keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Uranus ja pluto

Uranuksen ja pluton neliö tiukentuu pikku hiljaa... Toivottavasti mahdollisimman monella menee mukavasti. Ilmassa on nimittäin jo yhtä ja toista, ainakin omassa tuttavapiirissä. Vaikutus ei valitettavasti ole ihan lyhytaikainen tai pian ohitse, vaan se jatkuu jopa vuoden 2015 kevääseen saakka.

Neliöt edustavat asetelmaa, jossa energiat ovat ristiriidassa tai epätasapainossa keskenään. Tilanteen tasapainottamiseksi jostain vanhast on yleensä luovuttava. Joskus on lähdettävä vanhasta turvallisesta työpaikasta, mikä luo epävarmuutta elämään. Joskus koulun loppuminen aloittaa samalla tavalla uuden ja tuntemattoman elämänvaiheen. Vaikutus voi tuntua ihmissuhteessa, joka tuntuu tulleen tiensä päähän. Suhde voi tarvita todella radikaaleja pelastustoimenpiteitä, mutta aina nekään eivät auta. Muutokset kannattavat kuitenkin pidemmän päälle, vaikka ne olisivat hyvin raskaita tapahtuessaan.

Kaikilla muutostarve ei onneksi heiluta elämän peruspilareita. Sen sijaan se voi kohdistua harrastuksiin, joihin ei ehkä ole enää aikaa, tai kiinnostus on saattanut lopahtaa kokonaan, tai johonkin muuhun elämänalueeseen, joka on tärkeä, muttei tunnu elintärkeältä. Kaikki tuntevat kuitenkin jossain määrin tarpeen siirtyä eteenpäin, ja jättää samalla taakse jotakin, mikä on myös ollut tärkeää.  

Tämän vuoden ja tulevat Uranus-Pluto-neliöt:
2012
Kesäkuun 24. päivä – 8 astetta
Syyskuun 19. päivä – 6 astetta
2013
Toukokuun 21. päivä – 11 astetta
Marraskuun 1. päivä – 9 astetta
2014
Huhtikuun 21. päivä – 13 astetta
Joulukuun 15. päivä – 12 astetta
2015
Maaliskuun 17. päivä – 15 astetta

Asteluku viittaa siis planeetojen asemaan, pluto on koko ajan kauriissa ja uranus oinaassa. Jos kesäkuun lopussa tai nyt syyskuun puolivälissä tapahtui tai tapahtuu jotain mullistavaa, ei kannata huolestua siitä, että vastaavaa tapahtuisi jokaisella pluton ja uranuksen kohtaamisella. Siinä tapauksessa seuraavat kohtaamiset todennäköisesti auttavat sopeutumaan tilanteeseen.

Tsemppiä kaikille joita tämä neliö koskettaa!

1 kommentti:

  1. Irtaudun töistäni vapaaehtoisesti. Lähdin vuorotteluvapaalle, joten joku pelastusrengas vielä on jäljellä. Tarkoituksenani on kuitenkin pistää sekin vararengas naulaan ja saada vuoden aikana täysin uusi elämä itselleni työn saralla. Luovun nykyisestä ammatistanikin. Se on menettänyt minulle merkityksensä. Se on kuin söisi pahvia. Hieman kyllä hirvittää, se täytyy sanoa, mutta ei ehdi pelätä ellei pysähdy ja järkeile asiaa.

    VastaaPoista