lauantai 21. maaliskuuta 2020

Korona-virus ja astrologinen näkökulma

Kirjoitan hyvin harvoin astrologiasta ja sen yhteydestä suuren mittakaavan maailman tapahtumiin. Rajaan yleensä jutut sellaisiin asioihin, jotka ovat meille jokapäiväisiä ja joihin voimme itse jotenkin vaikuttaa. Nyt maailma on tullut meille kylään tavalla, jota oli vaikea uskoa vielä pari viikkoa sitten. Joten vaihteeksi maailman tapahtumia astrologian valossa.

Erikoinen mittakaava

Kirjoitin tammikuun alussa Saturnuksen ja Pluton yhtymästä henkilökohtaisen voiman näkökulmasta. Uskon edelleen siihen, että voimme vaikuttaa yllättävän paljon lopputulokseen omilla henkisillä ja käytännöllisillä valinnoilla. En vain arvannut, miten suuren mittakaavan asiat saavat parissa kuukaudessa. Korona-viruksen nousu maailmanlaajuiseen tietoisuuteen lähti nimittäin juuri tuosta yhtymästä, ja maaliskuun astrologiset kuviot jatkavat samaa teemaa.

Tammikuun juttu löytyy täältä: Saturnuksen ja Pluton yhtymä kauriissa

Haluan avata tätä astrologisten syklien kautta. Saturnus ja Pluto kohtaavat 35-40 vuoden välein. Tämä on kuitenkin harvinainen tilanne, koska myös Jupiter ja Mars ovat mukana yhtymissä. Edellisen kerran Saturnus ja Pluto kohtasivat vuonna 1982 vaa'an merkissä. Silloin lähistöllä ei ollut muita hitaita planeettoja. Sitä edellisen kerran Saturnus ja Pluto kohtasivat leijonassa 1947. Mars tuli leijonaan myöhemmin, mutta muut hitaat planeetat loistivat poissaolollaan. Kaikki kohtaamiset ovat omanlaisiaan sen mukaan mihin merkkiin ne osuvat ja missä muut etäiset ja hitaat planeetat vaikuttavat samaan aikaan.

Seuraavan kerran Saturnus ja Pluto kohtaavat vuonna 2054. Silloin ne ovat kaloissa, mutta Jupiter on skorpionissa ja jousimiehessä, mutta Mars viettää osan ajasta kaloissa. Onneksi siihen on vielä aikaa...

Pluton kiertoaika kaikkien merkkien läpi on 250 vuotta. Saturnus kiertää kaikki merkit 28-30 vuodessa ja Jupiter 12 vuodessa. Mars on nopein tämän hetken kauris-planeetoista. Se kiertää  merkit 2 vuodessa. Milloin sitten on ollut tilanne, jossa edes Pluto, Saturnus ja Jupiter ovat olleet samassa merkissä yhtä aikaa? Ja missä merkissä se on ollut? Kaivan esiin näitäkin tietoja, ja päivitän, kun saan tuloksia...

Astrologian avulla voi nähdä uusia yhteyksiä maailmassa

Tärkeät päivämäärät

Tammikuussa Saturnus ja Pluto kohtasivat 12.1.2020, juuri kun uutiset korona-viruksesta alkoivat levitä maailmalla. Seuraava vakava aalto, ainakin täältä meidän näkökulmastamme, osui vasta maaliskuulle. Tässä kuussa onkin paljon erikoisia kohtaamisia, joista kirjoitin jo edellisessä postauksessa. Väliin osui myös Merkuriuksen perääntyminen, mikä varmasti haittasi uutisointia ja taudin diagnosointia. Seuraavassa päivämääriä täydennettynä. Edelliseen juttuun, jossa oli enemmän yhtymistä, pääset tästä; Marsin, Jupiterin, Saturnuksen ja Pluton yhtymät

Eli tärkeitä astrologisia päivämääriä, joiden katson liittyvän tilanteen kehittymiseen.
  • pe 20.3.2020 Marsin ja Jupiterin yhtymä kauriissa
  • su 22.3.2020 Saturnus siirtyy vesimieheen
  • ma 23.3.2020 Marsin ja Pluton yhtymä kauriissa
  • ma 30.3.2020 Mars siirtyy vesimieheen
  • ti 31.3.2020 Marsin ja Saturnuksen yhtymä vesimiehessä
  • su 5.4.2020 Jupiterin ja Pluton yhtymä kauriissa
Olen erityisen kiinnostunut Saturnuksen ja Marsin siirtymisestä kauriista vesimieheen. Vesimiehen merkki liittyy muun muassa teknologiaan, mutta myös lääketieteellisiin läpimurtoihin. Löydetään varmasti yhä tehokkaampia tapoja hoitaa tautia, vaikka varsinaisen rokotteen kehittäminen kestääkin vielä vuoden.

Painopisteen siirtyminen kotiin

Astrologiassa vastapisteet ovat tärkeitä. Tällä hetkellä planeettojen painopiste on kauriissa, joka liittyy työhön ja velvollisuuksiin. Kauriin vastamerkki on rapu, joka liitetään kotiin, perheeseen ja hoivaan. Planeettojen paine kauriista kasvattaa valtavasti painetta myös ravun merkkiin liittyvissä teemoissa. Yllättäen ihmiset viettävät enemmän aikaa kotonaan kuin vuosiin. Kotoa käsin tehdään töitä, käydään koulua, harrastetaan ja vietetään vapaa-aikaa parhaan mukaan. Ja yhtäkkiä perheetkin viettävät enemmän aikaa yhdessä kuin pitkään aikaan.

Vastamerkit kauris/rapu edustavat nyt voimia, joita kaikki joutuvat tasapainottelemaan. Miten yhdistää työ ja koti tehokkaasti? Tai miten edes työskennellä kotona, jos lapsia ei voi viedä päivähoitoon?

Neptunus mukana sopassa

Neptunuksen rooli tässä sopassa vaihtelee astrologien mukaan. Itse pidän sen vaikutusta merkittävänä. Muut avainplaneetat ovat kauriissa ja Neptunus on kaloissa. Planeetat kauriissa ovat vuorotellen muodostaneet sekstiilit Neptunukseen. Sekstiili on virtaava aspekti, kuten kolmiokin. Sitä pidetään yleensä positiivisena aspektina, mutta se ei sulje pois sen yhteyttä näihin maailmanlaajuisiin ongelmiin. 

Näiden näennäisesti helppojen aspektien ongelma on siinä, että energia virtaa vapaasti ja kontrolloimattomasti. Opettajani Sue Tompkins kertoi aikoinaan, että onnettomuustilanteiden astrologisilla kartoilla on itse asiassa runsaasti näitä helppoja kuvioita, kolmioita ja sekstiilejä. 

Neptunus sopii muutenkin kuvioihin astrologisesti. Se liittyy asioiden leviämiseen näkymättömissä. Se kuvaa meitä ihmisiä yhdistäviä asioita, joita emme usein näe. Aurinko oli myös kaloissa Neptunuksen lähellä, kun tartuntatilanteen vakavuus alkoi selvitä. 

****
En todellakaan pystynyt tässä jutussa käsittelemään kaikkia korona-viruksen leviämiseen liittyviä astrologisia näkökohtia. Mutta esiin nostamiani tärkeitä päivämääriä voi seurata pitäen mielessä myös astrologiset ulottuvuudet. Ja Facebook-sivulla minun on helpompi kommentoida lyhyesti tapahtumia.

Hassua, mutta tavallaan tämä mittaluokan arvaamattomuus lisää luottoani astrologiaan. Muistan transiittikurssin syksyllä 2018, kun katselimme jossain vaiheessa millainen planeettojen suma vaikuttaisi kauriissa maaliskuun lopussa 2020, eli nyt. Oli mahdotonta ennustaa tarkkaan mitä tapahtuisi, mutta ajankohta oli selvä. Ja että vaikutukset liittyisivät yleisesti talouteen ja yhteiskunnan rakenteisiin. Juuri tämä tekee astrologiasta mielenkiintoista. Vaikka tietoa olisi kuinka paljon, universumi onnistuu yllättämään säännöllisesti!

Pidetään huolta toisistamme!
~ Liisa

***
Haluatko tietää miten nämä kaikki kuviot vaikuttavat sinun karttaasi? Lisätietoja henkilökohtaisista tulkinnoista linkistä: Astrologiset tulkinnat

***
Meditaatio on hyvä tapa helpottaa sopeutumista muutoksiin. Vain 5-15 minuuttia päivässä riittää: Meditaatio - pikaopas

***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti