torstai 30. joulukuuta 2021

Tammikuun 2022 horoskooppi

 Tammikuu 2022 alkaa astrologisesti takkuisesti: Venus perääntyy parhaillaan ja Merkurius hidastaa vauhtia eli valmistautuu perääntymiseen. Jos tavoitteet eivät tunnu selkeiltä vuoden alussa, ei hätää... parempia hetkiä uudistuksille ja uusille aluille on tulossa myöhemmin, helmikuun puolella. Tammikuusta ei kannata ottaa paineita eikä tuomita sen perusteella koko vuotta. 


Uusikuu kauriissa 2.1.2022

Uusikuu kauriissa sopii hyvin työelämän ja oman roolin pohtimiseen. Meillä kaikilla on ikään kuin koti-minä ja työ-minä. Tämä uusikuu herättää ja aktivoi työ-minän. Jos et ole työelämässä, tämä uusikuu aktivoi kuitenkin roolin ja tavoitteet kodin ulkopuolella. 

Uranus on loistavassa kulmassa uuteenkuuhun, eli tammikuun alussa voi hyvinkin alkaa uusi luku työelämässä tai kodin ulkopuolella. Vinkki voi tulla sosiaalisen median kautta tai työ saattaa liittyä siihen tai tietotekniikkaan. Myös ystävät ovat tärkeitä uudenkuun aikaan. Merkurius ei peräännyt vielä, joten uusikuu on mahdollinen uusillekin aluille. Hieman myöhemmin Merkuriuksen perääntyessä muutokset liittyvät jollain tavalla vanhaan työpaikkaan tai työtehtäviin. 

Merkurius perääntyy 14.1. - 4.2.2022

Merkuriuksen perääntyminen hidastaa etenemistä suoraan eteenpäin ja nostaa esiin sen sijaan vanhoja mahdollisuuksia. Joskus ihmiset menneisyydestä ottavat yhteyttä, joskus löytyy kadotettuja asioita tai esineitä. Merkurius perääntyy ensin vesimiehessä. Silloin on hyvä tilaisuus ottaa yhteyttä vanhoihin ystäviin tai jatkaa jo unohtunutta harrastusta.

Kun Merkurius peruuttaa kauriiseen 26.1.2022 painopiste muuttuu. Nyt on hyvä aika pohtia rauhassa vanhoja työtehtäviä esimerkiksi siitä näkökulmasta, onko jotain tärkeää jäänyt jossain vaiheessa tekemättä. Haluatko löytää uudelleen jonkin tietyn osan työtä tai jopa elämää yleisemmin? Tämä pätee myös tavoitteisiin ja velvollisuuksiin. 


Tammikuun 2022 kuukausihoroskooppi
Tammikuun 2022 kuukausihoroskooppi


Täysikuu ravussa 18.1.2022

Täysikuu ravussa hakee tasapainoa kotielämän ja työelämän, tai koti-minän ja kodin ulkopuolisen minän välille. Kaiken lisäksi työn ja kodin tasapaino muuttuu jatkuvasti, esimerkiksi lasten syntyessä tai kasvaessa, joten se on etsittävä aina uudelleen. Tämä täysikuu näyttää mikä toimii ja mikä ei toimi. Täysikuu ei tuomitse, mutta se saattaa liioitella eroja, jotta viesti menisi perille. 

Aurinko kuun vastakkaisella puolella eläinrataa on tiukassa yhtymässä Plutoon. Eli tämä täysikuu menee syvälle tunteisiin ja tarpeisiin. Todennäköisesti sen myötä tarvitaan pienempiä tai suurempia muutoksia. Saatat huomata kaivanneesi asioita, joita et ole uskaltanut myöntää edes itsellesi... 

Uranus kääntyy 19.1.2022

Uranus liikkuu tällä hetkellä härässä, jossa se on perääntynyt viimeiset suunnilleen 5 kuukautta. Jos sinulla on planeettoja tai nousumerkki härässä, vaikutus tuntuu henkilökohtaisemmin kuin muilla. Osalla ihmisistä tämä käännös tuntuu lähinnä yleisellä tasolla. Tärkeät resurssit tulevat taas saataville tai päätöksenteko nopeutuu. Tällaisena käännöspäivänä voi myös olla ongelmia tietokoneiden tai netin kanssa...

Aurinko siirtyy vesimieheen 20.1.2022

Heti täydenkuun ja Uranuksen käännöksen jälkeen aurinko siirtyy vesimieheen. Vesimiehen merkki liittyy kiinteästi Uranukseen, eli vesimiesenergia kasvaa reilusti! Energia sopii esimerkiksi tulevaisuuden suunnitteluun ja yhteistyökuvioihin. Lisäksi se edistää teknistä tietotaitoa ja myös lääketieteellisiä innovaatioita. 

Aurinko vesimiehessä on hyvä aika ottaa yhteyttä niihin ihmisiin, joiden kanssa sinulle on samansuuntaisia ajatuksia, haaveita ja toiveita. Kausi kannustaa myös unelmoimaan. Moni asia nykyisessä tilanteessakin on ollut aikanaan haave...

Venus kääntyy 29.1.2022

Venus kääntyi peruuttamaan vähän ennen joulua. Astrologiassa Venus liittyy rakkauteen ja kauneuteen sekä ilon kokemiseen. Tunteet saattavat siis tuntua viileämmiltä Venuksen perääntyessä. Ihmissuhteet eivät yleensä kärsi siitä, mutta sosiaalisia hetkiä saattaa olla tavallista vähemmän. Tämä on tilaisuus ottaa rauhallisemmin ja miettiä, mitkä ihmissuhteet toimivat ja mitkä ehkä eivät toimi. 

Kun Venus lopettaa perääntymisen, ihmissuhteisiin liittyvät haasteet usein korjautuvat omalla painollaan. Jos kauden aikana ilmenee vakavia ongelmia, niitä on paras hoitaa Venuksen käännyttyä, mikäli mahdollista. Jos tapahtumat vievät mukanaan Venuksen vielä perääntyessä, kannattaa uida virran mukana. Kaikkea ei voi eikä ole tarkoituskaan hallita... 


***** 

Teen vuoden alussa tammi-helmikuussa taas henkilökohtaisia tulkintoja. Jos haluat tietää, miltä vuosi 2022 näyttää sinun kartallasi, ota yhteyttä! Linkistä lisätietoja: Henkilökohtaiset tulkinnat 

*****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti