tiistai 30. marraskuuta 2021

Joulukuun 2021 horoskooppi: Valon kuukausi

Vielä pimenee hetken ennen kuin tulee taas valoisampaa! Planeetat sen sijaan ovat monella tapaa paremmissa asemissa kuin aikaisemmin syksyllä. Neptunus lopettaa perääntymisensä 1.12., minkä jälkeen Uranusta lukuun ottamatta kaikki planeetat etenevät. Joulukuun alussa on myös toinen eklipsi, joka aloittaa uuden suunnilleen puolen vuoden jakson. Toisaalta joulukuussa alkaa hieman harvinaisempi Venuksen perääntymisjakso. Kuun lopussa taas Saturnus ja Uranus ottavat mittaa toisistaan, ja Jupiter siirtyy kaloihin.

Auringonpimennys jousimiehessä 4.12.2021

Joulukuun ensimmäiset päivät ovat vielä eklipsien väliin jäävää erikoista aikaa. Silloin asiat ovat kuin ilmassa ja on joskus vaikea tietää, mihin suuntaan ne lopulta kehittyvät. Itse eklipsi tuo alkuja ja loppuja. Tämä auringonpimennys jousimiehessä on viimeinen kaksos/jousimies -akselilla moneen vuoteen. Ensi kevään pimennykset tapahtuvat jo kokonaan skorpionissa ja härässä. Toisaalta eklipsit, erityisesti auringonpimennykset, tuovat uusia alkuja ja mahdollisuuksia!

Itse pimennys rohkaisee etsimään ja tutkimaan. Maailmassa on yleensä paljon enemmän mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja kuin mistä olemme tietoisia. Jousimies-energia tietää vaistomaisesti, että kaikkeen on olemassa parempi ratkaisu, jota kannattaa etsiä ja tutkia. 

Eklipsillä on myös hyvät suhteet Saturnukseen ja Khironiin. Ne tuovat toisaalta pitkäikäisiä, toisaalta eheyttäviä muutoksia. Pimennys on kuitenkin neliössä Neptunukseen. Onneksi neliö on väljä, melkein äärirajoilla. Se voi kuitenkin hämmentää ja tuoda henkisiä epäilyjä, jopa jonkinlaisen henkisen tai hengellisen kriisin. Lisäksi eklipsi on tarkassa kvinkunssissa Uranukseen, mikä liittyy aspektina terveyteen. Yleisellä tasolla käänne voi näkyä koronan hoidossa tai tartunnoissa. 

Olen kirjoittanut aiemmin blogiin yleisjutun eklipseistä: Eklipsit eli auringon- ja kuunpimennykset astrologiassa

Täysikuu kaksosessa 19.12.2021

Täysikuu kaksosessa on kaksi viikkoa myöhemmin kuin uudenkuun eklipsi. Tässä ajassa monet eklipsiin liittyvät tapahtumat ovat jo ilmestyneet, vaikka niitä voi tulla jopa kuukausi tai kaksi varsinaisen eklipsin jälkeen. Yleensä pimennykset kuitenkin toimittavat uutisensa nopeasti. 

Täysikuu kaksosessa on utelias ja puhelias. Tämä sopii hyvin kaikenlaisiin joulujuhliin, joita saattaa olla viimeisellä viikolla ennen varsinaisia joulupyhiä. Kuu on kolmiossa Jupiteriin, mikä lisää sosiaalisuutta ja uusia kontakteja. Toisaalta se on neliössä Neptunukseen, mikä voi edelleen luoda hämmennystä tai henkilökohtaisen uskonkriisin. 

Olen kirjoittanut aikaisemmin kattavan jutun täysikuusta astrologisesti: Täysikuu astrologiassa

Venus perääntyy kauriissa

Venuksen perääntyminen osuu tällä kertaa kauriiseen. Se alkaa 19.12.2021 ja päättyy 29.1.2021. Venuksen perääntyminen vaikuttaa rakkauden ja kauneuden kokemiseen. Ihmissuhteisiin voi tulla uutta käytännöllisyyttä jakson aikana, tai ne tuntuvat jopa tylsiltä. Toisaalta vanhat rakkaudet voivat jollain tavalla muistuttaa itsestään. Kausi voi tuoda myös selkeyttä nykyiseen tai jo päättyneisiin ihmissuhteisiin. Venuksen perääntyminen vaikuttaa luonnollisesti romanttisiin suhteisiin, mutta myös muihin ihmisiin, joita kohtaan tunnemme lämpimiä tunteita. Tämän kauden aikana kannattaa erityisesti hakea selkeyttä omiin tunteisiin. Muutokset toteutuvat helpommin ja toimivat paremmin jakson loputtua. 

Aurinko kauriiseen eli talvipäivänseisaus

Aurinko siirtyy kauriiseen 21.12.2021. Mietin usein juhlapäivien yhteyttä astrologisiin merkkeihin. Usein yhdistelmät ovat hieman yllättäviä ja kuitenkin toimivia. Joulu sopisi lahjojen antamisen puolesta hyvin jousimiehen merkkiin. Aurinko kauriissa sopii myös jouluun, koska juhla yhdistää eri sukupolvet ja siirtää ainakin joitakin perinteitä eteenpäin. Myös uusivuosi on aina auringon ollessa kauriin merkissä, joten se sopii hyvin uusien ja vanhojen tavoitteiden juhlimiseen. 

Kauris on aktiivinen ja vastuuntuntoinen merkki. Se on maamerkki, joka nauttii hyvästä ruoasta ja juomista, ehkä siinäkin kätevä yhteys jouluun. Usein kauris on myös työn sankari, ja jouluun voi liittyä paljon työtä ja suoritettavaa. Kauriin merkki antaa kuitenkin kaikille kestävyyttä ja jatkuvuutta, joita ilman emme pärjäisi. Ja siihen liittyy päivien piteneminen ja valon lisääntyminen pikkuhiljaa, joten ehkä merkki onkin valoisampi kuin yleensä annetaan ymmärtää.

Joulukuun 2021 horoskooppi
Joulukuun 2021 horoskooppi: kauris tuo valon



Saturnuksen neliö Uranukseen

Saturnus tekee neliön Uranukseen jouluaattona, 24.12.2021. Itse ajattelen tätä perinteiden kriisinä. Saturnus kannattaa jatkuvuutta ja perinteitä. Uranus taas kaipaa muutosta ja uudistuksia. Tämä voi näkyä esimerkiksi niin, että perheen- tai suvunjäsenillä on hyvin erilaiset mielipiteet siitä, miten joulua pitäisi viettää. Näyttää siltä, että kaikkia ei voi miellyttää tällä hetkellä. Toisaalta kannattaa pitää mieli avoimena niin perinteille kuin muutokselle, sillä sopiva tasapaino voikin löytyä yllättäen. 

Yleisemmällä tasolla tämä neliö näkyy ristiriitaisena suhtautumisena esimerkiksi kuluttamiseen ja luonnonvaroihin. Se pistää kysymään, mitä materiaalista todella tarvitsemme ja mitä emme. Neliö liittyy myös muutoksiin suhteessa auktoriteetteihin ja erilaisten järjestöjen tai muiden ryhmien sisäisessä dynamiikassa. Uusia järjestelyitä kaivataan monessa paikassa, jopa perheiden sisällä. 

Kuvion vaikutus tuntuu jo kymmenen päivää ennen jouluaattoa ja noin viikon sen jälkeen. 

Jupiter siirtyy kaloihin 29.12.2021

Jupiter vietti kaloissa pari kuukautta jo kesällä 2021. Nyt Jupiter siirtyy kaloihin 10.5.2022 asti, jonka jälkeen se siirtyy oinaaseen kesäksi ja syksyksi, ja palaa kaloihin taas 28.10.2021. Jupiter poistuu lopullisesti kalojen merkistä 20.12.2022. Sekavaa, vai mitä? Tämä on aika harvinaista, että Jupiter vierailee jossakin merkissä kolme eri jaksoa saman syklin aikana. En ainakaan itse muista vastaavaa...

Onneksi Jupiter on kaloissa kuin kotonaan. Tavallaan kalojen merkki onkin Jupiterin toinen koti, jousimiehen merkin lisäksi. Jupiterilla on paljon yhteistä kalojen merkin kanssa: molemmat ovat avarakatseisia, unelmoivia, henkisiä ja maailmanparantajia. Kaloissa Jupiter laajentaakin erityisesti henkisyyttä. Esimerkiksi meditaatio ja jooga voivat löytää tiensä yhä useamman arkeen. Tai mikä tahansa, mikä tuo mielenrauhaa ja henkistä hyvinvointia. Toisaalta kalojen merkkiin liittyy myös kevyempiä ulottuvuuksia, kuten viihde: musiikki, elokuvat ja tv-sarjat. Kausi antaa näille aloille uutta energiaa ja uusia mahdollisuuksia. Samoin myös kalojen merkkiin liittyville taiteellisuudelle ja mielikuvitukselle. 

* * * * *

Toivottavasti joulukuusta tulee ihana kuukausi kaikille! Täydellistä kuukautta ei ole olemassa, mutta tässä joulukuussa on paljon potentiaalia, vaikka joukossa on hankalampiakin kuvioita...

~ Liisa

Huom. päivitän säännöllisesti astrouutisia myös fb:ssa: Taivaanmerkit fb-sivu