sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Marraskuun Taivaanmerkit -kuukausihoroskooppi

Marraskuu on astrologisesti yksi vuoden 2019 parhaimmista kuukausista! Lokakuu oli jotenkin kulmikas, kuten sen horoskooppikin. Se heitteli sinne ja tänne... Mutta pian alkaa marraskuu, jossa elämän palaset loksahtelevat monella tapaa paikoilleen.

Marraskuu astrologisesti

Marraskuu on jatkuvaa kamppailua valosta. Se näkyy myös marraskuun hallitsevissa astrologisissa merkeissä. Skorpioni ei pelkää tutkia elämää pintaa syvemmältä. Jousimies yrittää myös aina osoittaa, että elämä jatkuu haasteista huolimatta, ja se jopa paranee jatkuvasti. Harva meistä haluaisi palata elämään sellaisena kuin se oli viisi tai kymmenen vuotta sitten, vaikka siinä olisi ollut paljon ihanaa.

Merkurius myös perääntyy marraskuun kolme ensimmäistä viikkoa. Se pakottaa kääntämään katseen sisimpään. Merkuriuksen perääntyminen tavallaan hidastaa aikaa. Osa elämästä jatkuu samanlaisena kuin ennenkin, mutta osa elää uudelleen joitakin menneisyyden tapahtumia. 

Täysikuu härässä 12.11.2019

Lokakuun lopun uusikuu oli haastava ja yllättävä. Marraskuun täysikuu korvaa kaiken. Täysikuu härässä tuo kevennystä pimenevään syksyyn. Se auttaa nauttimaan elämän pienistä iloista: hyvästä musiikista, ruoasta ja juomista. Kun aurinko on intensiivisessä skorpionissa, täysikuu härässä keventää tunnelmaa. On mahdollista nauttia elämästä yhtä aikaa monella eri tasolla, eivät erilaiset mieltymykset sulje toisiaan pois, vaan päinvastoin ne täydentävät toisiaan.

Täysikuu härässä muodostaa kolmiot Saturnukseen ja Plutoon sekä sekstiilin Neptunukseen. Maamerkkien yhteisenergia on hyvin käytännöllistä, mutta myös aistillista. Toisaalta se luo tehokkaan ilmapiirin, mutta antaa myös mahdollisuuksia nauttia elämästä kaikilla aisteilla. Neptunus tuo sen sijaan henkistä ja emotionaalista tukea. Kaikki järjestyy parhain päin ennen pitkää...

Aurinko jousimiehessä

Perjantaina 22.11.2019 aurinko siirtyy jousimieheen. Se on kasvun ja optimismin merkki. Jousimies auttaa näkemään aina uusia mahdollisuuksia ympärillä. Aurinko skorpionissa näytti mikä on tärkeää. Aurinko jousimiehessä paljastaa uusia tapoja lähestyä toiveitamme ja antaa niille myös laajempaa perspektiiviä. 

Jousimies ei ole vain onnekas, vaan iso osa sen onnesta perustuukin ennakkoluulottomuuteen ja oikean hetken valitsemiseen. Osa menestystä on myös sen käsittäminen laajassa mittakaavassa, eikä vain omien etujen ajamisen kautta. Ihmiset nauttivat jopa enemmän voidessaan auttaa muita kuin ollessaan itse autettuina. Onneksi auringon transiitti jousimiehen merkissä antaa kaikille merkeille mahdollisuuden nauttia sen parhaista puolista.

Aurinko jousimiehessä tuo uutta optimismia kaikille merkeille

Merkurius ja Neptunus kääntyvät

Merkurius on perääntynyt muutaman viikon, lokakuun lopusta alkaen. Neptunus taas on perääntynyt jo useamman kuukauden. Nyt marraskuussa molemmat kääntyvät ja lopettavat perääntymisensä lähekkäin. Merkurius alkaa edetä keskiviikkona 20.11.2019 ja Neptunus etenee 27.11.2019 alkaen.

Planeettojen symboliikka on tässä mielenkiintoista, koska Merkurius edustaa monella tapaa järkeä ja logiikkaa. Neptunus sen sijaan kuvaa tunteita ja vaistomaisia reaktioita. Tavallaan järki ja tunteet etenevät yhtä aikaa kuun lopusta alkaen, mikä auttaa kaikilla elämän alueilla. 

Neptunus on hidas ja etäinen planeetta, jonka käännöksiä ei aina seurata. Voit kuitenkin itse todeta marraskuun lopussa, huomaatko muutoksia elämässäsi tai tunteissasi kääntymispäivänä tai sen lähellä. Omat reaktiot kertovat parhaiten, miten voimakkaasti Neptunus vaikuttaa sinuun tällä hetkellä. Yleisesti se vaikuttaa voimakkaimmin aurinko- tai nousukaloihin.

Uusikuu jousimiehessä 26.11.2019

Uusikuu jousimiehessä luo tilaa uusille seikkailuille! Jousimies tekee asiat mieluiten isosti. Siksi tämä on hyvä alku uusille aluevaltauksille. Ja kannattaa haaveilla suuresti, sillä on parempi saavuttaa ainakin osa suuresta unelmasta kuin pieni kokonaan. Uusikuu jousimiehessä kannustaa asettamaan uusia ja yllättäviäkin tavoitteita.

Mitä sinä toivot ja mistä uneksit?


* * * * *

Sitten hieman ilmoitusasiaa: aloitin tämän blogin pitämisen yli kahdeksan vuotta sitten. Sen jälkeen sekä some-maailma että henkilökohtainen elämäni ovat muuttuneet paljon. Nyt on aika pistää blogi tauolle, ehkä jopa pysyvästi.

Päivitän tänne edelleen esimerkiksi tietoja astrologian kursseista sekä muuta mielestäni oleellista tietoa. Jää nähtäväksi missä muodoissa tulen tekemään astrologiaa vai löytyykö elämästä seuraavaksi jotain ihan muuta. Kaikki vaihtoehdot tuntuvat tällä hetkellä mahdollisilta...

Ihanaa loppusyksyä ja talvea kaikille merkeille!
~ Liisa

P.S. Myös joulukuu näyttää astrologisesti mahtavalta...!

perjantai 4. lokakuuta 2019

Taivaallista taustamusiikkia

Minulla on ollut pari päivää uutta taustamusiikkia. Tämä ei tavallaan kuulosta miltään, mutta rentouttaa jotenkin mukavasti. On helpompi keskittyä kirjoittamiseen tai kokkaamiseen, mihin milloinkin, kun ajatukset eivät lähde harhailemaan yhtä helposti kuin yleensä.

Ajattelen usein, että astrologia ja sen osaset, planeetat ja merkit, edustavat erilaisia energioita ja värähtelyä. Tästä tulee mieleen härkä tai Venus, sillä musiikki on yhtä aikaa jotenkin fyysistä ja tasapainottavaa. Täydellistä rentoutumis- tai taustamusiikkia!

Mukavaa viikonloppua!



Julkaisin videon fb-sivulla jo pari päivää sitten. Sain linkin videoon eräästä sähköpostikirjeestä, jossa olen tilaajana, ja haluan nyt jakaa kokemukseni, vielä linkki, jos video lakkaa toimimasta: 417 Hz Healing Music

Facebookissa kommentoin asioita blogia täydentävästä näkökulmasta, lyhyemmin mutta useammin, joten sitäkin kannattaa seurata: Taivaanmerkit - fb sivu

tiistai 1. lokakuuta 2019

Lokakuun Taivaanmerkit -kuukausihoroskooppi

Ennen ajattelin, että elämä rakentuu jokseenkin tasaisesti. Mutta oikeasti matkassa onkin kaikenlaisia käänteitä ja muutoksia. Lokakuun horoskooppi muistuttaa myös siitä astrologisesti. Ilmassa on paljon muutoksia, mutta usein kompromissien ja sopeutumisen muodossa.

Osa planeetoista tekee neliöitä vaa'asta kauriiseen. Toiset taas tekevät oppositioita skorpionista härkään. Ilmassa on myös helppoja kuvioita, mutta ne välillä peittyvät hankalien kuvioiden alle. Lokakuun jälkeen onneksi helpottaa, sillä marraskuu ja joulukuu ovat ihan erilaisia!

Planeetat vaa'assa

Mars siirtyy vaakaan 4.10.2019. Lokakuun alkaessa aurinko on ollut jo viikon vaa'an merkissä. Molemmat planeetat etsivät merkitystä nyt ihmissuhteiden ja estetiikan kautta. Ihmiset todella haluavat ymmärtää toisiaan paremmin ja löytää yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Myös juhlat ovat erityisen mukavia, kun planeettoja liikkuu vaa'assa.

Mutta mutta... Sekä aurinko että Mars muodostavat neliöitä Saturnukseen ja Plutoon kauriissa. Ne muodostavat ristiriitoja perustarpeidemme välillä. Toisaalta me kaipaamme mukavia hetkiä hauskojen ihmisten kanssa. Toisaalta työ ja muut velvollisuudet kaipaavat jatkuvaa huomiota. Eri ihmisillä ne aktivoituvat eri tavoilla, mutta pitkin kuukautta tulee hetkiä, jolloin täytyy valita erilaisten tärkeiden asioiden väliltä. 

Täysikuu oinaassa 13.10.2019

Täysikuu oinaassa aktivoi kaikki nämä ristiriidat, ja lisää siihen hieman uusiakin ongelmia. Oinaan merkki liittyy ennen kaikkea yksilöllisyyteen ja omien rajojen puolustamiseen. Kaikilla meillä se on jossakin päin karttaa. Planeetat vaa'assa korostavat ihmisten välisiä suhteita ja yhteistyötä muiden kanssa. Täysikuu oinaassa pakottaa miettimään, missä omat rajat kulkevat. Yhteistyö on periaatteessa aina hyvä asia, mutta ei kaiken oman menettämisen uhalla. 

Täysikuu muodostaa neliöt Saturnukseen ja Plutoon, jotka sotkevat mukaan vielä työn ja tavoitteet. Eli täytyy pitää huolta omista tarpeista, ottaa huomioon muut ihmiset sekä suoriutua töissä tai muiden velvollisuuksien suhteen. Joskus kaikki on vain liikaa. Ja neliöt näyttävät, mitkä muutokset helpottavat tilannetta. Onneksi täysikuu on myös kolmiossa Jupiteriin, joka antaa joitakin uusia ideoita siitä, miten tilanteesta saa parhaan mahdollisen!

Täysikuu on kokonaan oma ilmiönsä, josta voi lukea enemmän täältä: Täysikuu astrologiassa ja horoskoopissa
Lokakuun horoskoopissa painotus on vaa'assa ja skorpionissa

Planeetat skorpionissa

Merkurius siirtyy vaa'asta skorpioniin 3.10.2019 ja Venus seuraa perässä 8.10.2019. Siinä missä vaaka kuvaa ihmissuhteiden usein ulkoisia olosuhteita, skorpioni merkkinä liittyy kaikkeen mitä tapahtuu pinnan alla. Meillä ihmisillä on kaikenlaisia tarpeita, joista on vaikea puhua avoimesta, ja joita emme välillä edes itse tiedosta. Siksi skorpionin merkki liittyy myös itsetutkiskeluun. Merkurius ja Venus auttavat molemmat selvittämään mitä todella tarvitsemme. 

Sekä Venus että Merkurius muodostavat opposition Uranukseen härässä. Uranus tekee tärkeää työtä ympäristön eteen. Samalla se muuttaa esimerkiksi kulutustottumuksiamme. Minkä luulisi olevan hyvä asia. Mutta planeetat skorpionissa muodostavat opposition Uranukseen, mikä pakottaa pohtimaan omaa suhdetta muutoksiin. Mitkä muutokset ovat todella tarpeellisia ja mitkä eivät? 

Uranus siirtyi härkään jo vuonna 2018, jolloin kirjoitin kaudesta enemmän: Uranus siirtyy Härkään

Uusikuu skorpionissa

Aurinko liikkuu skorpioniin 23.10.2019. Pian seuraa myös uusikuu skorpionissa 28.10.2019. Tämä uusikuu kuten aurinko ja muut planeetat skorpionissa kuvaa sisäisiä tarpeita ja myös ihmissuhteiden vähemmän näkyviä puolia. Kaikilla on ajatuksia ja tunteita, joista emme mielellämme puhu. Kaikkein tärkeimmistä asioista voi puhua vain täysin luotettavan ihmisen kanssa. Uusikuu avaa myös uusia ovia itsemme ja tunteidemme ymmärtämiseen.

Tämä uusikuu toistaa myös Uranuksen oppositioiden teemoja. Kaikilla muutoksilla on sekä sisäinen että ulkoinen puoli. Vastakkain ovat jossain määrin myös omat fyysiset ja henkiset tarpeet. Joudumme jossain määrin aina tasapainoilemaan erilaisissa tilanteissa. 

Merkurius perääntyy skorpionissa

Kuun lopussa Merkurius vielä lähtee perääntymään. Se perääntyy kolme viikkoa skorpionissa: 31.10.-20.11.2019. Kun Merkurius perääntyy, se vie syvemmälle merkin aiheeseen kuin yleensä. Skorpioni on intensiivinen merkki, joka ei pelkää suuria tunteita. Siksi Merkuriuksen perääntyminen skorpionissa voi itse asiassa olla hyvä asia. Se voi auttaa meitä ymmärtämään ja hyväksymään tunteita, joita normaalisti välttelemme. 

Toisaalta tämä kausi voi myös voimistaa sellaisia tunteita, joita normaalisti emme mielellämme myönnä, kuten riippuvuuksia asioista tai ihmisistä, mustasukkaisuutta tai avuttomuutta. Mutta se auttaa meitä pääsemään sopuun erilaisten ristiriitaisten tunteiden kanssa. Merkurius auttaa älyllisesti ymmärtämään kaikenlaisia tilanteita.

Linkki kertoo yleisesti Merkuriuksen perääntymisestä: Merkurius perääntyy! 3 ongelmaa, 3 hyvää puolta ja muuta muistettavaa

~~~~~~~~

Miltä lokakuun horoskooppi sinusta vaikuttaa...? Luvassa on tosiaan myös pieniä ja suurempiakin iloja, mutta melko vakavien ja syvällisten teemojen välissä...

Tsemppiä syksyyn kaikille merkeille!
~ Liisa

torstai 5. syyskuuta 2019

Astrologian kurssit - paras tapa oppia astrologiaa!


Astrologia on mielenkiintoista. Siksi ainakin itse teen ja tutkin, käytän ja opetan sitä. Astrologia näyttää mielenkiintoisia yhteyksiä eri asioiden välillä. Se auttaa ymmärtämään itseä ja maailmaa paremmin. Ja astrologian kursseilla sitä oppii nopeasti!

Miksi mennä astrologian kurssille?

Itselleni tulee mieleen ainakin 3 hyvää syytä miksi kannattaa osallistua astrologian kurssille.
  1.  Kurssi auttaa luomaan hyvän kokonaiskuvan aiheestaan, on se sitten astrologian alkeet tai transiitit. Kirjoissa ja netissä on paljon tietoa, mutta ainakin itseäni juuri kurssi auttoi yhdistämään ja ymmärtämään sitä tietoa paremmin. 
  2.  Tapaat samanhenkisiä ihmisiä. Arjessa ei välttämättä ole kovin paljon tilaisuuksia keskustella astrologiasta, mutta kurssilla ei muuta tehdäkään! :)
  3.  Voit kysyä opettajalta asioita, joita et ymmärrä. Kirjoissa on valtavasti tietoa, mutta välillä on kätevää voida vaan kysyä joltakin, jos jokin asia on epäselvä.
Ja bonuksena kursseilla käsitellään aina karttoja, usein myös opiskelijoiden omia karttoja, joten saat useimmilla kursseilla ensikäden tietoa omasta kartastasi! 

Astrologian kurssit ovat tehokas tapa oppia astrologiaa

Missä astrologian kursseja pidetään?

Useimmissa aikuisopistoissa tai työväenopistoissa on astrologian kursseja. Itse opetan esimerkiksi Vantaan aikuisopistossa ja Kalliolan kansalaisopistossa Helsingissä. Kurssit ovat joko iltaisin tai viikonloppuisin, ja ne ovat opistoissa yleensä edullisia. Lisäksi on astrologien muissa puitteissa pitämiä kursseja, joista löytyy tietoa netistä.

Tässä linkit omiin syksyn 2019 kursseihin: 

Jos aikuisopistossa sinun kotiseudullasi ei ole kursseja, niitä voi toivoa ottamalla yhteyttä opistoon... 

Eri tasoiset astrokurssit

Astrologian kursseja löytyy kaiken tasoisina. Alkeiskurssit auttavat hyvin alkuun. Koska astrologian peruskäsitteissä on päällekkäisyyksiä, esimerkiksi planeetat ja merkit kuvaavat samoja energioita, mutta eri näkökulmista, alkeiskurssi auttaa näkemään niiden erot selkeämmin. 

Olen jakanut astrologian alkeet kahteen osaan, joista ensimmäisessä opetellaan merkit ja planeetat. Toisessa osassa käsitellään huoneita, aspekteja ja tietojen yhdistämistä. Nämä yhdessä kattavat kaikki astrologian peruskäsitteet, jotka muodostavat pohjan kaikille tulkintatekniikoille. Lisäksi tutkitaan yhdessä esimerkkikarttoja ja opiskelijoiden omia karttoja.

Itse kävin vuonna 2004 Sue Tompkinsin Helsingissä pitämän kurssin, ja juuri se auttoi pääsemään eteenpäin aurinkomerkkiastrologiasta!

Lisäksi on usein erikoiskursseja, jotka keskittyvät johonkin teemaan. Itse olen pitänyt viikonloppukursseja esimerkiksi transiiteista astrologiassa ja ihmissuhdeastrologiasta. Näitä kursseja ja ehkä jotain muutakin on tulossa taas ensi keväänä... 

Blogissani on oikealla sivupalkissa linkki sivulle, johon päivitän tietoja uusista astrologian kursseistani: Opi astrologiaa helposti! Astrologian kurssit

Astrologian opiskelu vie muuten nopeasti mukanaan, kun siinä pääsee alkuun...!

t: Liisa


lauantai 31. elokuuta 2019

Syyskuun Taivaanmerkit -kuukausihoroskooppi


Syyskuun horoskoopissa on vahva painotus terveydessä ja hyvinvoinnissa. Syksy alkaa todella tehokkaalla neitsyt-energialla. Elokuun lopussa oli uusikuu neitsyessä, mistä oli juttua elokuun kuukausihoroskoopissa. Syyskuussa teema jatkuu ja voimistuu entisestään. Neitsyen tehokkuus, käytännöllisyys ja maanläheisyys hallitsevat astrologisesti kuukauden ensimmäisiä viikkoja.

Syyskuun horoskooppi näyttää monipuoliselta, mutta myös ristiriitaiselta. Järkevät ja käytännölliset energiat ovat vahvoilla melkein koko kuukauden, mutta välillä myös tunteiden ja visioiden kustannuksella.

Syyskuun vahvuudet ja haasteet

Syyskuussa on omat haasteensa. Tämä ei ole mitenkään huippuhankala kuukausi, mutta tähän osuu joitakin hankalia kuvioita, jotka saattavat yllättää melko helppojen kuukausien keskellä. Jos kaipaat piristystä, niin tiedoksi, että loppuvuodesta on tulossa taas todella mukavia kuukausia!

Syyskuuhun osuu yksi vuoden neljästä voimakkaimmasta käännekohdasta, kun aurinko siirtyy neitsyestä vaakaan. Vaaka on yksi johtavista merkeistä, joka vie kohti uusia kokemuksia ja saavutuksia. Neitsyt on sen sijaan muuttuva merkki, joten se valmistaa meitä kohtaamaan muutoksia myöhemmin ja luopumaan vanhasta. Syyskuun kolme ensimmäistä viikkoa aurinko kulkee neitsyessä, ja auttaa luomaan uutta järjestystä elämään. Se auttaa syömään terveellisemmin ja liikkumaan säännöllisemmin. Neitsyt on kohtuuden ja harkinnan merkki, joten nyt on myös hyvä aika aloittaa esimerkiksi säästäminen. 

Suuren osan syyskuuta vaikuttavat tietyt astrologiset kuviot. Aurinko ja muut lähiplaneetat saavat tukea Saturnukselta ja Plutolta kauriista, mutta toisaalla on kuitenkin haasteita. Koska Venus, Merkurius ja Mars kulkevat melko lähellä aurinkoa, nämä kuviot toistuvat moneen kertaan pienin muutoksin.

Mars vs Jupiter vs Neptunus

Syyskuun mielenkiintoisin astrologinen kuvio on Marsin, Jupiterin ja Neptunuksen muodostama T-risti. Mars ja Neptunus ovat oppositiossa ja Jupiter muodostaa neliön molempiin. Kulmia siis riittää eli kärsivällisyyttä tarvitaan syyskuun aikana. Astrologiassa neliöt ja oppositiot ovat perinteisesti haastavia kulmia, luonnollisesti hieman planeetoista riippuen. Niiden kanssa joutuu usein tekemään kompromisseja.

Syyskuun kuvioissa Mars on neitsyessä, Jupiter jousimiehessä ja Neptunus kaloissa. Tarkat päivämäärät ovat: 
  •  Torstaina 12.9.2019 Mars neliö Jupiter
  •  Lauantai 14.9.2019 Mars oppositio Neptunus
  •  Lauantai 21.9.2019 Jupiter neliö Neptunus

Marsin transiitit ovat yleensä aktiivisia vain pari päivää ennen tarkkaa päivää ja pari päivää sen jälkeen. Jupiterin transiitti on aktiivinen suunnilleen viikon molempiin suuntiin. Mars tuo kuvioihin aina energiaa, puhdasta energiaa, jota on välillä vaikea käsitellä tehokkaasti. Kannattaa satsata asioihin, jotka voit tehdä yksin, sillä Marsin energia on usein liian kärsimätöntä yhteistyöhön muiden kanssa. 

Neitsyessä Mars hakee tehokkuutta ja järkeviä ratkaisuja. Sen neliö Jupiteriin on hankala (muttei mitenkään maailman hankalin aspekti), koska Jupiter jousimiehessä etsii uusia, ennen näkemättömiä vaihtoehtoja. Se ei ole kovin käytännöllistä, eikä aina edes järkevää. Silti käytännön tarpeet ja uusien mahdollisuuksien etsiminen täytyy jotenkin yhdistää, tai luopua toisesta tavoitteesta jossain määrin.

Marsin oppositio Neptunukseen ja Jupiterin neliö ovat eri tavalla haastavia. Neptunus edustaa mielenrauhaa ja tasapainoa, ja myös universaalia rakkautta. Marsin toimintatarmo haastaa pelkän olemisen, vaikka molempia tarvitaan sopivassa määrin. Jupiterin levottomuus muodostaa toisenlaisen uhkan mielenrauhalle. Välillä on hyvä vain olla, eikä etsiä aina uusia parempia vaihtoehtoja.

Itse asiassa myös aurinko, Merkurius ja Venus aktivoivat kukin vuorollaan tämän kuvion, eli tiedossa on kulmikas kuukausi. Mars on hieman näitä hitaampi ja siten astrologisesti painavampi, joten se edustaa tavallaan myös muita henkilökohtaisia planeettoja tässä kuviossa. 

Syyskuun horoskoopin haasteena on rauhan löytäminen

Syyspäiväntasaus eli aurinko vaakaan

Aurinko siirtyy tänä vuonna neitsyestä vaakaan 23.9. Aurinko vaa'assa merkitsee kaikille merkeille jonkin asteisen tasapainoilun aikaa. Nyt etsitään herkkää tasapainoa omien toiveiden ja muiden ihmisten tarpeiden ja vaatimusten välille. Tasapaino vieläpä muuttuu jatkuvasti, eli viimevuotiset tai edes viimekuiset ratkaisut eivät ole välttämättä parhaita.

Toisaalta tämä on sosiaalista aikaa, jolloin voi helposti tavata muita ihmisiä ja keskustella aiheesta kuin aiheesta. Ihmissuhteissa ja kommunikaatiossa on enemmän voimaa kuin yleensä. Tuntuu mukavalta jakaa asioita muiden kanssa. Kaikelle on aikansa, ja tämä kausi sopii loistavasti vanhojen ja uusien ihmissuhteiden virkistämiseen!

*** Seuraa Taivaanmerkkejä myös Facebookissa: Taivaanmerkit facebookissa
- sinne tulee usein lyhyempiä ajankohtaisia päivityksiä!

Ihanaa syyskuuta kaikille merkeille!
~ Liisa


P.S. Neitsyen vuosihoroskooppi on tulossa pian. Valitettavasti kaikki ei ole mennyt ihan nappiin lasten päiväkodin aloituksen ja muiden asioiden suhteen, joten olen jäljessä aikataulusta...




torstai 15. elokuuta 2019

Täysikuu astrologiassa ja horoskoopissa

Täysikuu on yksi yleisimpiä ilmiöitä astrologiassa ja horoskoopeissa. Se tuo unettomuutta, levottomuutta ja paljon muutakin... Täysikuu toistuu joka kuukausi, hieman erilaisena eri merkeissä, mutta periaatteiltaan samanlaisena.

Täysikuu astrologiassa yleisesti

Täysikuu loistaa, kun kuu ja aurinko ovat vastakkaisilla puolilla eläinrataa. Koska aurinko ja kuu ovat vastakkaisissa merkeissä, ne aktivoivat energiaa monipuolisesti. Siitä seuraa levottomuutta ja sitä kuuluisaa kuuhulluutta. Tunteet roihahtelevat helpommin kuin uudenkuun aikaan.

Aina kun aurinko on tulimerkissä (oinas, leijona, jousimies), täysikuu loistaa ilmamerkissä (vaaka, vesimies, kaksonen). Ja sama toisinpäin. Aina kun aurinko on maamerkissä, joita ovat härkä, neitsyt ja kauris, täysikuu on vesimerkissä, joita ovat skorpioni, kalat ja rapu. Sekä päinvastoin. Tuli ja ilma sekä vesi ja maa täydentävät toisiaan, ja haastavat toisensa.

Uusikuu tuo astrologiassa perinteisesti uusia alkuja, uusia mahdollisuuksia, mutta mitä tuo täysikuu? Se ei tuo loppuja uudenkuun vastakohtana. Asioiden loput kuuluvat viimeiseen kuunvaiheeseen, eli uuttakuuta edeltävälle viikolla. Täysikuu tuo sen sijaan valoa ja käännekohtia.

Täysikuu kuvaa astrologiassa täyttymystä ja kohokohtaa. Se voi tuoda esimerkiksi näkyvyyttä tai jopa jonkin palkinnon. Se näyttää missä mennään. Henkisellä tasolla se auttaa kohti tasapainoa. Täysikuu tuo mahdollisuuden yhdistää asioita, jotka näyttävät vaikeasti yhteensopivilta, kuten esimerkiksi yksityinen elämä ja työn vaatimukset, tai lepo ja toiminta jne...

Täysikuu myös paljastaa asioita. Se valaisee aina tietyn alueen elämästä. Se näyttää sen, jos asiat eivät etene kuten niiden pitäisi, tai mikä on asioiden todellinen tila. Täysikuu ei ole sinänsä hyvä tai paha, mutta se näyttää joskus myös asioita, joita emme haluaisi nähdä. Täysikuu tuo usein tilaisuuden ymmärtää elämää ja muita ihmisiä paremmin kuin ennen. Se antaa laajan kuvan elämästä.


Täysikuu on yleinen ilmiö astrologiassa

Täysikuu eri merkeissä

Täysikuu vaikuttaa luonnollisesti eri tavoilla merkistä riippuen. Pääsääntöisesti se on tuli- ja ilmamerkeissä räiskyvämpi kuin vesi- tai maamerkeissä, joissa sen vaikutus tuntuu enemmän sisäisesti. Symboliikan puolesta kaikki täysikuut ovat sosiaalisempia ja aktiivisempi kuin uudetkuut. Täydenkuun merkki muuttaa kuitenkin vaikutusta. 

Tulimerkissä täysikuu kuvaa itsenäisiä, nopeita ja oma-aloitteisia energioita. Ihmiset ympärilläsi saattavat toimia hätäisesti. Aika on kiireistä, mutta myös mukavan innostunutta. Täysikuu tulimerkissä tuo yllin kyllin inspiraatiota elämään.

Täysikuu ilmamerkissä on supersosiaalinen! Ihmiset ovat usein parhaimmillaan. Muut nauttivat seurastasi. Tällöin on myös helppo ilmaista itseään ja omia ajatuksia. Se on hyvä aika tavata muita ihmisiä.

Kun täysikuu osuu maamerkkiin, ilmassa on paljon käytännöllistä energiaa. On helppo keskittyä käsillä oleviin asioihin. Muiden ihmisten kohtaaminen toimii parhaiten, kun tehdään asioita yhdessä. Saat todennäköisesti paljon aikaiseksi.

Täysikuu vesimerkissä saa tunteet pintaan. Tämä voi olla hyvin puhdistava ja eheyttävä täysikuu. Ymmärrät muiden tunteita paremmin kuin yleensä ja muut ymmärtävät sinua. Ilmassa on parhaimmillaan paljon rakkautta ja hyväksyntää.

Vastakohdat täydentävät toisiaan täydenkuun aikaan. Kyse voi joskus olla jopa viha-rakkaus-suhteesta. Toista ei ole olemassa ilman toista, ja täysikuu auttaa parhaimmillaan näkemään miten itse täydennämme muita ja muut täydentävät meitä. 

Täysikuu syntymäkartalla

Osalla ihmisistä täysikuu on myös omalla syntymäkartalla. Yleensä täysikuu on auringon ja kuun ollessa vastakkaisissa merkeissä, mutta syntymäkartalla on mahdollista, että aurinko ja kuu ovat oppositiossa myös merkkirajojen yli. Tämä on käytännössä mahdollista vain, jos toinen on ihan merkin alussa ja toinen lopussa. 

Jos aurinko on esimerkiksi leijonan merkin loppuasteissa, kuu voi olla siihen oppositiossa paitsi vesimiehen merkin lopussa, myös kalojen ensimmäisissä asteissa. Tai auringon ollessa ihan leijonan merkin alussa, kuu voi muodostaa siihen opposition jo kauriin merkin viimeisistä asteista. Oppositioissa käytetään yleisesti 10 asteen orbia, eli planeetat muodostavat opposition 180 asteen päässä toisistaan, plus tai miinus 10 astetta.

Yleisimmin täysikuu näkyy syntymäkartallakin vastakkaisissa merkeissä. Koska aurinko ja kuu ovat kartan tärkeimmät planeetat tai taivaankappaleet, täysikuu on tärkeä osa persoonallisuutta. Henkilöllä on monipuolinen luonne. Hän näkee asiat useasta eri näkökulmasta. Täydenkuun aikaan syntyneet ihmiset ovat yleisesti sosiaalisia. Merkit vaikuttavat myös asiaan, miten sosiaalisuus ilmenee. 

Täydenkuun ja kuunpimennyksen aikaan syntyy verikuu


Superkuu, Blue Moon ja verikuu... 

Superkuu, Blue moon eli sininen kuu ja verikuu ovat kaikki täysikuita. Ne näkyvät silloin tällöin iltapäivälehtien otsikoissa. Astrologisesti niiden merkitys vaihtelee.

Blue moon kuulostaa romanttiselta, mutta se on itse asiassa ylimääräinen täysikuu. Joskus yhden kalenterikuukauden aikana on kaksi täysikuuta, jolloin jälkimmäinen on blue moon, kuten esimerkiksi tammikuussa 2018. Seuraava 'sininen kuu' on lokakuussa 2020. On toinenkin tapa määritellä blue moon: Normaalisti vuodessa on 12 täysikuuta. Joka toinen tai kolmas vuosi on 13 täysikuuta, jolloin ylimääräinen täysikuu on blue moon. Tämä jälkimmäinen määritelmä on ensimmäistä vanhempi, mutta nykyään harvinaisempi.

Näillä määritelmillä ei ole kovin paljon tekemistä astrologian kanssa. Kuun merkki ja transiitit antavat sille paljon enemmän merkitystä, ainakin astrologisesta näkökulmasta, kuin se osuuko niitä kalenterikuukauteen yksi vai kaksi.

Superkuu on täysikuu kuun ollessa radallaan lähimpänä maapalloa. Superkuun aikainen täysikuu näyttää noin 14% isommalta ja 30% prosenttia kirkkaammalta kuin täysikuu kaukaisimmassa pisteessä. Joka 14. täysikuu on superkuu, joten niitäkin on melkein vuoden välein. Superkuun vaikutus jakaa astrologien mielipiteitä. 

Itse en ole tutkinut ilmiötä tarpeeksi, jotta minulla olisi kovin vahvaa mielipidettä puolesta tai vastaan. Monet ilmiöt täydenkuun aikaan selittyvät ihan muilla astrologisilla tekijöillä kuin kuun pienellä etäisyyden muutoksella maasta. Pidän silti mahdollisena, että muuttuva etäisyys hieman vahvistaa muita hyviä tai hankalia transiitteja. Mutta etäisyys maapallosta on tosiaan vain pieni osa täydenkuun kaikista ominaisuuksista.

Ja sitten on vielä verikuu... Verikuu syntyy kuunpimennyksen aikaan, kun maapallo varjostaa täysikuuta. Kuu näyttää silloin punaruskealta, eli veren väriseltä. Astrologiassa puhutaan mieluummin eklipseistä, kun viitataan auringon- tai kuunpimennyksiin. Eklipsit ovat monille astrologeille ihan astrologian ydintä. Itse käytän niitä melkein kaikissa tulkinnoissa. Tästä blogistakin löytyy useita juttuja kuun- ja auringonpimennyksistä. 

Yleisjuttu eklipseistä kertoo niiden tärkeimmistä ominaisuuksista astrologian näkökulmasta: 

Tässä jutussa on listattu tämän ja ensi vuoden pimennysten päivämäärät ja muut tiedot:

Viimeisin eklipsi oli täydenkuun pimennys kauriissa. Linkki juttuun:

***

Miten on, menetätkö sinä joskus yöunesi täydenkuun aikaan....? 

***

maanantai 5. elokuuta 2019

Astrologian apukeinot: Lista-metodi

Aina pelkkä astrologia ei riitä. Olen aina välillä ollut tilanteessa, jossa olen tuijotellut tähtiä ja taulukoita ja pyöritellyt transiitteja mielessäni, mutta silti polkenut paikallaan elämässäni. Ajattelin esitellä erään apukeinon, johon turvaudun aina välillä, kun en pääse eteenpäin pelkän astrologian avulla.

Lista elämänmuutoksen apuna

Olen käyttänyt muutamassa tilanteessa apuna Listan kirjoittamista, kun jokin asia, mitä olen etsinyt ja kaivannut, ei vain ole tullut elämääni. Listan kirjoittamisessa on jotakin selkeyttävää. Hassua, mutta asiat tapahtuvat nopeammin, kun tietää tarpeeksi selkeästi mitä itse haluaa, sen sijaan että pitäisi oven auki kaikille vaihtoehdoille. 

Pian yliopistosta valmistumisen jälkeen esimerkiksi etsin töitä. Pidin mieleni avoimena kaikille mahdollisuuksille ja hain erilaisia töitä maan ja taivaan väliltä. Se ei toiminut. En päässyt edes haastatteluihin. Jossain vaiheessa tein listan, johon kirjoitin tarkemmin millaista työtä etsin, kuinka paljon haluan työskennellä ja monia muita asioita. Muutaman kuukauden kuluttua alkoi tapahtua... 

Olen käyttänyt Listan kirjoittamista onnistuneesti kumppanin löytämiseen (jep, nykyinen mies ja ensimmäinen kirjoittamani Lista) ja kauniin kodin löytämiseen. Koti ei valitettavasti ollut pysyvä ratkaisu, mutta seuraava koti on jo uudella listalla.

Tämä ei ole mikään pikametodi. Asioilla voi silti kestää. Mutta uskon, että olin paljon tyytyväisempi lopputulokseen ja prosessi oli minulle helpompi kuin se olisi ollut ilman Listaa. Ja joskus lista täytyy jopa unohtaa, jotta alitajuntamme voi tehdä työnsä rauhassa... 

Uusikuu ja uusi energia

Lista ei ole itse keksimäni asia. Itse asiassa luin siitä eräästä amerikkalaisesta astrologisesta blogista vuosia ennen oman blogin perustamista. Astrologisesti listan kirjoittaminen sopii hyvin uudenkuun aikaan, tai uudenkuun jälkeisiin päiviin, koska uusikuu sisältää kasvuenergiaa. Listan voi kuitenkin kirjoittaa mihin aikaan tahansa, jos et malta odottaa uuttakuuta… Toisaalta jos haluat hieman hifistellä astrologisesti, voit ajoittaa listan kirjoittamisen vieläpä sopivan uudenkuun aikaan. Esimerkiksi uusikuu oman aurinkomerkin vastamerkissä liittyy tärkeisiin ihmissuhteisiin.

Mutta Listan tekemisestä ei kannata tehdä liian hankalaa. Kirjoita sitä milloin vain huvittaa, jos sopiva uusikuu ei ole juuri käsillä.

Tämä on siis oma versioni ja sen nimi on tylsästi Lista-metodi. Koska se on lista. Se on yksinkertaisesti lista. Mutta se auttaa ymmärtämään paremmin, mikä tällä hetkellä on tärkeää itselle. (Ja pistän paremman nimen heti harkintaan...)

Ensimmäinen Listani

Siitä täytyy olla noin 13 vuotta, kun kirjoitin ensimmäisen Listani. Olin tutkinut astrologiaa jo monta vuotta, mutta se ei anna suoria vastauksia kaikkiin ongelmiin. Sitten luin viittauksen onnistuneeseen listan kirjoittamiseen, ja päätin kokeilla. En muista oliko edes uusikuu vai ei. Olin sinkku ja toivoin tapaavani jonkun. Mutta asuin myös poikani ja kissan kanssa, ja miehen täytyisi ehdottomasti tulla hyvin toimeen molempien kanssa. Ja paljon muutakin. Täydensin listaa useita iltoja, varmaan viikkojen ajan. Sitten se jäi päiväkirjan väliin, ja päiväkirjan vaihtuessa uuteen se jäi vanhan väliin. Ja unohtui sinne. 

Löysin listan uudelleen suunnilleen vuoden kuluttua, muutamia viikkoja sen jälkeen, kun olin tavannut nykyisen mieheni. Olin hieman ällistynyt, kun pitkästä listasta noin 80% sopi täydellisesti mieheen. Ja parin kuukauden kuluttua, kun olimme tutustuneet paremmin, listan kohdista noin 90% osui nappiin. Sen jälkeen olen onnistuneesti löytänyt sekä töitä että uuden kodin listan avulla.

Lista ei siis ole välttämättä täydellinen. Eikä se tuo pikaratkaisua isoihin elämänkysymyksiin. Mutta se selvästi käynnistää jonkin prosessin alitajunnassa, joka auttaa ja selkeyttää elämänmuutoksia.

Vinkkejä listan kirjoittamiseen

  • Voit kirjoittaa listan mistä tahansa valitsemastasi aiheesta tai elämästä yleisesti 
  • Valitse rauhallinen hetki. Tee olosi mukavaksi. 
  • Valitse sellainen hetki, jolloin et ole äärimmäisen stressaantunut siitä asiasta, josta teet Listan, vaan pystyt olemaan avoin positiivisille vaihtoehdoille
  • Kirjoita listaan vain asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä. Muiden odotukset kuuluvat heidän omille listoilleen. 
  • Voit täydentää listaa myöhemmin, jos haluat. Voit palata siihen niin monta kertaa kuin haluat. Siitä ei tarvitse saada heti täydellistä.
  • Ainoa sääntö oikeastaan on välttää 'ei' -sanaa ja muita negatiivisia ilmauksia. Muuten voit kirjoittaa listan miten tahansa ja mistä tahansa haluamastasi aiheesta. 
  • Kun lista on valmis, voit unohtaa sen kokonaan, tai lukea sen läpi silloin tällöin, ihan kumpi tuntuu sinusta mukavammalta. 

Miten negatiivinen muutetaan positiiviseksi?

Tämä on välillä Listan kirjoittamisen haastavin vaihe. Jos on jostakin aiheesta negatiivisia kokemuksia, kuten meillä kaikilla on, tuntuu aluksi hankalalta muotoilla omat toiveet positiivisesti. Ehkä exä joi liikaa, joten et halua juoppoa... Mutta nyt täytyy miettiä tarkkaan, miten ilmaiset toiveesi myönteisesti. Haluatko raivoraittiin kumppanin, vai jonkun, joka osaa juhlia kohtuullisesti... Tai etsit uutta kotia, joka ei ole enää ihan juna-aseman vieressä. Mikä on sopiva etäisyys? 5, 10 vai 15 minuutin kävelymatka?

Jos tämä vaihe tuntuu vaikealta, kirjoita ensin suosiolla negatiivinen lista. Kirjoita ylös kaikki ne asiat, mitä et halua. Sitten vain rauhassa käännät ne myönteisiksi ominaisuuksiksi. Ja kirjoitat lopullisen listan myönteisillä ilmauksilla.

Tähän vaiheeseen kannattaa käyttää tarpeeksi aikaa. Myönteisten ilmaisujen täytyy tuntua sinusta luontevilta. Niiden ei tarvitse olla yltiöpäisen positiivisia, mutta niiden pitää tuntua hyvältä.

Astrologiakin tarvitsee välillä erilaisia apukeinoja

Aarrekartta, Vision board ja muut listan kaverit

Tässä on sama idea kuin joitakin vuosia sitten Suomessakin pyörineissä aarrekartoissa, eli kartoitetaan mitä halutaan. Aarrekarttaan yleensä etsittiin sopivia kuvia vaikka lehdistä. Myös Vision board ja Mind map ovat saman idean eri muotoja. Visuaalisille ihmisille sopii varmasti hyvin kuvien etsiminen ja liimaaminen toivetauluksi. Oikein taiteellinen voi vaikka piirtää mitä haluaa. Kirjoittaminen toimii hyvin minulle. Pääsen sillä tavalla lähimmäksi ajatuksiani ja tunteitani, mikä tässä on tarkoituksena. Mutta jos et tykkää kirjoittaa, jokin muu metodi ajaa hyvin saman asian. Pääasia, että se tuntuu sinusta luontevalta ja auttaa ymmärtämään paremmin mitä haluat.

Uskon, että tärkeintä on selvittää itsellesi, mitä tällä hetkellä todella haluat ja uskaltaa unelmoida.

Oletko sinä jo kokeillut jotakin näistä menetelmistä?

Toinen tärkeä apukeinoni on meditaatio, josta olen kirjoittanut jutun jo ihan blogini alkuaikoina: Meditaatio - pikaopas

Meditaatiosta minulla on suunnitteilla jo uusi, kattavampi juttu...

Mukavia hetkiä Listojen parissa, jos metodi tuntuu sinusta kiinnostavalta!
~ Liisa


tiistai 30. heinäkuuta 2019

Elokuun Taivaanmerkit -kuukausihoroskooppi

Elokuu näyttää astrologisesti paljon rauhallisemmalta kuin heinäkuu. Siksi elokuun horoskooppiakin on mukava kirjoittaa. Planeetat ovat kyllä aktiivisia, mutta ne muodostavat paljon harmonisia kuvioita, jotka vievät elämää luonnollisesti ja mukavasti eteenpäin.

Elokuu alkaa mielenkiintoisilla astrologisilla kuvioilla. Elokuun ensimmäisenä päivänä on uusikuu leijonassa ja samalla Merkurius lopettaa perääntymisensä. Uusikuu leijonassa tuo uusia tilaisuuksia itsensä toteuttamiseen. Kaikilla meillä on jotakin, mistä vain nautimme, ja tämä uusikuu auttaa löytämään enemmän aikaa erilaisille ihanille asioille. Tämä on hauska uusikuu, ja siksi myös hyödyllinen. Aikuiset käyttävät liian vähän aikaa leikkimiseen, vaikka se tuo lisää energiaa.

Merkuriuksen perääntymisen loppuminen on monille helpotus. Minulle ainakin. Tämä perääntyminen toi mukanaan harvinaisen paljon haasteita perheelleni. Onneksi perääntyminen loppuu heti elokuun ensimmäisenä päivänä. Se on perinteisesti hankala päivä. Mutta energiat lähtevät taas nopeasti liikkeelle kääntymispäivän jälkeen. Kaikki mahdolliset ongelmat eivät ratkea välittömästi, mutta huomaat, miten asiat hoituvat päivä päivältä sujuvammin.

Täysikuu loistaa vesimiehessä torstaina 15.8. Leijona-kausi ruokkii elämäniloa. Täysikuu vastamerkissä auttaa näkemään, miten omat kyvyt ja taidot sopivat suurempaan kuvioon. Vesimies hallitsee aatteita, harrastuksia ja kaveriporukoita. Se liittyy tilanteisiin, joissa erilaiset ihmiset kohtaavat. Siksi tämä on todella sosiaalinen täysikuu. Se näyttää miten ihmiset ovat yhdessä enemmän kuin yksin.

Aurinko neitsyessä luo uutta järjestystä elämään!


Aurinko siirtyy leijonasta neitsyeen 23.8. Tämä on elokuun vedenjakaja. Ensimmäiset viikot sujuvat vielä kesäisissä tunnelmissa, vaikka lomat olisivat jo ohi. Mutta aurinko neitsyessä auttaa siirtymään arkeen. Se auttaa kokoamaan ajatukset ja kohtaamaan syksyn velvollisuudet. Myöhemmin syksyllä on taas sosiaalisempia kausia, mutta tässä on tilaisuus järjestellä elämää. Aurinko neitsyessä auttaa organisoitumaan entistä paremmin, ja myös hävittämään elämästä toimimattomia asioita. Se kannustaa myös kuntoilemaan ja ulkoilemaan ja syömään terveellisemmin. Nyt vähän hengästyttää, kun ajattelen sitä, mutta aikanaan kaikki tuntuvat sitten hyviltä ideoilta! :)

Auringon lisäksi neitsyessä on vilskettä loppukuusta: Mars siirtyy neitsyeen 18.8., Venus neitsyeen 21.8. ja Merkurius neitsyeen 29.8. Kaikki nämä planeetat auttavat meitä elämään terveellisemmin ja tehokkaammin, ja myös nauttimaan siitä!

Uusikuu neitsyessä 30.8. vahvistaa trendiä entisestään! On muuten harvinaista, että yhden kuukauden aikana on kaksi uuttakuuta, mutta aina välillä käy näin. Uusikuu luo aina uusia tilaisuuksia. Nyt ne liittyvät samaan teemaan kuin auringon vierailu neitsyessä. Voit auttaa uuttakuuta miettimällä, mikä voisi toimia paremmin elämässäsi, ja mihin olet tyytyväinen tai tyytymätön. Uusi auttaa tuomalla ratkaisuja ongelmiin. Tämä uusikuu erityisesti, sillä se on hyvin ratkaisukeskeisessä merkissä. Se auttaa myös terveyteen ja jaksamiseen liittyvissä asioissa. Niistähän arjen sujuminen on usein kiinni.

Lisäksi elokuussa on monia pienempiä suotuisia astrologisia kuvioita... miltä elokuun horoskooppi sinusta vaikuttaa? Itse en malta odottaa...

Ja nyt voimme nauttia elokuun ensimmäiset viikot rauhassa kesästä, kun tiedämme, että elämä palaa melkein kuin itsestään arkeen kuun lopussa.

Ihanaa elokuuta kaikille aurinkomerkeille!
~ Liisa

***

Leijonille on myynnissä oma vuosihoroskooppi, joka auttaa luovimaan erilaisissa tilanteissa vuoden mittaan. Enemmän tietoa Aurinkomerkkien vuosihoroskoopista Leijonille löytyy linkistä: Leijonien vuosihoroskooppi ajalle 1.8.2019 - 31.7.2020

Myös Ravuille on jo ilmestynyt oma vuosihoroskooppi: Rapujen vuosihoroskooppi ajalle 1.7.2019 - 30.6.2020

Vuosihoroskoopit löytyvät myös sivupalkista oikealta!

Leijonan vuosihoroskooppi auttaa luovimaan erilaisissa tilanteissa vuoden mittaan

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Leijonien vuosihoroskooppi ajalle 1.8.2019 - 31.7.2020

* Leijonien synttärikausi on jo alkanut! *

Tulevan kuukauden ja siitä alkavan vuoden aikana on paljon uusia mahdollisuuksia kaikille leijonille. Tavallaan leijonalla on astrologinen välikausi, tai jopa hengähdystauko, koska monet pitkävaikutteiset transiitit osuvat vähemmän näkyville osille karttaa. Silti pinnan alla on paljon muutospaineita. Tarpeelliset muutokset voivat tuntua hämmentäviltä, koska ne tapahtuvat pitkälti toimintatavoiltaan vieraissa elementeissä ja merkeissä.

Kaikki planeetat eivät ole edes leijonan puolella, vaan kitkaa tulee esimerkiksi Saturnuksen siirtyessä leijonan vastamerkkiin maaliskuussa 2020. Edellisestä vastaavasta Saturnus-transiitista on lähes 30 vuotta aikaa, joten useimmille meistä sen vaikutus on ihan uusi.

Leijonan aurinkomerkin vuosihoroskoopissa on kaksi osaa. Ensimmäisessä osassa käsitellään hitaiden ja pitkävaikutteisten planeettojen vaikutusta leijonaan tulevan vuoden aikana. Ne luovat verkkaisia muutospaineita, mitkä kuitenkin ovat taustalla koko ajan. Ensimmäisessä osassa käsitellään myös eklipsien eli pimennysten vaikutusta ja perääntyviä lähiplaneettoja. Ne vaikuttavat eri alueisiin eri aurinkomerkeillä.

Toisessa osassa on kuukausi kuukaudelta, leijonan tapauksessa elokuusta 2019 heinäkuuhun 2020, tärkeimmät aspektit ja merkinvaihdot. Kaikki on kirjoitettu aurinkoleijonan näkökulmasta, koska eri aurinkomerkeillä planeetat aktivoivat aina erilaisia kartan alueita. Tämä vuosihoroskooppi kattaa kaikki leijonien tulevan vuoden tärkeimmät transiitit.

Leijonan kuukausikohtaisissa horoskoopeissa on myös eritelty helpot ja hankalat päivät, sekä villit päivät, joiden energia on erityisen arvaamatonta. Saat koko vuoden kuukausihoroskoopit etukäteen luettavaksi!

Varoitus! Vuosihoroskooppi on pitkä, varsinkin sen kuukausikohtainen osio. Sitä ei ole suunniteltu luettavaksi yhdeltä istumalta, vaan vähitellen vuoden mittaan. Voit toki katsoa etukäteen, millaisia kuvioita on jollekin kuukaudelle, johon on tulossa tärkeä tapahtuma, vaikka matka, mutta tietoa on todella paljon, ainakin yhdellä lukukerralla sulateltavaksi!

Leijonien vuosihoroskooppi kattaa ajan elokuu 2019 - heinäkuu 2020


-----

Vuosihoroskoopin ostaminen

Vuosihoroskoopin pituus on yli 30 liuskaa tekstiä ja sen hinta on 24 euroa. Maksu joko MobilePaylla, mikä on nopein vaihtoehto, tai tilisiirrolla. Viestikenttään Vuosihoroskooppi + merkki (rapu, leijona jne). Saat Aurinkomerkin vuositulkinnan sähköpostitse pdf-tiedostona, joten tarvitsen sähköpostiosoitteesi. En ole vielä löytänyt sopivaa verkkokauppa-alustaa, joten hoidan aluksi myynnin vanhanaikaisesti itse. Voit ottaa yhteyttä sähköpostitse liisa.elonheimo@gmail.com tai tekstiviestillä numeroon 0405815939.

Löydät tiedot Aurinkomerkkien vuosihoroskoopeista myös sivupalkista oikealta, koska blogijutut hukkuvat muiden päivitysten alle: AURINKOMERKKIEN VUOSIHOROSKOOPIT


----



Yritän saada uusien vuosihoroskooppien julkaisun aina kyseisen aurinkomerkin ensimmäisiin mahdollisiin syntymäpäiviin, mutta tässä alussa on vielä pientä säätöä erilaisten asioiden kanssa.

Tavoitteena on saada neitsyen vuosihoroskooppi valmiiksi viimeistään 23.8. mennessä! 

Vuosihoroskoopit on kirjoitettu käytännön syistä kokonaisiin kuukausiin, joten esimerkiksi neitsyen vuosihoroskooppi alkaa 1.9.2019.

***

Ihanaa uutta aurinkovuotta kaikille leijonille!
~ Liisa

***

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Rapujen vuosihoroskooppi ajalle 1.7.2019 - 30.6.2020

Olen alkanut kirjoittaa pitkiä vuosihoroskooppeja eri aurinkomerkeille. Ensimmäisenä vuorossa oli rapu, ja ajattelin kertoa tässä hieman enemmän vuosihoroskoopista!

Leijonien vuosihoroskooppi on muuten jo pitkällä, eli se valmistuu todennäköisesti ensi viikon alussa, vinkiksi leijonille...!

Rapujen aurinkovuosi

Vuosihoroskooppi sisältää tietoa siitä miten hitaat ja kaukaiset planeetat Jupiterista Plutoon vaikuttavat rapuihin. Ravut elävät monella tavalla mielenkiintoista vaihetta, koska tulevien kuukausien aikana planeetat valloittavat rapujen ihmissuhdehuoneen. Esimerkiksi Jupiter tuo onnea ja kasvua vaikutusalueelleen, joka vaihtelee eri aurinkomerkeillä: 

….Kun Jupiter siirtyy kauriiseen joulukuun 2019 alussa, sen painopiste muuttuu huomattavasti. Se vaikuttaa siitä eteenpäin vuoden rapujen läheisimpiin ihmissuhteisiin, erityisesti parisuhteeseen. Perinteisesti Jupiter vastamerkissä auttaa löytämään sopivan kumppanin tai saamaan enemmän irti jo olemassa olevasta parisuhteesta. ….

Saturnus puolestaan tuo haasteita ja kypsymistä ihmisenä sitä kautta:

….Ravut elävät nyt mielenkiintoisia aikoja, koska Saturnus on heidän vastamerkissään. Vastamerkissä planeetan vaikutus voi näkyä kahdella tavalla. Joko Saturnuksen haasteet tulevat kumppanisi kautta tai sitten kumppanisi elää erityisen haastavaa kautta. Joka tapauksessa kasvu tapahtuu nyt kumppanin tai parisuhteen kautta....

Vuosihoroskoopissa on omat juttunsa eklipsien eli auringon- ja kuunpimennysten vaikutuksesta aurinkorapujen näkökulmasta. Talvella on seuraavat rapuun suoraan vaikuttavat pimennykset ja kesäkuussa 2020 vielä lisää. Varsinkin pimennys 26.12.2019 vaikuttaa upealta ravuille.

Erikseen on käsitelty myös lähiplaneettojen Merkuriuksen, Venuksen ja Marsin perääntymiset. Tietenkin rapujen näkökulmasta.

Lisäksi vuosihoroskoopissa on oma juttunsa jokaisesta kuukaudesta. Niissä on päivittäiset pääaspektit, jotta tiedät mitä on milloinkin ilmassa. Esimerkiksi syyskuu ja marraskuu näyttävät erityisen mukavilta kuukausilta ravuille. Kuukausihoroskooppien yhteydessä on eritelty onnekkaita ja hankalia päiviä, jotta voit varautua molempiin.

Sivupalkin linkistä oikealta löytyy myös tiedot Aurinkomerkkien vuosihoroskoopeista . Päivittelen uusista vuosihoroskoopeista myös tietoja tänne blogiin.

Rapujen vuosihoroskooppi kertoo ajasta välillä heinäkuu 2019 - kesäkuu 2020


Vuosihoroskoopin ostaminen

Vuosihoroskoopin pituus on yli 30 liuskaa ja sen hinta on 24 euroa. Maksu joko MobilePaylla, mikä on nopein vaihtoehto, tai tilisiirrolla. Viestikenttään Vuosihoroskooppi + merkki (rapu, leijona jne). Saat Aurinkomerkin vuositulkinnan sähköpostitse pdf-tiedostona, joten tarvitsen sähköpostiosoitteesi.

En ole löytänyt vielä sopivaa verkkokauppa-alustaa, joten hoidan aluksi myynnin vanhanaikaisesti itse. Voit ottaa yhteyttä sähköpostitse liisa.elonheimo@gmail.com tai tekstiviestillä numeroon 0405815939. 

Ihanaa aurinkovuotta kaikille ravuille!
~ Liisa

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Täydenkuun eklipsi eli kuunpimennys kauriissa 16.7.2019

Halusin kirjoittaa erikseen tästä eklipsistä eli kuunpimennyksestä kauriissa, koska se vaikuttaa meidän kaikkien perustarpeisiin. Vaikka se osuu eri aurinkomerkeillä eri puolille karttaa, sillä on myös kaikille yhteisiä vaikutuksia.

Eklipsi vaikuttaa eniten niihin merkkeihin, joissa kuu ja aurinko ovat. Nyt ne ovat kauriissa ja ravussa. Eklipsi vaikuttaa seuraavaksi voimakkaimmin oinaisiin ja vaakoihin, jotka ovat johtavia merkkejä, kuten kauris ja rapu. Mutta eklipsi vaikuttaa kaikilla meillä jossakin päin karttaa.

Tästä linkistä näet, milloin eklipsit ovat viimeksi vaikuttaneet sinun aurinkomerkissäsi: Löydä omat eklipsi-vuotesi!

Taivaan täydeltä oppositioita

Tällä pimennyksellä on paljon aspekteja. Planeetat muodostavat tiukan kuvion toisiinsa. Ensinnäkin on aurinko ravussa. Se on väljästi yhtymässä Venukseen (samoin ravussa) ja perääntyvään Merkuriukseen, joka on nyt leijonassa. Toisaalta on kuu kauriissa. Se on yhteydessä Plutoon ja Saturnukseen. Planeetat ravussa ovat oppositiossa planeettoihin kauriissa, ja tietenkin myös toisinpäin. Se luo taivaalle 7 tai 8 erillistä oppositiota riippuen siitä mitä orbeja käytetään. Pluton ja Merkuriuksen oppositio on ihan rajoilla lasketaanko se mukaan vai ei...

Täysikuu on tietenkin aina oppositio, mutta tällä täysikuulla/eklipsillä on harvinaisen paljon yhtymiä muihin planeettoihin seuranaan. Astrologiassa yleisesti käytetyistä kymmenestä perusplaneetasta kuusi on mukana näissä kuvioissa. Itse asiassa seitsemän, kun otetaan huomioon väljä sekstiili Neptunukseen...

Lue myös yleisjuttu eklipseistä astrologiassa: Eklipsit eli auringon- ja kuunpimennykset astrologiassa

Yhteiset perustarpeet

Miksi tämä täydenkuun eklipsi on niin merkittävä kaikille aurinkomerkeille? Rapu ja kauris kuvaavat tärkeitä perustarpeitamme. Aurinko ravussa kuvaa tarvetta yksityiseen elämään, omaan rauhaan ja lepoon. Se kuvaa läheisiä, intiimejä ihmissuhteita, kuten vaikka suhteet perheenjäsenten kesken. Kuu kauriissa kertoo tarpeesta olla osa suurempaa kokonaisuutta ja roolista ulkomaailmassa. Se etsii omaa paikkaansa yhteiskunnassa, sopivaa työtä, elämäntehtävää ja uraa. Ja täysikuu kuvaa näiden erilaisten tarpeiden yhteensovittamista.

Tällä hetkellä työn, uran ja velvollisuuksien puolella ovat raskaat planeetat, Saturnus ja Pluto. Ne kuvaavat muutosta yleisellä, yhteiskunnalla tasolla ja toisaalta muutosta omalla henkilökohtaisella tasolla. Harva ihminen tekee enää vain yhtä uraa tai työtä elämänsä aikana. Yhä useammat vaihtavat suuntaa ainakin kerran tai useamminkin. Joskus onneksi pienetkin muutokset auttavat pitkälle.

Täydenkuun eklipsi kauriissa 16.7.2019 muuttaa arvojärjestystämme.

Aurinko ja Venus ravussa liittyvät tällä hetkellä yksityiseen elämään, kotiin ja perheeseen. Merkurius leijonassa etsii elämäniloa, joka voi löytyä välillä töistä, välillä kotoa. Nämä tarpeet ovat usein ristiriidassa elämän muiden velvollisuuksien kanssa. Miten saamme tarpeeksi aikaa sekä itsellemme ja perheellemme että työlle ja muille pakollisille tehtäville? Varsinkin pikkulapsiperheissä tasapainoillaan jatkuvasti kaiken tärkeän kesken.

Eklipsit usein korostavat ristiriitoja ja sitä kautta pakottavat meidät etsimään uusia ratkaisuja. Joskus ne avaavat yhden oven ja sulkevat toisen, jolloin on luonnollista siirtyä elämässä eteenpäin.

Pimennys on täynnä ristiriitoja, mutta apua löytyy yllättävältä suunnalta!

Pelastava Neptunus!

Tällä täydenkuun pimennyksellä on onneksi yksi aspekti, joka on pelkästään positiivinen. Yhtymät ja oppositiot voivat olla joskus helppoja ja joskus hankalia. Mutta kuu tekee sekstiilin Neptunukseen, mikä luo lennokkaita ratkaisuja. Oikeastaan Neptunus auttaa tekemään rauhan tilanteen kanssa, jolloin ratkaisu ilmestyy kuin itsestään. Se voi tulla esimerkiksi unessa. Ratkaisu on koko ajan olemassa, mutta se löytyy vasta rentoutumalla ja rauhoittumalla.

Tämä on hauskaa myös siksi, että astrologiassa Neptunus kuvaa vapautumista ja universaalia rakkautta, ja sopii siksi hyvin pelastajan tehtävään!

Neptunukselle tyypilliseen tapaan ratkaisu ei löydy yrittämällä enemmän, vaan rentoutumalla enemmän. Rentoutuminen auttaa alitajuntaa näkemään asiat uudesta kulmasta. Se vaatii muuten harjoittelua, jos siihen ei ole tottunut. Pieni ääni sanoo usein päässä, jos asiat eivät suju, että et yritä tarpeeksi... Niinhän meille opetetaan. Entä jos asia onkin välillä päinvastoin, ja asiat eivät järjesty, koska yritämme liikaa, ja emme siksi näe muita vaihtoehtoja...?

Nyt onneksi Neptunus auttaa löytämään ratkaisun laatikon ulkopuolelta!

***

Tämä eklipsi ei ole helpoimmasta päästä, mutta annetaan sille tilaisuus muuttaa elämää parempaan suuntaan!

Mukavaa eklipsiaikaa kaikille aurinkomerkeille!

~ Liisa

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Aurinkomerkkien vuosihoroskoopit: Rapu

Olen miettinyt pitkään, että haluaisin kirjoittaa todella pitkiä ja perusteellisia juttuja astrologiasta, ja olen etsinyt sopivaa tapaa toteuttaa unelmani. Tuloksena on Aurinkomerkkien vuositulkinnat!

Jokaisessa vuositulkinnassa on käsitelty syntymäpäiväkuukaudesta eteenpäin seuraavan 12 kuukauden tärkeimmät astrologiset tapahtumat juuri kyseisen aurinkomerkin näkökulmasta. Siinä käydään läpi eklipsit eli pimennykset, lähiplaneettojen perääntymiset vaikutusalueittain sekä tietysti missä hitaat ja pitkävaikutteiset planeetat tällä hetkellä vaikuttavat.

Ravun aurinkovuosi: heinäkuu 2019 - kesäkuu 2020

Ensimmäisenä vuorossa on Rapu! Elämässäni on paljon tärkeitä rapuja. Äitini on aurinkorapu, samoin esikoispoikani. Lähipiirissäni on muitakin tärkeitä rapuja, jotka kaikki ovat olleet mielessäni tätä vuosihoroskooppia kirjoittaessani. Se on kirjoitettu rakkaudella ravuille.

Seuraavana vuorossa on leijona ja sitten neitsyt. Leijonan vuosihoroskoopin yritän julkaista parin kolmen viikon päästä ja neitsyen vuosihoroskoopin vuoro on elokuun puolivälissä.

Aurinkomerkkien vuositulkinnat löytyvät myös sivupalkista oikealta: AURINKOMERKKIEN VUOSIHOROSKOOPIT Siitä löytyy jatkossa kaikki julkaistut vuosihoroskoopit. Ne ovat myynnissä kuukauden tai korkeintaan kaksi syntymäpäiväkuukauden jälkeen.

Vuositulkinnan ostaminen

Vuositulkinnan pituus on yli 30 liuskaa ja sen hinta on 24 euroa. Maksu joko MobilePaylla, mikä on nopein vaihtoehto, tai tilisiirrolla. Viestikenttään Vuosihoroskooppi + merkki (rapu, leijona jne). Saat Aurinkomerkin vuositulkinnan sähköpostitse pdf-tiedostona, joten tarvitsen sähköpostiosoitteesi.

En ole löytänyt vielä sopivaa verkkokauppa-alustaa, joten hoidan aluksi myynnin itse. Voit ottaa yhteyttä sähköpostitse liisa.elonheimo@gmail.com tai tekstiviestillä numeroon 0405815939. 


Rapujen vuosihoroskooppi on nyt ilmestynyt!



perjantai 28. kesäkuuta 2019

Heinäkuun Taivaanmerkit -kuukausihoroskooppi

Astrologisesti heinäkuussa vaikuttaa kaksi monella tapaa päinvastaista voimaa. Ensinnäkin eklipsit eli kuun- ja auringonpimennykset työntävät meitä eteenpäin, kohti uusia mahdollisuuksia. Samalla kuitenkin Merkurius perääntyy, ja muistuttaa meitä juuristamme, siitä mistä olemme tulleet ja mitä tarvitsemme tunteaksemme olomme turvalliseksi.

Jännä nähdä miten nämä voimat käytännössä yhdistyvät!

Auringonpimennys ravussa 2.7.2019

Heinäkuun toisena päivänä on eklipsi uudenkuun aikaan. Kyseessä on auringonpimennys ja se tapahtuu ravussa 10 asteessa. Ravun merkissä se vaikuttaa erityisesti perheeseen, kotiin ja perusturvallisuuteen. Kaipaako jokin näistä elämässäsi muutosta? Eklipsi voi hyvinkin tuoda siihen yllättävän, nopeasti ilmestyvän mahdollisuuden.

Eklipsi on kuitenkin oppositiossa Saturnukseen kauriissa. Jokin työtilanne jarruttaa muutosta. Oppositiot toisaalta täydentävät toisiaan, toisaalta haastavat toisensa. Jos esimerkiksi etsit uutta kotia, joudut ottamaan huomioon työmatkan ja vastaavaa. Tai jokin muu vastuutehtävä kuin työ vaikeuttaa muuttamista, ehkä omista vanhemmista huolehtiminen. Joka tapauksessa joku vastuu tai velvollisuus täytyy ottaa huomioon ja se voi rajoittaa vaihtoehtoja. 

Toisaalta pimennys on kolmiossa Neptunukseen ja sekstiilissä Uranukseen. Neptunus auttaa löytämään tyydyttävän ratkaisun ja Uranuksen avulla se voi tapahtua yllättävällä tavalla, ehkäpä jonkin tutun avustuksella. Eklipseissä on yleensäkin mukana yllätyselementti, mutta Uranus vahvistaa sitä entisestään, tällä kertaa oikein mukavalla tavalla. 

Tässä vielä linkki yleisjuttuun eklipseistä eli pimennyksistä, jos ne eivät ole ennestään tuttuja: Eklipsit eli auringon- ja kuunpimennykset astrologiassa

Tämä linkki vie juttuun tämän ja ensi vuoden eklipseistä yleisesti: Eklipsit eli auringon- ja kuunpimennykset vuosina 2019 ja 2020

Merkurius perääntyy 8.7.-1.8.2019

Merkurius perääntyy tänä kesänä leijonassa ja ravussa. Molemmat merkit liittyvät itse asiassa lapsiin ja lapsuuteen, joten tämä perääntyminen voi viedä muistoissa lapsuuden kesiin ja leikkeihin. Leijona liittyy elämäniloon, joten voimme löytää jotakin mikä toi ennen iloa. Siitä voi tulla pysyvä osa elämää uudelleen, tai se viihdyttää vähän aikaa. Leijona liittyy myös luovuuteen ja lapsiin, joten saatat palata luovan harrastuksen pariin, tai ehkä lapsesi aloittaakin vanhan harrastuksesi...

Merkurius siirtyy perääntyessään rapuun 19.7.2019. Painopiste muuttuu ilosta ja leikeistä turvallisuuteen ja läheisiin. Rapu on lisäksi eniten menneisyyteen liittyvä merkki, joten perääntyminen herättää muistot voimakkaasti. Joskus tällaisten perääntymisten aikana olen esimerkiksi käynyt sattumalta vanhoilla kotikulmilla. Joskus silloin törmää menneisyyden tärkeisiin ihmisiin, tai muistoihin, kuten valokuviin. 

Merkurius perääntyy kolme kertaa vuodessa, joten en kertaa kaikkia perusjuttuja tässä, mutta linkistä pääset yleisjuttuun Merkuriuksen perääntymisestä: Merkurius perääntyy!

Eklipsit eli pimennykset tuovat voimakkaita elämänmuutoksia

Kuunpimennys kauriissa 16.7.2019 

Toinen eklipsi on kuunpimennys kauriissa 24 asteessa. Kauris liittyy astrologiassa työhön, uraan sekä muihin velvollisuuksiin, esimerkiksi vanhempana. Eklipsi muuttaa suhtautumistamme näihin kaikkiin elämänalueisiin. Eklipsit toimivat aina pareina, ja tässä niiden vaikutuksen näkee hyvin. Jos tilanne kotona muuttuu, vaikkapa lapsi sairastuu, toisen vanhemmista täytyy jäädä töistä pois. Tai toiseen suuntaan, uusi työpaikka voi motivoida muuttamaan sitä lähemmäs. Kun tilanne muuttuu joko töissä tai kotona, se laukaisee usein muutoksen toisessakin. 

Tämä eklipsi on yhtymässä Plutoon ja Saturnukseen kauriissa sekä oppositiossa Venukseen ja Merkuriukseen. Lisäksi löytyy vielä sekstiili Neptunukseen. Pluto muistuttaa siitä, miten tärkeää on löytää sisäisesti tyydyttävää työtä ja Saturnus kuvaa tavoitteita ja konkreettista kasvua omalla uralla. Oppositiot korostavat entisestään eri elämänalueiden vastakkainasettelua. Toisaalta ne tarjoavat mahdollisuuden saada kaiken, niin rauhallisia hetkiä perheen parissa kuin palkitsevaa työtäkin, silloin kun tasapaino jossain vaiheessa löytyy. 

Perääntyvä Merkurius tuo tälle pimennykselle linkin menneisyyteen. Sieltä voi hyvin löytyä luova ratkaisu ongelmiin!

----------------

Näen nämä eklipsit tiukkoina, mutta pohjimmiltaan hyväntahtoisina! Kummallakin pimennyksellä on helppoja ja avuliaita aspekteja, mutta Saturnus ja Pluto pakottavat kasvamaan ja tutkimaan omia rajoja ja tarpeita. Olen viime aikoina miettinyt paljon Saturnuksen ja rajojen yhteyttä. Miten Saturnus toisaalta patistaa ihmisen äärirajoille, mutta auttaakin sitten myös puolustamaan omia rajoja, kun ne ovat kerran löytyneet. Omat rajat tulevat tarpeeseen niin työelämässä kuin monenlaisten sukulaisten kanssa. 

Tsemppiä eklipseihin!
Ja ihanaa heinäkuuta!
~ Liisa  


lauantai 1. kesäkuuta 2019

Kesäkuun Taivaanmerkit -kuukausihoroskooppi

Kesäkuu jakautuu astrologisesti kahteen osaan. Ensimmäiset viikot aurinko kulkee kaksosessa, ja valaisee hauskoja kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. Kesäpäivänseisauksen myötä aurinko siirtyy rapuun ja luonnollinen energia suuntautuu enemmän kotiin, perheeseen ja lähipiiriin yleisesti.

Kesäkuu on myös tavallaan tyyntä myrskyn edellä, koska heinäkuussa tulevat taas eklipsit eli auringon- ja kuunpimennykset sekä Merkuriuksen perääntyminen... Kesäkuussa on silti omat ilonsa ja haasteensa!

Jupiterin neliö Neptunukseen

Kesäkuun puolivälissä Jupiter muodostaa neliön Neptunukseen. Koska kyseessä on kaksi kaukaista ja hidasta planeettaa, joista Jupiter vieläpä perääntyy ja Neptunus on lähellä pysähtymistä, vaikutus tuntuu koko kuukauden.

Neptunus edustaa mielenrauhaa ja sisäistä maailmaa. Jupiter sen sijaan liittyy uusien asioiden ja ideoiden etsimiseen. Tässä kuussa molemmat korostuvat. Ihmiset etsivät koko ajan tapoja parantaa elämäänsä, mikä näkyy erityisesti nyt kesäkuussa. Kärjistetysti voisi sanoa, että sisäinen ja ulkoinen muutostarve muodostavat nyt ristiriidan. Ainakin osa ristiriidasta on harhaa, sillä sisäinen muutos tukee ulkoista ja toisin päin. Lisäksi Jupiter ja Neptunus ymmärtävät pohjimmiltaan toisiaan hyvin, vaikka näyttävät hyvin erilaisilta planeetoilta. Molemmat tähtäävät elämän laadun parantamiseen. Neliö nostaa esiin joitakin ristiriitoja, mutta ne voi myös kääntää nyt eduksi.

Saturnuksen sekstiili Neptunukseen

Melkein samaan aikaan Saturnus muodostaa sekstiilin Neptunukseen. Tämäkin kuvio vaikuttaa koko kuukauden, planeettojen hitaasta liikkeestä johtuen. Sekstiili on neliöön verrattuna lempeä ja helppo kuvio, mutta on todella mielenkiintoista miten tiiviisti eri planeetat kesäkuussa keskustelevat.

Saturnus liittyy rajoihin ja vastuuseen. Neptunus sen sijaan kuvaa rajatonta mielikuvitusta ja ideaaleja. Siksi näiden kahden planeetan yhteistyö on todella hyödyllistä. Myönteinen vaikutus kulkee molempiin suuntiin. Saturnus auttaa luomaan rutiineja, jotka edistävät Neptunuksen kaipaamaa mielenrauhaa ja idealismia. Samalla Neptunus tuo lisää visiota ja motivaatiota Saturnuksen edustamiin vastuisiin ja velvollisuuksiin. Se saa kaiken tuntumaan hyödyllisemmältä universaalilla tasolla. Nämä energiat voivat hyödyttää toisiaan rajattomasti...

Uusikuu kaksosesssa 3.6.2019

Uusikuu kaksosessa on maanantaina 3.6.2019. Uusikuu kaksosessa tuo uusia mahdollisuuksia tavata erilaisia ihmisiä, käydä erilaisia keskusteluja ja tutustua uusiin ajatuksiin. Se herättää sosiaalisen puolen merkistä riippumatta.

Tällä kertaa uusikuu muodostaa opposition Jupiteriin ja neliön Neptunukseen, eli uusikuu aktivoi näiden hitaiden planeettojen välisen kuvion. Siksi se voi tuntua myös hämmentävältä ajalta. Ihmiset saattavat sanoa jotakin ja tarkoittaa muuta. Kannattaa olla myös tarkkana oman kommunikaation kanssa. Väärinkäsitysten riski on suuri. 

Täysikuu jousimiehessä 17.6.2019

Maanantaina 17.6.2019 on täysikuu jousimiehessä. Täysikuu on yhtymässä onnekkaaseen Jupiteriin. Tämä täysikuu liittyy kuten uusikuukin ajatteluun, kommunikaatioon ja sosiaalisiin suhteisiin. Se näyttää kuvioita ja tavoitteita, jotka liittyvät ajatustoimintaamme. Ajatukset eivät ole vain ajatuksia, vaan ne vaikuttavat tunteisiin ja toimintaamme.

Täysikuu liittyy myös Jupiterin ja Neptunuksen väliseen neliöön. Se voi auttaa selkeyttämään, mikä tällä hetkellä on todella tärkeää. Täysikuu esittelee erilaisia vaihtoehtoja, joista jokin voi johtaa täydelliseen ratkaisuun. Itse täysikuulla on kuitenkin sama neliö Neptunukseen kuin uudellakuulla, joten faktat kannattaa tarkistaa kahteen tai kolmeen kertaan.

Rapu-kausi kannattaa käyttää levon, ravinnon ja palautumisen varmistamiseen.

Aurinko rapuun 21.6.2019

Aurinko siirtyy rapuun kesäpäivänseisauksena perjantaina 21.6.2019. Aurinko ravussa merkitsee perinteisesti siirtymistä kotiin ja perheen pariin. Rapu liittyy merkkinä läheisesti äitiin ja kaikkiin äidillisiin hahmoihin. Monet lomailevat perheen kanssa mökillä tämän kauden aikana. 

Rapu liittyy vesimerkkinä myös lepoon, ravintoon ja palautumiseen. Oma hyvinvointi vaatii näitä kaikkia. Loma onkin hyvää aikaa ladata akkuja henkisesti ja fyysisesti. Rapu liittyy myös sisäiseen maailmaan, jonne monilla on mahdollisuus palata kevään kiireiden jälkeen kesän aikana...


Heinäkuusta on tulossa ihan toisen näköinen ja tuntuinen kuukausi, mutta nautitaan ensin kesäkuusta!
~ Liisa