Jupiter skorpionissa - pintaa syvemmälle
Olen itsekseni ihmetellyt, miksi Jupiter skorpionissa -kausi ei ole ollut skorpioneille kovin tyydyttävä. Jupiterin pitäisi nimittäin olla hyvinvoinnin ja henkisen kasvun planeetta. Jupiter nimittäin valaisee, kasvattaa ja laajentaa sitä aluetta, mille se kulloinkin osuu. Ja se on viettänyt skorpionin merkissä jo vuoden.
Skorpionin merkissä Jupiter on vahvistanut skorpionin ominaisuuksia. Ja kaivanut esiin joitakin sen salaisuuksia. Skorpioni on perinteisesti seksin ja salaisuuksien merkki. Siihen liittyy syvä luottamus tai yhtä syvä epäluuloisuus. Unohtamatta muita intensiivisiä tunteita, kuten kateutta tai mustasukkaisuutta. Toisaalta skorpioni on hyvin lojaali merkki, ehkä kaikista uskollisin. Eli tunteiden skaala on valtava.
Tästä Jupiter skorpionissa -kaudesta jää päällimmäisenä mieleen maailmanlaajuiset kampanjat, joissa paljastetaan seksuaalista ahdistelua ja väkivaltaa. Jupiter toi selvästi päivänvaloon asioita, jotka ovat tapahtuneet jopa kymmeniä vuosia sitten. Toivottavasti Jupiter tuo oikeutta mahdollisimman monelle. Uskon sen tuoneen läpimurtoja myös henkilökohtaisissa terapioissa yksilötasolla.
Edellisen kerran Jupiter oli skorpionissa 26.10.2005 - 24.11.2006, jos haluat vertailla onko sinun elämässäsi ollut yhtäläisyyksiä näinä Jupiter skorpionissa -vuosina.
Venus muuten vaikuttaa tänä vuonna pitkään skorpionissa, koska se ensin etenee, sitten perääntyy ja taas etenee tässä merkissä. Venuksen perääntymisestä voi lukea enemmän jutusta Venus perääntyy Skorpionissa ja Vaa’assa
Venus muuten vaikuttaa tänä vuonna pitkään skorpionissa, koska se ensin etenee, sitten perääntyy ja taas etenee tässä merkissä. Venuksen perääntymisestä voi lukea enemmän jutusta Venus perääntyy Skorpionissa ja Vaa’assa
Jupiter jousimiehessä - enemmän on enemmän
Jousimies on filosofinen merkki, joka yrittää löytää asioista merkitystä. Ja Jupiter on jousimiehen merkin hallitsija, eli Jupiter on jousimiehessä omassa elementissään. Jupiter skorpionissa vaikutti sikäli epätyydyttävältä kaudelta, että se nosti esiin ongelmia, mutta ei välttämättä ratkaisuja. Uskon, että tämä asia muuttuu, kun Jupiter pääsee pelaamaan omalle kotikentälleen.
Jousimies on myös oikeudenmukaisuuden merkki, minkä takia tulevana vuonna on helpompi keskittyä ratkaisuihin. Planeetta omassa merkissään myös symboloi uusia alkuja. Alkaa uusi 12 vuoden sykli, jonka aikana me kaikki saamme lisää tietoa, viisautta ja uusia näkökulmia.
Jupiter jousimiehessä tuo varmasti ratkaisuja sekä filosofisessa että käytännöllisessä mielessä, mutta joitakin muutoksia joudutaan varmasti odottamaan Jupiter kauriissa -kauteen asti. Kauris on nimittäin hyvin käytännöllinen merkki, joka ei pelkää toimia oikeiden asioiden puolesta.
Tuleva Jupiter jousimiehessä -kausi alkaa 8.11.2018 ja se päättyy 2.12.2019. Edellisen kerran Jupiter vieraili jousimiehessä 24.11.2006 - 18.12.2007. Edellisen kauden tapahtumista voi aina saada vinkkejä, mitä odottaa seuraavalta kaudelta!
Jupiterista on tulossa lisää juttuja lähiaikoina!
Jupiter skorpionissa ja jousimiehessä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti