sunnuntai 10. toukokuuta 2020

2020 astrologiaa: Pysähtyneet ja perääntyvät planeetat

Vuosi 2020 on astrologisesti hyvin erikoinen vuosi. Tammikuussa ja maaliskuussa oli harvinainen rykelmä planeettojen yhtymiä, jotka liittyvät kiinteästi korona-viruksen leviämiseen ja sen vaikutuksiin kaikkien ihmisten elämässä. Yhden lähteen mukaan on noin 500 vuotta siitä, kun kyseiset planeetat olivat viimeksi yhtä aikaa yhtä lähellä toisiaan.

Näistä astrologisista kuvioista on parikin juttua blogissa: Korona-virus ja astrologinen näkökulma sekä Marsin, Jupiterin, Saturnuksen ja Pluton yhtymät kauriissa - murtumia ja uudelleenrakennusta

Nyt tuntuu oikeutetusti siltä, että meitä on koeteltu jo tarpeeksi (ainakin minusta). Silti seuraava toukokuun viikko on potentiaalisesti hankala ja haastava. Sen jälkeen hankalat kuviot asettuvat tasaisemmin eivätkä keräänny ryppäiksi kuten alkuvuodesta. 


Perääntyvät planeetat vuonna 2020

Tässä on listattuna kaikkien planeettojen perääntymiset vuonna 2020. Aurinko ja kuu eivät peräänny meistä katsottuna. Venus ja Mars perääntyvät harvemmin kuin kerran vuodessa, suunnilleen puolentoista vuoden välein. Listasin perääntymiskaudet aikajärjestykseen niin, että ne tulevat siinä järjestyksessä kuin perääntymiset alkavat. 

  • Merkurius perääntyy 17.2.-9.3.2020 kaloissa ja vesimiehessä
  • Pluto perääntyy 25.4.-4.10.2020 kauriissa
  • Saturnus perääntyy 11.5.-29.9.2020 vesimiehessä ja kauriissa
  • Venus perääntyy 13.5.-25.6.2020 kaksosessa
  • Jupiter perääntyy 14.5.-13.9.2020 kauriissa
  • Merkurius perääntyy 18.6.-12.7.2020 ravussa
  • Neptunus perääntyy 23.6.-29.11.2020 kaloissa
  • Uranus perääntyy 15.8.2020-14.1.2021 härässä, huom Uranus perääntyi jo tammikuussa 3 ensimmäistä viikkoa
  • Mars perääntyy 10.9.-14.11.2020 oinaassa
  • Merkurius perääntyy 14.10.-3.11.2020 skorpionissa ja vaa'assa

Tästä saa jo aika hyvän kuvan eri planeettojen perääntymisistä vuonna 2020. Pluto on aloittanut perääntymisen huhtikuun lopulla, mutta varsinainen ruuhka alkaa toukokuun toisella viikolla. 


Toukokuun retro-viikko

Listalla on paksunnettu toukokuun toisella viikolla kääntyvät planeetat. Saturnus, Venus ja Jupiter pysähtyvät ja lähtevät sitten peruuttamaan muutaman päivän sisällä. Planeetat ovat usein arvaamattomia juuri käännöspäivinä. Silloin niiden energia ei liiku kunnolla. Ja nyt näitä kääntymispäiviä osuu kolme melkein peräkkäin... kaikki on mahdollista. 

Suunnitelmat ja aikataulut voivat muuttua tällä viikolla yllättäen. Kannattaa varautua henkisesti sekavaan viikkoon. Unohdukset ja väärinkäsitykset ovat myös mahdollisia. Tai sitten mitään ihmeellistä ei tapahdu, mutta asiat eivät myöskään juuri etene. On mahdollista, että viikko tuntuu vain loputtoman hitaalta. 

Perääntyvät planeetat rajoittavat uusia aloitteita

Perääntyvien planeettojen hyödyt

Perääntyvillä planeetoilla on yhteisiä ominaisuuksia. Yleensä niiden teho heikkenee jonkin verran ja energia suuntautuu enemmän sisäänpäin ja menneisyyteen. Siksi asiat eivät välttämättä etene toivotulla tavalla planeettojen perääntyessä. Toisaalta perääntyminen antaa tilaisuuden tehdä asioita uudelleen ja harkita asioita uudestaan. 

Planeetan perääntyminen ei ole hedelmällinen kausi sen oman aihealueen uusille aloituksille. Venus hallitsee ihmissuhteita ja ulkonäköä. Sen perääntyessä on siis epätodennäköistä aloittaa menestyksellisesti ihan uusi rakkaussuhde. Venuksen perääntyminen voi kuitenkin tarjota uuden mahdollisuuden rakkauteen exän kanssa, tai se voi tuoda uuden selityksen jonkin suhteen lopulle. Venuksen perääntyessä ei myöskään kannata tehdä radikaaleja muutoksia omaan ulkonäköön, kuten värjätä hiuksia aivan eri värisiksi kuin ennen, sillä et luultavasti ole pidemmän päälle tyytyväinen muutokseen.

Nämä ovat siis yleiset suuntaviivat sille mihin perääntymiskausi sopii ja mihin se ei sovi. Aina on poikkeuksia, mutta saat luultavasti tulevasta perääntymisruuhkasta enemmän irti, kun keskityt suosiolla vanhojen asioiden viimeistelyyn ja menneiden sotkujen selvittelyyn kuin ihan uusiin tavoitteisiin.

Voikaa hyvin kaikesta perääntyvästä energiasta huolimatta!
~ Liisa

Blogin Facebook-sivulle tulee myös lyhyempiä ja pidempiä päivityksiä: Taivaanmerkit Facebookissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti