Tällä viikolla vaikuttaa erityisesti jupiterin ja saturnuksen kolmio. Planeetat hallitsevat hyvin erilaisia alueita, mutta niillä on tärkeitä yhtäläisyyksiäkin, ja kolmio tuo molempien parhaat puolet esiin. Kolmio vaikuttaa koko tämän viikon ja se on tehokkaimmillaan perjantaina 13. päivä.
Jupiter liittyy laajenemiseen ja aina uusiin mahdollisuuksiin. Sen energia on uteliasta ja levotonta. Saturnus sen sijaan edustaa vakautta, määrätietoisuutta ja menestystä. Molemmille on yhteistä asioiden laajempi yhteiskunnallinen mittakaava. Molemmat ajattelevat ensin suurta kuviota ja sitten vasta omaa rooliaan siinä. Koska planeettojen yhteistyö on tällä hetkellä hedelmällisessä vaiheessa, ihmiset voivat saada paljon aikaan omilla erikoisaloillaan. Vaikutus suosii erityisesti työelämää ja kunkin roolia kodin ulkopuolella. Romantiikka ja kotielämä hyötyvät toisenlaisista yhteyksistä.
Parhaimmillaan viikko edustaa vakaata kasvua ja uusia kunnianhimoisia, mutta realistisia tavoitteita. Tällä viikolla näet helposti, mihin kaikkeen voit yltää. Toisaalta ilmassa on optimismia ja toisaalta huolellista valmistautumista. Ne tukevat toisiaan mahtavasti, sillä yleensä ihmisillä on tapana olla joko liian haaveellisia tai liian realistisia. Molemmissa on omat ongelmansa, jotka katoavat maagisesti tällä viikolla.
Kolmiot ovat vaikutukseltaan aina helppoja ja positiivisia, mutta siinä piilee myös niiden ansa. Ne voivat tehdä laiskoiksi. Kolmiosta saat eniten irti, kun määrittelet tavoitteesi selkeästi ja myös teet jotakin mukavaa tavoitteidesi toteutumiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti