perjantai 30. kesäkuuta 2017

*Heinäkuun taivaanmerkit*

Toivottavasti mahdollisimman moni teistä on jo lomalla nautiskelemassa tästä kesästä! Tähdet eivät kuitenkaan lomaile, vaan liikkuvat jatkuvasti uusiin kuvioihin kesälläkin.... :)

Alkukuun mars ja aurinko liikkuvat edelleen ravussa kotoisissa tunnelmissa. Menneisyys voi näyttää houkuttelevammalta kuin tulevaisuus. Vaikka muistoissa on mukava vierailla, pidemmän päälle kaipaamme myös vaihtelua. Sitä tulee erityisesti 20.-22. päivän jälkeen, kun ensin mars ja sitten aurinko etenevät leijonaan. Eli alkukuu lepäillään ja lataillaan, sopivan ajan jälkeen alamme kaivata elämään säpinää ja vaihtelua.

Täysikuu kaurissa tulee 9.7. muistuttamaan joistakin tavoitteista lomailun keskellä. Työ vaatii aina vastapainokseen lomaa, samoin lomallakin on velvollisuuksia joita ei voi täysin unohtaa. Lapset täytyy ainakin ruokkia... Ja puhtaat vaatteet ovat mukavampia kuin likaiset... :) Joillakin työasiat voivat tunkeutua kutsumatta mieleen.

Uusikuu osuu 23.7. aivan leijonan merkin alkuun. Leijona edustaa kartalla asioita, joista nautimme ja olemme erityisen ylpeitä. Uusikuu antaa mahtavan alun mille tahansa työhön tai harrastukseen liittyvälle intohimolle. Leijona liittyy myös lapsiin, joiden kanssa voi olla erityisen hauskaa. <3

Nautitaan kesästä!

~ L

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Uusikuu ravussa 2017

Aurinko on ollut ravussa vasta pari päivää ja nyt tulee jo uusikuu ravussa! Se on tarkka huomenna lauantaina ilmeisesti juhannuksen kunniaksi tänä vuonna. :) Auringon ja kuun lisäksi lähiplaneetat merkurius ja mars ovat myös ravussa, eli ilma on täynnä rapu-energiaa. Siksi tämä on merkittävää aikaa kaikille ravuille, mutta kaikki muutkin merkit voivat nauttia siitä kodin ja perheenjäsenten muodossa.


Tässä sukelletaan syvälle vesi-energiaan. Tunteet ja tunnelmat ovat tärkeämpiä kuin faktat. Tunteet ratkaisevat loppupeleissä, ei se onko jokin järkevää vai ei. Me kaikki kaipaamme turvallisuutta jossain muodossa. Uusikuu eli aurinko ja kuu yhdessä ovat vastakkain saturnuksen kanssa. Jokin parin viikon takainen konflikti voi ratketa pian. Monilla on ollut vaikeaa tai tunnemme jonkun, joka kamppailee ongelmiensa kanssa. Tämä uusikuu tarjoaa uusia ratkaisuja ja näkökulmia. Sanotaan, että jokaiseen ongelmaan syntyy ratkaisu yhtä aikaa ongelman kanssa, ja tarvitsemme vain itsellemme aikaa, jotta ratkaisu ilmaantuu. Nyt ratkaisut näyttävät löytyvän perheen luota ja myös menneisyydestä!

~ L

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Uudenkuun viikko alkaa

Tällä alkavalla viikolla ravun merkkiin kerääntyy hurja määrä energiaa! Keskiviikkona aurinko ja merkurius siirtyvät molemmat rapuun ja juhannuslauantaina on uusikuu ravussa. Ravut saavat yllin kyllin energiaa koko tulevaksi vuodeksi. Muillakin merkeillä on tilaisuus ladata akkuja. Rapuenergia voi vaikuttaa rauhalliselta, mutta se on voimakasta. Se auttaa nauttimaan kodista ja läheisistä ihmisistä ja ylipäänsä rentoutumaan ja palautumaan.

Mutta tällä viikolla ilmassa on paljon muutakin. Tiistaina venus muodostaa herkän sekstiilin neptunukseen ja samalla merkurius tekee sekstiilin uranukseen. Ilmassa on sekoitus älyä ja tunteita. Molemmista sekstiileistä on paljon iloa jo maanantaina.

Viikonloppu on vilkas uudenkuun täydennykseksi. Lauantaina venus on kolmiossa plutoon, mikä tuo sekä intohimoisia että taiteellisia tuulia... Ja sunnuntaina mars tekee neliön jupiteriin, mikä tuntuu epätasapainoisena energiana. Kaikkea ei vain ehdi tai jaksa tehdä kerralla, mutta onneksi pian tulee uusia mahdollisuuksia....

~ L

torstai 8. kesäkuuta 2017

Täysikuu jousimiehessä 2017

Muillakin jousimiehillä alkaa varmaan olla kiintiö täynnä saturnuksen transiittia jouskarissa. Samoin kaksosilla niiden vastamerkissä. Itse olen ainkain jouskarina välillä kurkkuani myöten täynnä saturnusta. Se kai kuuluu osana prosessiin. Toki se on tuonut myös hyviä muutoksia, mutta vie se voimat.

Tämä täysikuu korostaa nykyistä saturnus-transiittia. Se vaikuttaa voimakkaasti koko Suomen karttaan, koska kotimaallamme on aurinko jousimiehessä. Olette varmaan huomanneet paljon muutoksia parin viime vuoden aikana....


Täysikuu osuu lähelle saturnusta eli valaisee parin viime vuoden muutoksia niin henkilökohtaisella kuin yhteiskunnallisella tasollakin. Mihin on tultu ja miten tähän on tultu? Onneksi ilmapiiri muuttuu jo ensi vuonna, kun saturnus liikkuu jousimiehen sijaan kauriissa.

Tämä on muuten todella aktiivinen täysikuu, koska sillä on kontakteja useimpiin kartan planeettoihin. Monet asiat muuttuvat ja elävät yhtä aikaa! Hopeareunuksena löytyy lempeä sekstiili jupiteriin ja kolmio uranukseen. Toisaalta neliö neptunukseen hämmentää edelleen faktoja ja tunteita.

~ L

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Mars vierailee ravussa 4.6.- 20.7.2017

Mars tuo seuraavien kuuden viikon aikana uskomattoman määrän energiaa ravun merkkiin. Se voi olla hyvä tai huono juttu, riippuu siitä miten sitä käsittelee, eli onneksi siihen voi itse vaikuttaa. Mars on kärsimätön planeetta, ja koti on meidän rapumaisin alueemme. Vaara näkyvissä siis... Mars edustaa muutosenergiaa, mutta kotona ja perheen parissa sitä täytyy käsitellä hellästi. Energia toimii parhaiten, kun mietimme itseksemme mitä haluamme muuttaa, emmekä odota muiden innostuvan samalla tavalla omista projekteistamme. Kannattaa edetä niin paljon kuin mahdollista itsenäisesti, vaikka tekisi mieli valjastaa heti koko perhe esimerkiksi suursiivoukseen. Muilla on nyt omat kiireensä. Ja jos perhe (tai asuintoverit) alkaa ärsyttämään, turha energia kannattaa purkaa kodin ulkopuolella, vaikka reippaalla lenkillä. :)

torstai 1. kesäkuuta 2017

*Kesäkuun taivaanmerkit*

Kesäkuun alussa aurinko kulkee edelleen kaksosen merkissä. Kaksosille se potkaisee uuden vuoden mittaisen syklin käyntiin. Se on kuin lataisi akut täyteen, ja ne riittävät melkein koko vuoden. Muillekin kausi on aktiivista ja sosiaalista aikaa. Koska kommunikaatio on kaksosten juttu, kaikki saavat siitä osansa. On tavallista helpompaa jutella tuntemattomien kanssa ja saada uusia ideoita. Uteliaisuus kannattaa nyt. :)

Aurinko siirtyy rapuun tänä vuonna 21.6. (esikoiseni syntymäpäivä muuten :) ). Silloin elämä rauhoittuu hieman. Perinteisesti suomalaiset ovat siirtyneet joukolla mökeille omaan rauhaan juhannukseksi juuri auringon siirryttyä ravun merkkiin. Sattumaako? Tuskin.... Rapu nimittäin nauttii omasta tilastaan ja ajastaan, ja muidenkin tekee silloin mieli nauttia rauhassa perheestään ja omasta reviiristä. Rauhallinen ei tarkoita tylsää, vaan elämään tulee paljon sisältöä tutuista asioista.

Ihanaa kesää kaikille!