lauantai 29. syyskuuta 2012

Täysikuu Oinaassa

Täysikuu hallitsee tämän viikonlopun tunnelmaa. Tällä kertaa se on oinaassa, ja tarkka sunnuntaina aamuyöstä. Uranuksen ja pluton neliö on hajomassa, mutta se ei jätä meitä vielä rauhaan, sillä tämä täysikuu aktivoi sen uudelleen. Eli käytännössä se tarkoittaa sitä, että tapahtumat suunnilleen kaksi viikkoa sitten saattavat ilmestyä uudelleen hieman eri muodossa tänä viikonloppuna. Jos syyskuun puoliväli toisaalta sujui täysin rauhallisesti, viikonloppunakaan tuskin tapahtuu ihmeitä.


Täysikuut tuntuvat usein intensiivisemmiltä ja tunteellisemmilta kuin uudetkuut, ja tämä on niitä sitäkin enemmän. Tämän täydenkuun agendana on henkilökohtaisen vapauden puolustaminen, mikä saattaa mennä tänä viikonloppuna äärimmäisyyksiin. Ihmissuhteet saattavat olla kovilla. Liialliset kompromissit kostautuvat nyt. Kaikki suhteet vaativat jonkin verran tasapainottelua omien mielitekojen ja yhteisen edun välillä, mikä saattaa nyt tuntua tavallista vaikeammalta. Sopiva tasapaino on löydettävissä, vaikka se näyttäisi hetkellisesti mahdottomalta. Vaikeinta on usein rajojen vetäminen. Mutta kun ne ovat selkeinä edes omassa mielessä, muut kunnioittavat niitä paljon helpommin.

Ja ensi viikolla kaikki saavat jo muuta ajateltavaa kun saturnus siirtyy vaa'asta skorpioniin!

perjantai 28. syyskuuta 2012

Haastava viikonloppu

Heips,
tämäkin raskas viikko ja kuukausi lähestyvät loppuaan... Vihdoinkin! Edessä on enää potentiaalisen haastava viikonloppu. Lauantaina aurinko tekee opposition uranukseen ja neliön plutoon. Sunnuntaina on täysikuu, joka myös aktivoi vielä syyskuun puolivälissä kärjistyneen pluton ja uranuksen neliön. Olen jo aika väsynyt ja kyllästynyt koko neliöön, mutta siitä päästään vasta viikonlopun jälkeen. Jos energiat ovat nyt vähissä, se ei ole ihme. Onneksi paine helpottaa nopeasti viikonlopun jälkeen!

Viikonlopun transiitit eivät vaikuta kaikkiin yhtä voimakkaasti. Monilla on varmasti hyvin mukavaa. Mutta kirjoitan tästä muistutuksena siitä, että ongelmien loppu häämöttää jo, olivat ongelmat sitten omia tai läheisten. Nyt syyskuun aikana jotkut ongelmat ovat saattaneet kiertää mielessä jatkuvasti. Ne ovat esittäytyneet useasta eri näkökulmasta. Paineen keräytyminen tuntuu epämiellyttävältä, mutta kun ongelmista on selkeämpi kokonaiskuva tyydyttävät ratkaisutkin ovat entistä lähempänä. Jo ensi viikolla alkaa sopeutumisen ja ratkaisujen aika!

Mukavaa viikonloppua hankalasta ennusteesta huolimatta!

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kultainen keskiviikko

Tänään on ehdottomasti tämän viikon toiveikkain päivä. Sen varmistaa jupiterin ja merkuriuksen kolmio. Tänään kannattaa tavata ihmisiä ja tehdä suunnitelmia tulevaisuutta varten. Ilmassa on paljon optimismia. Päivä on myös hyvin sosiaalinen ja kaikki kommunikointi sujuu hyvin. Tänään on myös hyvä päivä viime aikaisten ongelmien ratkaisemiseksi. Näkökulman muutos voi saada ongelmat näyttämään vihdoinkin siedettäviltä, jopa helposti ratkaistavilta. Nyt kannattaa nauttia ja rentoutua ja kerätä varastoon mukavaa oloa loppuviikkoa varten. Viikonlopun täysikuu voi olla haastava, mutta sitä varten on näitä rennompia päiviä muistuttamassa mistä elämässä todella on kysymys...

:)

maanantai 24. syyskuuta 2012

Syyskuun viimeinen viikko

Syyskuun viimeinen viikko pyörähti vihdoinkin käyntiin. Kohta siis helpottaa, jos ilmassa on ollut ongelmia. Tämä kuukausi ei ole ollut yleisesti ottaen niitä helpoimpia. Onneksi sama transiitti voi vaikuttaa hyvin erilaisilla tavoilla ihmisiin, joilla on erilainen syntymäkartta.

Tämän viikon alkupuoli on leppoisa. Keskiviikko voi olla suorastaan onnekas päivä. Se sopii hyvin kaikenlaisiin tapaamisiin. Torstai sen sijaan enteilee ongelmia rakkauselämässä, erityisesti jos ongelmat on ollut tapana lakaista maton alle...

Viime aikojen vaikeudet eivät valitettavasti ole kokonaan ohi. Ensi viikonlopun täysikuu laukaisee ne vielä kerran ennen tilanteen rauhoittumista. Lauantai ja sunnuntai ovat potentiaalisen räjähdysherkkiä päiviä. Täysikuu vielä terästää tunteita. Varovasti, varovasti... Toisaalta tunteita kannattaa tuulettaa, mutta tällaisissa olosuhteissa se saattaa mennä liian pitkälle. Ja tunteiden keskeltä järkeviä ratkaisuja on hankala havaita. Siksi suosittelen kaikkia harhauttamaan itsenne mahdollisimman mukavalla (ja vaarattomalla) tekemisellä ensi viikonloppuna, ja pohtimaan vasta sen jälkeen mikä elämässä todella kaipaa muutosta.

~L

maanantai 17. syyskuuta 2012

Vaikeita valintoja

Jos syyskuu on tänä vuonna yksi haastavimmista kuukausista, tämä viikko on kärjessä hankalimpien viikkojen listalla... Uranuksen ja pluton neliö kärjistyy keskiviikkona, mikä luo paineita monille. Kaikki varmaan ainakin tuntevat jonkun, joka on nyt vaikean valinnan edessä. Tällaisissa tilanteissa molemmat vaihtoehdot tuntuvat yleensä huonoilta. Valitseminen tai päätöksenteko tuntuu vaikealta, koska vaihtoehdot korostavat erityisesti toistensa huonoja puolia. Todellisuus ei onneksi ole yhtä tumma kuin miltä se nyt näyttää, mutta realistisemman ja toiveikkaamman kokonaiskuvan saaminen voi kestää jonkin aikaa. 

Useimmilla nyt kärjistyy tilanne, joka on muhinut jo jonkin aikaa, sen sijaan että eteen ilmestyisi jotain aivan uutta. Tämä viikko voi tuoda informaatiota, joka liittyy kysymykseen tai ongelmiin. Lisätieto ei näytä mieluisalta, mutta se on hyvin tarpeellista. Se selkeyttää tilannetta pidemmän päälle.

Vaikka paine tehdä ratkaisuja saattaa olla kova juuri nyt, niitä kannattaa lykätä hieman jos mahdollista. Ainakin ensi viikkoon, mahdollisesti ensi kuuhun. Toisaalta paineet saattavat ajaa äkilliseen ratkaisuun. Silloin kannattaa ehkä valita tuntematon tie. Entuudestaan tuttu reittihän johti juuri tähän tilanteeseen?

Vaikka ilmassa on paineita ja joillakin vaikeita ratkaisuja, elämässä on aina myös valopilkkuja. Tällä viikolla perjantai on sosiaalinen ja optimistinen päivä, jonka parantavaa energiaa kannattaa käyttä omaksi iloksi, jos elämä tuntuu muuten raskaalta. 

lauantai 15. syyskuuta 2012

Sunnuntaina uusikuu neitsyessä

Tämä uusikuu näyttää rauhalliselta, luotettavalta ja mukavalta. Se näyttää herättävän paljon uusia ajatuksia. Ideoita kannattaa vaikka kirjata ylös. Uusikuu tuo varmasti toivoa erityisesti kaikille, joita elämä on heitellyt viime aikoina.




Siitä on melko tasan vuosi, kun oli edellinen uusikuu neitsyessä. Elämä on taas mennyt eteenpäin kaikin tavoin. Kullakin merkillä on taas mahdollisuus tehdä muutoksia sillä elämänalueella, jota neitsyt kartalla hallitsee. Muutosten mittakaava ei ole oleellinen. Joskus riittää hienosäätö, joskus (onneksi harvoin) on syytä aloittaa täysremontti. Useimmiten jotain siltä väliltä. Uusikuu sopii loistavasti uusille aluille. :)

Tämä uusikuu vaikuttaa voimakkaimmin kaikkiin muuttuviin merkkeihin, koska se osuu niiden ydinalueille. Neitsyillä sen vaikutus on kaikkein voimakkain, koska se on omassa merkissä. Kaikki tärkeät henkilökohtaiset uudistukset saavat uutta energiaa. Eikä niiden tarvitse välttämättä olla tärkeitä, vaan muutosvoimaa voi käyttää kaikkeen mikä tuntuu hyvältä uusien vaatteiden hankkimisesta uusiin harrastuksiin. Mutta energia on käytössä nyt ensisijaisesti neitsyiden omaksi parhaaksi eikä tällä kertaa muiden auttamiseen. Kaloilla energia suuntautuu päinvastaisesti ihmissuhteisiin. Niissä on tilaa ja mahdollisuuksia muutoksille. Joskus pienetkin muutokset ovat tärkeitä, jotta vanhat asiat eivät jää vaivaamaan turhaan. Kaksosilla uusikuu vaikuttaa erityisesti koti- ja perhe-elämään, joskus myös kauempaan sukuun. Aika sopii hyvin kodin sisustukseen ja järjestelyyn, tai perheenjäsenten välien kohentamiseen. Jousimiehillä se vaikuttaa uraan, tulevaisuuteen ja kunnianhimoon. Nyt kannattaa miettiä missä haluat olla vuoden päästä tähän aikaan sekä myös pidemmän tähtäimen suunnitelmia.

Muilla maamerkeillä uusikuu nostattaa elämäniloa. Härällä se vaikuttaa erityisesti luovuuteen, henkiseen ja fyysiseen hedelmällisyyteen. Se tarjoaa varmasti uusia mahdollisuuksia nauttia elämästä. Kauriilla se lisää itsetuntemusta ja sitä kautta mahdollisuutta menestyä. Uusista ideoista ja aatteista voi olla paljon iloa tulevaisuudessa...

Muihin merkkeihin uusikuu ei vaikuta ihan yhtä suoraan, mutta se luo mahdollisuuksia muilla elämänalueilla. Vaa'at voivat parantaa henkistä tasapainoa ja löytää uudelleen yhteyden sisäiseen maailmaan, jos se on välillä katkennut. Skorpioneilla se avaa uusia mahdollisuuksia ystävien ja harrastusten parissa. Vesimiehille se voi tuoda uusia taloudellisia ratkaisuja. Toisaalta se auttaa myös syventämään ihmissuhteita kaikin tavoin. Oinaita se auttaa sekä organisoimaan elämänsä yleisti paremmin että pitämään terveydestään entistä parempaa huolta. Ravulle se tuo mukavia kontakteja, pitkiä rönsyileviä keskusteluja ja paljon mielenkiintoista ajateltavaa. Leijonille se tuo uusia ideoita siitä miten saada enemmän rahallista vastinetta tiedoillensa ja taidoillensa...

Mukavaa Uuttakuuta kaikille!



perjantai 14. syyskuuta 2012

Viikonloppu ja uusikuu

Moiks,
viikonloppu näyttää mukavalta ja rauhalliselta. Sunnuntain uusikuukin vaikuttaa oikein positiiviselta, mikä on monille tarpeen erään neliön vaikuttaessa taivaalla.... Kannattaa käyttää hyväksi kaikki mahdollisuudet rentoutua tällä hetkellä. Loppukuu näyttää potentiaalisesti rankalta. Se ei ole sitä varmastikaan kaikille. Joka tapauksessa uranuksen ja pluton neliö kärjistyy ensi viikon aikana, mutta muut kontaktit samoihin planeettoihin venyttävät vaikutusaikaa jopa kuun loppuun. Valitettavasti... Viikonloppua tarjoaa onneksi mukavan hengähdystauon kaiken keskellä.

Mukavaa viikonloppua!

~ L

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Uranus ja pluto

Uranuksen ja pluton neliö tiukentuu pikku hiljaa... Toivottavasti mahdollisimman monella menee mukavasti. Ilmassa on nimittäin jo yhtä ja toista, ainakin omassa tuttavapiirissä. Vaikutus ei valitettavasti ole ihan lyhytaikainen tai pian ohitse, vaan se jatkuu jopa vuoden 2015 kevääseen saakka.

Neliöt edustavat asetelmaa, jossa energiat ovat ristiriidassa tai epätasapainossa keskenään. Tilanteen tasapainottamiseksi jostain vanhast on yleensä luovuttava. Joskus on lähdettävä vanhasta turvallisesta työpaikasta, mikä luo epävarmuutta elämään. Joskus koulun loppuminen aloittaa samalla tavalla uuden ja tuntemattoman elämänvaiheen. Vaikutus voi tuntua ihmissuhteessa, joka tuntuu tulleen tiensä päähän. Suhde voi tarvita todella radikaaleja pelastustoimenpiteitä, mutta aina nekään eivät auta. Muutokset kannattavat kuitenkin pidemmän päälle, vaikka ne olisivat hyvin raskaita tapahtuessaan.

Kaikilla muutostarve ei onneksi heiluta elämän peruspilareita. Sen sijaan se voi kohdistua harrastuksiin, joihin ei ehkä ole enää aikaa, tai kiinnostus on saattanut lopahtaa kokonaan, tai johonkin muuhun elämänalueeseen, joka on tärkeä, muttei tunnu elintärkeältä. Kaikki tuntevat kuitenkin jossain määrin tarpeen siirtyä eteenpäin, ja jättää samalla taakse jotakin, mikä on myös ollut tärkeää.  

Tämän vuoden ja tulevat Uranus-Pluto-neliöt:
2012
Kesäkuun 24. päivä – 8 astetta
Syyskuun 19. päivä – 6 astetta
2013
Toukokuun 21. päivä – 11 astetta
Marraskuun 1. päivä – 9 astetta
2014
Huhtikuun 21. päivä – 13 astetta
Joulukuun 15. päivä – 12 astetta
2015
Maaliskuun 17. päivä – 15 astetta

Asteluku viittaa siis planeetojen asemaan, pluto on koko ajan kauriissa ja uranus oinaassa. Jos kesäkuun lopussa tai nyt syyskuun puolivälissä tapahtui tai tapahtuu jotain mullistavaa, ei kannata huolestua siitä, että vastaavaa tapahtuisi jokaisella pluton ja uranuksen kohtaamisella. Siinä tapauksessa seuraavat kohtaamiset todennäköisesti auttavat sopeutumaan tilanteeseen.

Tsemppiä kaikille joita tämä neliö koskettaa!

torstai 6. syyskuuta 2012

Venus Leijonassa

Venus siirtyy tänään leijonan merkkiin ja viipyy siinä seuraavat neljä viikkoa. Venus auttaa kaikissa sosiaalisissa suhteissa ja ylipäänsä tuo iloa elämään. Erityisesti  leijonassa se tuo enemmän hauskoja mahdollisuuksia. Kausi on sosiaalisesti huomattavasti aktiivisempi kuin edellinen.

Ilmassa on myös ristiriitaisuutta, koska aurinko kulkee edelleen terveys- ja velvollisuuskeskeisessä neitsyessä. Venus näyttävässä leijonassa samaan aikaan luo mahdollisuuden löytää odottamatonta iloa myös velvollisuuksia täyttäessä. Elämästä ei tule ainakaan liian järjestelmällistä ja järkevää. Sen sijaan voi löytyä aika mukava tasapaino hyödyllisten ja hauskojen asioiden välille. Tarpeellisesta voi tulla hauskempaa ja toisin päin.

:)

tiistai 4. syyskuuta 2012

Syyskuu 2012

Syyskuu on taas tämän vuoden haastavampia kuukausia.... Varsinkin kuun puolivälissä kannattaa keskittyä varmistamaan, että oma elämä sujuu mahdollisimman mukavasti ja rennosti, sillä uranuksen ja pluton neliö aktivoituu toisen kerran.

Aurinko kulkee ensimmäiset viikot neitsyessä, mikä auttaa järjestämään elämää mukavaksi ja toimivaksi. Terveys-, arki- ja työrutiinit elävät koko ajan, ja tämä on paras aika vuodesta niiden päivittämiseksi. Elämä on helppo järjestellä nyt mieleiseksi, ja karsia turhia asioita pois. Uusikuu neitsyessä 16.9. korostaa tätä trendiä.

Venus siirtyy leijonaan 6.9., ja tuo kuukauteen lisämaustetta. Siihen asti se on liikkunut ravussa, ja siirtymä leijonaan tuo elämään vilkkaampaa ja sosiaalisempaa sävyä rauhallisen nautiskelun sijaan. Kaikissa venus-kausissa on puolensa, ja tämä sopii erityisen hyvin juhliin ja romanttisiin tapaamisiin.

Uranuksen ja pluton kohtaaminen kärjistyy 19.9. Se voi laukaista kriisin erityisesti merkin alkupäässä syntyneillä oinailla ja kauriilla. Vaikutus on hieman miedompi muihin johtaviin merkkeihin vaakaan ja rapuun. Muutkin tuntevat painetta, mutta välillisesti eikä suoraan oman aurinkomerkin kautta. Paine kasaantuu koko kuukauden alun, mutta se ei laukea täysin tarkan neliön muodostumiseen vaan jälkilaineita riittää kuun loppuun asti. Vielä täysikuu 30.9. heijastelee jossain määrin kuun puolivälin tapahtumia. Useimmilla elämä sujuu enimmäkseen normaalisti, mutta jokin sattuma tai pettymys voi aiheuttaa tarvetta arvioida asioita uudelleen neliön aikana. Jos elämä saa uuden suunnan, se on varmasti edellistä parempi, mutta uuteen totuttautuminen ottaa aina aikansa.

~ L