tiistai 3. joulukuuta 2013

Uusikuu Jousimiehessä 2013

Tänään ja lähipäivinä vaikuttaa erityisesti uusikuu jousimiehessä. Jousimies on utelias merkki, joka kerää jatkuvasti uutta tietoa erilaisista asioista. Jouskarivaikutus kartalla voi tehdä ihmisestä ikuisen opiskelijan. Tai opettajan...




Uusikuu omassa aurinkomerkissä on erityisen tärkeä kaikille jouskareille. Se antaa mahdollisuuden tehdä suunnitelmia vuoden mittaiseksi sykliksi. Henkilökohtaisissa toiveissa on nyt eniten voimaa. Ne toteutuvat varmemmin kuin muiden edun nimissä tehdyt toiveet. Toiveet kannattaa kirjata ylös, ja palata niihin uudelleen vajaan vuoden päästä. Yllättävän monet niistä ehtivät toteutua.

Kauriit uusikuu pakottaa etsimään sisäistä tasapainoa. Liika kiire voi nyt kostautua sairasteluna, koska lähiviikot ovat sinulle luonteeltaan palauttavia. Kannattaa levätä ja kuunnella todellista jaksamista. Energisempi kausi alkaa sinulle jo parin kolmen viikon päästä. Siihen asti ota rennosti.

Vesimiehille tämä on sen sijaan sosiaalista aikaa. Ihmiset virtaavat luoksesi eri suunnista ja nautit kaikkien seurasta. Kohtaat paljon mielenkiintoisia ihmisiä eri alueilta. Uusikuu tuo mahdollisuuksia myös harrastusten ja yhdistysten kautta.

Kaloilla uusikuu liittyy vastuuseen ja velvollisuuksiin. Monilla se näkyy työssä, mutta ei kaikilla. Uudet tehtävät voivat tuntua vaativilta, mutta muista, että voit itsekin vaikuttaa niihin. Joillakin kaloilla ne voivat tuntua jotenkin luonteeseen sopimattomilta, mutta ne avaavat myös uusia mahdollisuuksia.

Oinaille  tämä uusikuu näyttää oikein onnekkaalta. Se vauhdittaa ja auttaa jotakin käynnissä olevaa elämänmuutosta. Saat tarvitsemaasi tietoa tai inspiraatiota. Uusikuu tarjoaa kevennyksen muuten hektiseltä näyttävään elämääsi.

Härillä uusikuu tuo mahdollisuuksia hallita paremmin yhteisiä resursseja. Se voi tuoda esimerkiksi tuoreen ratkaisun johonkin rahoitusongelmaan. Se voi tuoda myös kumppanille lisätuloja. Joka tapauksessa yhteistyössä on nyt voimaa.

Uusikuu tarjoaa kaksosille uusia ulottuvuuksia läheisissä ihmissuhteissa. Usein se tarkoittaa seurustelua tai avioliittoa, mutta vaikutus ulottuu myös erilaisiin yhteistyökumppanuuksiin. Kumppanillasi voi olla uusia ideoita ja projekteja, joita sinä voit tukea. Katso elämää hetki hänen silmin....

Ravuilla uusikuu avaa uusia ovia terveyteen ja elämänhallintaan. Astrologiassa ne liittyvät läheisesti toisiinsa. Kun selviät velvollisuuksistasi ja aikatauluistasi, pysyt terveenä. Uusikuu auttaa sinua priorisoimaan asiat tällä hetkellä toimivalla tavalla.

Leijonia odottaa leikkisä uusikuu. Haluat pitää hauskaa ja siihen avautuu mahdollisuuksia. Luovuutesi on yhdessä vuosittaisista huipuistaan. Muut näkevät erilaisten projektiesi arvon selkeämmin kuin yleensä.

Neitsyillä uusikuu osuu kartan pohjalle kotisektorille. Se tarjoaa uusia mahdollisuuksia levätä ja latautua. Se auttaa nauttimaan kotioloista ja perheenjäsenistä. Se myös pakottaa pysähtymään, jos tahti on muuten liian kova.

Vaaoille uusikuu tuo sosiaalisia tilaisuuksia ja älyllisiä oivalluksia. Nyt on hyvä aika kirjoittaa ja lukea ja puhua monien erilaisten ihmisten kanssa. Uusikuu tuo paljon erilaisia ideoita, joista on sitten myöhemmin käytännön hyötyä.

Skorpioneille tämä uusikuu tuo taloudellista nostetta. Viime kuussa oli syntymäpäiväsi ja opit jotakin uutta itsestäsi ja tavoitteistasi. Tämän uudenkuun tarkoitus on auttaa sinua kokoamaan tarvittavat resurssit uusien suunnitelmiesi tueksi...

t: Liisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti