Hyvät ja huonot uutiset
Uusikuu muodostaa hyviä ja helppoja sekä vaikeita aspekteja muihin taivaankappaleisiin. Se on melko tarkassa neliössä Plutoon kauriissa. Siitä tulee vastakkainasettelu töiden tai muiden velvollisuuksien suhteen. Toisaalta me kaikki kaipaamme ihmissuhteita, erityisesti parisuhdetta, mutta samalla on pidettävä huoli maallisista velvollisuuksistakin. Työ voi rasittaa nyt sinua tai kumppaniasi erityisen paljon ja varastaa yhteistä aikaa pois. Tällä hetkellä ei ole ehkä tehtävissä kovin paljon, mutta tilanteen voi ratkaista tulevia tehtäviä suunnitellessa.
Samalla uusikuu muodostaa energisen ja vauhdikkaan kolmion Marsiin vesimiehessä. Näyttää siltä, että ystävistä on nyt paljon iloa ja heiltä saa tarpeellista tukea. Ja harrastukset näyttävät myös antavan inspiraatiota ihmissuhteille. Uusi, vauhdikas harrastus voi piristää parisuhdetta. Tai jotkut meistä löytävät uuden kumppanin harrastuksen tai aatteellisen toiminnan parista.
Venus perääntyy yhä...
Kannattaa pitää mielessä se, että Venus perääntyy tällä hetkellä. Se vaikuttaa suoraan uuteen kuuhun, sillä Venus on vaakojen suojelija ja hallitsija, ikään kuin hyvä haltija. Venuksen perääntyminen korostaa menneiden ihmissuhteiden merkitystä. Yhteisestä menneisyydestä löytyy voimaa ja merkitystä. Myös jo päättynyt suhde voi saada vielä uuden tarkoituksen. Venuksen perääntyessä kannattaa myös muistella miten suhde alkoi ja mihin toisessa alun perin rakastui. Rakkaat muistot auttavat ylittämään arjen helpommin. Ja ne auttavat luomaan uusia, ihania muistoja. Niitä ei ole koskaan liikaa...!
*** Venus perääntyy vielä seuraavat viisi viikkoa. Tästä kaudesta voit lukea enemmän linkistä: Venus perääntyy Skorpionissa ja Vaa'assa
Uusikuu Vaa'assa - ihmissuhteet puntarissa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti