keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Täysikuu ravussa - tunteet pelissä

Huomenna on vuoden ensimmäinen täysikuu. Se on sielukkaassa ravun merkissä. Se sopii hyvin vuoden alkuun, joka on yleensä tehokasta aikaa. Monet haluavat mullistaa elämänsä muutoksilla uuden vuoden alussa. Monta tuttua on dieetillä, joku lopettaa tupakoinnin ja joku alkaa kuntoilemaan tosissaan. Joku jopa kaikkea sitä... Täysikuu ravussa muistuttaa kuitenkin tunnepuolen merkityksestä. Ei riitä, että jokin on vain järkevää. Asioiden pitää lisäksi tuntua hyvältä. Muuten missään ei ole pohjimmiltaan järkeä.... Eli tämä täysikuu auttaa saamaan teot ja tunteet tasapainoon.



Täysikuu on hankalassa kulmassa marsiin. Tässä se kuvaa mahdollisia ristiriitoja työelämän tai vanhemmuuden ja parisuhteen tai kumppanuuden välillä. Joskus tuntuu, että kaikelle tärkeälle ei vain ehdi tai jaksa antaa huomiota. Eri elämänalueiden väliset mittasuhteet muuttuvat, ja paine tuntuu jollakin tasolla varmasti kaikilla.

Ravuille täysikuu omassa merkissä luo mahtavan tilaisuuden tarkastella itseä kumppanina ja puolisona. Olet tavallista tietoisempi omista tarpeistasi ja myös kumppanisi odotuksista. Jokin kotiasia pitää sinua kiireisenä, joten joudut nyt priorisoimaan asioita rankasti.

Leijonilla täysikuu heijastaa mielentilaa ja sitä kautta jaksamista. Se kertoo, jos rutiinisi ovat liian raskaita tai muuten vääränlaisia. Arkielämääsi näyttää kertyvän nyt helposti stressiä, jota kannattaa minimoida aina kun mahdollista.

Neitsyillä täysikuu kertoo tulevaisuuden haaveista ja myös ystävyyssuhteista. Taloudellinen stressi näyttää haittaavan harrastamista ja myös ihmisten tapaamista. Mieluisiin menoihin löytyy kyllä pidemmän päälle rahaa, vaikkei nyt näyttäisi siltä.

Vaaoilla täysikuu paljastaa painolastin tulevaisuuden tavoitteiden ja menneisyyden velvoitteiden välillä. Sinulla on nyt energiaa toimia, välillä liikaakin, joten yritä käyttää se mahdollisimman rakentavalla tavalla. Liiku paljon ja työskentele yksin.

Skorppareilla täysikuu tukee erityisesti opiskelua ja matkustelua. Jos kaipaat ideoita reissuihin tai opintoihin, niitä on nyt tulossa. Ongelmasi ovat henkisellä puolella, kärsimättömyys ja provosoituminen. Vältä niitä, koska reagoit tavallista herkemmin.

Jousimiehille täysikuu kuvailee talousasioita. Erityisesti se liittyy muiden kanssa hoidettaviin raha-asioihin, kuten veroihin. Ne voivat jotenkin näyttää uhkaavan suurimpia haaveitasi. Pelko on kuitenkin turha, sillä sinulla on nyt mahdollisuus ottaa taloutesi hallintaasi.

Kauriille tämä täysikuu näyttää parisuhteen tilan ja samoin suhteen tärkeimpiin kumppaneihisi. Tällä hetkellä ura voi aiheuttaa ongelmia suhteisiisi. Suhtaudut siihen jopa tavallista intohimoisemmin. Tilanteen hoitaminen tyydyttävällä tavalla vaatii hieman tasapainoilua, mutta pystyt siihen, jos joku...

Vesimiehillä täysikuu liittyy terveyteen. Se näyttää lepäätkö ja rentoudutko tarpeeksi suhteessa päivittäisiin töihisi ja aktiivisuuteesi. Oireita tulee heti jos tasapaino heittää, mutta toisaalta sen voi joskus korjata myös pienillä parannuksilla.

Kaloilla voi olla potentiaalisen iloinen ja leikkisä täysikuu, ainakin parhaimmillaan. Lapset ja luovuus voivat tuottaa paljon nautintoa. Se kuitenkin saattaa hautautua rahariitojen tai muunlaisen luottamuspulan alle. Päivässä voi olla silti paljon hyvää.

Oinaiden kannattaa keskittyä lähipäivät kotiasioihin. Myös perheenjäsenet saattavat kaivata tavallista enemmän huomiota. Sinua revitään moneen suuntaan, joko konkreettisesti tai ainakin oman pääsi sisällä. Älä yritä hoitaa kaikkea kerralla vaan anna ajan auttaa sinua.

Härillä näyttää olevan vilkas ja sosiaalinen täysikuu. Et harmiksesi ehdi hoitaa kaikkea mitä haluaisit, mutta varmasti ehdit tarpeeksi. Joskus tuntuu vain siltä ettei mikään riitä. Nauti kuitenkin ihmisistä joita tapaat ja mielenkiintoisista keskusteluista.

Kaksosilla täysikuu liittyy täysin raha-asioihin. Normaalisti tämä täysikuu auttaa tienaamaan enemmän tai hyödyntämään rahoja aiempaa paremmin. Nyt se paljastaa rahareikiä. Pystyt tukkimaan ne ennen pitkää, mutta joudut taiteilemaan hetken aikaa.

Mukavaa täysikuuta (kaikista varoituksista huolimatta...)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti