torstai 6. lokakuuta 2011

Hääastrologiaa

Ei ole itselle kovin ajankohtaista, mutta kiinnostuin eräällä astrofoorumilla keskustelusta, jossa mietittiin mitä pitäisi ottaa huomioon ideaalin hääpäivän valitsemiseksi. Ainahan romantiikka kiinnostaa minua, joten tässä tärkeimpiä huomioonotettavia asioita:

Tärkein ja helpoiten tarkistettava asia on, ettei merkurius tai venus peräänny!  Merkurius perääntyy 3 kertaa vuodessa ja venus 18 kuukauden välein.
Vuonna 2012 vältettäviä jaksoja ovat:
12.3. - 4.4. merkurius perääntyy
16.5. - 28.6. venus perääntyy
15.7. - 8.8. merkurius perääntyy
7.11. - 27.11. merkurius perääntyy
 
Toinen asia on kuun merkkisijainti. Suhde saa aivan erilaisen luonteen sen mukaan onko kuu hääpäivänä vaa'assa vai oinaassa, tai leijonassa vai vesimiehessä. Parhaimmillaan kuu on härässä ja ravussa. Oinas, skorpioni ja kauris ovat haastavimmat päivät aviokartalle. Kuun sijaintikin on melko helppo tarkistaa eferidmeistä, mikäli astrologiset symbolit ovat tuttuja.

Lisäksi suotuisia aspekteja ovat auringon ja kuun hyvä kulma keskenään, sekä muiden lähiplaneettojen lämpimät kulmat. Todella tarkka välttää myös hetkeä, jolloin kuu on "void of course", eli se ei tee enää aspekteja ennen siirtymistä seuraavaan merkkiin.

Kaikkeen on tietenkin poikkeuksia, joten kenenkään ei kannata huolestua, mikäli ystävä on menossa naimisiin mahdollisesti epäsuotuisana päivänä. Henkilökohtaiset tekijät kunkin syntymäkartalla vaikuttavat myös siihen, millainen avioliitto kenellekin sopii. Mutta astrologiasta kiinnostuneet voivat ottaa nämäkin asiat huomioon...

Tämä erinomainen linkki kiinnostanee lähinnä jo jonkin verran astrologiaan tutustuneita:
http://www.bigskyastrology.com/wedding-date-astrology-tutorial/ 

<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti