Alkuviikko on täynnä onnekkaita päiviä merkuriuksen perääntymisestä huolimatta! Tänään aurinko ja jupiter muodostavat avuliaan sekstiilin. Se tuo hyviä ideoita ja onnekkaita tapaamisia. Tiistaina mars ja uranus ovat sekstiilissä ja keskiviikkona on kaksi hyväntuulista sekstiiliä, merkurius ja venus sekä aurinko ja uranus. Sekstiilit ovat lempeitä ja hyödyllisiä aspekteja. Ne auttavat löytämään helppoja ratkaisuja ja jäävät joskus huomaamatta, koska ne toimivat usein niin luonnollisesti.
Perjantai on odotettu päivä, kun merkurius ensin pysähtyy ja sitten lähtee liikkeelle oikeaan suuntaan. Perjantai ei ole hyvä päivä esimerkiksi tärkeiden ratkaisujen tekemiseen, mutta tuntuu varmasti kivalta tietää, että viivästykset ja väärinkäsitykset vähenevät sen jälkeen nopeasti. Näyttää siltä, että tämän kertainen perääntyminen on ollut harvinaisen näkyvä ja tuntuva, eikä ihme, kun se on ollut koko ajan merkuriuksen omassa merkissä kaksosessa. Loppu häämöttää jo....
Viikonloppua piristää auringon ja marsin yhtymä. Se on tarkka sunnuntaina, mutta vaikuttaa koko viikonlopun. Se tuo urheilullista ja itsenäistä energiaa. Se innostaa kokeilemaan uusia asioita. Se tuo paljon energiaa, jota täytyy käyttää jotenkin, tai se kääntyy itseään vastaan. Lomalla sitä voi käyttää turvallisesti vaikka ulkoiluun, remontteihin tai urheiluun. Kaikki sujuu hyvin, jos pysyt sopivan aktiivisena!
Mukavaa viikkoa!
~ Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti