Tähän viikkoon kuuluu paljon viimeisiä hetkiä ja niitä seuraavia uusia alkuja. Venus on jo vaihtanut merkkiä, ja vaikuttaa nyt neitsyestä käsin. Mars, merkurius ja saturnus viettävät viimeisiä päiviä omissa merkeissään. Ilmassa voi olla jäähyväisten tuntua, pysähtymistä ennen seuraavaa askelta. Planeettojen viimeiset hetket merkeissä voivat tuntua hiljaisilta, koska ne ovat jo sanoneet sanottavansa. Nyt on hyvä hetki kääntää katse hetkeksi menneisyyteen, ja miettiä miten elämä on muuttunut viimeisen kuukauden tai kahden tai parin vuoden aikana. Se saattaa tuntua haikealta, koska taakse jää aina paljon hyvää, tai joskus helpottavalta, kun huomaa, ettei samoja asioita tarvitse elää kovin pian uudelleen. Joka tapauksessa joidenkin asioiden loppuminen on selvästi ilmassa, ja sitä seuraava uusien alkaminen.
Venus, merkurius ja mars edustavat lyhyen tähtäimen siirtymiä ajatuksista ja tunnelmista toisenlaisiin. Saturnuksen siirtymä sen sijaan merkitsee yli kahden vuoden ajanjakson loppua. Se on liikkunut ja vaikuttanut suunnilleen kaksi ja puoli vuotta vaa'assa. Vaaka on parisuhteiden ja ylipäänsä tärkeiden ihmissuhteiden merkki. Siksi kuluneet reilut kaksi vuotta ovat saattaneet koetella erityisesti parisuhteita. Saturnus ei päästä oppilaitaan helpolla. Vaa'assa se vaati, että suhteet ovat tasa-arvoisia ja tasapainoisia. Jaksosta selvinneet suhteet ovat vahvempia kuin ennen. Jotkut suhteet ovat päättyneet, mutta todennäköisesti vain muutenkin pidemmän päälle elinkelvottomat. Jakso on kuitenkin varmasti selventänyt, mitä kaipaamme suhteissa, mikä niissä on oikeasti tärkeää ja miten voimme itse vaikuttaa ihmissuhteisiimme. Aika on ollut itse kullekin pitkä, pitkä oppitunti parisuhteista. Muutaman päivän päästä oppituntien painopiste siirtyy uudelle alueelle. Se liittyy myös ihmissuhteisiin, mutta näkökulma muuttuu huomattavasti. Perjantaina saturnus siirtyy skorpioniin.
~ L
Kyllä. Vaakaihminen täällä aloitti juurikin kaksi vuotta sitten merkittävän muutosprosessin, joka on viimeisen kahden kuukauden aikana kärjistynyt sekä työpaikan että ihmissuhteen vaihdoksi. Melkoista haipakkaa on ollut, eikä haittaisi, vaikka nyt elämä hetkeksi vähän rauhoittuisi. Etenkin kun asioiden tola tuntuu muutosten jälkeen aika hyvältä :-)
VastaaPoistaMoi Vaakakäärme,
VastaaPoistakuulostaa vauhdikkaalta, erityisesti viime kuukaudet. Seuraava vaihe onkin sitten muutosten vakauttaminen mukavaksi osaksi elämää... :)