Sivut

torstai 9. tammikuuta 2020

Saturnuksen ja Pluton yhtymä kauriissa 2020

Tällä viikolla on harvinainen yhtymä taivaalla! Saturnus ja Pluto kohtaavat harvoin. Edellinen yhtymä oli vuoden 1982 lopussa. Nyt ollaan ihan vuoden 2020 alussa. Eli yhtymillä on väliä melkein 40 vuotta. Siksi tällainen etäisten ja hitaiden planeettojen kohtaaminen on aina astrologisesti jännittävää aikaa!

Voimaplaneetat Saturnus ja Pluto

Sekä Saturnus että Pluto edustavat molemmat valtaa. Siksi niiden kohtaaminen kuulostaa kohtalokkaalta. Molemmat ovatkin melkoisia mahtiplaneettoja. Niiden vallalla on helppo pelotella ihmisiä, mutta me kaikki voimme myös käyttää itse niiden valtaa. Joskus se vaatii harjoitusta, mutta planeettojen edustamat erilaiset energiat ovat meidän kaikkien käytettävissämme. 

Saturnus edustaa näkyvää valtaa. Se kaipaa konkreettisia tuloksia. Siihen liittyvät näkyvät velvollisuudet sekä suhde vastuuseen. Tämä yhtymä saa kaikki miettimään mistä ja miten olemme todella vastuussa. Se auttaa etsimään todellisia vastuita ja velvollisuuksia, ja erottaa meidät kuvitelluista asioista. Saturnus edustaa pomoja ja vanhempia, sekä meitä niissä rooleissa.

Pluto puolestaan edustaa sisäistä energiaa ja motivaatiota. Se näyttää mitkä henkiset tekijät vaikuttavat meihin. Pluto edustaa astrologiassa myös kätkettyjä aarteita, eli voimavaroja, joista emme aina ole edes tietoisia, ainakaan ennen kuin ne on pakko ottaa käyttöön. Nämä sisäiset voimat ovat yllättävän tehokkaita, eli niiden käyttö vaatii jonkin verran varovaisuutta, jotta emme vahingossa jyrää muiden yli.

Mitä sinä tekisit tällaisella erilaisten voimien yhdistelmällä? Kuten näkyy, se voi olla äärimmäisen hedelmällinen kombinaatio universaaleja voimia. Ja pian se on meidän kaikkien käytettävissä.

Planeettojen yhtymä: alku vai loppu?

Mielestäni yhtymä on tämän kuvion avainsana. Saturnus ja Pluto muodostavat yhtymän, eivät oppositiota tai kolmiota. Yhtymä on aina uusi alku. Se tuo yhteen planeettojen energiat, ja samalla uusia mahdollisuuksia. Yleisin esimerkki yhtymästä on uusikuu, joka syntyy auringon ja kuun kohdatessa tismalleen samalla kohtaa taivasta meistä katsottuna. Kaikissa muissakin yhtymissä on samaa kasvun ja uusien mahdollisuuksien energiaa kuin uudessakuussa. 

Luonnollisesti samalla jotkut asiat loppuvat tai väistyvät elämästä. Yleensä loput tulevat ennen uusia alkuja, mutta ei aina. Universumissa monenlaiset siirtymät ovat mahdollisia. Joskus joidenkin asioiden lopun huomaa vasta, kun uudet asiat tulevat elämään. 

Astrologisesti tähän Saturnuksen ja Pluton sykliin liittyvät loput ja luopumiset ajoittuvat viimeisen sekstiilin ja tämän yhtymän väliin, eli vuosiin 2013 - 2020. 

Voimassa on tietenkin lukuisia päällekkäisiä syklejä, joten joskus on vaikea tietää, mikä alkaa ja mikä loppuu. Mutta mikäli elämääsi on viime vuosina kuulunut paljon loppuun kuluneita tai palaneita asioita, nyt todennäköisesti alkaa uusi kasvu- ja kukoistuskausi. Tervetuloa uuteen elämääsi!

Saturnuksen ja Pluton yhtymä avaa uusia ovia vuonna 2020

Saturnuksen ja Pluton yhteinen sykli

Usein paras tapa ennakoida tulevaisuutta on katsoa ensin menneisyyteen. Se mistä olemme tulossa ja miten olemme päätyneet tähän kertoo paljon siitä, mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan. 

Edellinen Saturnuksen ja Pluton yhtymä tapahtui marraskuussa 1982. Se tapahtui vaa'an merkissä. Siitä alkoi sisäisen voiman ja näkyvän arvovallan välinen yhteistyö. Kausi liittyy monilla myös taloudellisiin realiteetteihin, sillä Pluto todella hallitsee myös konkreettisia aarteita ja omaisuuksia.

Saturnuksen ja Pluton keskinäinen sekstiili tapahtui toukokuussa 1989 ja tammikuussa 1990. Saturnus oli silloin kauriissa ja Pluto skorpionissa. Sekstiili näyttää niiden yhteistyön mahdollisen suunnan ja antaa usein jo ensimmäisiä alustavia tuloksia koko syklistä.

Neliö planeettojen välillä tapahtui maaliskuussa 1993. Saturnus oli vesimiehessä ja Pluto skorpionissa. Neliö tuo pintaan mahdolliset ongelmat. Se näyttää asioita, jotka eivät ole tasapainossa, ja vaatii siksi usein jonkinlaisen kompromissin ratkaisuksi.

Kolmio Saturnuksen ja Pluton välillä tapahtui huhtikuussa ja lokakuussa1996, sekä helmikuussa 1997. Saturnus oli oinaassa, Pluto jousimiehessä. Kolmio näyttää asioita, jotka toimivat hyvin yhteen. Planeetat tukevat tällä hetkellä toisiaan, ja tuovat esiin toistensa parhaat puolet eri näkökulmista. 

Oppositio tapahtui elokuussa ja marraskuussa 2001, sekä toukokuussa 2002. Saturnus oli silloin kaksosessa, Pluto edelleen jousimiehessä. Oppositio näyttää täydenkuun tapaan asiat huipulla tai jonkinlaisen lopputuloksen. Se näyttää myös miten pitkälle on mahdollista päästä. 

Seuraavana syklissä oli vähenevä kolmio elokuussa 2007, kun Saturnus oli leijonassa ja Pluto oli jousimiehessä. Tämäkin kolmio näyttää mikä toimii ja mitä positiivisia vaikutuksia tällä syklillä on ollut.

Neliö tapahtui marraskuussa 2009, helmikuussa ja elokuussa 2010. Saturnus oli vaa'assa ja Pluto kauriissa. Taas neliö näyttää tarvetta supistaa toimintaa tai harkita uudelleen tavoitteita uuden tiedon valossa.

Saturnuksen ja Pluton viimeinen sekstiili tapahtui joulukuussa 2012, maaliskuussa ja syyskuussa 2013. Saturnus kulki skorpionissa ja Pluto kauriissa.

Yhtymä tammikuussa 2020, Saturnus ja Pluto kauriissa, eli nyt!

Olen merkinnyt tähän vain tarkat aspektit. Planeetat ovat voineet olla muutenkin tarpeeksi lähellä vaikuttaakseen toisiinsa, sekä sinun karttasi herkkiin kohtiin. Tarkat päivämäärät sen sijaan ovat tarpeettomia, sillä aspektien vaikutus jatkuu vähintään pari viikkoa molempiin suuntiin.

Huomaatko omaan elämääsi liittyviä kuvioita yhteydessä näihin ajankohtiin? Itse olin ainakin niin nuori edellisen syklin alkuvaiheessa, että mitään selvää on vaikea erottaa. Saturnuksen ja Pluton oppositiosta lähtien on jo helpompi hahmottaa kuvioita. Kannattaa pohtia erityisesti muutoksia pitkän aikavälin tavoitteissa ja omassa taloudellisessa tilanteessa.

- Jos olet huolissasi uudesta syklistä, nyt on hyvä aika ohjata sitä uuteen suuntaan. Pienistäkin muutoksista ajatuksissa, asenteissa ja rutiineissa tulee suuria tuloksia pitkällä aikavälillä. Eikä ole kiirettä, vaan muutoksiin on jopa useampi vuosi aikaa.

Muutoksen energiat työssään

Tämä Saturnuksen ja Pluton yhtymä aloittaa uuden syklin, johon voimme astua nyt paljon tietoisempina kuin edelliseen sykliin. Suunnilleen kuuden vuoden päästä on planeettojen välinen sekstiili, joka seuraava etappi tällä vuosikymmenien matkalla. Käytetään hyvin nämä uuden syklin ensimmäiset vuodet!

Jos transiitit kiinnostavat sinua enemmänkin, pidän keväämmällä Vantaan aikuisopistossa niistä viikonloppukurssin. Linkistä löydät tarkemmat tiedot: Transiitit astrologiassa -kurssi 

Tänne puolestaan päivitän yleisesti tulevat kurssini: Opi astrologiaa helposti! Astrologian kurssit

Lupaan palata blogin pariin säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta täytyy myöntää, että nykyiset kuviot patistavat minua etsimään uusia tapoja tehdä ja käyttää astrologiaa...!

~ Liisa


*** Muutokset eivät ole helppoja, mutta esimerkiksi meditointi voi helpottaa sopeutumisaikaa huomattavasti! Linkissä vanha juttuni meditaatiosta: Meditaatio - pikaopas

***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti