keskiviikko 31. joulukuuta 2014

2015 Vaaka

Saturnuksen vierailusta vaa'assa on nyt kolmisen vuotta. Se aloitti uusien tavoitteiden syklin vaakojen elämässä. Lokakuusta 2009 lokakuuhun 2012 se karsi turhia asioita pois ja teki tilaa uusille mielekkäämmille aluille. 2012 alkaen skorpionissa se teki inventaariota vaakojen resursseista. Nyt se on siirtynyt aktiivisempaan ja ulospäinsuuntautuneempaan paikkaan kartalla. Vaakojen on aika puhua toiveistaan ja tavoitteistaan ja peilata niitä moniin erilaisiin ihmisiin. Tavoitteitasi koskevat ajatukset saavat nyt selkeämmin muodon. Ajatuksesi myös toimivat tehokkaammin, ja tämä aika sopii hyvin työkseen opettamiseen tai kirjoittamiseen.

Eklipsit vaikuttavat vielä omassa merkissäsi ja vastamerkissäsi tehokkaasti tänä vuonna. 4.4.2015 on eklipsi vaa'assa ja syksyllä 28.9.15 oinaassa. Ne avaavat uusia ovia vaaoille, erityisesti merkin puolivälissä tai alussa syntyneille.

Jupiter vaikuttaa syksyyn asti sosiaalisten suhteiden, harrastusten ja aatteiden alueella. Se laajentaa kontaktejasi ja voit saada uusia ystäviä tai löytää uuden harrastuksen. Se pitää sinut hyvällä tavalla kiireisenä. Syksyllä se siirtyy hiljaisempaan kartan osaan. Siellä se auttaa löytämään lisää mielenrauhaa.... Se enteilee rauhallisempaa jaksoa, jolloin huomio kääntyy sisäänpäin ja myös omaan menneisyyteen.

Pluto ja uranus esittävät edelleen haasteita vaaoille. Yksi haastava kausi kärjistyy ja loppuu maaliskuussa. Keskivälin vaaoilla on kovimmat haasteet kovisten taholta.... Alkuosan vaaoilta pahimmat haasteet ovat takanapäin ja ihan lopun vaaoilla ne ovat yhä monen vuoden päässä.

Ihanaa vuotta 2015 vaaoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti