Uusikuu on tarkka ensi yönä, joten huominen on loistavaa aikaa erilaisille uusille aluille. Vaikutus jatkuu useamman päivän, mutta se on tehokkain heti uuttakuuta seuraavina päivinä.
Uusikuu muodostaa kolmion uranukseen, mistä tulee uutta kekseliästä energiaa. Toisaalta se tekee neliön saturnukseen ja kuun noususolmuun. Olemme siis eklipsien puolivälissä. Jos olette kokeneet ne voimakkaasti, tämä uusikuu on myös käännekohta, joka vaatii uutta näkökulmaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Samoin saturnus vaatii kompromissia. Kaikkea ei voi saada kerralla, mutta onneksi vähitellen...
Eri merkeillä uusikuu vaikuttaa eri tavoilla, koska se osuu eri osaan karttaa suhteessa aurinkoon. Uudenkuun vaikutusta voi tutkia myös suhteessa nousumerkkiin:
Leijonilla uusikuu edistää itsensä löytämistä, jossa he ovat mestareita jo valmiiksi. Leijonilla on aina jokin oma projekti kesken. Tämä uusikuu voi tuoda uuden tärkeän projektin. Se kuvastaa uudenlaista, kehittynyttä sinua. Opiskelu tai matkustelu tuo uusia, raikkaita ideoita. Koti tai perhe sen sijaan vaatii ylimääräistä huomaavaisuutta.
Neitsyillä uusikuu edistää mielenrauhaa. Se auttaa purkamaan vuoden aikana kertyneitä paineita ennen syntymäpäivääsi, ja omaa henkilökohtaista uuttavuottasi. Suuntaa luovuutesi rentoutumiseen ja nautiskeluun. Intiimit ihmissuhteet auttavat päästämään paineita. Turha kommunikaatio sen sijaan kuormittaa nyt liikaa.
Vaaoille tämä on sosiaalinen uusikuu. Voit saada uusia ystäviä, joiden kanssa sinulla on yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Tai voit saada uutta arvostusta vanhoissa ympyröissäsi. Kumppanisi edistää sosiaalista suosiotasi. Rahaongelmat taas luovat ylimääräisiä paineita. Pahin terä taittuu pian, mutta joudut silti varomaan vielä jonkin aikaa.
Skorppareille tämä on kunnianhimoinen uusikuu. Aseta itsellesi nyt pitkän tähtäimen tavoitteita, tai selkeytä jo olemassa olevia, niin saat enemmän aikaiseksi kuin yleensä. Arjenhallinta ja järjestelmällisyys tukevat nyt korkeita tavoitteita. Mutta olet ehkä turhaan epävarma omista kyvyistäsi. Älä anna sen lannistaa, sillä taitosi ovat lisääntyneet, vaikka kaikki eivät näe sitä.
Jousimiehille uusikuu tuo seikkailua. Tai matkustelua ja uusia ideoita. Jousimiehille ne ovat synonyymeja. Saat vuosittaisen energialatauksen lempialueellesi. Luovuus ja elämänilo auttavat sinua saamaan enemmän irti elämästä. Ilo vie suoraan menestykseen. Toisaalta joudut lajittelemaan elämääsi ja luopumaan jostakin vanhasta.
Kauriilla uusikuu suosii intiimejä suhteita. Tärkeä ihmissuhde saa uusia läheisyyden muotoja. Toisaalta lempeitä, mutta osa voi olla riehakkaitakin. Perhe-elämä tasapainottaa läheisiä ihmissuhteitasi. Saat sieltä kaiken tuen, jota tarvitset. Ystävyyssuhteesi muuttuvat, ja voivat hetkellisesti häiritä parisuhdetta.
Uusikuu tukee kaikkien vesimiesten parisuhdetta ja muita läheisiä, tasa-arvoisia ihmissuhteita. Suhteet tarvitsevat uutta virtaa aika ajoin, ja tämä uusikuu tuo juuri sitä. Kommunikaatio vauhdittaa asioita. Puhuminen todella auttaa nyt kaikkeen (ja se ei ole aina niin, vaikka väitetään). Urallasi tapahtuva kehitys sen sijaan luo haasteita parisuhteeseen.
Kaloilla uusikuu edistää terveyttä. Se auttaa myös arjen hallinnassa. Sinulta löytyy nyt erilaisia resursseja fyysisen hyvinvointisi edistämiseksi. Olet myös avuliaalla tuulella. Nyt kannattaa organisoitua, järjestellä kaappeja ja päivittää kalenteri. Seikkailunhalusi haittaa hieman keskittymistä, mutta löydät varmasti aikaa kaikelle tärkeälle.
Oinaat saavat sykäyksen iloa ja leikkimieltä elämäänsä. Uusikuu muistuttaa rentoutumisen ja huvittelun tärkeydestä. Joskus asiat sujuvat paremmin, kun yrität vähemmän. Sitä tämä uusikuu ainakin yrittää kertoa. Yhteiset talousongelmat voivat haitata rentoutumista. Ne eivät ratkea kokonaan heti, mutta helpottavat kumminkin.
Uusikuu auttaa härkiä löytämään enemmän merkitystä perheestä ja kodista sekä yleisemmin suvusta ja menneisyydestä. Tämä on tavallaan latautumis- ja lepoaikaa. Kerää läheistesi parissa energiaa seuraavaan aktiivisempaan jaksoon. Parisuhde voi tuntua tavallista vaivalloisemmalta, mikä ehkä haittaa latautumistasi. Tarvitset nyt kumminkin aikaa itsellesi.
Kaksosille tämä on vilkas ja sosiaalinen uusikuu. Pääset todella nauttimaan kaikista kontakteistasi ja erilaisista mielenkiintoisista uutisista, jotka täyttävät sähköpostisi ja kahvipöytäkeskustelusi. Pystyt yhdistämään erilaisia ihmisiä ja ajatuksia ihan uusiksi kombinaatioiksi. Pidä kuitenkin tavallista parempaa huolta terveydestäsi ja varo etteivät palveluksesi muille verota voimiasi.
Ravuille uusikuu avaa ikkunan tienata lisää rahaa. Tavoitteesi ja statuksesi muuttuvat, mikä auttaa myös taloudellisesti. Jotkut säästävät rahaa fiksuilla ostoksilla ja sijoituksilla. Et voi tällä hetkellä sijoittaa huvitteluun niin paljon rahaa kuin haluaisit, joten ole kärsivällinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti