keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Saturnuksen matkassa

Saturnus on pian vaihtamassa merkkiä. Se ei ole ihan jokapäiväinen juttu, sillä saturnus viettää kerrallaan yhdessä merkissä suunnilleen kaksi ja puoli vuotta. Keskimääräisen ihmiselämän aikana se ehtii vierailla pari kolme kertaa kussakin merkissä. Lokakuussa 2012 saturnus siirtyi skorpioniin. Parin viikon päästä se siirtyy jousimieheen. Mitä merkittävää sinulle on tapahtunut viimeisen kahden vuoden aikana? Koska saturnus kasvattaa haasteiden kautta, voit myös miettiä millä elämänalueella on ollut erityisen hankalaa samana aikana.

Skorpionissa saturnus on muokannut erilaisia raha-asioita ja tunteista erityisesti luottamusta, uskollisuutta  ja kumppanin arvostusta. Suhteet ovat joko vakiintuneet tai hajonneet. Se on hämmentänyt syvimpiä ja haavoittuvaisimpia tunteitamme. Jatkaessaan matkaa jousimieheen se kysyy, mitä opimme tästä kaikesta? Koettelemukset eivät tapahtuneet turhaan, vaan niiden hyöty näkyy saturnuksen siirryttyä jousimieheen...

Jousimiehessä saturnus vaikuttaa varsinkin opiskeluun ja kunkin omaan elämänfilosofiaan. Se voi tuntua rajoittavan tai vaikeuttavan opiskelua ja matkustelua. Saturnus ei tarjoa laajaa valikoimaa erilaisia vaihtoehtoja vaan se pakottaa valitsemaan vain kaikkein tärkeimmän. Opiskelussa se tarkoittaa turhien sivuaineiden karsimista. Matkustelu saattaa rajoittua työmatkoihin ja hupi jää vähemmälle. Pohjimmiltaan saturnus auttaa ihmisiä pakottamalla lyötämään jotakin todella tärkeää, hiomattoman timantin omien kykyjen joukosta ja keskittymään vain siihen. Usein ihmiset poukkoilevat paikasta tai harrastuksesta toiseen, mutta nyt on pakko keskittyä, hyvällä tavalla.

Saturnuksen transiitteja voi miettiä myös oman historian kautta. Edellisen kerran saturnus siirtyi skorpionista jousimieheen marraskuussa 1985. Eli edellinen saturnus skorpionissa -kausi oli marraskuusta 1982 marraskuuhun 1985. Vastaavasti edellinen saturnus jousimiehessä -kausi oli marraskuusta 1985 marraskuuhun 1988. Joskus jaksot näyttävät olevan kaksi, joskus taas kolme vuotta. Se viettää aina suunnilleen kaksi ja puoli vuotta yhdessä merkissä, mutta joskus se perääntyy edestakaisin merkkirajalla, jolloin kausi näyttää pidemmältä. Tälläkin kertaa saturnus palaa hetkeksi skorpioniin vielä ensi vuonna (kesäkuun puolivälistä syyskuun puoliväliin) ja sitten jää pidemmäksi aikaa jousimieheen. Skorpionien paineet hellittävät nyt nopeasti siitä huolimatta. Ja ensi vuonna on oikeastaan tilaisuus tehdä hienosäätöä, jos kaikki palaset eivät ole vielä asettuneet mukavasti.

Muistatko jotain merkittävää mitä tapahtui, kun saturnus oli edellisen kerran skorpionissa tai jousimiehessä? Jos se aika osui lapsuuteen, vaikutus on voinut näkyä vanhempien elämässä. Esimerkiksi aviokriisi saturnuksen ollessa skorpionissa tai toinen vanhemmista on palannut opiskelemaan, kun saturnus oli jousimiehessä.

2 kommenttia:

  1. Ainakin viimeiset pari vuotta on ollut todella rankkoja. Tärkeä persoonaplaneettakin sattuu olemaan skorpionissa. Ulkoiset olosuhteet on ollut niin musertavan rankkoja, että olen ollut pakotettu tutkimaan itseäni ja palaamaan lapsuuteen. Toivottavasti koettelemusten hyöty tosiaan näkyy jousimiesvaiheessa :)
    t. kauris

    VastaaPoista
  2. Hei! Kauriilla on lisäksi pluto omassa merkissä. Ja uranus neliössä siihen... Nekin vaikuttavat pari kolme vuotta kun osuvat esim auringon kohdalle. Toivottavasti helpottaa pian!

    VastaaPoista