keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Heinäkuun 2021 horoskooppi: Luovuuden kuukausi

 Kesäkuu oli monella tapaa kivikkoinen. Onneksi heinäkuu näyttää ihan erilaiselta! Heinäkuussa on omat mutkansa, mutta ne ovat pikkuruisia verrattuna kesäkuuhun. Ilo ja luovuus näkyvät heinäkuun horoskoopissa.

Rapu ja leijona vaikuttavat

Heinäkuussa suuri osa lähiplaneetoista liikkuu ravussa ja leijonassa. Aurinko on ravussa kolme ensimmäistä viikkoa heinäkuusta ja sen jälkeen leijonassa. Merkurius on kaksosessa heinäkuun ensimmäiset 10 päivää, sen jälkeen ravussa ja kuun lopussa vielä pari päivää leijonassa.

Venus liikkuu leijonassa heinäkuun kolme ensimmäistä viikkoa ja siirtyy sitten neitsyeen. Mars vaikuttaa leijonassa melkein koko heinäkuun. Se siirtyy vasta kuun viimeisiksi päiviksi neitsyeen. Eli planeetat vaikuttavat yhdessä ja erikseen ravussa ja leijonassa suunnilleen koko heinäkuun, mikä värittää heinäkuun horoskooppiakin. 

Ravulle ja leijonalle yhteistä on luovuus ja elämänilo. Ne vievät kumpikin omalla tavallaan lapsuuden kesiin ja leikkeihin. Parhaimmillaan ne muistuttavat siitä, miten aikuisenakin voi heittäytyä ja nauttia olostaan. Merkeillä on eroakin. Siinä missä rapu on usein perhekeskeinen ja nostalginen, leijona on taas riehakkaampi ja haluaa kokea asioita suuressa mittakaavassa. Heinäkuussa koemme molempia teemoja sekaisin!

Heinäkuun horoskoopin haasteet

Vaikka yleisilmapiiri on hyvä, heinäkuun horoskooppi on täynnä pieniä kompastuskiviä... neliöt ja oppositiot ilmaantuvat vähän väliä. Niiden tehtävä on oikeastaan hidastaa asioita ja näyttää, missä on parannettavaa. Lomakuukauden aikana ne voivat aiheuttaa muutoksia suunnitelmiin ja joskus erimielisyyksiä. 

Itse asiassa heinäkuu alkaa Marsin ja Saturnuksen oppositiolla 1.7.2021 ja samalla viikolla on myös Marsin neliö Uranukseen ja auringon neliö Khironiin 4.7.2021. Lomalle jäädessä työkiireet saattavat eskaloitua, esimerkiksi, tai omat ja läheisten toivomukset loman sisällöstä ovat erilaisia. 

Kuun aikana on myös leppoisia kuvioita, mutta hankalat kuviot dominoivat, koska monet hitaat planeetat ovat neliössä ja oppositiossa ravun ja leijonan merkkeihin. Nämä kuviot ovat onneksi lyhytkestoisia: yleensä ne vaikuttavat vain 1-2 päivää. 

Heinäkuun horoskoopissa näkyy luovuus ja ilo


Uusikuu ja täysikuu heinäkuussa

Heinäkuussa on uusikuu ravussa 10.7.2021 ja täysikuu vesimiehessä 24.7.2021. 

Uusikuu ravussa luo uusia mahdollisuuksia kodin ja perheen suhteen. Se antaa henkistä voimaa ja edistää esimerkiksi luovuutta. Uusikuu on kolmiossa Neptunukseen ja sekstiilissä Uranukseen. Sillä on paljon parantavaa voimaa ja se voi auttaa kohentamaa suhteita perheen ja suvun sisällä. Uusikuu on myös väljästi oppositiossa Plutoon, eli ihmiset saattavat olla jossain tilanteissa painostavia, vaikkeivat tarkoittaisi sitä. 

Täysikuu vesimiehessä on sosiaalista aikaa. Se auttaa nauttimaan erilaisten ihmisten tapaamisista ja kaikenlaisten tilaisuuksien järjestämisestä. Tällä kertaa täysikuu osuu Pluton ja Saturnuksen väliin, eli sosiaalisilla tapahtumilla voi olla kaikenlaisia rajoituksia. Kannattaa miettiä kesämenojen plussia ja miinuksia tarkkaan. Mikä oikeastaan on erilaisten riskien arvoista ja mikä ei....?

****

Heinäkuun horoskooppi näyttää monella tapaa lupaavalta, vaikka heinäkuussa on useita yksittäisiä kivikkoisia päiviä.

Ihanaa kesää!
~ Liisa



tiistai 1. kesäkuuta 2021

Kesäkuun 2021 horoskooppi: Käännekohtia

Kesäkuun horoskooppi sisältää paljon erilaisia astrologisia tapahtumia. On toinen eklipsi toukokuisen kaveriksi, Merkurius jatkaa perääntymistään ja Saturnuksen ja Uranuksen neliö pakottaa miettimään uusia vaihtoehtoja.  

Yleistunnelma näyttää käytännölliseltä, jopa raskaalta. Toisaalta näyttää siltä, että kesäkuussa on mahdollista selvitellä solmuun menneitä asioita, ja päästä siten jatkossa mukavammin eteenpäin! 

Kesäkuu on kaksosten kuukausi

Kesäkuun horoskooppi tuo muutoksia erityisesti kaksosille. Aurinko liikkuu kaksosten merkissä kolme ensimmäistä viikkoa. Merkurius perääntyy kaksosessa ensin kolmea viikkoa ja sen jälkeen se taas etenee kaksosessa. Kaksonen on puhelias ja liikkuva merkki, joka nauttii vaihtelusta. Meillä kaikilla on kaksosta jossain päin karttaa. Voit katsoa omalta kartaltasi, missä kaksosen merkki sijaitsee. Tämä alue on aktivoitunut varsinkin kesäkuun ensimmäiset viikot. 

Kesäkuun uusikuu on myös eklipsi, eli auringonpimennys, joka vaikuttaa tällä kertaa kaksosessa ja vauhdittaa muutoksia kaikkien kaksosten elämässsä!

Eklipsi eli auringonpimennys kaksosessa 10.6.2021

Kesäkuun horoskoopin ehkä tärkein yksittäinen tapahtuma on auringonpimennys kaksosessa. Eklipsi kaksosessa muuttaa yleisellä tasolla ajattelua. Ajatukset eivät ole vain ajatuksia, vaan ne vaikuttavat myös tunteisiimme ja stressitasoon. Auringonpimennys kaksosessa vaikuttaa myös arkipäiväisiin sosiaalisiin suhteisiin ja kommunikaatioon. 

Eklipsillä on kaksi merkittävää aspektia eli yhteyttä muihin planeettoihin. Se muodostaa kolmion Saturnukseen ja neliön Neptunukseen. Kolmio Saturnukseen tuo vakautta ja pysyvyyttä viestintään ja ihmissuhteisiin. Se auttaa myös luomaan hyödyllisiä kontakteja. Neliö Neptunukseen sen sijaan nostaa esiin ristiriidan henkisten ideaalien ja arkisen elämän välillä. Se myös sekoittaa informaatiota ja hämärtää faktoja. 

Eklipsi kaksosessa voi vaikuttaa myös sisarusten väleihin. Elämäntilanteesta riippuen se voi tuoda sisarukset lähemmäs toisiaan tai viedä eri suuntiin elämässä. Tämä eklipsi voisi kuvata esimerkiksi tilannetta, jossa sisko tai veli muuttaa pois yhteisestä lapsuudenkodista, jolloin välit väistämättä muuttuvat. 

Saturnus vastaan Uranus

Toinen kesäkuun horoskoopin erikoiskuvio on Saturnuksen ja Uranuksen neliö. Neliö on tarkka 15.6.2021, mutta se tuntuu koko kesäkuun ajan. Neliöt ovat hankalimpia perusaspekteja. Ne kuvaavat tilanteita, joissa kaikkea ei voi saada. Samalla tarvitaan usein selkeää luopumista jostakin vanhasta ja kunnon suunnanmuutosta. 

Saturnus kuvaa työtä ja tavoitteita. Uranus kuvaa idealismia ja muutostarvetta. Nämä teemat taistelevat nyt toisiaan vastaan. Työelämässä tarvitaan suuriakin muutoksia, mutta ne vievät aikaa. Neliöt nostavatkin esiin muutostarpeen, mutta eivät välttämättä ratkaisuja. Todella pitävien ratkaisujen löytäminen voi viedä jopa pari kolme vuotta, kunnes Saturnus ja Uranus tulevat sekstiiliin suhteessa toisiinsa. Lyhyen aikavälin ratkaisuja löytyy varmasti paljon nopeammin.

Kesäkuun horoskooppi tuo muutoksia kaksosille

Muut kesäkuun kuviot

Kesäkuun lopussa on useita tärkeitä tapahtumia. Ensinnäkin aurinko siirtyy rapuun 21.6.2021. Tästä alkaa rauhallisempi kausi, jolloin painopiste on yksityisessä elämässä, omassa jaksamisessa ja palautumisessa. Monet viihtyvät vanhojen tuttujen kanssa, joko sukulaisten tai vanhojen ystävien. Kausi voi myös olla nostalginen. 

Merkurius lopettaa perääntymisen 23.6.2021. Käytännön asiat helpottuvat ja suunnitelmat pitävät paremmin paikkansa. On taas turvallista tehdä suurempia hankintoja ja suunnitelmia. 

Saturnus tekee sekstiilin Khironiin 24.6.2021. Tämä kuvio tuo välitöntä helpotusta Saturnuksen ja Uranuksen neliön jälkeen. Se auttaa näkemään, että kaikki menneet asiat eivät ole kiinnipitämisen arvoisia. Sekstiili auttaa tekemään rauhan menneiden ongelmien kanssa ja myös etenemään paremmasta mielentilasta käsin. 

Kesäkuun lopussa on täysikuu kauriissa samoin 24.6.2021. Se auttaa näkemään miten työ ja yksityinen elämän vaikuttavat toisiinsa. Saako jompikumpi liikaa tai liian vähän huomiota? Se näyttää myös miten omat tavoitteet etenevät. Oletko tyytyväinen suuntaan, johon olet menossa? Kuu kauriista tekee tarkan sekstiilin Jupiteriin. Se auttaa löytämään mielenkiintoisia vaihtoehtoja ja ratkaisuja, jos tarvitset niitä.

*****

Ihanaa kesää kaikille!
~ Liisa