Olen miettinyt viime aikoina paljon tällä hetkellä perääntyviä planeettoja, marsia ja merkuriusta. Ei ihme, jos tuntuu, etteivät asiat oikein etene tai ihmiset miettivät tavallista enemmän vanhoja asioita.... Kahden lähiplaneetan perääntyminen yhtä aikaa on melko harvinaista ja vaikuttanut meihin koko toukokuun. Merkurius on perääntynyt huhtikuun lopusta ja mars jo huhtikuun puolivälistä. Itse asiassa samaan aikaan perääntyy myös useita etäisempiä ja hitaampia planeettoja, mutta ne eivät vaikuta meihin yhtä henkilökohtaisesti kuin läheisemmät mars ja merkurius.
Mars perääntyy harvemmin kuin merkurius ja kerralla pidempään. Mars liittyy elämänvoimaan ja omien etujen puolustamiseen. Stereotyyppisesti sanoen miehet voivat kärsiä marsin perääntymisestä enemmän kuin naiset, koska he ovat usein tottuneempia luottamaan esim kilpailuviettiin ja muihin marsin edustamiin energioihin ja heiltä ehkä myös odotetaan sitä useammin. Kyllä naisetkin tuntevat marsin perääntymisen, koska meillä kaikilla on sukupuolesta riippumatta kaikki planeetat kartalla ja tarvitsemme niiden energioita. Marsin perääntyminen tuntuu esimerkiksi elinvoimaisuuden laskuna, kun ei ehkä jaksa tai huvita tehdä niitä asioita, joita täytyisi....
Merkurius taas liittyy ajatteluun ja sosiaalisiin suhteisiin. Tunnetasolla se on neutraali planeetta, mutta sen perääntyminen vaikeuttaa kommunikaatiota ja päätöksentekoa. Tärkeitä päätöksiä kannattaakin välttää merkuriuksen perääntyessä, sillä silloin osa faktoista saattaa olla piilossa tai niitä tulee tulkittua virheellisesti.
Merkurius kääntyy jo ensi sunnuntaina, 22.5., mutta mars perääntyy ihan kesäkuun loppuun....
No todellakaan en oo saanu mitään tehtyä, täysin vetämätön ollu ja melkeen pakottanu ittensä tekeen pakolliset arkihommat. On vaan ollut mukavampi istua rauhassa, ihmettelemässä.
VastaaPoistaKiitos että jaksat yhä pienen vauvan äitinäkin kirjoitella. ♥ Tykkään blogistasi valtavasti.
VastaaPoistat. Henna
Kiitos kommenteista! :)
VastaaPoistaNyt tosiaan kannattaa mennä sieltä missä aita on matalin. Kyllä kaiken pakollisen saa tehtyä, mutta useimpia muita hommia kannattaa lykätä ihan suosiolla...