perjantai 1. tammikuuta 2016

Muutoksia....

Astrologia kertoo oikeastaan jatkuvasta ketjusta erilaisia muutoksia. Kun aloin tosissaan opiskella sitä yli kymmenen vuotta sitten, pelkäsin, että se vie elämästä jotenkin yllätykset ja uuden löytämisen ilon. Onneksi se ei mene ihan niin.... :)

Nyt blogiin on tulossa väistämättä muutoksia. Hieman aikaisemmin kuin ajattelin.... Perheeseemme syntyy nimittäin vauva maaliskuussa, osuvasti vuoden 2016 eklipsien tienoilla. Elämään liittyvät muutokset ajavat nyt jonkin aikaa blogin ohi. En lopeta missään tapauksessa kokonaan, mutta joudun miettimään uudelleen millä tavalla jatkan nyt, kun aika ja energia ovat vähissä. Yksi vaihtoehto on päivitellä useammin facebook-sivulle lyhyitä mietteitä transiiteista, kuun vaiheista yms, ja vähemmän pidempiä blogi-juttuja. Tulen varmaan miettimään ja kokeilemaan eri juttuja, koska en ole keksinyt vielä tyydyttävää ja realistista tapaa jatkaa. Joka tapauksessa kirjoittelen tänne vielä jonkin verran, mutta ehkä epäsäännöllisemmin kuin haluaisin....

Ihanaa alkanutta uutta vuotta 2016!

(eikä sitä tiedä, jos lähipäivinä löytyisi aikaa kommentoida tätä uutta vuotta astrologisesti, himo kirjoittaa on kova, vaikka muut asiat tuntuvat vievän suurimman osan huomiosta :) )

5 kommenttia:

  1. Onnittelut vauvasta ja innokkaana odotan uusia juttuja tälle vuodelle :)

    VastaaPoista
  2. Onnea. Näitä on mielenkiintoinen aina lukea ja moni asia saa selityksen astrologiasta. Toivon että jaksat jossainmäärin vielä jatkaa.

    VastaaPoista
  3. Lämpimät onnittelut! Ja kiitos kaikesta siitä mitä olet astrologisesti esille tuonut.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut vauvasta! Olen saanut sivustostasi paljon iloa ja näkökulmaa ja toivon että jossain muodossa jaksat jatkaa. Kiitos että kirjoitat. Kaikkea hyvää pesimisvaiheeseen ja uuteen tulokkaaseen tutustumiseen.

    VastaaPoista
  5. Parhaimmat onnittelut! Harmi meidän lukijoiden kannalta, sillä odotan kovasti aina uusia päivityksiäsi. Toivottavasti jaksat jatkaa edes jossain muodossa, vaikka elämääsi tuleekin nyt uusia ulottuvuuksia.

    VastaaPoista