perjantai 31. elokuuta 2012

Täysikuu Kaloissa

Tänä perjantaina on taas täydenkuun aika. Täysikuu syntyy auringon ja kuun ollessa mahdollisimman kaukana toisistaan, ja siksi se symboloi myös tasapainoa. Jotkin asiat elämässä hakevat sopivia mittasuhteita suhteessa toisiinsa. Aurinko on neitsyessä ja kuu kaloissa, joten yhteisiä teemoja ovat esimerkiksi mielen ja kehon yhteys sekä henkisen ja materiaalisen elämän yhdistäminen. Täysikuu kertoo joko tasapainosta tai sen puutteesta.


Kuu on yhteydessä sekä neptunukseen että khironiin, joten tunteita varmasti riittää tämän täydenkuun aikaan...

Eri merkeillä täysikuu vaikuttaa eri elämänalueisiin:
Neitsyillä ja kaloilla se vaikuttaa voimakkaasti parisuhteeseen. Se voi vaikuttaa myös muihin ihmissuhteisiin. Suhteen hyvät ja huonot puolet saattavat näyttäytyä suuremmassa mittakaavassa kuin yleensä. Kannattaa pohtia ovatko tarpeet muuttuneet, jolloin tasapainokin pitää hakea uudelleen. Täysikuu voi toisaalta kertoa, että kaikki on hyvin, mutta usein ajan mittaan tarvitaan hieman hienosäätöä, vaikkei isompia ongelmia olisikaan.

Jousimiehillä ja kaksosilla täysikuu valaisee työn ja kodin välistä suhdetta. Viekö jompi kumpi liikaa aikaa toiselta? Miten perhe-elämä tukee työtä ja uraa ja päinvastoin? Ihmisten on mahdollista saada molemmat, tyydyttävä ura ja ihana perhe, ja täysikuu näyttää ehkä mitä siitä uupuu, mutta samalla miten se on mahdollista.

Leijonilla ja vesimiehillä täysikuu liittyy taloudelliseen tilanteeseen. Se näyttää jakautuuko taloudellinen vastuu reilusti esimerkiksi perheen tai jonkin muun yksikön sisällä. Se voi paljastaa myös jotakin verotukseen liittyvää. Se saattaa mahdollisesti paljastaa tarpeen tienata enemmän tai käyttää varoja eri tavalla kuin ennen.

Ravuilla ja kauriilla täysikuu näyttää hyvin uteliaalta. Se voi rohkaista sosiaaliseen toimintaan, matkustelemaan tai opiskelemaan. Se auttaa kommunikoimaan ja järjestelemään omia ajatuksia. Se voi tuoda uusia hyviä ideoita.

Härillä ja skorppareilla on sosiaalinen täysikuu. Se tukee ystävyyttä, mutta myös luovuutta ja romantiikkaa. Niitä on joskus hankala yhdistää. Onneksi elämään mahtuu kaikkea, hyviä harrastuksia, erilaisia ystäväpiirejä, mutta myös yksityisiä onnen hetkiä...

Vaa'alla ja oinaalla täysikuu valaisee kaikkein selkeimmin fyysisen ja henkisen terveyden ja hyvinvoinnin välistä tärkeää yhteyttä. Ruokkimalla sitä kumpi tuntuu tällä hetkellä heikommalta vahvistat myös toista. Kannattaa miettiä hetki tarvitseko todella enemmän henkistä rauhoittumista vai panostusta fyysiseen kuntoon. Vastaus voi olla päinvastainen kuin ensin ajattelit...

~ L


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti