lauantai 31. maaliskuuta 2012

Ihana huhtikuu!

Huhtikuu tuo helpotusta elämään meille kaikille. Elämä tuntuu taas etenevän normaalisti, kun merkurius ja mars oikaisevat ratansa. Merkurius alkaa taas etenemään 4.4. ja mars 14.4. Merkurius on perääntynyt yli kolme viikkoa ja mars kolme kuukautta, joten voimat voivat olla jo todella lopussa. Huhtikuun loppupuoliskolla tapahtumien tempo ensin normalisoituu ja sitten vähitellen kiihtyy. Odotan sitä jo innolla, vaikka välillä on mukava myös muistella menneitä. Viime päivinä olen käynyt läpi vanhoja valokuvia, joiden joukossa on todellisia aarteita.

Muiden transiittien puolesta huhtikuu näyttää myös rauhalliselta. Hyvä niin. Kiva nauttia keväästä rauhassa ilman turhia ylläreitä. Ei uutisia on hyviä uutisia?! :)

Huhtikuun tärkeimmät päivämäärät:
  • 4.4. merkurius kääntyy etenemään 
  • 6.4. täysikuu vaa'assa 
  • 14.4. mars kääntyy etenemään 
  • 19.4. aurinko siirtyy härkään 
  • 21.4. uusikuu härässä

~ L

torstai 29. maaliskuuta 2012

Kapinahenkeä

Tänään on tämän viikon haastavin päivä, kun aurinko tekee neliön plutoon. Ilmassa voi olla kapinahenkeä. Kaikenlaiset auktoriteetit voivat tuntua tänään masentavilta. Pomot, opettajat, vanhemmat tai vaikka valmentajat saattavat olla tavallista vaativampia. Tai jokin muu tylsä elämän realiteetti voi uhata hetkellisesti omia suunnitelmia. Siihen on todennäköisesti hyvä syy, joskin sen mittasuhteet ovat ehkä paisuneet liikaa. Ja toisaalta tällaisena päivänä voi tuntua turhan herkästi siltä, että jokin uhkaa omaa vapautta tai persoonallisuutta. Kannattaa varoa puolustamasta omaa mielipidettä liian kärkkäästi. Sillä voi lohduttautua, että joka tapauksessa huomenna odottaa mukavampi päivä....

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Linkkejä

Heips,
olen lisännyt sivun Linkkejä tuonne oikeassa reunassa sijaitsevaan Sivut-palkkiin. Kerään sinne astro-linkkejä, jotka ovat olleet itselleni hyödyllisiä. Astrologiaa tutkiessa ja opiskellessa olen tutustunut kymmeniin tai satoihin sivustoihin, mutta linkitän tuonne sellaisia, jotka ovat viihdyttäneet minua pisimpään. Tämän postin kommenttiosioon voitte halutessanne laittaa oman suosikkilinkkinne. :)

Päivitän pikkuhiljaa muitakin Sivuja, joten kannattaa käydä katsomassa niitä mitkä kiinnostavat.

~ L

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Vaihteeksi rauhallisempaa...

Vietin viikonlopun joogakurssilla ja paluu työpöydän ja tietokoneen ääreen ei houkuttele yhtään. Mutta onneksi tiedossa on rauhallisempi jakso. Parina viime viikkona elämään on nimittäin ilmestynyt draamaa, josta ei olisi niin väliä. Tämä viikko näyttää hengähdystauolta. Välillä tekisi mieli vain istua odottamaan, että merkurius ja mars suoristavat ratansa ja liikkuvat taas eteenpäin. Elämän rytmi palaa luonnollisemman tuntuiseksi vasta ensi kuussa. Onneksi siihen ei ole enää pitkä aika. Ihan kokonaan ei kannata tai tarvitse pysähtyä. Mutta useimmat meistä joutuvat miettimään miten menneet tapahtumat ja valinnat vaikuttavat nykyhetkeen. Nyt kannattaa tarkastella vaihtoehtoja ja säästää määrätietoinen toiminta muutaman viikon päähän. Tämä viikko antaa mahdollisuuden miettiä asioita rauhassa.

Astrokissa Shanti

~ L

torstai 22. maaliskuuta 2012

Uusikuu Oinaassa

Asiat usein seisahtuvat hetkeksi ennen uuttakuuta. Edellisen uudenkuun puhti on kulunut loppuun, ja viimeiset päivät ennen seuraavaa voivat olla tahmeita tai uneliaita. Tänään iltapäivällä on uusikuu, joka potkaisee taas uuden syklin käyntiin. Tapahtumien tahti ei kiihdy heti nollasta sataan, vaan se kiihtyy lähipäivinä omaan tahtiinsa. Yleensä uudetkuut sopivat hyvin uusien asioiden aloittamiseen, erityisesti oinaassa ne ruokkivat kaikkia itsenäisiä hankkeita, mutta tällä kertaa kannattaa ottaa rauhassa. Ilmassa on ristiriitaisia viestejä ja jotkin menneisyyden ongelmat saattavat kaivata ensin selvittämistä.


Kartalla näkyy vielä kauniisti pikkuhiljaa aukeava sininen kolmio muistona viime viikon suurkolmiosta. Uudenkuun eli auringon ja kuun yhtymän kanssa yhtymässä ovat myös uranus ja perääntyvä merkurius. Siitä muodostuu jännä jännite: toisaalta näyttää siltä, että elämään kaivataan jotain uutta ja räväkkää, toisaalta taas menneisyys vetää vielä puoleensa. Neliö plutoon haastaa muutokset vielä elämän realiteeteilla.

Oinailla uusikuu omassa aurinkomerkissä tuo esiin jonkin uuden puolen omasta persoonallisuudesta. Se voi olla yllättävä piirre tai vetoa jotain uutta ideologiaa kohtaan. Uudella puolella tai piirteellä on todennäköisesti juuret kaukana menneisyydessä.

Härkä - tämä uusikuu valmistelee sinua syntymäpäivääsi ensi kuussa. Se auttaa päästämään irti menneistä, mikäli tarpeen, ja kehittämään uusia keinoja uudistua henkisesti.

Kaksonen - uusikuu suosii ystävyyssuhteita ja harrastuksia. Kaipaat vaihtelua, mutta jossain mielessä palaat myös menneisyyteen. Uudet mahdollisuudet ovat mielenkiintoinen yhdistelmä uutta ja vanhaa.

Rapu saa jonkin uuden impulssin urallaan. Kaipaat ehkä vaihtelua tai haluat uudistaa työtäsi jollain tavalla. Levottomuutesi voi yllättää sinut itsesikin. Kyse on kuitenkin muutoksesta, jota olet kaivannut luultavasti jo pidemmän aikaa. Joten tutki vaihtoehtoja, mutta jätä varsinainen päätös myöhemmäksi.

Leijonalla uusikuu ruokkii opiskelu- ja matkusteluviettiä. Jotain yllättävää voi tapahtua kummalla tahansa alueella. Pääset ehkä jonnekin minne et aikanaan päässyt.

Neitsyt - saatat huomata uusia tarpeita, jotka liittyvät ihmissuhteisiisi. Kaipaat niissä ehkä enemmän vapautta, esimerkiksi yhteisten rahapäätösten suhteen. Toisaalta olet ehkä oudon nostalginen.

Vaaka - uusikuu tuo uuden mahdollisuuden parisuhteeseesi. Tai se voi mullistaa jonkin muun tärkeän ihmissuhteen. Ihmissuhteesi käyvät läpi muodonmuutoksen lähivuosina, ja tämä uusikuu on tärkeä välietappi. Näet yhtä aikaa tulevaisuuteen ja menneisyyteen ja voit valita tarkemmin mitä haluat. 

Skorpionin kannattaa miettiä keinoja parantaa terveyttä ja rutiineja. Jokin voi muuttua nopeasti työolosuhteissa. Jokin vanha vaiva voi palata parannettavaksi.

Jousimies - uusikuu voi tuoda uusia luovia projekteja ja muuttaa suhdetta lapsiisi. Kasvatat mielelläsi itsenäisiä pikkuolentoja, jotka saattavat yllättää sinut täysin. Tai oma luovuutesi hämmentää sinua.

Kauriilla uusikuu on ristiriidassa oman henkilökohtaisen kehityksen kanssa. Perhe-elämäsi vie sinua yhtä aikaa eteen- ja taaksepäin. Kotielämäsi kaipaa muutosta, mutta sinulla voi olla vaikeuksia sopeutua siihen niin kovasti kuin tarvitsetkin sitä.

Vesimies - ajatustesi painopiste on monella tasolla arjen kommunikaatiossa ja ihmissuhteissa. Saat uusia ideoita helposti. Rakkaussuhteissa on epäselvän kommunikaation riski. 

Kalat - uusikuu laukaisee muutoksen talousasioissasi. Sinulle aukeaa yhtä aikaa uusi mahdollisuus ansaita rahaa, tai idea miten käyttää rahojasi paremmin ja luovemmin, sekä paluu menneeseen tapahtumaan. Menneestä voi oppia, tai siitä voi olla muuta hyötyä tällä hetkellä.  

~ L

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kevätpäiväntasaus ja aurinko oinaaseen

Nyt on vihdoinkin virallisesti kevät. Aurinko on siirtynyt oinaaseen ja on kevätpäiväntasaus. Eilinen lumisade jäi toivottavasti talven viimeiseksi.

Oinas edustaa astrologiassa aktiivista, ulospäinsuuntautuvaa energiaa. Se on aloitteiden merkki. Yleensä kevät tässä vaiheessa merkitsee uusia alkuja. Nyt sen sijaan osa huomiosta kiinnittyy menneisyyteen perääntyvien planeettojen takia. Erityisesti sen takia, että oinaan hallitseva planeetta mars perääntyy. Yleensä tällaiset erilaiset virtaukset elävät rauhassa rinnakkain. Elämään tulevat uudet asiat ovat ehkä aikaisemmin toteuttamatta jääneitä haaveita tai niillä voi olla jokin muu yhteys menneisyyteen. Voi tulla tilaisuus tehdä tai kokea jotain, mikä jäi aikanaan väliin. Monet näkevät selvemmin kuin muulloin syy-yhteyksiä nykyhetken ja menneisyyden tapahtumien välillä. Alkaven kuukauden perusenergia on joka tapauksessa rohkeaa, kokeilunhaluista ja innokasta.

Jokaisella merkillä on myös negatiivinen puoli. Oinaan merkin kielteisiä muotoja ovat kärsimättömyys ja ärtyisyys, pahimmillaan aggressiivisuus. Ne voivat tarkoittaa, että eläminen on liian kurinalaista ja joustamatonta. Silloin kannattaa hellittää hieman...

~ Liisa

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Uusi viikko alkaa...

Maanantai koitti kovin lumisateisena täällä. Muuten on ollut niin keväistä, että lämminkin lumisade tuntuu takaiskulta. Onneksi se on pieni ja väliaikainen sellainen...

Tällä viikolla on keväisiä astrologisia tapahtumia taivaalla. Huomenna aurinko siirtyy oinaaseen eli on kevätpäiväntasaus. Kevät alkaa virallisesti. :) Päivät pitenevät vihdoinkin öiden ohi. Torstaina taas on uusikuu oinaassa. Uusikuu on aina loistava aika uusille aluille ja muutoksille, erityisesti aktiivisessa oinaassa. Perääntyvät merkurius ja mars haastavat nyt kuitenkin tarkastamaan suunnitelmat moneen kertaan. Torstaihin kertyy painetta myös marsin ja khironin oppositiosta 6 asteessa neitsyttä ja kaloja, joka voi tuntua varsinkin niillä, joilla on henkilökohtaisia planeettoja lähellä näitä kohtia.

Viikko näyttää myös aktiiviselta henkisesti ja sosiaalisesti. Erityisesti ystävyyssuhteet saavat uutta puhtia.

~ L

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Onni ja epäonni

Tällä menneellä viikolla oli kaikki mahdollisuudet olla onnen viikko kaikille. Kuitenkin kuulin pari tuttua kohdanneesta epäonnesta juuri tällä viikolla. Se pistää miettimään... Miksi joskus kaikki näyttää menevän pieleen, kun se hetki sitten oli ihan hyvin?

Pohjimmiltaan uskon, että vaikeatkin muutokset ovat pidemmän päälle hyväksi. Joskus tilanne on jumiutunut, kun siihen on jäänyt tottumuksesta tai mukavuudenhalusta tai muusta syystä. Silloin pitää tapahtua jotain, joka herättää huomaamaan, että tilanteelle pitää tehdä jotakin. Herätys tuntuu harvoin mukavalta. Mutta se johtaa muutokseen siinä missä onnenpotkutkin. Sitä paitsi hyvätkin elämänmuutokset voivat laukaista kriisin. Kaikenlaiset muutokset vievät aikaa...

Astrologisesti yllättäviin ja epätoivottuihin muutoksiin liittyi tällä kertaa varmasti merkuriuksen ja marsin yhtäaikainen perääntyminen. Asiat menneisyydestä kasaantuivat pisteeseen, jossa niitä ei voinut enää olla huomaamatta. Toisaalta nyt on tilaisuus korjata tilanne mahdollisimman tehokkaasti. Lisäksi tulee mieleen, että astrologian opettajani kertoi onnettomuuskartoilta löytyvän usein kolmioita. Kolmioitahan pidetään onnekkaina, mutta ne edistävät energian vapaata virtausta, ja joissain tapauksissa siis myös negatiivinen energia pääsee silloin valloilleen.

Toivottavasti useimmille viikko on kuitenkin ollut myönteinen ja kannustava!

torstai 15. maaliskuuta 2012

Kolmio jatkuu...

Suurkolmiosta on tänään tarkimmillaan marsin ja pluton kolmio. Se tuo voimaa ja aloitekykyä. Se auttaa muuntautumaan sellaiseksi kuin on tarpeen. Se auttaa missä tahansa positiivisessa elämänmuutoksessa. Kolmio on jo kärjistynyt, mutta se vaikuttaa silti edelleen. Kuun kohtaamiset osallisten planeettojen kanssa vahvistavat sen viestiä lähipäivinä. Lisäksi mars palaa aikanaan kolmioasemaan sekä pluton että jupiterin kanssa lopetettuaan perääntymisensä. Itse ajattelen tätä suurkolmiota porttina, joka on nyt auki, ja josta me kaikki voimme kävellä omaan tahtiin sisään.

~ L

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Keskellä kolmiota

Hassua, mutta tunnen oloni todella väsyneeksi keskellä näitä tapahtumia. Eilen illalla silmät alkoivat lerppua jo pian ysin jälkeen eikä auttanut kuin kömpiä todella aikaisin nukkumaan. Varmaankin jonkinlainen ylikuormitus kaikesta mitä tapahtuu...

Tänään taivaalla on todellinen transiittien ilotulitus. Suurin osa kolmion aspekteista on tänään tarkkoja. Venus ja jupiter ovat yhtymässä keskenään. Lisäksi ne tekevät yhdessä kolmion marsiin. Ja venus tekee vielä kolmion plutoon. Ilmassa on iloa ja mahdollisuuksia kasvaa ihmisenä. Muutokset vaikuttavat pitkään. Lisäksi ilmassa on ihmisten välistä vetovoimaa. Kannattaa toivoa jotakin, sillä toive voi hyvinkin toteutua. :)

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Jupiter ja pluto

Aika ristiriitaisissa tunnelmissa alkoi tämä mahtava viikko. Siihen vaikuttaa varmasti merkuriuksen eilen alkanut perääntyminen. Minulla oli jo ongelmia aikataulujen ja kännykän kanssa. Ja kuulin kaverilta huonoja uutisia. Tulossa taitaa olla varsinainen vuoristorataviikko. Tunteet käyvät nyt ylikierroksilla. Lopputuloksen pitäisi onneksi olla kaikin tavoin tyydyttävä.

Tänään suurkolmiosta vaikuttaa voimakkaimmin jupiterin ja pluton keskinäinen kolmio. Koko kolmio on myös aktiivinen useita päiviä ennen ja jälkeen tarkimpien päivien. Huomenna on suurin osa tarkoista kohtaamisista, mm venuksen ja jupiterin yhtymä sekä marsin ja jupiterin kolmio. Marsin ja pluton kolmio on tarkimmillaan torstaina.

Pluto muuttaa nyt jossain määrin jokaisen kykyä olla oman elämänsä auktoriteetti, ottaa vastuu itsestään ja muista ja huolehtia velvollisuuksistaan. Kukapa ei haluaisi hallita elämäänsa paremmin, sen sijaan että elää vanhempiensa tai esimiehen varjossa? Pluton muutokset ovat perusteellisia, syvällisiä ja pitkäkestoisia. Muutokset eivät aina ole mukavia, mutta tällä hetkellä jupiter tekee niistä helpompia. Se auttaa löytämään muutokseen tarvittavat resurssit ja nauttimaan itse prosessista.

Tsemppiä tähän ristiriitojen ja mahdollisuuksien viikkoon!
~ L

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Nyt se menee...

Se on sitten menoa taas... Merkurius perääntyy seuraavat kolme ja puoli viikkoa. Siinä ei sinänsä ole mitään kovin ihmeellistä, koska sama toistuu aina muutaman kuukauden välein. Mutta on hyvä tietää, ketä syyttää, jos netti ei toimi tai viestit eivät mene perille... :)
Merkuriuksen perääntymisjaksoista löytyy runsaasti tietoa nimikkeen "Merkurius" alta. Uutta tietoa tulee toki sitä mukaa kuin ehdin jäsennellä sitä päässä ja kirjoitella tänne. Tsemppiä kuitenkin kaikille, ja olkaa varovaisia isojen ostosten ja suurien päätösten kanssa!

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Merkurius perääntyy Oinaassa

Merkurius perääntyy pian ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella. Jakso alkaa 12.3. ja päättyy 4.4. Kääntymispäiviä kannattaa tarkkailla ja välttää tärkeiden päätösten tekemistä ainakin kyseisinä päivinä, mielellään koko jakson ajan, jos mahdollista.

Jakson ilmapiiri on mielenkiintoinen, koska ensimmäisen viikon ajan myös suurkolmio vaikuttaa voimakkaasti. Merkuriuksen perääntyminen ohjaa ajatukset menneisyyteen ja jarruttaa uusia yrityksiä, kun kolmio samaan aikaan luo pohjaa konkreettisille uudistuksille. Myös kolmioon liittyvä mars perääntyy. Onneksi universumi osaa yhdistää uudet ja vanhat elementit muutoksen hyväksi. Jokin asia menneisyydestä tekee nyt muutoksen mahdolliseksi. Joillekin se voi olla vanha ystävä. Toisille jokin idea, joka jäi aikanaan toteuttamatta, ja palaa taas mieleen. Tai se voi olla vanha taito tai unohdetulta pankkitililtä löytynyt pesämuna uuteen projektiin. Kuvio voi toteutua lukemattomilla eri tavoilla....

Toinen mielenkiintoinen "yhteensattuma" on merkuriuksen perääntymisen oinaassa ja marsin yhtäaikaisen perääntymisen neitsyessä luoma "tuplaviritys". Merkurius nimittäin hallitsee neitsyen merkkiä ja mars taas hallitsee oinaan merkkiä. Molemmat planeetat perääntyvät toistensa merkeissä, mikä lataa ilmaan erityislaatuista energiaa. Ajattelu ja toimintaenergia sekoittuvat toisiinsa perusteellisesti. Ajattelu voi johtaa hyviin nopeaan, vaistomaiseen toimintaan, ja aloitekyky on riippuvaista mielenliikkeistä. Tuplaviritys purkaantuu jossain määrin, kun merkurius siirtyy perääntyessään kaloihin 23.3.

Viimeistään huhtikuussa sitten helpottaa, kun sekä merkurius että mars palaavat taas etenemään radoillaan. Merkurius kääntyy eteenpäin 4.4. ja mars 14.4.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Suurkolmio!

Suurkolmio on tarkimmillaan ensi viikon tiistaista torstaihin eli 13.-15.3.2012

Mars on neitsyessä, jupiter ja venus härässä ja pluto kauriissa, eli kaikki osalliset ovat maamerkeissä. Kolmion perusfiilis onkin käytännöllinen ja materialistinen. Se auttaa korjaamaan ongelmia sekä saavuttamaan menestystä hyvin konkreettisella tasolla. Se ruokkii kunnianhimoa, voimistaa aistinautintoja ja tehostaa päivittäisiä rutiineja. Joskus törmää mielipiteisiin, joissa kaikkea aineellista hyvinvointia pidetään henkisen kehityksen esteenä. Todellisuudessa ne onneksi täydentävät toisiaan. Kun kaikki on hyvin aineellisella tasolla, on paljon helpompi kehittää itseään henkisesti.

Kaikki kolmioon osallistuvat planeetat tuovat siihen oman erityislaatunsa: venus ja jupiter tuovat rohkeutta ja hyvää mieltä, mars tuo tahtoa ja suorituskykyä ja pluto syvällisiä ja pitkäaikaisia muutoksia. Erityisesti jupiter ja venus varmistavat, että muutokset tapahtuvat miellyttävästi. Mars perääntyy edelleen, joten mukana on jokin elementti menneisyydestä, ehkä uusi mahdollisuus joskus käyttämättä jääneen tilalle?

Suurkolmio vaikuttaa erilaisiin alueisiin eri merkkiryhmillä:
Maamerkeillä eli härällä, neitsyellä ja kauriilla kolmio vaikuttaa suoraan omaan persoonallisuuteen ja sen ilmaisemiseen ja laajentamiseen. Se tuo lisää itsetuntemusta. Se auttaa myös saamaan enemmän iloa harrastuksista ja opiskelusta. Se auttaa hyödyntämään suoraan henkilökohtaisia vahvuuksiasi: järjestelmällisyyttä, kestävyyttä, kunnianhimoa ja tavoitteellisuutta.

Ilmamerkeillä eli kaksosella, vaa'alla ja vesimiehellä kolmion vaikutus tuntuu tunteiden kautta. Se muokkaa mielenrauhaa, turvallisuudentunnetta ja luottamusta. Se tuo syvyyttää ja tasapainoa tunne-elämään. Se auttaa myös pääsemään eroon vanhoista tunnemalleista, joista on nykyään vain haittaa.

Vesimerkeillä eli ravulla, skorpionilla ja kaloilla kolmio vaikuttaa voimakkaasti ihmissuhteisiin. Se muokkaa ja parantaa ystävyys- ja rakkaussuhteita eri tavoilla. Joku voi saada uusia ystäviä, tai vanhat ystävyydet paranevat entisestään. Joku aloittaa ehkä uuden mukavan harrastuksen, jonka parissa tapaa mukavia ihmisiä. Ja joillakin se mullistaa elämän romanttisesti....

Tulimerkeillä eli oinaalla, leijonalla ja jousimiehellä kolmio vaikuttaa suoraan työhön ja raha-asioihin. Se voi kohentaa itseluottamusta etsiä paremmin palkattuja töitä. Se auttaa miettimään mitä menestys todella tarkoittaa ja mitkä tavoitteet kannattaa laittaa etusijalle. Se auttaa myös muuttamaan työrutiineja entistä tehokkaammiksi ja tuottavammiksi. 

Kolmioiden kuten muidenkin transiittien tehtävänä on myös valmistaa meitä tulevaan. Siksi päivämääriä ei kannata tuijottaa kovin kirjaimellisesti, ja pettyä, jos mitään erityistä ei tapahdu juuri niinä päivinä. Riippuu myös syntymäkartasta, milloin näillä kuvioilla on parhaat mahdollisuudet toteutua. Tärkeintä on haaveilla rohkeasti. Tulokset seuraavat sitten aikanaan. Lottovoitot tuskin lisääntyvät suurkolmion ansioista. Sen sijaan kaikilla on mahdollisuus löytää maanläheisempiä keinoja rikastuttaa omaa elämää.

~ L

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Täysikuu Neitsyessä

Huomenna torstaina on täysikuu, joka näyttää ja tuntuu melkoisen täydeltä jo tänään. Tämä täysikuu on todella mielenkiintoinen. Se edeltää muutamalla päivällä seuraavaa merkuriuksen perääntymistä. Se näyttää miten pitkälle olemme päässeet juuri ennen kuin palaamme ainakin jollain tasolla menneisyyteen. Samalla tämä täysikuu on osallinen suurkolmiossa, joka on tarkimmillaan ensi viikolla.


Kolmio erottuu kartalla jo selvästi sinisistä viivoista muodostuvana. Kuu on yhtymässä marsiin. Se ohjaa kaikilla huomion yhdelle suurkolmion vaikutusalueelle. Kuu ja mars yhdessä ovat aika räjähdysherkkä yhdistelmä. Parhaimmillaan se antaa rohkeutta näyttää miltä oikeasti tuntuu, mutta viestistä tulee helposti liian voimakas, jopa aggressiivinen. Suosittelen siksi välttämään torstaina kaikkia vaikeita tilanteita ja ihmisiä, jos mahdollista.

Kaloilla täysikuu vaikuttaa parisuhteen alueella. Se antaa tietoa suhteen tilasta, minkä avulla voi tehdä tarvittavia korjauksia. Haasteet voivat olla melkoiset, sillä alueella on myös perääntyvä mars. Se voi enteillä yhteenottoa. Raha-asiat liittyvät luultavasti ongelmiin jotenkin. Kannattaa varata ylimääräistä kärsivällisyyttä siihen mihin ryhtyy.

Oinailla täysikuu voi paljastaa piileviä terveysongelmia. Kannattaa kuunnella kropan pikkuvihjeitä ennen kuin vaivat kroonistuvat. Altistat itsesi ehkä turhaan loppuunpalamiselle. Muista levätä tarpeeksi.

Härillä täysikuu näyttää miten ilmaiset tällä hetkellä itseäsi. Osaatko olla niin leikkisä ja luova kuin haluaisit olla? Leikkiminen voi olla aikuisellekin hauskaa ja hyödyllistä. Kummallista kyllä, mutta oma alitajuntasi näyttää blokkaavan osan luovuudestasi.

Kaksosille täysikuu paljastaa mitä kotirintamalle kuuluu... Kotisi ei näytä nyt niin rentouttavalta paikalta kuin se voisi olla. Roolit perheessä muuttuvat aina välillä, ja täysikuu näyttää tilanteen, jotta voit päättää onko se sitä mitä haluat vai ei.

Ravun kannattaa miettiä hetki päivittäisiä ihmissuhteita, eli ihmisiä joita tapaat koulussa tai työpaikalla. Jokin niissä kaipaa kohennusta. Et ehkä ilmaise aina itseäsi kovin selkeästi, tai ehkä joku auktoriteetti ei ole takanasi kuten yleensä.

Leijonalle kyse on rahasta. Näet mihin omat rahasi riittävät ja mihin eivät. Siis tällä hetkellä. Partnerin tilanne vaikuttaa luonnollisesti myös sinun käyttövaroihisi. Jokin iso matkusteluun tai opiskeluun liittyvä projekti vaatii ehkä lisää rahaa.

Neitsyt, näet itsesi tavallista selkeämmin toisten silmin. Olet avuliaampi ja huolehtivampi kuin tiedätkään. Tämä uusikuu auttaa löytämään rajasi, jos ne ovat hukassa. Olet ollut ehkä huolissaan yhteisten rahojen riittämisestä, mutta se menee ennen pitkää ohi.

Vaa'alla täysikuu vaikuttaa kartalla mielenrauhan alueella, ja paljastaa oletko tyytyväinen elämääsi kaikkein laajimmalla tasolla. Maailmassa on paljon kärsimystä, mutta jos olet viisas, pystyt olemaan onnellinen ilman että sinun tarvitsee sulkea silmiäsi siltä.

Skorpparilla täysikuu vaikuttaa kaveri- ja harrastusporukoiden kautta. Se kertoo vastaavatko ihmiset, joiden kanssa vietät aikaasi, yhä myös yksityisiä arvojasi. Se voi myös paljastaa jonkin henkilökohtaisen haaveesi, joka on ollut kypsymässä.

Jouskarilla täysikuu valaisee työhuonetta. Se näyttää miten lähellä olet tavoitteidesi saavuttamista. Se paljastaa myös esimerkiksi miten yksityiselämäsi tukee uraasi. Urasi on muutosvaiheessa ja perheen tuki on tärkeää.

Kauris saattaa haaveilla matkustelusta tai opiskelusta. Haluat henkisesti tai fyysisesti lisää liikkumavaraa, ehkä seikkailuakin. Täysikuu voi paljastaa mahdollisuuden siihen. Jokin perheasia jarruttaa tosin etenemistä vielä vähän aikaa.

Vesimiehellä täysikuu paljastaa tärkeitä asioita parisuhteesi tilasta, kuten luotatko kumppaniisi tarpeeksi. Erimielisyyksiä voi ilmetä yhteisten rahojen käytössä. Osa ongelmista johtuu tällä hetkellä heikentyneestä kommunikaatiosta.

Tämä täysikuu tosiaan näyttää sellaiselta, joka puhdistaa ilmaa, ja on siksi todella tarpeellinen. Silti kannattaa varoa pistämästä itseä tai lähimmäisiä liian tiukille torstaina, kun täysikuu on voimakkaimmillaan. Mahdolliset esiin nousevat ongelmat ehtii käsitellä myöhemminkin, rakentavammassa hengessä... Tsemppiä!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Mukava päivä

Alkukevät on hämmentävää aikaa. Aurinko paistaa ulkona houkuttelevasti. Tekee mieli pitkälle kävelylle. Mutta ulkona onkin vielä kylmä, varsinkin siellä missä aurinko ei lämmitä, ja lisäksi kadut ovat vaarallisen liukkaita. Kevät ei ole niin pitkällä kuin se ikkunan läpi näyttäisi olevan. Tämä sopii hyvin aurinko kaloissa -teemaan. Mikään ei ole sitä miltä se näyttää.

Tänään on luvassa viehättävä ja mukava päivä. Venus ja neptunus muodostavat ystävällisen kulman keskenään. Siinä yhdistyy unelmia ja hyvää tahtoa. Päivä voi olla miellyttävän sosiaalinen. Ihmiset saavat toisistaan parhaat puolensa esiin. Ihmissuhteissa voi olla enemmän hyväksyntää ja myötätuntoa kuin yleensä. Toisaalta päivä voi olla haaveellinen. Unelmat rikastuttavat elämää, ja tämän päivän haaveilla on hyvä mahdollisuus toteutua. Päivässä on myös taiteellinen puoli; tänään on hyvä päivä esimerkiksi sisustaa.

Ylihuomenna on taas täysikuu, joka kokoaa jo voimiaan....

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Ei ehkä niin rentouttava viikonloppu...

Ilmapiiri näyttää enimmäkseen hyvältä. Suuri kolmio tarkentuu pikkuhiljaa, ja mieliala nousee sen mukana. Viikonlopuksi on kuitenkin luvassa pari lyhytkestoista, mutta haastavaa aspektia...

Huomenna lauantaina aurinko ja mars ottavat yhteen. Riitoja voi syntyä mitättömistä aineksista, koska ihmiset ovat räjähdysherkkiä. Jotkut voivat sen sijaan olla epävarmoja ja varmuuden vuoksi puolustuskannalla. Jotkut vanhat torat saattavat nousta uudelleen esiin. Samoin jokin vanha mielipaha voi muistua mieleen, ja ilmassa voi olla turhaa marttyyriasennetta. Tällaisten päivien haaste on pitää omia puoliaan loukkaamatta turhaan muita, ja sama toisin päin: antaa muiden puolustaa omia rajojaan loukkaantumatta siitä itse.

Sunnuntaina vastakkain ovat venus ja saturnus. Niiden vaikutus voi tuntua (ohimenevänä) ilottomuutena. Velvollisuudet painavat, ja elämässä tuntuu olevan liian vähän aikaa sekä työhön että huvitteluun. Toisaalta vain jommankumman valitseminen ei ole mielekästä tai mahdollista. Myös ihmissuhteet saattavat tuntua hetkellisesti tukahduttavilta. Joskus ne näyttävät tuovan velvoitteita, ja elämä ilman niitä näyttää houkuttelevammalta kuin se onkaan, pidemmän päälle.

Hyvä puoli molemmissa aspekteissa on se, että ne kestävät korkeintaan päivän. Jos esiin nousevan ongelman käsittelee avoimin mielin, vaikutus voi olla paljon lyhyempikin. Yleensä tällaiset päivät nostavat esiin asioita, jotka ovat muhineet pinnan alla jonkin aikaa, ja joista on hyvä päästä eroon.

Mukavaa viikonloppua!