Kuukausi vaihtuu taas kohta. Harmi, että kalenterikuukaudet vastaavat niin huonosti esimerkiksi auringon siirtymistä merkistä toiseen... Olisi astrologisesti tosi kätevää, jos aurinko olisi vaikka Härässä koko huhtikuun. :)
HUOM! Merkurius perääntyy ylihuomisesta lähtien suuren osan huhtikuuta. Sen vaikutuksista kirjoittelin muutama päivä sitten. Huhtikuun alkuun on kasaantunut paljon muutoksia, ja sitten uusi suma taas kolmannella viikolla:
* Mars siirtyy Oinaaseen la 2.4.
* Uusikuu Oinaassa su 3.4.
* Neptunus siirtyy Kaloihin ma 4.4.
* Täysikuu Vaa'assa ma 18.4.
* Aurinko siirtyy Härkään ke 20.4.
* Venus siirtyy Oinaaseen to 21.4.
* Merkuriuksen perääntyminen päättyy la 23.4.
~ L
tiistai 29. maaliskuuta 2011
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Jupiterin ja Saturnuksen oppositio
Jupiterin ja Saturnuksen oppositio on tarkentunut jo jonkin aikaa ja ensi yönä se on huipussaan. Vaikutus jatkuu sen jälkeen vielä muutamia päiviä.
Opposition energialataus on samankaltainen kuin täydenkuun: planeetat ovat vastakkaisilla puolilla eläinrataa ja vetävät tarpeineen täysin eri suuntiin. Jossakin on keskipiste, jossa niiden energiat ovat tasapainossa, mutta sen löytäminen ei ole ihan helppoa. Siksi on ehkä helpottavaa tietää, että ensi yön jälkeen mahdolliset ristiriidat alkavat raueta.
Saturnus on nyt vaa'assa ja jupiter oinaassa. Saturnus haluaa tuoda realismia ihmissuhteisiin, rikkoa turhan ruusuisia kuvitelmia parisuhteista, mutta samalla tuoda kestävyyttä niihin, kun ne perustuvat tosiasioille kuvitelmien sijaan. Jupiter sen sijaan kaipaa nyt omaa tilaa, itsenäisyyttä, aloitekykyä ja lupaa ottaa oma elämä haltuun. Kaikki joutuvat siis jossain määrin tasapainoilemaan omien todellisten tarpeiden ja erilaisten ihmissuhteiden joskus masentavankin todellisuuden välillä.
Mutta tämän illan ja yön jälkeen pitäisi helpottaa!

lauantai 26. maaliskuuta 2011
Venus siirtyy Kaloihin
Huomisaamuna Venus vaihtaa merkkiä vesimiehestä kaloihin. Sitä ennen yöllä se kohtaa Neptunuksen vesimiehen lopussa.
Kaloissa Venus on kaikkein arvoituksellisin. Se on aistillinen ja hieman syrjäänvetäytyvä. Romanssia ei voi pakottaa, jos ylipäätään voi... Mielikuvitus voimistuu, ja eri asioissa voi nähdä kauneutta, joka normaalisti on piilossa. Alkavissa suhteissa voi olla yliluonnollisia sävyjä. Tunteet välittyvät vaivattomasti ilman sanoja. Kannattaa nauttia taiteesta ja luonnosta, kaikesta mikä irrottaa arjesta ja erilaisista velvollisuuksista. Myös meditointi voi tuottaa nyt arvaamatonta mielihyvää.
<3 L

perjantai 25. maaliskuuta 2011
Merkurius perääntyy
Merkurius perääntyy tämän kuun viimeisestä päivästä lähtien. Lyhyesti sanottuna kommunikointi, ostokset ja matkustelu ovat silloin vastatuulessa. Merkurius kääntyy taas meistä katsottuna "oikeaan" suuntaan 23.4.
En halua suurennella enkä vähätellä peräytymisjakson merkitystä. Useimmat ongelmat voi selvittää joustavuudella tai välttää tekemällä asiat rauhassa. Kauden aikana kaikenlaiset väärinkäsitykset ja aikatauluongelmat ovat mahdollisia. Kannattaa ylipäänsä välttää isoja päätöksiä ja pitkäaikaisia sopimuksia, kuten asunnon ostoa tai avioitumista tai työpaikan vaihtoa, jos mahdollista.
Mutta vanhaan työpaikkaan palaaminen tai jonkin asian tekeminen uudelleen voi olla onnekasta...
Toisaalta se on myös hyvä aika löytää kadonneita tavaroita, tavata vanhoja ystäviä ja muutenkin muistella menneitä, asioita jotka aikanaan menivät ohi liian nopeasti. Joskus voi törmätä vanhoihin tyttö- tai poikaystäviin...
Rakkauselämä voi kärsiä väärinkäsityksistä tavallista helpommin. Varsinkin seurustelun alkuvaiheessa voi olla vaikea erottaa, johtuuko esimerkiksi tapaamisten väheneminen merkuriuksen aiheuttamista muista ongelmista vai kiinnostuksen laskusta, joten suhteen tulevaisuuden suhteen ei kannata rynnätä johtopäätöksiin.
Suunnanvaihtopäivät ovat hankalimpia. Omissa kokemuksissa on ainoa matkalaukun joutuminen väärään paikkaan lentäessä tapahtui juuri merkuriuksen kääntymispäivänä, ja eräänä kesänä jouduimme siirtämään Saarenmaan matkaa parilla päivällä, kun kova tuuli esti lähdön Tallinnaan juuri kääntymispäivänä. Olen ostanut myös tarpeettomia tai huonolaatuisia tavaroita kyseisinä päivinä. Eli ei mitään vakavaa, mutta pieniä epämukavuuksia matkustellessa ja ostoksia tehdessä.
Perääntymiskausi kestää reilut kolme viikkoa kerrallaan, ja tapahtuu uudelleen muutaman kuukauden välein. Tämän vuoden kaudet:
To 31.3. - la 23.4. oinaassa
Ke 3.8. - la 27.8. neitsyen alusta leijonan puoliväliin
To 24.11. - ke 14.12 jousimiehessä
Tämän vuoden perääntymisjaksot osuvat siis lähinnä tulimerkkeihin, lukuunottamatta neitsyen paria ensimmäistä astetta. Oinaiden, leijonien ja jousimiesten kannattaa ottaa rauhallisesti kaikkien jaksojen aikana, koska ne osuvat niihin suorimpaan oman elementin kautta.
Mielenrauhaa kaikille!

tiistai 22. maaliskuuta 2011
Kuu skorpionissa
Toissapäivänä iloitsin auringon siirtymisestä aktiiviseen oinaaseen. Tänään ei kumminkaan tunnu kovin aktiiviselta, päinvastoin. Tunnelman hetkellinen vakavoituminen voi johtua siitä, että kuu on tällä hetkellä skorpionin merkissä. Se siirtyy jousimieheen huomisiltana.
Tunnelman muutos johtuu siitä, että Skorpioni haluaa paneutua asioihin syvällisesti. Ajatukset liikkuvat elämän ja kuoleman peruskysymyksissä. Mikään pinnallinen ei kelpaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyse olisi jotenkin ilottomasta merkistä. Kaikki skorpionit, joita tunnen, ovat ennemminkin erittäin sosiaalisia ihmisiä. Todellista iloa pystyy tuntemaan, kun hyväksyy tunteiden pimeätkin puolet.

maanantai 21. maaliskuuta 2011
Muutosta ilmassa
Viime yönä aurinko siirtyi Oinaaseen ja kohtaa tänään Uranuksen. Luvassa voi olla kapinahenkeä...
Uranuksen tehtävä on hajottaa vanhoja valta- tai ajatusrakennelmiä. Yhteiskunnan tasolla se voi merkitä kapinointia tai vallankumouksia. Yksilötasolla se vapauttaa tarpeettomista, aikansa eläneistä asenteista ja vaatimuksista. Aurinko yhdessä uranuksen kanssa keskittää tänään kaikkien huomion sisäisiin ja henkisiin muutoksiin. Muutostarve voi tulla esiin monella tavalla: henkisenä kärsimättömyytenä tai kyllästymisenä, ulkoisina häiriöinä, kun esimerkiksi tietotekniikka ei toimi ja työt eivät etene, tai jonkin yllätyksen muodossa. Siinä vain muutamia esimerkkejä.
Jos muutokselle on tarvetta, se löytää sopivan keinon ja tavan.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Kevät on täällä!
Huomenna on kevätpäiväntasaus, kun aurinko siirtyy oinaaseen, ja kevät alkaa vihdoinkin virallisesti! Eilen lumisadetta katsellessa sitä oli hieman vaikea uskoa... Merkin vaihto tapahtuu sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Odottelen innolla uuden jakson alkua. Talven jälkeen on aika nuutunut olo. Oinaan merkkiin liittyvä energia on vauhdikasta ja ulospäinsuuntautunutta. Se kohottaa muidenkin merkkien energiatasoa. Yleinen mieliala muuttuu optimistisemmaksi ja innostuneemmaksi. Aurinko oinaassa on monella tavalla vastakohta ajalle, jonka aurinko vietti kaloissa. Haaveilu muuttuu toimeliaisuudeksi. Ilmassa ei ole enää uneliaisuutta vaan tarmoa ja uteliaisuutta.
Muista taivaankappaleista merkurius, jupiter ja uranus ovat jo valmiiksi oinaassa. Vielä kuukausi sitten suurin osa planeetoista oli kaloissa. Mars ja venus siirtyvät oinaaseen myöhemmin keväällä auringon perässä.
Nautitaan keväästä!

perjantai 18. maaliskuuta 2011
Täysikuu Neitsyessä
Aurinko siirtyy oinaaseen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Sitä ennen lauantai-iltana on täysikuu neitsyessä...
Täysikuun aikaan tunteet ja tahto ovat taas vastakkain. Ihmiset tunnetusti käyvät ylikierroksilla, eikä se ole vain kuvittelua. Myös uniongelmat ovat yleisiä. Toisaalta informaatio- ja tunnetulva saattaa myös uuvuttaa.
Täysikuu nostaa tunteet ja asiat valoon, jotta niitä on helpompi tarkastella. Ihmiset tarpeet ja tavoitteet hakevat tasapainoa eri elämänalueilla.
Muista planeetoista lähimpänä auringon vieressä on uranus, mutta seuraavassa merkissä. Yllättäviä käänteitä on siis luvassa. Uranuksen roolista on paljon edellisissä päivityksissä.
Täysikuut ovat aina erilaisia eri tähtimerkeille:
Kaloilla ja Neitsyellä täysikuu on parisuhdeakselin eri päissä. Omat tarpeet ja tärkeän suhteen etu voivat vetää eri suuntiin. Toisaalta on mahdollista löytää entistä parempi tasapaino suhteeseen.
Kaksonen ja Jousimies tuntevat jännitettä koti-ura-akselilla. Perhe- ja työelämä tuntuvat harvoin yhtä hankalalta yhdistelmältä. Pohjimmiltaan ne kuitenkin tukevat toinen toistaan.
Härkä ja Sorpioni saavat täydenkuun valon ystävyys- ja rakkaus-sektoreilleen. Rakkaus voi paljastua ystävyydeksi tai päinvastoin.
Leijonalla ja Vesimiehellä se osuu raha-akselille, omien ansioiden ja muiden kanssa yhteisten varojen käyttö selkiytyy.
Oinas ja Vaaka voivat tasapainottaa henkistä ja fyysistä hyvinvointiaan sekä avun antamista ja sen vastaanottamista tarvittaessa.
Ravun ja Kauriin ajattelu ja keskustelu toimivat tehokkaasti, kun täysikuu valaisee kommunikaatio- ja opiskelusektoria. Myös matkustelu voi olla mielessä, mutta eikö se ole aina?
~ L
torstai 17. maaliskuuta 2011
Uranus Oinaassa III - Muuttuvat merkit
Loppuviikosta voi ilmetä kaikenlaisia yllätyksiä: lauantai-iltana on täysikuu melkein täsmälleen vastapäätä uranusta...
Tällä kertaa siitä, miten uranus vaikuttaa oinaassa muuttuvien merkkien elämään:
Kaksosella uranus vaikuttaa nyt ystävyyssuhteiden alueella. Ystäväpiirisi uudistuu, uudet kaverisi saattavat olla hyvinkin erilaisia kuin itse olet. Hankit ehkä uusia ja erikoisia harrastuksia. Muutokset voivat liittyä opiskeluun tai matkusteluun.
Neitsyt: uranus on siirtynyt jaettujen resurssien huoneeseen. Siihen liittyvät monet asiat, joista parisuhteessa on usein kiusallista puhua, esimerkiksi raha ja seksi sekä yhteiset arvot. Muutokset voivat olla äkkinäisiä, mutta niiden ei pitäisi olla epämieluisia...
Jousimiehellä muutoksen kohteena ovat lapset, luovuus ja rakkaus. Jotkut kohtaavat elämänsä rakkauden aivan yllättäen. Kaikki löytävät parempia tapoja kommunikoida läheisten kanssa ja enemmän itseluottamusta käyttää omia lahjoja omaksi ja muiden iloksi.
Kalat: uranus muuttaa raha-asioitasi. Ansiosi ja omaisuutesi saattavat käydä läpi mullistuksia. Muutokset tapahtuvat enimmäkseen alitajuisesti eivätkä pakottamalla. Raha-asioita tärkeämpiä ovat henkiset arvot, jotka muokkautuvat samalla.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Uranus Oinaassa II - Kiinteät merkit
Hieman lisää tähtitaivaan kapinallisesta: Uranus ja sen hallitsema merkki Vesimies liittyvät isoihin ihmisryhmiin ja yksilöön osana joukkoa. Jos jollakulla on vahva uranus syntymäkartalla, hän saattaa muiden mielestä olla erikoinen ihminen, mutta yrittämättä kuitenkaan nousta muiden yläpuolelle.
Uranus kyseenalaistaa ja kapinoi. Sen tuomat muutokset ovat harvoin hienovaraisia. Ne todella huomaa, mutta vasta jälkikäteen. Siksi niitä on vaikea ennustaa. Siis jopa vaikeampaa kuin yleensä edes astrologian avulla. Rakastuminen, työpaikan tai asuinpaikan vaihto saattavat tapahtua todella nopeasti, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jotain voi kuitenkin sanoa tähtimerkeittäin niistä elämänalueista, joilla uranus seuraavina vuosina jyllää...
Uranuksen vaikutus kiinteisiin merkkeihin:
Härkien kartalla uranus vaikuttaa alitajunnan alueella. Se muokkaa kuvaa itsestä osana suurempaa kokonaisuutta. Mielenrauhan etsintä voi saada uusia muotoja. Suhde uskontoon (sanan laajassa ja suvaitsevaisessa merkityksessä) voi muuttua. Härkä voi kaivata jopa uralle entistä syvällisempiä arvoja.
Leijona pyrkii eroon pitkästymisestä lukemalla, matkustelemalla ja pohtimalla elämän tarkoitusta. Kaipaat uutta ajateltavaa, ehkä jopa elämänkatsomusta. Kumppani tai joku muu läheinen voi haastaa sinut näihin puuhiin. Tai voit kohdata elämänkumppanisi kyseisillä elämänalueilla.
Skorpionilla muutosten kohteena ovat elämän tärkeät rutiinit: päivittäiset tai viikottaiset työhön, terveyteen ja liikuntaan liittyvät asiat. Se mikä sopi sinulle aiemmin ei ehkä tunnu enää hyvältä, tai aavistat, että on parempiakin vaihtoehtoja. Asuinpaikan vaihto tai muutokset perhesuhteissa saattavat vauhdittaa muutoksia.
Uranus on Vesimiehen merkin luonnollinen hallitsija. Vesimiehillä sen edellisen jakson muutokset liittyivät raha-asioihin. Nyt painopiste on siirtynyt arkielämään sanan sosiaalisessa merkityksessä. Nautit keskusteluista, kavereiden ja sisarusten seurasta. Seuraelämäsi kukoistaa ja nautit siitä!
Jatkoa tulossa...

maanantai 14. maaliskuuta 2011
Uranus Oinaassa I - Johtavat merkit
Sähköinen Uranus viettää suunnilleen 7 vuotta jokaisessa merkissä. Kaikkien merkkien kiertämiseen kuluu 84 vuotta, joten se on suhteellisen harvinainen vieras kussakin merkissä. Se vaikuttaa eri tavoilla eri tähtimerkkeihin pitkällä visiitillään Oinaassa. Ensimmäisenä johtavat merkit, joihin se vaikuttaa voimakkaimmin:
Oinaille, joiden henkilökohtaiseen merkkiin Uranus saapuu, vaikutus on kaikkein suorin. Se vaikuttaa persoonallisuuteen, löydät itsestäsi puolia, joista et aikaisemmin ollut tietoinen. Kausi voi lisätä vaihtelunkaipuuta, matkusteluhalua, kiinnostusta kaikkeen ympäristön ja maailman parantamiseen liittyvään. Muutos tapahtuu osittain sosiaalisten verkostojesi kautta. Elämä ei ehkä tunnu tyydyttävältä entisellään ja siihen pitää saada nopea muutos. Turhauttavat asiat kannattaa huomioida sitä mukaan kuin niitä ilmaantuu. Aikaa kaikille tarpeellisille muutoksille on useampi vuosi, joten niitä voi miettiä rauhassa.
Rapu kaipaa pian uutta suuntaa tai vähintään lisäsisältöä urallaan. Kyllästyminen tai turhautuminen saattaa yllättää erityisesti itsesi. Tutki rauhassa omia muutostarpeitasi ja mahdollisuuksia. Nykyiseen työhön on ehkä mahdollista saada lisää mielekkyyttä kohtuullisilla järjestelyillä. Perintöön tai veroihin liittyvät asiat mahdollisesti vauhdittavat muutoksia.
Vaa'alla Uranus vaikuttaa seuraavat seitsemän vuotta läheisiin ihmissuhteisiin. Vaikutus kohdistuu erityisesti avioliittoon tai seurusteluun, mutta ulottuu myös yhteistyö- ja liikekumppaneihin. He saattavat yllättää sinut, tai yllätät itse heidät vaihtelunhalullasi. Jotkut suhteet ovat vain ajan myötä muuttuneet liian stabiileiksi. Tulossa on hyvä aika kaikille tarpeellisille muutoksille. Tiedossa on myös iloa ja yllätyksiä lasten ja omien projektien kautta. Pidä mieli avoimena muutoksille!
Kauriilla muutosten kohteena on koti- ja perhe-elämä. Ne ovat junnanneet paikallaan jo jonkin aikaa, ja pian aika on kypsä radikaaleillekin muutoksille. Joistakin kauriista tulee yllättäen äitejä. Osa kauriista muuttaa yhtäkkiä, ehkä useammin kuin kerran. Muutosten syynä voivat olla talousasiat. Omia arvoja ja rahankäytön motiiveja tutkimalla voi jopa ennaltaehkäistä kotisektorin uhkia.
Jatkuu...

perjantai 11. maaliskuuta 2011
Uranus vaihtaa merkkiä
Uranus siirtyy oinaan tähtimerkkiin perjantain ja lauantain välisenä yönä. Siirtymän vaikutus voi jo tuntua ilmassa. Meillä jo torstai-ilta oli kaoottinen muuten rauhallisen päivän päätteeksi. Tavarat unohtuivat ja toiset katosivat, kun niitä olisi tarvinnut, ja massiivinen väärinkäsitys pisti iltasuunnitelmat hetkessä uusiksi.
Uranus on häiriköinyt viimeiset seitsemän vuotta erityisesti muuttuvien merkkien (kalat, kaksonen, neitsyt ja jousimies) elämää. Kaloilla se on muokannut suoraan persoonallisuutta ja kaksosella uraa. Neitsyellä se on ravistellut ihmissuhteita ja jousimiehillä perhe-elämää. Osa muutoksista on tietenkin ollut myönteisiä, ja muut ovat raivanneet tilaa suotuisammille olosuhteille jatkossa. Skorpioni ja Rapu ovat päässeet Uranuksesta helpoimmalla viime vuosina. Muilla se on vaikuttanut vähemmän kriittisillä alueille.
Yritän olla puolueeton eri planeettojen suhteen, mutta kärsivällisyyteni on loppu, kun uranus on moukaroinut kaikkia jousimies-planeettojani vuorotellen koti- ja perhesektoriltani käsin. Asun yhä asunnossa, jota pidin väliaikaisena ratkaisuna jo muuttaessani siihen kahdeksan vuotta sitten. Uranus tuo mukanaan äkillisiä muutoksia ja yllätyksiä, ja tällä kertaa suurin yllätys oli se, ettei mikään muuttunut. Olen vilpittömän helpottunut, kun se siirtyy vihdoin eteenpäin.
Uranus oinaassa -aika on hyvin erilainen kaikille ihmisille kuin uranus kaloissa -jakso. Uranuksen energia sopii paljon paremmin yhteen oinaan kuin kalojen merkin kanssa. Kaloissa se ravisteli ihmisten tunne-elämää, henkistä elämää ja uskonnollisia ajatusrakennelmia. Oinaassa se pääsee laukaisemaan uusia projekteja ja inspiroimaan ihmisiä. Yhtäkkiä ihmisillä on enemmän energiaa muokata elämäänsä haluamaansa suuntaan, ja paljon innovatiivisia ideoita.
Jatkoa tulossa lähipäivinä...

torstai 10. maaliskuuta 2011
Laiska iltapäivä
Iltapäivällä Venus vesimiehessä tekee sekstiilin Jupiteriin oinaassa, eli planeetat ovat tasan 60 asteen kulmassa. Molemmat ovat sosiaalisia ja mukavuudenhaluisia taivaankappaleita, joten tiedossa voi olla tavallista pidempi ja herkullisempi kahvitauko iltapäivällä, tai muuten vain hyviä juttuhetkiä tuttujen kanssa. Sosiaalisuus ja rentoutuminen ovat hyvin aliarvostettuja voimavaroja verrattuna muuhun tehokkuuteen!
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Viestinnän tempo kiihtyy
Merkurius vaihtaa merkkiä kaloista oinaaseen suunnilleen kahdeksalta tänä iltana. Se aloittaa taivaankappaleista ensimmäisenä lähiplaneettojen vuosittaisen siirtymisen oinaan merkkiin. Aurinko, mars ja venus seuraavat kukin vuorollaan perässä. Harvinaisemmista vieraista uranus siirtyy sinne muutaman päivän kuluttua.
Kun merkurius on oinaassa ajattelun, puhumisen, viestinnän ylipäänsä tempo kiihtyy. Aivot heräävät talviunilta. Päätöksenteko muuttuu helpommaksi hieman uneliaan ja tunteikkaan jakson jälkeen. Merkuriuksen alaisuuten liittyy viestinnän lisäksi pikkuasiat, joita hoidetaan lähiympäristössä, ostoksilla käynti, postin kulku, koulu jne. Siihen liittyy myös arkiset ystävyyssuhteet, joten myös sosiaalisempaa aikaa on tiedossa.
Vaikka mieli on pian energinen, jopa kärsimätön, muu toimintakyky ei ole vielä sen tasolla. Tilanne helpottuu, kun myös mars ja aurinko siirtyvät oinaaseen. Nyt korkea energiataso toimii paremmin suunnitelmien kuin niiden toteutuksen tasolla.
Merkuriuksen peräytymisjakso alkaa kuun viimeinen päivä. Silloin kaikenlaiset yllätykset ja suunnitelmien äkilliset muutokset ovat mahdollisia, joten mitään tärkeää ei kannata ajoittaa sille päivälle, mikäli se on järjestettävissä.

tiistai 8. maaliskuuta 2011
Naistenpäivän kunniaksi: Venus
Naistenpäivän kunniaksi asiaa puhtaasti naisnäkökulmasta. Kuu ja Venus kuvaavat taivaankappaleista kaikkien ihmisten naisellisia puolia ja tarpeita. Molemmat kertovat meidän tunne-elämästämme ja henkisestä hyvinvoinnista. Tällä kertaa on venuksen vuoro, hoivaavasta kuusta ehkä enemmän äitienpäivänä...
Venuksesta tulee aina ensimmäisenä mieleen rakkaus. Sen vaikutus ulottuu kaikkiin ihmissuhteisiin ja rakkaussuhteisiin, erityisesti avioliittoon. Lisäksi se kertoo ihmisen arvoista ja hänen suhteesta itseensä. Itsensä arvostamisesta myönteisessä mielessä. Ja elämän arvostamisesta ylipäänsä. Venukseen liittyy elämän pienet ja isommat nautinnot, juhlat, kauniit vaatteet ja korut. Ja astrologiassa myös raha.
Venuksen tarkoitus on tehdä elämästä mukavampaa ja esteettisempää. Siksi se suojelee taidetta, jopa kirjallisuuden klassikoita. Siihen liittyy myös diplomatia ja kompromissit, joita useimmissa ihmissuhteissa tarvitaan sopusoinnun säilyttämiseksi.
Syntymäkartalla venus kertoo millaista suhdetta ihminen kaipaa. Venus skorpionissa on aivan erilainen ihmissuhteissa kuin vaikka venus kaksosessa. Ja jos venus on huonossa asemassa syntymäkartalla, ongelmia ilmenee suhteessa arvoihin ja muihin ihmisiin. Liian vahva venus voi olla laiska ja häilyväinen. Liian heikko venus taas tekee ihmisestä epävarman sosiaalisissa tilanteissa ja vaikeuttaa rentoutumista.
Venus edustaa kahta eri aurinkomerkkiä: Vaakaa ja Härkää. Härkä kuvaa venuksen nautiskelija-puolta, herkuttelijaa, joka kaipaa nautintoa kaikille aisteille: rakastaa hyvää ruokaa ja musiikkia sekä kauniita vaatteita. Vaaka kuvastaa jatkuvaa tasapainon hakua ihmissuhteissa ja toisten huomioon ottamista.

perjantai 4. maaliskuuta 2011
Uusikuu Kaloissa
Nyt perjantaina iltayöllä on uusikuu Kaloissa.
Uuden kuun aikaan, varsinkin sitä ennen, voi tuntua energiavajetta. Ainakin itse olen silloin usein tavallista uupuneempi, mutta kyse on energian hetkellisestä tiivistymisestä yhdellä alueelle, eikä sen vähyydestä sinänsä. Yksi elämän osa-alue kaipaa silloin erityishuomiota, koska aurinko ja kuu yhtyvät siellä. Ne keskittävät tavoitteemme ja tunteemme hetkeksi yhteen.
Tämä uusikuu on väljässä yhtymässä marsiin ja merkuriukseen, mikä keskittää siihen niin ajatukset kuin toimintatarmonkin. Uudet alut saavat paljon energiaa tuekseen, mutta voivat aiheuttaa myös riitoja, varsinkin verbaalisia. Lisäksi kaloissa on tällä hetkellä uranus ja khiron. Uranus edustaa yllätyksiä ja khiron parantavaa energiaa.
Vesimerkeille uusikuu on omassa elementissä ja kaikkein onnekkain! Kalat voivat asettaa itselleen uusia henkilökohtaisia tavoitteita. Mitä vain, mikä tuntuu itsestä oikealta. Rapu haluaa luultavasti avartaa maailmaansa. Lukeminen ja matkustelu auttavat siinä. Skorpionilla alkaa luova kausi, joka voi olla myös romanttinen. Aikaa kannattaa käyttää kaikkeen, mistä nauttii eniten .
Uusikuu kaloissa sopii hyvin yhteen myös maamerkkien energioiden kanssa. Härkä voi miettiä, mitä muutoksia kaipaisi sosiaaliseen elämäänsä. Uusia harrastuksia, yhdistystoimintaa? Myös Kauris nauttii ystävien seurasta ja voi muuttaa arkielämäänsä tyydyttävämmäksi. Neitsyt saa lisää virtaa parisuhteeseen. Kumppanilta voi saada ylimääräistä huomiota, mutta hän saattaa myös esittää haastavia vaatimuksia. Diplomatia auttaa.
Oinaalle uusikuu tarjoaa hyvän tilaisuuden etsiä mielenrauhaa ja kehittää niin kärsivällisyyttä kuin myötätuntoa itseä ja muita kohtaan. Leijona voi syventää parisuhdetta ja etsiä yhteisiä arvoja. Mitä enemmän parisuhteessa on jaettavaa sen parempi. Jousimiehelle tärkeintä ovat nyt perhe ja koti, kotiin liittyvät toiminnot kuten syöminen ja nukkuminen, kaikki mikä antaa voimaa elämässä tai tuo perusturvallisuutta.
Kaksosen kannattaa arvioida uudelleen uraansa, mitä toivoo siltä ja mitä on valmis tekemään sen eteen. Vaaka voi kehitellä uusia liikunta- tai arkirutiineja. Olisiko hyvä hetki kokeilla vaikka zumbaa? Vesimiehellä on tilaisuus miettiä, miten käyttäisi parhaiten rahojaa, tai miten tienata lisää.
Kannattaa lähettää muutama toive universumille, tai itselle tulevaisuuteen!

torstai 3. maaliskuuta 2011
Uuttakuuta odotellessa....
Melkein heti maaliskuun alkuun saadaan huomenna myöhään illalla uusikuu kaloissa. Kuu tosin siirtyy jo tänään illalla kalojen merkkiin.
Vaihteeksi hieman maallisempaa käyttöä kuunvaiheille: Päivät ennen uuttakuuta ovat hyviä esimerkiksi siivoamiseen, piintynytkin lika irtoaa kuulemma helpommin kuin yleensä. Lisäksi aika on ilmeisesti hyvä hiusten värjäämiseen. Värin pitäisi kestää pidempään kuin tavallisesti. Kokeilemisesta ei ole ainakaan haittaa!
:)

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Venus siirtyy Vesimieheen
Venus on vaikuttanut viimeiset viikot status- ja uratietoisessa Kauriissa, ja siirtyi nyt aamuyöllä Vesimiehen merkkiin.
Venus on paitsi rakkauden ja kauneuden myös rahan ja omanarvontunnon planeetta. Rakkaushoroskoopeissa tarkastellaan usein Venuksen asemaa ja aspekteja.
Planeetat haluavat olla omaperäisiä ollessaan vesimiehessä, mutta turhaa huomiota herättämättä. Vesimiehen merkkiin liittyy tietotekniikka, myös netti, ja isot ihmisryhmät. Siihen liittyy aina mahdollisuus yllätyksiin keskellä arkipäivää. Rakkauden planeetalla se suosiikin ennemmin ideologista kuin fyysistä tai romanttista rakkautta.
Venus ei liity pelkästään rakkaussuhteisiin, vaan myös muihin tärkeisiin ihmissuhteisiin. Kaikki tilanteet, joissa on kahdenkeskistä vuorovaikutusta, liittyvät venukseen. Se kertoo ihmissuhdetaidoista ylipäänsä, eikä vain yksilön rakkauselämästä. Varsinkin vesimiehessä kiintymys voi suuntautua hyvin laajalle ja erilaisiin humanitäärisiin asioihin.
Vesimiehessä venus antaa rakkaudelle sähköisen sivuvivahteen. Asetelma suosii nettideittailua, tai oma kulta voi löytyä jostain harrastusporukasta, laajennetusta ystäväpiiristä tai yhdistystoiminnasta. Pariutuneidenkin kannattaa antaa vesimies-venuksen piristää suhdetta, voi kokeilla jotain uutta tai nauttia vain yhdessä arjesta...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)