattelevien ihmisten kanssa. Samoin voit löytää uuden harrastuksen tai uuden näkökulman vanhaan.

Oinailla ura on tulessa. Joudut tekemään ehkä suuria päätöksiä sen suhteen mitä todella haluat työltäsi ja tulevaisuudeltasi. Jotakin on uutta on kehitteillä, mutta näet vasta osan pitkää prosessia. Tämä välivaihe näyttää turhauttavalta, mutta se auttaa selvittämään mitä haluat eniten.

Härillä aika suosii itsensä kehittämistä ja etsimistä. Voit opiskella jotakin todella mielenkiintoista tai vierailla jännittävissä paikoissa. Kaikki auttaa näkemään selkeämmin itsesi yksilöllisenä osana suurta kokonaisuutta. Opit jotakin uutta ja hauskaa!

Kaksosille uusikuu tarjoaa tilaisuuden katsoa tavallista syvemmälle omiin motivaatioihin. Se näyttää mitä sinä todella tarvitset ja haluat. Se paljastaa asioita, joita et voi saavuttaa yksin, vaan joihin tarvitset toista ihmistä. Todelliset tarpeet ovat harvoin niin itsestäänselviä kuin nyt.

Ravuille tämä on vuoden tärkein ihmissuhdeuusikuu. Tärkeät suhteesi näyttävät yhtä aikaa vaativilta ja tyydyttäviltä. Ne kehittyvät vielä paljon lähivuosien aikana ja tämä on välietappi, joka kertoo sinulle miten pitkälle olet tullut ja inspiroi haaveilemaan vielä enemmästä.

Leijonilla uusikuu liittyy terveyteen ja muutenkin järjestykseen elämässä. Se voi tuoda ratkaisun johonkin terveysongelmaan tai auttaa nostamaan fyysisen hyvinvointisi ja jaksamisesi ihan uudelle tasolle. Samalla se antaa vinkkejä tärkeiden tehtävien parempaan organisoimiseen.

Neitsyille uusikuu tuo lisää leikkimieltä ja iloa elämään, potentiaalisesti. Näyttää kuitenkin siltä, että esimerkiksi rahaongelmat vievät elämäniloa tällä hetkellä. Tilanne ei ole pysyvä, vaan sinun täytyy löytää tilaisuuksia pitää hauskaa muista ongelmista huolimatta.

Vaaoilla uusikuu nostaa esiin koti-, perhe- ja sukuasiat. Joudut kurkistamaan menneisyyteen ja voit löytää sieltä jotakin käyttökelpoista nykyhetkeen. Ilo ja rauha kotona voi olla nyt kiven alla, mutta kaikki on olemassa ja tarvitsee apuasi ollakseen parhaimmillaan.

Skorpioneille tämä uusikuu antaa uusia ajatuksia ja ideoita. Se on henkisesti hyvin stimuloiva, mutta joudut kipuamaan joidenkin vanhojen esteiden ylitse päästäksesi sinne missä voit olla enimmillään tällä hetkellä. Arkisissa ihmissuhteissa on nyt eniten voimaa.

Jousimiehillä uusikuu tuo mahdollisuuksia tienata entistä enemmän tai käyttää rahoja entistä paremmin, jolloin niillä saa enemmän. Molempi parempi. Tutki tarkkaan minne rahasi menevät, osa päätyy ehkä väärään paikkaan tai kulutustottumuksesi ovat muuttuneet huomaamattasi.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti