Tuntuu hyvältä kääntää katse reippaasti eteenpäin tulevaan vuoteen! Ajattelin käsitellä sitä erilaisten suurten astrologisten teemojen kautta. Tällä kertaa ovat vuorossa vuoden 2014 aikana perääntyvät planeetat. Tai oikeastaan lähiplaneetat, sillä keskityn merkuriukseen, venukseen ja marsiin, jotka vaikuttavat elämäämme eniten.
Planeetan perääntyessä sen vaikutus heikkenee ja muuttuu. Kaikki mahdollisuudet eivät ole saatavilla samalla lailla kuin planeetan kulkiessa normaaliin suuntaansa. Siksi planeettojen perääntymiskausia kannattaa seurata. Jos mahdollista, mitään tärkeää ei kannata ajoittaa lähiplaneettojen perääntymisiin. Vielä suurempi vaikutus on silloin kun planeetta liittyy läheisesti tärkeään tapahtumaan. Esimerkiksi venus liittyy rakkauteen ja kumppanuuteen, joten sen perääntyessä ei ole suotuisaa mennä kihloihin tai naimisiin. Merkurius liittyy kaupantekoon ja kommunikaatioon ja sen perääntyessä kannattaa välttää suuria ostoksia ja tärkeiden sopimusten tekemistä.
Vuosi 2014 on siitä merkittävä, että sekä venus että mars perääntyvät sen aikana. Sitä ei tapahdu joka vuosi toisin kuin merkuriuksen perääntymistä, joka toistuu monta kertaa vuodessa. Molemmat osuvat nyt alkuvuoteen ja lisäksi johtaviin merkkeihin, joilla on jo muutenkin paljon paineita...
Perääntyvä venus 2014
Venus perääntyy jo nyt ja kausi jatkuu tammikuun 2014 loppuun. Se voi laittaa parisuhteet koetukselle ja on melko epäsuotuisa aika etsiä tai aloittaa uutta suhdetta. Poikkeuksena palaaminen yhteen entisen kumppanin kanssa, mutta vasta kauden jälkeen näkee onko suhteesta pidempi-ikäiseksi vai onko se vain mahdollisuus ymmärtää miksei se toiminut alunperinkään. Venuksen perääntyessä parisuhteen piilevät ongelmat saattavat nousta pintaan. Osa ei ehkä ole edes "oikeita" ongelmia, vaan pikemminkin halua saada jotakin vanhaa suhteesta pois ja jotakin uutta tilalle. Kausi voi tuoda myös hyviä asioita, koska se kyseenalaistaa suhteen realiteetteja. Sitä voi käyttää luovasti suhteen uudelleenpäivittämiseen.
Sama koskee kaikkia läheisiä ihmissuhteita. Niiden ei tarvitse olla romanttisia vaan ne voivat olla esimerkiksi yhteistyökumppanuuksia. Pidemmän päälle kaikkiin suhteisiin voi löytyä enemmän mielekkyyttä ja parempi tasapaino eri osapuolten välille.
Perääntyvä mars 2014
Mars perääntyy myös keväällä. Kausi on 1.3.-20.5.2014 ja se osuu vaa'an merkkiin. Marsin perääntyessä yleinen energiataso laskee. Joskus se voi olla hyväkin asia. Mutta ihmiset oirehtivat monella tavalla, jos eivät ole yhtä energisiä kuin normaalisti. Ilmassa voi olla ärtymystä ja kärsimättömyyttä. Kausi ohjaa miettimään mikä on todella tärkeää silloin kun energiaa on rajallisesti käytettävissä. Vastaukset voivat olla yllättäviä. Normaalissa vauhdissa ei ehdi aina miettiä mitä eniten haluaa.... Urheillessa kannattaa olla varovainen, sillä loukkaantumisriski kasvaa.
Perääntyvä merkurius 2014
Merkurius perääntyy tapansa mukaan tiheiten: 6.2.-28.2., 7.6.-1.7. ja 4.10.-25.10.2014. Kausi on huono kaikenlaisella viestinnälle. Tärkeiden asioiden kanssa kannattaa olla tarkka, sillä ihmiset ovat tavallista hajamielisempiä. Yleensä tämän kauden aikana ei suositella matkustamista, mutta mielestäni se ei ole mikään ongelma, jos aikataulu on tarpeeksi väljä. Isojen kauppojen, kuten asunnnon osto, tai tärkeiden sopimusten, esimerkiksi työ- tai julkaisusopimuksen, tekemistä suosittelen välttämään. Kaikki tiedot eivät nimittäin yleensä ole ajan tasalla merkuriuksen perääntyessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti