keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Toukokuun astrologiset kuviot

Toukokuussa vaikuttavat taas erikoiset astrologiset kuviot. Ihan kuin niitä ei olisi ollut jo tarpeeksi yhdelle vuodelle... Mutta asiat liittyvät yhteen edelleen monella tapaa.

Toukokuu alkaa rauhallisesti, suorastaan ihanan vähäeleisesti. Mutta toisella viikolla kolme planeettaa kääntää suuntaa muutaman päivän sisällä, mikä luo erikoisen, pysähtyneen ilmapiirin.

Toukokuun pysähtynyt viikko

Toukokuun toinen viikko on astrologiselta kannalta pysähtynyt, sillä Saturnus, Venus ja Jupiter pysähtyvät ja vaihtavat sitten kulkusuuntaa peräkkäin. Saturnus lähtee perääntymään maanantaina 11.5.2020. Se jatkaa perääntymistä 28.9.2020 asti. Venus lähtee perääntymään keskiviikkona 13.52020 ja jatkaa peruuttamista 25.6.2020 saakka. Ja Jupiter aloittaa perääntymisensä torstaina 14.5.2020. Jupiter kääntää ratansa ja lopettaa perääntymisen 13.9.2020.

Eli aikamoinen viikko tulossa. Asiat tuskin etenevät silloin minnekään, eli kannattaa ottaa rauhallisesti, jos mahdollista. Pysähtyvät ja suuntaa vaihtavat planeetat ovat myös arvaamattomia, joten suunnitelmat voivat muuttua tai peruuntua viime hetkellä. 

Tilannetta ei helpota yhtään se, että myös Pluto aloitti perääntymisjaksona huhtikuun lopussa. Pluto perääntyy tänä vuonna 25.4.-4.10.2020. Monet suunnitelmat siis muuttuvat, mutta se ei ole aina paha asia. Perääntymiset tuovat usein myös ratkaisuja aiemmin ilmenneisiin ongelmiin.

Vuonna 2020 perääntyvät planeetat näet listattuna täältä: 2020 astrologiaa: Pysähtyneet ja perääntyvät planeetat Linkin takana on myös juttua yleisesti perääntymisen vaikutuksista.

Aika voi tuntua välillä pysähtyvän toukokuun puolivälissä

Toukokuun uusikuu ja täysikuu

Astrologisia kuukausia rytmittävät aina uusikuu ja täysikuu. Tällä kertaa ensin on täysikuu. Täysikuu muodostuu torstaina 7.5.2020 ja se osuu skorpioniin (17 astetta). Täysikuu valaisee muiden kanssa yhteisiä resursseja ja jaettuja kokemuksia. Se auttaa löytämään uutta syvyyttä ja merkitystä arkipäiväisestä elämästä. Jopa draamaa joissakin tilanteissa.

Uusikuu on 22.5.2020 kaksosessa (1 aste). Se nopeuttaa ajattelua ja ajatusten jakamista muiden kanssa. Se auttaa kirjoittamaan ja vaikka soittamaan läheisille ja muillekin, mikäli poikkeustilat eivät vielä helpota. Tilanne elää koko ajan, mutta uusikuu kaksosessa auttaa sopeutumaan vaihteleviin olosuhteisiin.

Toukokuun merkinvaihdot

Merkurius on aktiivinen toukokuussa. Se siirtyy härästä kaksoseen 12.5.2020 ja jatkaa matkaa rapuun 28.5. Kaksosessa Merkurius auttaa kaikessa kommunikaatiossa. Onneksi se auttaa esimerkiksi koululaisia viimeistelemään tehtävänsä. Ravussa Merkurius taas vie ajatuksemme läheisiin ihmisiin, perheeseen ja sukulaisiin.

Mars siirtyy vesimiehestä kaloihin 13.5. Se ottaa jo mukavasti pesäeroa ongelmia aiheuttaneisiin planeettayhtymiin kauriin merkin lopussa ja vesimiehen alussa. Mars on kaloissa hieman hukassa. Osa toimintaenergiasta heikkenee, kun tulinen Mars on vesimerkissä. Se pakottaa miettimään asioita mahdollisimman monelta kannalta ennen toimintaa.

Merkuriuksen ensimmäinen siirtymä ja Marsin merkinvaihto osuvat muuten samalla viikolle, jolloin kolme muuta planeettaa muuttaa suuntaa, mikä sekoittaa pakkaa entisestään.

Aurinko siirtyy härästä kaksoseen 20.5.2020. Kaksosessa sosiaalinen elämä vilkastuu. Tuntuu taas helpommalta ja tärkeämmältä pitää yllä kaikkia mahdollisia yhteyksiä muihin ihmisiin. Uusikuu kaksosessa pari päivää myöhemmin voimistaa vaikutusta entisestään. Onneksi teknologia tarjoaa paljon erilaisia mahdollisuuksia olla sosiaalisesti aktiivinen.

Lopuksi

Isot, dramaattiset kuviot loistavat poissaolollaan. Lyhytvaikutteisia kuvioita toki syntyy aina esimerkiksi auringon ja muiden planeettojen välille, mutta niistä yritän kirjoittaa useammin Facebook-sivulla: Taivaanmerkit-fb-sivu 

Toukokuusta on tulossa kieltämättä erikoinen kuukausi, mutta mitäpä muuta tällaisen vuoden keväällä voisi odottaa...?

Voikaa hyvin!
t: Liisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti