maanantai 15. lokakuuta 2012

Uusikuu Vaa'assa

Heips,
illemmalla on taas uusikuu. Se ei ole niin näyttävä ja dramaattinen kuin täysikuut, mutta silti se on omalla tavallaan yhtä voimakas. Uudetkuut luovat uusia olosuhteita ja mahdollisuuksia. Ne näyttävät minne meidän kannattaa suunnistaa seuraavaksi. Tämä uusikuu on vaa'assa.

Nyt kun saturnus on poistunut vaa'asta toistaiseksi (suunnilleen 28 vuodeksi), tämä uusikuu aloittaa uuden, vakaamman kauden parisuhteissa. Suhteet ovat uudistuneet monella tapaa. Mikä tärkeintä, meidän oma suhtautumisemme ihmissuhteisiin on muuttunut. Kaikki osaavat arvostaa entistä enemmän suhteiden toimivia elementtejä. Eikä todellakaan tarvitse olla suhteessa, jotta voisi kasvaa ihmisenä niiden suhteen. Usein suurin kasvu tapahtuu juuri suhteiden välissä. Seuraava uusikuu sen sijaan vauhdittaa saturnuksen skorpionissa käynnistämiä muutoksia. 

Vaaoille tämä uusikuu on varmasti helpottava. Paine merkistä on vähentynyt saturnuksen poistuttua, ja tämä uusikuu merkitsee uuden, kevyemmän kauden alkua. Toisaalta jälkikäteen on myös helpompi arvostaa joitakin asioita, jotka saturnus pakotti tapahtumaan. Uusikuu voi tuoda oivalluksen siitä, että joitakin haasteita ei tarvitse kohdata ehkä enää ikinä, ja että elämä jatkuu viisaampana sekä myös rennompana kuin aikoihin.  Elämä on loppujen lopuksi aika ihanaa.

Skorppareilla on sen sijaan alkanut suhteellisen intensiivinen reilun kahden vuoden mittainen muutoskausi, ja tämä uusikuu tuo vielä mahdollisuuden, osittain pakon levätä hetki ennen muutosten kiihtymistä. Uusikuu kehottaa keräämään voimia vielä hetken ennen kuin aurinko ja seuraava uusikuu saapuvat skorpionin merkkiin ja aloittavat seuraavan syntymäpäivän kieppeillä uuden syklin. Lepohetket myös selkeyttävät uuden jakson tavoitteita mukavasti.

Jouskareilla taas on sosiaalinen uusikuu. Kannattaa tavata vanhoja kavereita, jotka joskus unohtuvat arjessa. Se piristää ja siitä voi saada inspiraatiota kaikille elämänalueille. Nyt on myös hyvä aika aloittaa harrastuksia tai palata jonkun aiemman harrastuksen pariin uudelleen. Kauriin sen sijaan kannattaa asettaa uusia tavoitteita urallaan tai muutenkin elämässä. Tavoitteita voi ainakin tarkentaa tai hienosäätää, jos nyt ei voi varsinaisesti aloittaa mitään uutta. Tai sitten voi suunnitella kaukaisempaa tulevaisuutta varten. Sekin kannattaa nyt.

Vesimiehillä uusikuu suosii opiskelua ja matkailua ja kaikkea mikä antaa jotakin uutta mielenkiintoista ajateltavaa. Uusi energia voi suuntautua myös filosofisemmin kohti elämän tarkoitusta tai asioita, jotka tekevästä elämästä mielekästä. Kalat voivat löytää uutta läheisyyttä parisuhteisiinsa. Joskus vaikutus ulottuu muihinkin ihmissuhteisiin. Hyvät keskustelut saattavat auttaa teitä ymmärtämään toisianne paremmin kuin aikoihin, ja samalla arvostamaan uudella tavalla.

Oinaille uusikuu merkitsee uusia alkuja ihmissuhteissa, erityisesti parisuhteessa. Uudet alut ovat yhtä lailla mahdollisia suhteen sisällä kuin uudessakin suhteessa. Suhteet muuttuvat joka tapauksessa ajan myötä ja nyt kannattaa miettiä mitä uutta niihin kaipaa. Kannattaa tehdä siitä vaikka lista. Härillä on loistava tilaisuus ottaa arki hallintaansa. Pienet muutokset voivat auttaa selviämään kotitöistä ja muista velvollisuuksista entistä paremmin, jolloin aikaa jää enemmän vaikka kuntoiluun ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Uusikuu näyttää erityisen ihanalta kaikille kaksosille. Se ruokkii elämäniloa, luovuutta ja itseilmaisua. Se kehottaa nauttimaan elämästä kaikin keinoin ja varaamaan tarpeeksi aikaa huvitteluun ja rentoutumiseen. Ravuille uusikuu tuo impulssin järjestellä kotona. Esimerkiksi sisustaminen tai järjesteleminen auttavat viihtymään ja jaksamaan paljon paremmin kotona ja perheen parissa.

Leijonilla uusikuu vauhdittaa sosiaalista elämää. Ehkä aikaa järjestyy yllättäen ystävien tapaamiseen.  Ylimääräinen energia saattaa suuntautua myös lukemiseen tai kirjoittamiseen. Pienet matkat ovat myös mahdollisia. Neitsyille uusikuu tuo taloudellisia mahdollisuuksia, jotka näyttävät erittäin hyviltä. Jokin jopa reilun parin vuoden projekti saattaa vihdoinkin alkaa tuottaa tulosta. Pitkäaikaiset ponnistelut saattavat vihdoinkin maksaa itsensä takaisin.

~ L  


5 kommenttia:

  1. Kauheeta, minua ihan pelottaa kun minulla on 9 huoneessa ensin kuu neljä astetta Skorpionia sitten aurinko, Merkurius ja vielä keskitaivas skorpionissa mikä hellittämätön voimakas jakso on tulossa. Tuleeko hirveästi kaikenmaailman vastuksia?

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa todella voimakkaalta, muttei välttämättä vaikealta. Saturnus kuitenkin pohjimmiltaan auttaa saamaan elämän parempaan järjestykseen. Syntymäkartan kuun ja transitoivan saturnuksen kohtaaminen voi olla myös positiivinen kokemus, joka tuo enemmän vakautta tunne-elämään. Mitään transiittia ei kannata sen takia jännittää etukäteen. Sen sijaan niiden kanssa voi tehdä yhteistyötä miettimällä mitä haluaa elämässään muuttaa kun siihen tulee tilaisuus. Muutos on jossain määrin väistämätöntä, mutta sen suuntaan voi aina vaikuttaa itse.

    Lisäksi skorppareilla on tukenaan merkissä myös kuun noususolmu, joka helpottaa muutoksia huomattavasti...

    VastaaPoista
  3. Kiitos toivotaan apuja tulevan ja pitäisi ajatella positiivisesti eikä aina muutosta negatiivisena. Ehkä menneessä ne muutokset ovat aina olleet negatiivisia tai sellaisia joita minä en olisi halunnut. Toisaalta olen jämähtänyt paikoilleen joten muutos ja järjestys olisivatkin nyt paikallaan. Voisiko toi Plutokin hiukan auttaa kun on sekstiilissä aurinkoon ja kuuhuni.

    VastaaPoista
  4. Pluton sekstiili auttaa ehdottomasti. Lisäksi Neptunus ja khiron tekevät kolmiota kaloista kaikkiin skorppariplaneettoihin. Ne auttavat löytämään elämään henkistä mielekkyyttä ja purkamaan vanhoja traumoja. Eli saturnus saa nyt todella monipuolista tukea muilta planeetoilta.

    Tilanne on aivan erilainen kuin esimerkiksi vaaoilla oli saturnus-transiitin aikana. Heillä oli lisäksi uranus-oppositio saturnukseen (eikä mukavia sekstiilejä/kolmioita). Silti useimmat pääsivät elämässä mukavasti eteenpäin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon tiedosta ✿◕‿◕✿ Uusia seikkailuja kohden.

    VastaaPoista