Viikko alkaa ja loppuu mukavasti. Välissä sen sijaan on joitakin mahdollisesti haastavia muuttujia, jotka täytyy ottaa huomioon. Tiistaina venus siirtyy härästä kaksoseen. Samalla sosiaalisten ja romanttisten suhteiden painopiste muuttuu. Seuraavina viikkoina kommunikoiminen on tärkeämpää ja hauskempaa kuin yleensä. Ainahan se on tärkeää, mutta joskus se on vieläkin tärkeämpää... :)
Tiistaina vaikuttaa myös marsin sekstiili jupiteriin. Se on voimakas työaspekti tällä kertaa. Planeettojen merkit vaikuttavat aina niiden kohdatessa, ja ne myös vaihtelevat säännöllisesti. Sama aspekti vaikuttaa myönteisesti moniin raha-asioihin, joten esimerkiksi veroilmoituksen tarkastaminen kannattaa juuri nyt.
Keskiviikkona ja torstaina sen sijaan näkyvät viikon haasteet: ensin merkurius tekee neliön saturnukseen ja sitten mars ja pluto kohtaavat. Merkuriuksen liikkeet vaikuttavat ajatteluumme ja kommunikaatioomme, joten keskiviikkona täytyy olla erityisen tarkkana faktojen kanssa. Torstai sopisi parhaiten itsenäiseen työskentelyyn, koska mars on kärsimätön ja levoton. Se voi olla mahdotonta, mutta omaa aikaa kannattaa jollain tavalla järjestää, koska muut käyvät helposti hermoille. Ja se on valitettavasti molemminpuolista...
Viikonloppuna vaikuttaa jo auringon helpottava kulma saturnukseen. Molemmat ovat käytännöllisissä, maanläheisissä merkeissä, joten viikonloppu voi olla yllättävän touhukas ja tehokas leppoisuuden kärsimättä siitä.
Viikonloppuna tuntuu myös täyttyvä kuu. Tarkka täysikuu on vasta maanantain puolella, mutta levottomuus tuntuu jo päivänä parina sitä ennen.
Mukavaa viikkoa kaikille!
~ L
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti