tiistai 31. joulukuuta 2013

Perääntyvät planeetat vuonna 2014

Tuntuu hyvältä kääntää katse reippaasti eteenpäin tulevaan vuoteen! Ajattelin käsitellä sitä erilaisten suurten astrologisten teemojen kautta. Tällä kertaa ovat vuorossa vuoden 2014 aikana perääntyvät planeetat. Tai oikeastaan lähiplaneetat, sillä keskityn merkuriukseen, venukseen ja marsiin, jotka vaikuttavat elämäämme eniten.

Planeetan perääntyessä sen vaikutus heikkenee ja muuttuu. Kaikki mahdollisuudet eivät ole saatavilla samalla lailla kuin planeetan kulkiessa normaaliin suuntaansa. Siksi planeettojen perääntymiskausia kannattaa seurata. Jos mahdollista, mitään tärkeää ei kannata ajoittaa lähiplaneettojen perääntymisiin. Vielä suurempi vaikutus on silloin kun planeetta liittyy läheisesti tärkeään tapahtumaan. Esimerkiksi venus liittyy rakkauteen ja kumppanuuteen, joten sen perääntyessä ei ole suotuisaa mennä kihloihin tai naimisiin. Merkurius liittyy kaupantekoon ja kommunikaatioon ja sen perääntyessä kannattaa välttää suuria ostoksia ja tärkeiden sopimusten tekemistä.

Vuosi 2014 on siitä merkittävä, että sekä venus että mars perääntyvät sen aikana. Sitä ei tapahdu joka vuosi toisin kuin merkuriuksen perääntymistä, joka toistuu monta kertaa vuodessa. Molemmat osuvat nyt alkuvuoteen ja lisäksi johtaviin merkkeihin, joilla on jo muutenkin paljon paineita...

Perääntyvä venus 2014 
Venus perääntyy jo nyt ja kausi jatkuu tammikuun 2014 loppuun. Se voi laittaa parisuhteet koetukselle ja on melko epäsuotuisa aika etsiä tai aloittaa uutta suhdetta. Poikkeuksena palaaminen yhteen entisen kumppanin kanssa, mutta vasta kauden jälkeen näkee onko suhteesta pidempi-ikäiseksi vai onko se vain mahdollisuus ymmärtää miksei se toiminut alunperinkään. Venuksen perääntyessä parisuhteen piilevät ongelmat saattavat nousta pintaan. Osa ei ehkä ole edes "oikeita" ongelmia, vaan pikemminkin halua saada jotakin vanhaa suhteesta pois ja jotakin uutta tilalle. Kausi voi tuoda myös hyviä asioita, koska se kyseenalaistaa suhteen realiteetteja. Sitä voi käyttää luovasti suhteen uudelleenpäivittämiseen.
Sama koskee kaikkia läheisiä ihmissuhteita. Niiden ei tarvitse olla romanttisia vaan ne voivat olla esimerkiksi yhteistyökumppanuuksia. Pidemmän päälle kaikkiin suhteisiin voi löytyä enemmän mielekkyyttä ja parempi tasapaino eri osapuolten välille.

Perääntyvä mars 2014 
Mars perääntyy myös keväällä. Kausi on 1.3.-20.5.2014 ja se osuu vaa'an merkkiin. Marsin perääntyessä yleinen energiataso laskee. Joskus se voi olla hyväkin asia. Mutta ihmiset oirehtivat monella tavalla, jos eivät ole yhtä energisiä kuin normaalisti. Ilmassa voi olla ärtymystä ja kärsimättömyyttä. Kausi ohjaa miettimään mikä on todella tärkeää silloin kun energiaa on rajallisesti käytettävissä. Vastaukset voivat olla yllättäviä. Normaalissa vauhdissa ei ehdi aina miettiä mitä eniten haluaa.... Urheillessa kannattaa olla varovainen, sillä loukkaantumisriski kasvaa.

Perääntyvä merkurius 2014 
Merkurius perääntyy tapansa mukaan tiheiten: 6.2.-28.2., 7.6.-1.7. ja 4.10.-25.10.2014. Kausi on huono kaikenlaisella viestinnälle. Tärkeiden asioiden kanssa kannattaa olla tarkka, sillä ihmiset ovat tavallista hajamielisempiä. Yleensä tämän kauden aikana ei suositella matkustamista, mutta mielestäni se ei ole mikään ongelma, jos aikataulu on tarpeeksi väljä. Isojen kauppojen, kuten asunnnon osto, tai tärkeiden sopimusten, esimerkiksi työ- tai julkaisusopimuksen, tekemistä suosittelen välttämään. Kaikki tiedot eivät nimittäin yleensä ole ajan tasalla merkuriuksen perääntyessä.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Uusi vuosi 2014! Astrologinen yleiskuva

Vuosi 2014 tosiaan alkaa myrskyisissä merkeissä. Onneksi vuoden vaihteen kuviot eivät vaikuta koko vuoteen. Jotkut niistä tosin toistuvat vielä, mutta erilaisina yhdistelminä. Ja kuten aina, vuosi on yhdistelmä planeettojen helppoja ja haastavia vaikutteita.

Ensin hyvät uutiset:
Vuosi 2014 näyttää tyydyttävältä ja palkitsevalta erityisesti vesimerkeille eli ravuille, skorpioneilla ja kaloille. Kaikilla vesimerkeillä on myös komplikaatioita, mutta yleisfiilis on positiivinen. Vesimerkit saavat mahdollisuuksia, joita ovat odottaneet pitkään. Myönteinen vaikutus on voimakkain vuoden alkupuoliskon, mutta iloista energiaa riittää myös vuoden loppuun. Muutkin merkit hyötyvät vesimerkkien valtakaudesta. Kaikki tunnepuoleen liittyvät asiat paranevat ja helpottuvat. Monien asioiden kanssa on mahdollista tehdä vihdoinkin rauha. Ja parhaimmillaan löytyy henkinen rauha, jota pikkuongelmat tai vähän suuremmatkaan eivät pysyvästi järkytä. Tunteiden tasapaino helpottaa kaikkea muutakin elämään.

Vuoden jälkimmäinen puolisko sen sijaan hemmottelee tulimerkkejä! Oinaat, leijonat ja jousimiehet aloittavat silloin parhaan kautensa vuosiin. Jee! Tulimerkkien into ja aloitekyky hyödyttävät heitä todella. He janoavat uusia kokemuksia ja myös löytävät niitä. Kaikki muutkin merkit saavat lisää voimaa ja optimismia. Uudet tavoitteet saavat nopeasti tuulta siipien alle. Elämä näyttää yleisesti valoisammalta. Ainoa haittapuoli on ajoittainen loppuunpalaminen, jos into vie voimat, mutta se on vain väliaikaista.

Sitten huonoja uutisia:
Johtaville merkeillä on edessä haastava vuosi. Oinailla, ravuilla, vaaoilla ja kauriilla on paljon tavoitteita, paljon pelissä, ja eri asioiden tasapainottelu vie paljon energiaa ja on ajoittain hyvin haastavaa. Ongelman ydin on oikeastaan siinä, että johtavilla merkeillä on paljon muutoksia elämän avainalueilla. Omat tavoitteet ja ihmissuhteet kehittyvät nopeasti. Samoin perhe-elämän ja työelämän muutokset ilmaantuvat melkein yhtä aikaa. Siksi näyttää välillä siltä, että jotkut alueet rajoittavat toisiaan. Esimerkiksi aika ei tunnu riittävän yhtä aikaa tyydyttävälle uralle ja parisuhteelle, saati sitten perheelle. Tämä kausi näyttää, mitkä kaikki asiat ovat elämässä tärkeitä, ja lopuksi se auttaa myös yhdistämään luovasti näennäisen epäsovia elementtejä.

Johtavien merkkien haasteet vaikuttavat muidenkin merkkien elämään, mutta välillisesti. Kaikki voivat kärsiä esimerkiksi paineista työelämässä ja ihmissuhteissa. Suhteissa etsitään yleisesti tasapainoa oman tilan ja yhteisen ajan välillä. Työssä nousee esiin paineita, jotka pitäisi oppia hyväksymään luovasti. Kukaan ei pääse ihan helpolla, mutta muihin merkkeihin paineet eivät vaikuta yhtä henkilökohtaisesti kuin johtaviin merkkeihin.

Huomasitte varmaan, että ravuilla ja oinailla on paljon sekä positiivista energiaa että haasteita. Joskus helpot ja vaikeat kaudet limittyvät todella voimakkaiksi muutoskausiksi. Vuosi näyttääkin pääosin myönteiseltä molemmille merkeille, mutta samalla on oltavat tarkkana, että jokin tärkeä elämänalue ei jää liian vähälle huomiolle. 

Seuraavaksi perääntyvistä planeetoista vuonna 2014.....

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vuoden viimeiset varoitukset!

Tällä hetkellä näitä varoituksia riittää.... Näihin vuoden viimeisiin päiviin nyt vaan sattuu kaikkea potentiaalisen hankalaa... Huomenna maanantaina aurinko tekee neliön uranukseen. Yksittäisenä tapahtumana se on lähinnä levottomuutta herättävä, mutta tiistaina sille seuraa paljon jatkoa. Mars neliöi plutoa ja merkuriusta ja merkurius kohtaa pluton. Eikä siinäkään vielä kaikki. Vuoden 2014 ensimmäisenä päivänä on myös ensimmäinen uusikuu hankalilla aspekteilla ja auringon yhtymällä plutoon. Tunnelma kiristyy myös seuraavana päivänä auringon ja marsin neliön lähestyessä.

Eli seuraavat päivät, oikeastaan koko viikko, ovat vaikeaa ja ainakin henkisesti mahdollisen vaarallista aikaa. Nämä kuviot provosoivat pitkään piilossa pysyneitä ongelmia, joten pintaan voi nousta kaikkea hankalaa. Itseä kannattaa suojella todennäköisesti ärsyttäviltä tai ahdistavilta kohtaamisilta. Sama koskee kaikenlaisia tehtäviä ja vaatimuksia. Kaikki hankalat asiat kannattaa siirtää suosiolla käsiteltäväksi myöhemmin. Lähipäivät korostavat ongelmia, ja ratkaisut löytyvät vasta ongelmallisten päivien jälkeen....

Uudenvuoden juhlat voivat sujua ihan hyvin, jos muistaa sovittaa odotukset nyt vallitseviin hankaliin olosuhteisiin...

perjantai 27. joulukuuta 2013

Venus perääntyy

Hei!
Tähän joulunaikaan osuu kyllä kaikki mahdollinen harmi....... Nyt myös venus perääntyy. Venus hallitsee sosiaalisia suhteita, joten sen perääntyminen vaikuttaa kaikkiin ihmissuhteisiin, erityisesti romanttisiin. Planeetan perääntyessä maasta katsottuna sen vaikutus heikkenee. Venukseen liittyy  elämänilo, kauneudentaju ja taito ottaa toiset ihmiset huomioon. Siksi sen vaikutus kaikkiin ihmissuhteisiin on merkittävä.

Venuksen perääntyminen pakottaa katsomaan ihmissuhteita selkeämmin. Jotkut suhteet joutuvat vakavaan harkintaan. Planeetan perääntyminen ei ole hyvä hetki tehdä lopullisia päätöksiä, koska se korostaa liikaa ongelmia. Sen tehtävänä onkin nostaa joitakin ongelmia pintaan, jotta kauden päätyttyä niihin voi löytyä ratkaisuja. Tällä erää venus perääntyy tammikuun loppuun. Siihen asti sosiaalisessa elämässä voi olla odottamattomia ongelmia, mutta hyvät suhteet palautuvat sen jälkeen entistä vahvemmiksi. Ja jotkut saattavat kohdata aiempia rakastettuja yllättäen.  Kausi tarjoaa usein mahdollisuuden ymmärtää miksi joku suhde ei toiminut ja joku muu toimii... Vaikutus on voimakkain kauriilla, koska venus kulkee sen merkissä.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joululoman taivaanmerkit

Haluaisin kirjoittaa leppoisan jouluennusteen, mutta tästä taitaa tulla ennemminkin varoitus.... Planeetat eivät näytä kovin suotuisilta lomailulle ja juhlille. Ensinnäkin joulupäivänä mars vastustaa uranusta. Vaikutus levittäytyy muutaman päivän säteelle siitä. Vaikutus on räjähdysherkkä. Ihmisten on vaikea olla sovussa itsensä kanssa, saati sitten muiden kanssa. Kuvio häiritsee erityisesti oinaita ja vaakoja, mutta se vaikuttaa valitettavasti myös muihin merkkeihin, kukaan ei ole täysin turvassa. Se vaikuttaa erityisesti läheisissä ihmissuhteissa, joissa on muutenkin painetta juhlapyhinä. Jouluaattona aurinko muodostaa onneksi kauniin kuvion neptunukseen. mikä pehmentää tilannetta ja tuo myös parhaita puolia esiin ihmisistä.

Ongelmat palaavat valitettavasti uudenvuodenaattona. Silloin mars muodostaa neliön plutoon. Sen vaikutus ei ole ihan yhtä räjähdysarka kuin marsin ja uranuksen opposition, mutta se voi nostaa pintaan pitkään uinuneita asioita. Ongelmat liittyvät erityisesti parisuhteen ja vanhemmuuden yhdistämiseen, kaikkien suhteeseen omiin vanhempiin sekä työn ja yksityiselämän yhteensovittamiseen. Toivottavasti ongelmien kärjistymien auttaa puhdistamaan ilmaa eikä aiheuta peruuttamatonta vahinkoa. Kaikesta voi selvitä hyvin, jos lykkää varsinaisia ratkaisuja selkeämpään ajankohtaan. Mitään ei kannata tehdä ensimmäisen impulssin perusteella.

Kuulostaapa joululoma synkältä. Onneksi välissä on myös leppoisia päiviä. Välipäivät näyttävät mukavilta. Niihin kannattaa keskittyä, jos paineet kasvavat. Ja samalla voi suunnitella jo seuraavaa vuotta, josta toivottavasti ehdin pian kirjoittamaan!

Rauhallista Joulua kaikille!