Mars vaa'an merkissä muodostaa haasteen kaikille, erityisesti perääntyessään 1.3.- 20.5.2014. Se voi nostaa esiin ongelmia parisuhteissa. Se näyttää kuinka vaikeaa ja samalla tärkeää on löytää omat rajat ihmissuhteissa ja säilyttää oma yksilöllisyys myös läheisissä suhteissa muiden kanssa. Mutta se auttaa myös ratkaisemaan niitä samoja ongelmia, joita se nostaa näkyville. Se auttaa meitä kaikkia olemaan enemmän omia itsejämme parisuhteessa ja muistuttaa, ettei kannata yrittää liikaa eläytyä toisen toiveisiin. Usein kuvitelmat siitä mitä toinen haluaa suhteessa ovat enemmän oman päämme sisällä kuin todellisuutta, ja yritämmekin miellyttää omaa mielikuvitustamme emmekä muista itseä tai toista todellisina ihmisinä.
Muuttuvilla merkeillä tämä kausi vaikuttaa erityisesti elämänalueilla, joilla kaipaamme tavallista enemmän pysyvyyttä. Muutos on osittain hidas, mutta tämä ajanjakso vauhdittaa sitä omasta puolestaan. Kaksosilla, neitsyillä, jousimiehillä ja kaloilla elämä muuttuu eniten raha-asioiden, lasten, harrastusten ja ystävien kautta. Jokaisella merkillä painotus on erilainen.
Kaksosilla on eniten onnea raha-asioissa. Nyt on oikea hetki hankkia lisätuloja tai vertailla eri paikkojen palkkoja. Joskus tällä kaudella tulot eivät varsinaisesti kasva, mutta menot pienenevät ja rahaa jää enemmän säästöön. Lapset voivat aiheuttaa haasteita. Välillä tuntuu ettei aika riitä kaikkeen mitä haluaisit tehdä tai ettet pysty keskittymään yhtä aikaa lapsiin ja omiin tärkeisiin henkireikiisi. Mieti avoimin mielin uusia vaihtoehtoja ja kyseenalaista vanhoja toimintatapojasi.
Neitsyillä onni syntyy ystävistä ja harrastuksista. Nauti niistä huoletta, sillä niistä saatu ilo kantaa ja auttaa myös muilla elämänalueilla. Varsinkin nyt kaikki hauska on myös hyödyllistä. Rahatilanne näyttää stressaavalta. Itse asiassa tulosi saattavat nousta lähikuukausina, mutta näyttää siltä että menosi nousevat samaa tahtia. Tilanne tasoittuu kyllä, mutta ole varovainen. Myös kumppanisi tulot muuttuvat (tai muun henkilön, jonka kanssa jaat laskuja...), mutta hitaammin ja perusteellisemmin, ja muutokset ruokkivat toisiaan.
Jousimiehet hyötyvät nyt myös raha-asioissa, erityisesti yhteisistä sellaisista. Puolisosi saa ehkä jonkin lainan maksettua ja pystyy osallistumaan enemmän perheen menoihin. Tai saat jonkin uuden veroedun tai jopa perinnön. Ystävyyssuhteet ja harrastukset sen sijaan saattavat aiheuttaa ylimääräistä stressiä. Olet ehkä aikoinaan miettinyt liikaa mitä muut ajattelevat sinusta ja ikään kuin ajanut itsesi nurkkaan. Nyt voit vapauttaa itsesi ja tuoda esiin todellisen sinut. Muut leikkivät mielellään myös aidon sinäsi kanssa.
Kalojen elämä näyttää iloisemmalta kuin aikoihin. Ehkä voit nauttia lapsistasi rennommin kuin aikoihin, tai ehkä nautit jostain luovasta projektista. Jotkut kalat sisustavat kodin uuteen uskoon. Onni voi myös yltää pidemmälle menneisyyteen ja parantaa hankalia ihmissuhteita. Riitaa taas aiheuttaa laskujen maksaminen. Voit myös olla kumppanisi kanssa eri mieltä siitä miten säästöt käytetään. Omat tulonlähteesi muuttuvat monen vuoden prosessissa ja välillä se aiheuttaa paineita muiden kanssa, koska et mielellään tunne olevasi riippuvainen muista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti