Hei!
Onneksi merkurius on lopettanut perääntymisensä tältä erää. Jotenkin paine usein kasvaa perääntymisen loppua kohti, vaikka alussa sitä ei aina huomaa. Mukava tietää, että asiat alkavat edetä ripeämmin ja myös aikatauluihin voi luottaa taas paremmin!
Uusi viikko alkaa heti maanantaina uudellakuulla oinaassa. Tämä uusikuu tuo kaikille uutta energiaa. Oinaassa nimenomaan toimintaenergiaa. Talven jälkeen olo on usein väsynyt, mutta uusikuu auttaa aloittamaan myös uuden henkilökohtaisen kasvukauden.
Tiistaina venus on ihanan aktiivinen. Se muodostaa opposition jupiteriin ja kolmion plutoon. Ensimmäinen on mahdollinen "makeaa mahan täydeltä"-kuvio. Kannattaa säilyttää kohtuus erityisesti shoppailussa, sillä tällä kertää enemmän tuntuu paremmalta. Toinen kuvio auttaa kartoittamaan syvempiä tunteita. Mikä tuo tällä hetkellä kestävää ja todellista nautintoa elämään?
Keskiviikkona aurinko kohtaa uranuksen. Se on perinteisesti yllätysaspekti. Erikoiset kohtaamiset ja uudet ajatukset voivat johtaa yllättäviin lopputuloksiin.
Ja perjantaina aurinko siirtyy härkään. Siitä alkaa rauhallisempi neljän viikon kausi, jolloin on enemmän aikaa pysähtyä haistelemaan kukkasia. Toisaalta kausi on omalla tavallaan hyvin tehokas, sillä härkä on myös pitkäjänteinen ja kärsivällinen merkki.
Tästähän näyttää alkavan aktiivinen, mutta erittäin miellyttävä viikko...!
~ L
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti