Helmikuu onkin astrologisesti rauhallisempi kuukausi. Astrologinen vuosi lähestyy myös loppuaan ja on aika arvioida tapahtunutta ja suunnitella tulevaa. Helmikuun ensimmäiset viikot aurinko kulkee vesimiehen merkissä, jolloin elämää punnitaan älyllisesti. Kuun lopussa, kun aurinko liikkuu kaloissa, kyse on tunteesta ja intuitiosta. Asiat joko tuntuvat oikeilta tai sitten eivät...
Heti helmikuun alussa on pari räjähdysherkkää päivää, kun Mars muodostaa neliön Plutoon, mutta muuten kuukausi näyttää harvinaisen myönteiseltä.
Uusikuu Vesimiehessä 4.2.2019
Maanantaina 4. helmikuuta 2019 on uusikuu vesimiehen merkissä. Se merkitsee myös kiinalaista uutta vuotta, jolloin alkaa sian vuosi. Kevättalvi on monella tavalla loppujen ja uusien alkujen aikaa.
Tämä uusikuu nostaa esille meitä kiinnostavat ihmisryhmät. Kaikki tarvitsevat jonkinlaista vertaistukiryhmää, tai muiden ihmisten muodostamaa henkistä kotia. Joidenkin ihmisten kanssa on helppo jakaa yhteisiä intohimoja.
Tämä uusikuu on todella dynaaminen, sillä aurinko ja kuu ovat yhtymässä Merkuriukseen, ja lisäksi ne muodostavat sekstiilin sekä Jupiteriin että Marsiin.
Uusikuu vesimiehessä liittyy myös tulevaisuuden haaveisiin. Millaista haluat elämäsi todella olevan? Haaveiden ei tarvitse aina olla kovin realistisia, vaan välillä kannattaa haaveilla myös villisti suurista muutoksista.
Uusikuu Vesimiehessä tuo elämään uutta virtaa |
Aurinko Kaloissa
Aurinko siirtyy kalojen merkkiin tiistaina 19.2.2019. Kalat on astrologisen eläinradan viimeinen merkki, joka sisältää osia kaikkien edeltävien merkkien energioista. Siksi se on kaikkein monipuolisin merkki. Kalat ovatkin yleensä lahjakkaita monissa asioissa.
Henkisellä tasolla tämä on puhdistumisen aikaa. Jotkut kokemukset kannattaa jättää taakse, ja tehdä tilaa uusille asioille ja ihmisille omaan elämään. Nyt on hyvä aika henkiselle suursiivoukselle. Kannattaa tehdä rauha itsensä kanssa, ja myös maailman, joka ei tule koskaan valmiiksi.
Täysikuu Neitsyessä 19.2.2019
Aurinko on juuri siirtynyt kalojen merkkiin ja kuu on vastakkaisella puolella neitsyen merkin alussa. Täysikuu neitsyessä auttaa löytämään tasapainon kaaoksen ja järjestyksen välillä. Sopiva sekasotku voi ruokkia luovuutta, mutta liiallisena se vain hajottaa energioita.
Neitsyt on tehokas ja tarkka merkki, joka saa asioita tapahtumaan. Täysikuu tekee kolmion sekä Marsiin että Uranukseen, joten vauhtia riittää! Neitsyt liittyy myös terveyteen ja hyvinvointiin, joten täysikuu saattaa inspiroida liikkumaan enemmän tai vaikka syömään säännöllisesti.