perjantai 1. elokuuta 2014

Elokuun taivaanmerkit

Hei,
elokuu alkaa helteisenä, mikä ei ole ihme, kun ajattelee useiden planeettojen vaikutusta tulimerkeissä. Elokuun perusfiilis onkin optimistinen ja iloinen, leikkisä ja vähän laiska. Elämä on parhaimmillaan, kun jättää tilaa pienille yllätyksille.

Vaikka kuun yleisilme on kevyt, matkassa on pieniä mutkia. Kuun alussa mars haastaa jupiterin. Ilmassa on kahtena ensimmäisenä päivänä kärsimättömyyttä ja ärtyisyyttä, kun energia ei tunnu riittävän kaikkeen mitä haluaisi. Se auttaa silti energiaa riittämään paremmin jatkossa tärkeisiin asioihin. Ja samalla muut aspektit auttavat löytämään kauneutta ja viisautta elämästä.

7.-8.8. ilmassa on helppoa ja virtaavaa energiaa, erityisesti tunnealueella ja uusien alkujen alueella. Heti perään 9.8. on taas haastava päivä, kun ihmiset ovat ylikriittisiä itselleen ja toisilleen. Ja 10.8. on täysikuu vesimiehessä, jolloin sitä edeltävien päivien positiiviset ja negatiiviset vaikutukset yhdistyvät.

15.8. ja 18.8. ovat jopa kuukauden onnekkaimpia päiviä. 15.8. antaa energiaa erityisesti pitkän aikavälin tavoitteisiin. 18.8. on sosiaalinen ja hauska päivä, romanttinenkin, mutta sen energiaa voi käyttää melkein mihin vain hauskaan tai hyödylliseen....

Loppukuusta on taas paljon mielenkiintoisia päiviä. Esimerkiksi 25.8. on uusikuu neitsyessä ja samaan päivään osuu monta muutakin merkittävää transiittia, pääpaino positiivisissa aspekteissa. Seuraavina päivinä 26.-27.8. on taas rajoittavia aspekteja. Näyttää siltä, että universumi antaa ensin paljon, jotta sitten on helpompaa luopua jostain turhasta, rajoittavista asenteista tai krääsästä.

Ja kuun lopussa 29.8. on mahdollisesti hämmentävä päivä. Silloin todellisuus näyttää epätodelliselta. Haaveet voivat näyttää olevan hyvin kaukana, mutta samalla lähempänä kuin koskaan ennen....

~L

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti