torstai 31. tammikuuta 2019

Helmikuun Taivaanmerkit -kuukausihoroskooppi

Tammikuun eklipsit ovat nyt ohi. Kunnes kesällä koittaa seuraava pimennyskausi. Eklipsit tuovat usein muutoksia nopeasti, mutta välillä tapahtumat ottavat enemmän aikaa...

Helmikuu onkin astrologisesti rauhallisempi kuukausi. Astrologinen vuosi lähestyy myös loppuaan ja on aika arvioida tapahtunutta ja suunnitella tulevaa. Helmikuun ensimmäiset viikot aurinko kulkee vesimiehen merkissä, jolloin elämää punnitaan älyllisesti. Kuun lopussa, kun aurinko liikkuu kaloissa, kyse on tunteesta ja intuitiosta. Asiat joko tuntuvat oikeilta tai sitten eivät...

Heti helmikuun alussa on pari räjähdysherkkää päivää, kun Mars muodostaa neliön Plutoon, mutta muuten kuukausi näyttää harvinaisen myönteiseltä.

Uusikuu Vesimiehessä 4.2.2019

Maanantaina 4. helmikuuta 2019 on uusikuu vesimiehen merkissä. Se merkitsee myös kiinalaista uutta vuotta, jolloin alkaa sian vuosi. Kevättalvi on monella tavalla loppujen ja uusien alkujen aikaa.

Tämä uusikuu nostaa esille meitä kiinnostavat ihmisryhmät. Kaikki tarvitsevat jonkinlaista vertaistukiryhmää, tai muiden ihmisten muodostamaa henkistä kotia. Joidenkin ihmisten kanssa on helppo jakaa yhteisiä intohimoja.

Tämä uusikuu on todella dynaaminen, sillä aurinko ja kuu ovat yhtymässä Merkuriukseen, ja lisäksi ne muodostavat sekstiilin sekä Jupiteriin että Marsiin. 

Uusikuu vesimiehessä liittyy myös tulevaisuuden haaveisiin. Millaista haluat elämäsi todella olevan? Haaveiden ei tarvitse aina olla kovin realistisia, vaan välillä kannattaa haaveilla myös villisti suurista muutoksista.

Uusikuu Vesimiehessä tuo elämään uutta virtaa


Aurinko Kaloissa

Aurinko siirtyy kalojen merkkiin tiistaina 19.2.2019. Kalat on astrologisen eläinradan viimeinen merkki, joka sisältää osia kaikkien edeltävien merkkien energioista. Siksi se on kaikkein monipuolisin merkki. Kalat ovatkin yleensä lahjakkaita monissa asioissa.

Henkisellä tasolla tämä on puhdistumisen aikaa. Jotkut kokemukset kannattaa jättää taakse, ja tehdä tilaa uusille asioille ja ihmisille omaan elämään. Nyt on hyvä aika henkiselle suursiivoukselle. Kannattaa tehdä rauha itsensä kanssa, ja myös maailman, joka ei tule koskaan valmiiksi.

Täysikuu Neitsyessä 19.2.2019

Aurinko on juuri siirtynyt kalojen merkkiin ja kuu on vastakkaisella puolella neitsyen merkin alussa. Täysikuu neitsyessä auttaa löytämään tasapainon kaaoksen ja järjestyksen välillä. Sopiva sekasotku voi ruokkia luovuutta, mutta liiallisena se vain hajottaa energioita. 

Neitsyt on tehokas ja tarkka merkki, joka saa asioita tapahtumaan. Täysikuu tekee kolmion sekä Marsiin että Uranukseen, joten vauhtia riittää! Neitsyt liittyy myös terveyteen ja hyvinvointiin, joten täysikuu saattaa inspiroida liikkumaan enemmän tai vaikka syömään säännöllisesti.

Mars aktiivisena

Mars on aktiivinen koko kuukauden. Viime vuonna Mars kävi hitaalla ison osan vuotta, mikä oli ongelma, sillä Mars tuo meille fyysistä energiaa ja aloitekykyä. Tässä kuussa Mars on aktiivinen positiivisella tavalla, kunhan kuun alun päivistä selvitään.

Lauantaina 2.2.2019 Mars tekee neliön Plutoon, mikä saa pohtimaan omia rajoja ja jaksamista. Neliöt tuovat yleensä tuntuvia rajoituksia, ja vapaudenhaluinen Mars reagoi niihin usein aggressiivisesti.

Keskiviikkona 13.2.2019 Mars kohtaa Uranuksen. Kombinaatio on yllättävä, ja stimuloiva. Ideat ja energia liikkuvat vapaasti. Seuraavana päivänä 14.2.2019 Mars siirtyy härän merkkiin, missä se liikkuu epämukavuusalueellaan. Härkä hallitsee esimerkiksi luontoa ja materiaalisia resurssejamme. Mars tuo levottomuutta sinne minne kulloinkin menee.

Lisäksi Mars on mukana parissa sekstiilissä, jotka tuovat mukavasti lisäenergiaa pitkin helmikuuta.


Ihanaa helmikuuta kaikille!
~ Liisa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti