maanantai 28. helmikuuta 2011

Taivaalla tapahtuu maaliskuussa

Tässä maaliskuun tärkeimmät tapahtumat, joita todennäköisesti tulen kommentoimaan enemmän lähempänä niiden varsinaisia ajankohtia:

- Venus siirtyy Vesimieheen 2. maaliskuuta

- Uusikuu Kaloissa 4. maaliskuuta

- Uranus siirtyy Oinaaseen 12. maaliskuuta

- Täysikuu Neitsyessä 19. maaliskuuta

- Aurinko siirtyy Oinaaseen 21. maaliskuuta

- Merkurius perääntyy eli vaihtaa suuntaa 31. maaliskuuta alkaen

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Ruuhkaa Kaloissa

Planeetat ovat kokoontuneet nyt joukolla Kaloihin. Auringon lisäksi siellä on Merkurius, Mars ja Uranus. Ensi viikolla myös Kuu vierailee Kaloissa, tuloksena uusikuu. Kun kuu ehtii kaloihin, siellä on puolet kymmenestä taivaankappaleesta, joista peruskartan tulkinta syntyy. Lisäksi siellä on myös Khiron, joka merkitään yleisesti syntymäkartalle perusplaneettojen lisäksi.

Auringon sijainti määrittelee vuodenajan perustavoitteet ja -perusfiiliksen, mutta muiden planeettojen sijainti voi tukea sitä tai olla tukematta. Merkurius tuo kommunikointiin kalojen merkille ominaisia vivahteita: ajatukset voivat harhailla normaalia enemmän, ja kaikki viestit eivät ehkä pääse perille alkuperäisessä muodossaan, mutta omiin tunteisiin löytyy helpommin yhteys. Viestintä voi ajoittain olla melkein telepaattista, sanoja ei ehkä aina edes tarvita. Mars kaloissa tekee toiminnasta pehmeämpää ja epäsuorempaa, ja voi tuntua yleisen energiatason laskuna, mutta tavoitteisiin pääsee helpommin intuition kuin aggression voimalla.

Uranius viipyy kaloissa enää pari viikkoa, ja siirtyy sitten jupiterin perässä oinaaseen. Khiron sen sijaan on vasta helmikuun alussa siirtynyt kaloihin, ja viettää merkissä vielä useita vuosia. Siitä enemmän hieman myöhemmin... 

Kalojen lisäksi muilla vesimerkeillä, ravuilla ja skorpioneilla, on luova ja inspiroiva kausi. Maamerkeistä neitsyt tasapainoilee muiden vaatimusten ja omien tarpeiden välillä, mikä tuo paineita. Muilla maamerkeillä, härällä ja kauriilla, kausi tukee paremmin omia tavoitteita. Ja kalojen neliömerkeillä kaksosella ja jousimiehellä on ylimääräisiä paineita sekä ihmissuhteissa että koti-ura -akselilla.

Ja vinkkinä (ettei tämä olisi liian asiallista asiaa), että Kalat hallitsee ihmisen ruumiinosista jalkoja, joten nyt voi olla hyvä hetki ostaa kenkiä tai käydä jalkahoidossa!

perjantai 25. helmikuuta 2011

Aiheen vierestä...

Tällä kertaa hieman aiheen vierestä:
nappasin joululomalla kirjaston pikalainahyllystä sattumalta mukaani Eckhart Tollen kirjan Läsnäolon voima. Olin aika skeptinen. Luen paljon maailmanparannuskirjoja, koska nautin siitä optimistisesta ajatuksesta, että voimme aina parantaa elämäämme, ja osa niistä on kuitenkin hyvin ristiriitaisia, tai liian imeliä, tai jotakin...

Kirjan luettuani tuntui siltä, että jos sen opit voisi sisäistää todella, ei enää tarvitsisi muita kirjoja tai oppeja.
Se vei hellästi ja loogisesti pois turhasta kiireestä ja ajattelusta. Mikä parasta, se ei tarjonnut uutta monimutkaista ajatus- tai uskomusjärjestelmää, joka sitten joskus oikein toteutettuna vapauttaisi, vaan kertoi mahdollisuuksista helpottaa elämää yksinkertaisesti. Sitä on vaikea kuvailla sortumatta kliseisiin, mutta voin sanoa liioittelematta, että se auttoi minua näkemään elämän uudessa valossa.

Tollen toinen kirja Uusi maa oli hieman laajempi kuin Läsnäolon voima. Nautin siitäkin, sain selityksen joihinkin kysymyksiini ja vahvistusta muutamille ajatuksille, mutta se ei tarjonnut yhtä syvää kokemusta kuin ensimmäinen kirja.

torstai 24. helmikuuta 2011

Jupiterin ja Pluton neliö

Huomenna tarkentuu Jupiterin neliö Plutoon. Jupiter on tällä hetkellä oinaassa ja pluto kauriissa. Pluto kauriissa kyseenalaistaa auktoriteetteja ja valtarakennelmia, ja jupiter oinaassa tehostaa kaikkia omaperäisiä uusia aluevaltauksia. Jupiter oinaassa on hyvin optimistinen ja ulospäinsuuntautunut. Pluto kauriissa on kyyninen ja pessimistinen. Planeettojen tehdessä neliötä eli muodostaessa 90 asteen kulman toisiinsa nähden niiden energiat vetävät ihmisiä eri suuntiin. Tällä kertaa paine suuntautuu vahvimmin johtaviin merkkeihin, kauriin ja oinaan lisäksi rapuun ja vaakaan. Muilla merkeillä vaikustus on miedompi, mutta tuntuu varmasti jossain päin karttaa.

Ajoittain kaikki planeetat vaativat tarkistamaan odotukset suhteessa toisiinsa. Neliö vaatii tekemään kompromissin, löytämään tasapainon näennäisen yhteensopimattomien tarpeiden tai olosuhteiden pakosta. Ne kysyvät, millä elämän osa-alueella olet turhan varovainen, konservatiivinen tai laskelmoiva? Tai millä alueella olet liian oma-aloitteinen tai ennakkoluuloton? Vaikka jälkimmäiset adjektiivit kuulostavat myönteisiltä, liiallisina ne merkitsevät samaa kuin liian uskalias, hyväuskoinen tai luottavainen, ja vaativat tasapainotusta aivan yhtä paljon kuin niiden negatiiviset vastineetkin.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Ylimääräinen "30v-kriisi" - saturnus yhtymässä plutoon

Saturnus liikkuu tällä hetkellä vaa'assa, ja meillä kaikilla hieman yli kolmekymppisillä on syntymäkartalla pluto nyt tarkalleen saturnuksen reitillä. Tämä nimenomainen planeettojen yhteenotto ei tapahdu automaattisesti kaikille kolmekymppisille kaikkina aikoina, vaan kolmekymppisille juuri nyt.

Pluto liittyy syviin psykologisiin muutoksiin ja aineellisten ja henkisten resurssien jakamiseen muiden kanssa. Saturnus kaipaa aina tavoitteita, kuria ja järjestystä. Käytännön ilmentymä voi olla esimerkiksi vaikeudet selvitä asunto- tai opintolainasta, rahat eivät riitä kaikkeen mihin haluaisi tai pitäisi. Tai yhtymän vaikutus voi olla henkisempi, aika ja voimavarat eivät enää riitä kaikkeen mitä haluaisi tehdä, mikä pakottaa laatimaan uuden tärkeysjärjestyksen elämän eri osa-alueille. Osa elämästä pitää uudistaa aika ajoin, ja nämä planeetat kertovat, että nyt on sellainen hetki.

Yhtymä tapahtuu vaa'assa, joten se liittyy myös läheisiin ihmissuhteisiin. Romanttisten suhteiden lisäksi se voi vaikuttaa mihin tahansa suhteeseen, jossa on kahden ihmisen välistä vuorovaikutusta, esimerkiksi työ- tai opiskelupaikalla. Ihmissuhteissa ja vuorovaikutuksessa voi tapahtua muutoksia, mutta pidemmän päälle ne ovat parempaan päin.

Muutamia esimerkkejä yhtymän ajoituksesta: vuonna 1975 syntyneiden kartalla pluto sijaitsee välillä 6-11 astetta vaakaa. Vuonna 1978 syntyneillä se on 13-19 asteella vaa'assa ja 1981 vuosikerralla 21-26 asteella vaa'assa. 
Saturnus on tällä hetkellä 17 asteella vaakaa, eli vuonna 1978 syntyneillä kriisi on nyt huipussaan. Aikaisemmin syntyneillä se on jo hiipumassa ja myöhemmin syntyneillä kehittymässä.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Merkuriuksen, Marsin ja Neptunuksen yhtymä

Huomenna on harvinainen merkuriuksen, marsin ja neptunuksen yhtymä. Se tapahtuu vesimiehen merkin lopussa. Se on mielenkiintoinen yhdistelmä kommunikaatiota, toimintatarmoa ja idealismia. Energiat voivat sekoittua toisiinsa monella eri tavalla: kaikenlainen viestintä voi olla kiihkeää ja aggressiivista, tai toisaalta tekee mieli toimia nopeasti ja toisaalta jäädä odottamaan sopivaa inspiraatiota. Toiminta ei välttämättä johda toivottuun tulokseen, koska motiivit ja taustatiedot ovat puutteellisia. Tai haaveet voivat saada siivet ja niitä on helppo käydä toteuttamaan...

Hauska nähdä miten käy!

lauantai 19. helmikuuta 2011

Aurinko Kaloissa

Tänä vuonna aurinko kulkee Kalojen merkissä 19. helmikuuta alkaen. Kalat on viimeinen merkki ennen kevätpäiväntasausta ja uuden astrologisen vuoden alkua. Itsestäni olisi loogisempaa, jos astrologinen vuosi alkaisi keskitalvella talvipäivänseisauksesta. Valon lisääntyminen vuoden alun merkkinä sopisi jotenkin hyvin teemaan. Ja uusi kalenterivuoden alkukin osuisi suunnilleen samoihin aikoihin. Mutta onneksi jokaisella merkillä on oma astrologinen "uusi vuosi", joka koittaa Kaloille nyt!

Helmikuun loppu ja maaliskuun alku sekä keskivaihe ovat kalojen vuodenaikaa. Se on hieman mystinen ja utuinen kausi. Kaloihin liittyy henkisyys, alitajunta, myötätunto, mielikuvitus... Monet suunnittelevat kesän lomaa tai unelmaistutuksia puutarhaan, tai haaveilevat yksinkertaisesti lämpimistä kesäpäivistä, jolloin tarkenee taas sandaaleissa ja shortseissa. Haaveet auttavat meitä jaksamaan viimeiset harmaat ja kylmät päivät kunnes kevät todella koittaa.

Kalat voivat asettaa henkilökohtaisia tavoitteita tulevalle vuodelle, tai vain nauttia huomion keskipisteenä olemisesta... Kaloille tosin sopii paremmin tuntemusten mukaan eläminen kuin kovin kiinteät tai kunnianhimoiset päämäärät...

Oinaalle kausi merkitsee lepo- ja palautumisvaihetta ennen kuin aurinko siirtyy sen omaan aurinkomerkkiin. Nyt voi levätä ja haaveksia hyvällä omallatunnolla!

Härälle vaihe on hyvin sosiaalinen, erilaiset ystäväpiirit ja -verkostot vetävät puoleensa. Yhdessä saa enemmän aikaan, joko virtuaalisesti tai elävässä elämässä.

Kaksonen pohtii urakuvioitaan, jotka voivat olla ristiriidassa ihmissuhteiden kanssa.

Ravulla on mielessä opiskelu ja matkustelu, tai oman maailman avartaminen muuten vain.

Leijona pohtii yhteisiä talousasioita ja voi syventää ihmissuhteitaan.

Neitsyt keskittyy parisuhteeseen ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin. Nyt on mahdollista tehdä hyvästä suhteesta vieläkin parempi!

Vaaka voi parantaa elämänlaatuaan kiinnittämällä huomionsa terveyteen, erilaisiin päivittäisiin rutiineihin ja työhön.

Skorpioni luultavasti tuntee olonsa hyväksi. Itseluottamus ja itseilmaisu kukoistavat. Kausi voi olla romanttinen.

Jousimiehelle tärkeää on lepääminen, latautuminen ja voimien kerääminen. Kotona on hyvä olla vaihteeksi. Meditointi voi olla nyt hyvin hyödyllistä

Kauris nauttii kavereiden ja sisaruksien seurasta sekä uuden oppimisesta. Lähelläkin on nyt paljon kaikkea mielenkiintoista.

Vesimiehellä on mielessä raha-asiat ja elämästä nautiskelu.

Aurinko siirtyy Oinaaseen 21.3.2011

torstai 17. helmikuuta 2011

Täysikuu Leijonassa

Perjantaina aamupäivällä on täysikuu Leijonan merkin viimeisessä asteessa. Kuu näkyy kauniin täyteläisenä ainakin edellisenä ja seuraavana yönä.

Kuu on yksinään näyttävässä Leijonassa, mutta Auringolla on seuranaan sosiaalisessa Vesimiehessä Merkurius, Mars ja Neptunus. Auringolla on harvoin yhtä paljon seuralaisia täydenkuun aikaan... Merkurius ja Mars lisäävät täydenkuun sähäkkyyttä, kun tunteet ovat jo valmiiksi pinnassa. Neptunus hämmentää aktiivisempia taivaankappaleita, jolloin on vaikea selvittää mitä tehdä tai ajatella. Vaikutus kestää ainakin muutaman päivän. Tärkeät päätökset kannattaa jättää myöhemmäksi, jos mahdollista. Liian hätäisiä johtopäätöksiä mistään tilanteesta kannattaa myös välttää, sillä Neptunus stimuloi mielikuvitusta, ja uhat tai hyödyt voivat saada väärät mittasuhteet.

Kuu leijonassa haluaisi juhlia ja nautiskella, mutta planeetat vesimiehessä kritisoivat sitä. Järki ja tunteet vetävät ihmisiä eri suuntiin. Merkkien mukana syntyy jännite yhteisöllisyyden ja yhteisen hyvän sekä yksilöllisyyden ja oman edun välille. Täysikuu on usein tasapainon hakemista sekä pienten pari viikkoa sitten alkaneiden tai suurten noin puoli vuotta sitten alkaneiden projektien kulminoitumista tai kohokohta.

Erityisesti Leijonat ja Vesimiehet tasapainoilevat itse-muut -akselilla. Muut kiinteät merkit Härkä ja Skorpioni ovat ehkä käännekohdassa projektiensa kanssa.

Muille tuli- ja ilmamerkeille energia on helpoiten hyödynnettävissä.

Aurinko kohtaa Neptunuksen

Aurinko ja Neptunus muodostavat tänään yhtymän Vesimiehen lopussa. Neptunus tuo unenomaisuutta ja mielikuvitusta sinne missä se milloinkin on, ja Aurinko voimistaa sen vaikustusta entisestään. Luvassa on hieman taianomainen päivä, joka ei ole paras mahdollinen paperitöiden tai muiden rutiinien hoitoon. Tehokkuus, käytännöllisyys ja järjestelmällisyys nimittäin eivät ole tänään kovin korkeassa kurssissa. Unelmointi, luovuus ja muista välittäminen sen sijaan ovat. Auringon ja Neptunuksen liitto sykkii universaalia ihmisrakkautta.
<3

tiistai 15. helmikuuta 2011

Rakkauden ennustaminen

Eiliseen hieman vaisuun ystävänpäivään liittyen:
Olen uteliaisuuttani kaikenlaisilla astorologisilla postilistoilla. Yhdeltä tuli meiliini seuraavanlainen minulle suunnattu rakkausennustus:

"Sagittarius with Capricorn - Impatience on the part of the Sagittarius. Exasperation on Capricorn's side. Boredom and battles royal. The bedroom will be solely for sleeping. No go. Stay pals."

Aika masentavaa, sillä olen seurustellut yli kolme vuotta Kauriin kanssa. Siinä on silti hieman totuuden häivää, aurinkomerkit todella vetävät eri suuntiin. Mutta siinä ei ole otettu huomioon sitä, että Jousimies ja Kauris voivat jakaa saman nousumerkin, heillä voi olla rakkaudelle suotuisa Mars-Venus-konjuktio, ja Jousimiehellä voi olla kuu maamerkissä, jossa se saa mukavasti tukea toisen auringolta.

Kaikki varmaan tuntevat joitakin astrologisesti "epätodennäköisiä" pareja, jotka selvästi rakastavat toisiaan. Aurinkomerkit kyllä antavat vinkkejä siitä, mitä iloja tai vaikeuksia suhteessa voi kohdata, joten siihen on hyödyllistä tutustua. Pelkän aurinkomerkin perusteella ei kuitenkaan voi sanella suhteen lopputulosta. .

Kaikki Jousimiehet eivät rakastu kaikkiin Leijoniin ja Oinaisiin. Onneksi. Olisi se aikamoinen sotku pidemmän päälle....

maanantai 14. helmikuuta 2011

Ystävänpäivä

Ystävänpäivänä olisi mukava tuoda hyviä uutisia kaikille, mutta aika laimealta vaikuttaa... Rakkauden planeetta Venus liikkuu nyt Kauriissa, eli rakkaus on tällä hetkellä lähinnä käytännöllistä ja varovaista, mutta toisaalta hyvin kestävää, ehkä sitä parasta lajia. Mutta se ei suosi räjähdysmäisesti alkavia yllätysromansseja.

Kuu on tällä hetkellä Ravussa, joten pienten herkkujen napostelu kotisohvalla voi olla kaikkein mukavin tapa viettää iltaa. Tunne-elämässä turvallisuus on nyt romantiikkaa arvokkaampaa.

Yleisestikin ilmapiiri suosii ennemmin rakkautta sen laajassa merkityksessä, ihmisrakkautta ja universaalia rakkautta, kuin kahdenkeskistä suhdetta. Toisaalta romantiikkaa harvoin on liikaa, toisaalta minkä tahansa lajin rakkaus voittaa mennen tullen rakkaudettomuuden.

<3   L

Saturnus Vaa'assa jatkuu...

Jatkan Saturnuksen vaikutuksilla Vaa'assa, sillä se jatkaa kulkuaan siellä vielä pitkään. Se siirtyy seuraavaan merkkiin, Skorpioniin, vasta lokakuussa 2012.

Jäin tosissaan miettimään Saturnuksen suotuisaa vaikutusta erityisesti Neitsyiden rakkauselämään. Auringon ja Saturnuksen yhtymän lisäksi sitä selittää osittain Saturnuksen asema Neitsyiden 5. huoneen luonnollisena hallitsijana tai suojelijana. Kartan 5. huoneeseen kuuluu mm. romanttinen rakkaus ja lapset.

Saturnuksella, kuten muillakin taivaankappaleilla, on oma erityismerkityksensä jokaiselle merkille. Omassa aurinkomerkissä se painottaa Vaa'alle enemmän kotia ja uusiutumista, kun taas Neitsyelle se merkitsi rohkeaa ja romanttista kautta. Asiaa sotkee entisestään se, että jokaisen henkilökohtaisella kartalla aurinko osuu eri huoneeseen.

Silti saturnuksen ja auringon suhdetta kannattaa mielestäni pohtia, sillä varauksella tietenkin, että omalla kartalla voi olla myös ristiriitaisia tekijöitä...

Saturnuksen merkitys Vaa'assa eri aurinkomerkeille:
Oinas - saturnus painottaa nyt ihmissuhteiden merkitystä ja muiden mielipiteiden huomioon ottamista, uralla ja elämäntavoitteiden saavuttaminen riippuu kyvystä tehdä kompromisseja
Härkä - saturnus opettaa parempia ja tehokkaampia työ- ja terveysrutiineja, vinkit saattavat tulla mukavasti matkustelun tai opiskelun kautta, kannattaa pitää mieli avoimena vieraille vaikutteille!
Kaksonen - saattaa olla tiukilla lasten tai omien luovien projektiensa vuoksi, haasteita lisäävät mahdolliset erimielisyydet rahan- tai ajankäytöstä muiden kanssa
Rapu - painopiste on kotona, elämän perusasioissa ja lepäilemisessä, tärkeää saada kotielämä ja muut ihmissuhteet mieluisaan tasapainoon!
Leijona - elämässä painottuu nyt kommunikointi ja arkielämä ja toisaalta rutiinit, arjen sosiaaliset suhteet ovat opettavaisimpia
Neitsyt - raha-asioihin ja itseluottamukseen kohennusta, yhdistelemällä järjestelmällisyyttä ja luovuutta sekä harkintaa ja rohkeutta!
Vaaka - Saturnus vaikuttaa nyt suoraan egoon ja persoonallisuuteen, tekee sinusta kypsemmän ja viisaamman, koti ja juuret tarjoavat elämänviisautta muutokseen ja lepopaikan tarvittaessa
Skorpioni - alitajunnassasi on nyt suursiivouksen aika, muutosta edistää puhuminen tuttaville ja vaikka päiväkirjan pitäminen, etsi tasapaino sosiaalisuuden ja oman rauhan välille
Jousimies -suhde omaan yhteisöön ja erilaisiin vertaistukiryhmiin muuttuu, muutoksen takana voi olla taloudellinen pakko tai itseluottamuksen koheneminen
Kauris - kipuaa nyt kohti uransa huippua, pelissä koko persoonallisuus!
Vesimies - painopiste oman elämänfilosifian kehittelyssä opiskelun ja matkustelun avulla, kannattaa seurata omaa intuitiota...
Kalat - muutokset tapahtuvat jaettujen resurssien alueella, itseluottamus voi olla kovilla, mutta muutoksissa auttavat ystävät, harrastukset, ja jopa netti...

perjantai 11. helmikuuta 2011

Saturnus Vaa'assa

Saturnuksella on hieman huono maine astrologiassa. Se on tiukka, konservatiivinen ja varovainen. Se on ankara opettaja, joka merkitsee muistiin jokaisen unohduksen tai poissaolon, tai joustamaton vanhempi, joka vaatii syömään pääruoan ja vihannekset ennen jälkiruokaa... Saturnuksella onkin epäkiitollinen tehtävä pitää meistä huolta rajoittamalla elämäämme.

Kuitenkaan saturnuksen transiitti omaan aurinkomerkkiin ei välttämättä tee elämästä ankeaa. Monet ihmiset löytävät elämään uutta merkitystä saturnuksen kohdatessa oman auringon.

Saturnus vietti kaksi ja puoli vuotta neitsyessä ennen siirtymistään vaakaan. Monet tutut neitsyt-miehet löysivät elämänkumppanin kyseisen kauden aikana, vaikka olivat sinkkuja vielä sen alkaessa. Joukossa oli muutama todellinen yllätys. Tehokkaimmat menivät myös naimisiin ja ehtivät saada perheenlisäystä saman ajanjakson aikana. Saturnus kypsyttää ihmisen ottamaan vastuuta omasta elämästään. Olin yllättynyt kuinka positiivisia muutoksia Saturnus toi mukanaan. Mielenkiintoista nähdä, vaikuttaako se samalla tavalla Vaakojen elämään...

Naisilla avioitumistrendi ei ole niin selkeä saturnus-aurinko -juttu. Tuntemillani naisilla saturnuksen vierailu kuumerkissä korreloi useammin kumppanin löytymisen kanssa, ja saturnus aurinkomerkissä auttaa enemmän uralla ja edistää kyllä muuten mielekästä elämää.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Kuuluisa 13. merkki

Ystäväni pyysi kirjoittamaan viime viikkoina uutisissa olleessa 13. merkistä, Ophiuchusesta eli Käärmeenkantajasta...

Vastaava kohu ylimääräisestä merkistä ja "vääristä" horoskooppimerkeistä on noussut aiemminkin, viimeksi viitisen vuotta sitten, ja muutamia kertoja jo sitä ennen. Astronomia on aivan eri ala kuin astrologia, ja kuitenkin astronomeilla on kumma tarve kyseenalaistaa astrologian opit perehtymättä niihin kunnolla.

Kyse on kahdesta erillisestä asiasta. Horoskooppimerkkit ja tähtikuviot eivät vastaa toisiaan, koska niiden ei ole tarkoituskaan tehdä niin, vaikka molemmat ovat kautta aikojen inspiroineet ihmisiä. Samat nimet eivät tarkoita sitä, että edes antiikin aikoina niitä olisi pidetty täysin yhtäläisinä. Erään lähteen mukaan tähtikuviot nimettiin horoskooppimerkkien mukaan eikä päinvastoin. 

Horoskooppimerkit määräytyvät luonnonaikojen mukaan. Oinas alkaa aina kevätpäiväntasauksesta, Rapu kesäpäivänseisauksesta, Vaaka syyspäiväntasauksesta ja Kauris talvipäivänseisauksesta. Näitä neljää merkkiä kutsutaan laadultaan johtaviksi, koska ne aloittavat aina uuden vuodenajan. Muut merkit asettuvat niiden väliin tasaisesti 30 asteen välein. Härkä ja Kaksonen tulevat Oinaan ja Ravun väliin, Leijona ja Neitsyt Ravun ja Vaa'an väliin jne.

Tähdistöjä ja tähtikuvioita on taivaalla moninkertainen määrä tähtimerkkeihin verrattuna. Tähdistöön kuuluu tietyn alueen kaikki tähdet ja tähtikuvio koostuu niistä kirkkaimmista. Ptolemaios tunsi jo 48 tähdistöä oman aikansa välineistön avulla. Vuonna 1928 Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni standardisoi 88 tähdistöä. Olisi hienoa olla vaihteeksi Yksisarvinen, Kultakala, Kompassi tai Kaukoputki nykyisten vanhojen ja kuluneiden merkkien sijaan....

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Miksi Oinailla menee nyt lujaa?

Jupiter liikkui oinaassa viime vuonna kesäkuun alusta lähtien, palasi sitten kaloihin syyskuun alussa ja siirtyi takaisin oinaaseen pari viikkoa sitten. Astrologian opettajani kertoi, että Jupiter on planeettojen kummisetä, joka jakelee mukavia lahjoja ja haluaa, että kaikilla on hauskaa. Jupiter laajentaa kaikkea mihin se koskee sekä tarjoaa pieniä ja isoja onnenpotkuja. Oikeastaan kyse on enemmän optimismista kuin onnesta, sillä sen transiittien aikana vastukset tuntuvat pienemmiltä ja helpommin voitettavilta.

Yllättävän moni oinas-ystävistäni löysi unelmien työpaikan jo viime keväänä Jupiterin kiiruhtaessa kohti omaa aurinkomerkkiä. Joidenkin työpaikka muuttui vihdoinkin vakituiseksi. Ja ainakin yksi löysi itselleen sopivan kumppanin... Jupiterin vierailu oinaassa vaikuttaa oinaan lisäksi suorimmin muihin tulimerkkeihin, leijonaan ja jousimieheen, joille voi myös tarjoutua mukavia mahdollisuuksia.

Välillä kalat ovat tietenkin saanet nauttia Jupiterin lahjuksista, kun se on tänä talvena ja edellisenä keväänä vaikuttanut kaloissa. Muutamia mukavia perhe- ja työtapauksia tulee mieleen: vauvauutisia ja vakinaisempaa työpaikkaa...

Kun jupiter taas vaihtaa merkkiä ensi kesäkuun alussa, on härkien vuoro!

torstai 3. helmikuuta 2011

Taivaalla tapahtuu....

Aamuyöllä oli erityisen voimakas uusikuu Vesimiehessä, auringon ja kuun yhtymää täydensi mars, ja astrologian harrastajana ajattelin sen olevan hyvä hetki pistää pystyyn horoskooppi- ja astrologia-aiheinen blogi. Vesimies hallitsee mm. tietotekniikkaa ja internettiä. Samalla alkoi kiinalaisen kalenterin Jäniksen vuosi.

Uusikuu on yleensä suotuisa uusille aluille. Eri merkeillä se tehostaa erilaisia elämän osa-alueita. Vesimiehillä se on kaikkein henkilökohtaisin ja voimakkain, koska se osuu omaan merkkiin. Leijonilla se sen sijaan osuu vastakkaiselle puolelle eläinrataa, ja muut saavat heiltä huomiota. Kaloilla se vaikuttaa alitajunnan alueella ja Kauriilla raha-asioiden ja itseluottamuksen alueella. 

Jousimiehillä uusikuu osuu tällä kertaa kommunikaatiosektorille. Skorpioneilla se taas vaikuttaa kotiin ja perusturvallisuuteen. Vaaoilla voi alkaa luovuutta ja itseilmaisua vaativa projekti, tai jotakin mukavaa lapsiin liittyvää. Neitsyille se tarjoaa mahdollisuuden uudistaa työhön tai terveyteen liittyviä rutiineja.

Rapu saa mahdollisuuden jakaa kokemuksia muiden kanssa ja syventää ihmissuhteitaan. Kaksonen voi löytää uuden kipinän opiskeluun tai matkakuume nousee yllättäen. Härkä alkaa mahdollisesti kaivata uusia haasteita urallaan ja Oinas ehkä laajentaa tuttavapiiriään tapaamalla yllättäviä ihmisiä tai ihmisiä yllättävissä merkeissä.

Uusien asioiden ei välttämättä tarvitse alkaa konkreettisesti heti uudenkuun jälkeen. Ennemminkin ne alkavat itää ajatustasolla, ja varsinainen kasvu kyseisellä elämänalueella näkyy ehkä vasta kuukausien kuluttua...

Tunnustukseni

Olen kolmekymppinen yliopistossa opiskellut nainen, ja siitä huolimatta olen harrastanut astrologiaa nyt kymmenisen vuotta. Tai ehkä akateemisen korrektiuden vastapainona kaipasin henkilökohtaisempaa suhdetta ihmisyyteen. Kiinnostuin siitä, koska aluksi se auttoi minua ymmärtämään erilaisia ihmisiä paremmin. Kaikilla horoskooppimerkeillä on vahvuutensa ja heikkoutensa, omallanikin, joten se helpottaa suvaitsevaisuutta. Se ei  ole typistänyt ihmisiä kahdeksitoista eri aurinkomerkiksi, vaan eri karttojen näkeminen on auttanut arvostamaan yksilöllisyyttä enemmän.

Kiinnostustani vahvisti outojen elämänvaiheiden yhteys taivaankappaleiden liikkeisiin. Huomasin ajalliset yhtäläisyydet vasta jälkikäteen, joten en voinut suggestoida niitä tapahtumaan, kuten astrologiaan perehtymättömät usein epäilevät. Olin aluksi itsekin aika epäluuloinen. Mutta todisteita sen toimivuudesta oli paljon, joten sulattelin niitä pikkuhiljaa. 

Oikeastaan olen vieläkin välillä yllättynyt siitä, että astrologia todella toimii. Ja pidän siitä, että se vakuuttaa minut yhä uudestaan ja uudestaan. Se auttaa ymmärtämään, miksi joskus elämä junnaa paikallaan, vaikka kuinka pyristelisi eteenpäin. Ja miksi toisinaan hyvät asiat tapahtuvat yhtä aikaa, kun vähiten odottaisi, kun niiden aika on yksinkertaisesti tullut.

Jaan mielelläni ajatuksiani astrologiasta kaikkien kiinnostuneiden kanssa!

~ Liisa