Nyt on vihdoinkin virallisesti kevät. Aurinko on siirtynyt oinaaseen ja on kevätpäiväntasaus. Eilinen lumisade jäi toivottavasti talven viimeiseksi.
Oinas edustaa astrologiassa aktiivista, ulospäinsuuntautuvaa energiaa. Se on aloitteiden merkki. Yleensä kevät tässä vaiheessa merkitsee uusia alkuja. Nyt sen sijaan osa huomiosta kiinnittyy menneisyyteen perääntyvien planeettojen takia. Erityisesti sen takia, että oinaan hallitseva planeetta mars perääntyy. Yleensä tällaiset erilaiset virtaukset elävät rauhassa rinnakkain. Elämään tulevat uudet asiat ovat ehkä aikaisemmin toteuttamatta jääneitä haaveita tai niillä voi olla jokin muu yhteys menneisyyteen. Voi tulla tilaisuus tehdä tai kokea jotain, mikä jäi aikanaan väliin. Monet näkevät selvemmin kuin muulloin syy-yhteyksiä nykyhetken ja menneisyyden tapahtumien välillä. Alkaven kuukauden perusenergia on joka tapauksessa rohkeaa, kokeilunhaluista ja innokasta.
Jokaisella merkillä on myös negatiivinen puoli. Oinaan merkin kielteisiä muotoja ovat kärsimättömyys ja ärtyisyys, pahimmillaan aggressiivisuus. Ne voivat tarkoittaa, että eläminen on liian kurinalaista ja joustamatonta. Silloin kannattaa hellittää hieman...
~ Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti