maanantai 11. kesäkuuta 2012

Jupiter Kaksosessa

Jupiter vaihtaa tänään merkkiä. Tapahtuma on vuosittainen, ja silti aina merkittävä. Jupiter laajentaa aluetta, jolla se oleilee. Se tarjoaa aina mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä. Joskus se tuo erityisiä onnenpotkuja. :) Viimeisen vuoden se on auttanut erityisesti härkiä. Nyt se siirtyy kaksoseen. Jännä nähdä miten tuttujen kaksosten elämä muuttuu seuraavan vuoden aikana. Se vaikuttaa myös nousumerkin kautta voimakkaasti. Ei tosin nyt heti tule mieleen ketään nousukaksosta ainakaan lähipiirissä.

Kesän ajan jupiterin vaikutus on hieman ristituulessa. Isoihin muutoksiin ei kannata sännätä päätäpahkaa. Syyskuusta eteenpäin vaikutus on tasaisempi ja varmempi. Sitä ennen tapahtumissa voi olla jokin odottamaton ongelma. Kesä kannattaa katsella ja suunnitella ja säästää isommat päätökset syksyyn. 

Jupiterin siirtyminen kaksoseen vaikuttaa eri merkkeihin eri tavoilla, koska sen merkitys on erilainen eri merkeille ja lisäksi se liikkuu eri alueella kartalla.

Kaksoseen jupiter vaikuttaa seuraavan vuoden erityisen voimakkaasti, koska se on heidän omassa merkissään. Se tuo usein kauan odotettuja mahdollisuuksia esimerkiksi ihmissuhteissa  tai työelämässä. Tavoitteet korkealle! Mahdollisuudet tulevat erityisesti muiden ihmisten kautta. Ystävä saattaa vihjata paremmasta työpaikasta tai työkaveri esitellä tulevan kumppanin. Kaksoset ovat yleensäkin sosiaalisia, ja nyt juuri sosiaalinen elämä tuo parhaat mahdollisuudet elämään.

Rapujen kannattaa ottaa alkava vuoden mittainen jakso lepokautena. Monilla alueilla on jo positiivisia vaikutuksia, mutta vuoden päästä vaikutus on vieläkin voimakkaampi. Kärsivällisyyttä. Nyt kannattaa kerätä voimia ja energiaa rauhassa. Löydät ehkä yllättäviä tapoja päästä kosketuksiin sisäisen rauhan kanssa arjessa. Rutiinit vaikuttavat voimakkaasti henkiseen tyytyväisyyteesi ja tasapainoosi, ja nyt kannattaa keskittyä niihin isoja muutoksia odotellessa.

Leijonilla alkava kausi on todella sosiaalinen ja luova. Ystäväpiirisi voi kasvaa yllättäen. Tapaat ehkä aivan erilaisia ihmisiä kuin ennen. Hyödyt erityisesti ryhmätöistä ja kaikenlaisista sosiaalisista kontakteista. Yhteiset mielenkiinnon kohteet yhdistävät sinut moniin uusiin ihmisiin ja saatte yhdessä paljon aikaiseksi. Luovuudellasi ja ideoillasi on kysyntää.

Neitsyillä alkaa töiden ja uran kannalta merkittävä vuoden mittainen jakso. Kesän aikana harkitset tavoitteitasi uudelleen. Varmista, että tiedät todella mitä haluat etkä halua sitä vain tottumuksesta. Sinut huomataan, ja halutessasi saat lisää vastuuta tai mielenkiintoisemman työn. Mahdollisesti palkkakin nousee mukavasti. Perheesi vaikuttaa erityisen kannustavalta ja kotiolosuhteet tukevat sinun tavoitteidesi saavuttamista.

Vaaoilla kausi tukee erityisesti opiskelua, matkustelua sekä mielen ja elämänpiirin laajentamista muilla tavoilla. Uteliaisuus kannattaa. Opit helposti haluamasi tai tarvitsemasi uudet taidot. Mars kursseille. Sosiaaliset taitosi ovat vahvemmat kuin yleensä, jos mahdollista. Menestyt erityisesti kirjoittamiseen ja puhumiseen liittyvissä tehtävissä.

Skorpionit menestyvät yhteistyössä muiden kanssa. Kausi syventää erityisesti parisuhteita, mutta auttaa saamaan enemmän iloa ja hyötyä kaikenlaisista ihmissuhteista. Yhteiset sijoitukset ovat kannattavia. Kausi voi helpottaa myös luottamaan muihin ja auttaa jakamaan asioita (aika, raha, velvollisuudet) tasapuolisemmin. Omanarvontunteesi selkenee.

Jatkuu...

7 kommenttia:

  1. Meillä on pieni nouseva kaksonen:). Ja nouseva vaaka iloitsee uutisista! Juuri tämän halusin kuulla!! Sanna

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaako mitenkään, kun minulla on nousu Kaksosissa progekartalla.

    VastaaPoista
  3. Sanna,
    ilmamerkeillä ja ilmanousumerkeille menee kieltämättä hyvin ainakin seuraavan vuoden ajan. :)

    VastaaPoista
  4. Progekartan vaikutus on toissijainen, mutta tuntuu se sitäkin kautta. Vaikutus on kuitenkin voimakkaampi syntymäkartan nousumerkin kautta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos tiedosta. Olen Skorpioni ja näköjään Jupiter vaikutti minuun jo niin kovasti, kun kysyin tuosta prokekartasta, että haluan lisää ”onnea” enkä vaan tyydy että omanarvontunteeni selkenee. Voi voi tätä ahnetta. Mulle heti kaikki :).

    VastaaPoista
  6. :)
    Skorpparit saavat niin paljon uutta itseluottamusta syksystä lähtien, että kaksosten onnenpotkut vaikuttavat sitten vaisuilta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvänen aika, tää onkin sitten minun onnenpäivä, syksyä odotellessa… Ihan mielelläni kääntäisin lehteä jo ja tulisin täältä ”kolostani” pois.

      Poista