Moikka!
Vapun kunniaksi kokeilen erilaista lähestymistapaa...
Alla on listattuna vappuaaton ja -päivän transiitit aikajärjestyksessä. Aattona vain kuu tekee tarkkoja transiitteja, jotka tuntuvat muutaman tunnin ajan, mutta vappupäivän päätransiitit, venuksen oppositio saturnukseen ja marsin yhtymä jupiteriin, heräävät ja keräilevät voimiaan. Sekoitukseen mahtuu sekä miellyttäviä että latistavia tunnelmia. Venuksen ja saturnuksen yhteenotto vähentää mahdollisuuksia löytää vappuheila, mutta mars ja jupiter voivat vauhdittaa muita mukavia yllätyksiä. Kuu liikkuu innokkaassa ja vauhdikkaassa oinaassa koko vapun. Näyttää mielenkiintoiselta.
Vappuaatto
Kuun neliö plutoon klo 11.31 Velvollisuudet estävät karkaamasta vielä vapunviettoon, vaikka mieli tekisi jo...
Kuun yhtymä venukseen klo 19.53 Sosiaalinen hyvänmielen aspekti. Juhlatunnelma on korkealla ja uusiin ihmisiin on helppo tutustua.
Kuun oppositio saturnukseen klo 20.40 Muiden kanssa on hankala löytää yksimielisyyttä puheenaiheisiin tai illanviettosuunnitelmiin. Kaikki haluaisivat tehdä asiat omalla tavallaan. Onneksi kuun melkein yhtäaikainen yhtymä venukseen pehmentää vieläkin ilmapiiriä, niin että varsinaisilta riidoilta luultavasti vältytään.
Vappupäivä
Kuun yhtymä merkuriukseen klo 3.13 Nyt voi tulla älynväläyksiä jatkopaikoista ja/tai tarvetta purkautua tunteista. Kannattaa kuitenkin huomioida seuraava melkein samanaikainen transiitti.
Venuksen oppositio saturnukseen klo 3.14 Tunnelma ja mieliala ovat tässä vaiheessa matalalla. Voi tuntua, ettei kukaan ymmärrä tai rakasta. Kannattaa suosiolla nukkua tämän transiitin ohi.
Marsin yhtymä jupiteriin klo 7.26 Energinen ja onnekas yhtymä, joka kumoaa jonkin verran venuksen ja saturnuksen jännitteitä. Herätessä mieliala on luultavasti korkeammalla kuin nukkumaan mennessä.Yleensä näin energinen yhtymä kannattaisi käyttää suurten suunnitelmien alullepanoon, mutta vappupäivänä tavoitteeksi riittää ehkä hengissäpysyminen ja reipas ulkoilu.
Kuun yhtymä jupiteriin klo 17.51 Elämä voittaa viimeistään nyt, vaikka olisi tullut valvottua ja juhlittua pidemmän kaavan mukaan.Optimisti voittaa aina! :)
Kuun yhtymä marsiin klo 18.20 Illansuussa tunnelma on reipas. Kannattaa lähteä vaikka ulos purkamaan ylimääräistä energiaa.
Hauskaa vappua kaikille!
perjantai 29. huhtikuuta 2011
torstai 28. huhtikuuta 2011
Toukokuun taivaanmerkit
Alla toukokuun tärkeimpien astrologisten tapahtumien päivämääriä seurattavaksi, mikäli kiinnostaa. Tulossa on rauhallisempi jakso, jonka aikana planeetat muodostavat miellyttävämpiä kulmia keskenään kuin edellisen kuukauden aikana, kun lähiplaneetat seuraavat nyt aurinkoa härkään. Härät pääsevätkin nauttimaan monista mukavista yhtymistä omaan aurinkoonsa.
- Uusikuu Härässä ti 3.5.
- Mars siirtyy Härkään ke 11.5.
- Venus ja Merkurius siirtyvät Härkään ma 16.5.
- Täysikuu Skorpionissa ti 17.5.
- Aurinko siirtyy Kaksoseen la 21.5.
~L

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
Aurinko kolmioi Plutoa
Venus teki aamupäivällä neliö-aspektin plutoon, minkä vaikutus alkaa hiipua. Ensi yönä aurinko vuorostaan muodostaa kolmion pluton kanssa. Auringon ja pluton kolmio on hyvin elinvoimainen aspekti. Molemmat taivaankappaleet edustavat luovia energioita. Aurinko kuvastaa elämän perusenergiaa, jota tarvitsemme päivittäin, ja jota ilman maapallolla ei olisi elämää. Pluto edustaa uusiutumista, sekä henkisesti että fyysisesti. Planeetat muodostavat kolmion maamerkeistä käsin, aurinko härästä plutoon kauriissa, joten päivä on suotuisa perusterveyden kohentamiseen ja myös taloudellisen tilanteen parantamiseen kaikilla merkeillä. Kolmion vaikutus tuntuu tänään ja huomenna.
tiistai 26. huhtikuuta 2011
Vaihteeksi hiljaisempi viikko
Tästä näyttää tulevan melko hiljainen ja rauhallinen viikko. Vasta vappupäivänä on tulossa pari voimakkaampaa transiittia, mutta niistä enemmän sitten lähempänä. Kuu on tällä hetkellä vesimiehessä, mistä se siirtyy kaloihin huomisaamuna. Jos kuu on omassa aurinkomerkissä, sen tuntee yleensä tavallista harmonisempana olona.
Viikon rauhaa rikkoo hieman venuksen plutoa kohti tekemä neliö huomenna aamupäivällä. Silloin rakkaussuhteissa voi tuntua epävarmuutta, jolle ei ole todellista aihetta. Tai raha-asiat voivat ahdistaa. Tai työelämä vie liikaa aikaa sosiaaliselta elämältä. Venus-pluto -transiitti vaikuttaa korkeintaan vuorokauden, mutta sen voi tuntea epämukavana olona jo tämän illan aikana.

maanantai 25. huhtikuuta 2011
Viivästysten loppu
Merkuriuksen perääntyminen on jarrutellut asioita viimeisten viikkojen aikana. Onneksi se on taas toistaiseksi ohi. Merkurius oikaisi ratansa jo lauantaina, mutta vietin lähes tietokoneetonta lomaa. :)
Perääntyminen ja sen päättyminen näkyivät hyvin lentomatkojen osalta. Menomatkalla pohjoiseen eräällä täällä uudella pohjoismaisella lentoyhtiöllä oli jännitystä tarpeeksi. Lähtöselvitys oli aivan tukossa eivätkä automaatit toimineet. Lopulta tiskillä kone ei suostunut antamaan pojalle lippua, vaikka hänelle oli paikkakin näkyvissä. Virkailija kirjoitti sitten lipun käsin, ja siinä vaiheessa oli jo kiire portille. Kiilasimme kilometrin pituisen turvatarkastusjonon ohi ehtiäksemme koneeseen ajoissa. Ja ehdimme juuri sopivasti. Portilla selvisi, että paikkamme olivat varauloskäynnin vieressä, missä ei voi istua lapsen kanssa, ja meille annettiin eri paikat.
Paluumatkalla merkurius kulki jo oikeaan suuntaan ja se oli hyvin kiireetön ja helppo. Mies matkusteli eri suunnalla, ja hänen menolennollaan oli ruoka loppu. Sellaisesta en ole ennen kuullut...
Nyt siis kommunikointi ja kulkeminen helpottuvat, tai palautuvat normaaleiksi. Kaikenlaisia sopimuksia voi taas tehdä merkuriuksen puolesta rauhassa. Mukavaa.
:)

perjantai 22. huhtikuuta 2011
Härkä: nautiskelija vai työjuhta?
Aurinko kulkee seuraavat neljä viikkoa härässä. Tuona aikana monella tutulla härällä on synttärit. Astrologiassa härkiä luonnehditaan usein hitaiksi, vakaiksi ja kestäviksi. Olen kuitenkin aina ihmetellyt härkien kykyä tehdä pitkää päivää ja usein lisäksi harrastaa ahkerasti. Yksi tutuistani suorittaa kahta tutkintoa samaan aikaan, toinen kasvattaa valtavaa lapsikatrasta, ja melkein kaikki reippailevat tai urheilevat ahkerasti.
Oikeastaan härkien opiskeluinnossa on jotain hyvin jousimiesmäistä. Molemmat merkit selvästi nauttivat jatkuvasta uuden oppimisesta. Härillä on usein käytännöllisempi painotus, kuten uusia kädentaitoja, valokuvausta tai jotakin mitä voi käyttää töissä, kun jouskarit mielellään parantavat maailmaa lukemalla ja kirjoittelemalla. Ainakin tämä jouskari tekee sitä astrologian kanssa jatkuvasti. :)
Silti härän merkkiin kuuluu olennaisesti myös elämän estetiikka ja nautiskelu. Tietenkin myös herkuttelu. Siitä syntyy hassu ristiriita: vaikka härät ovat ahkerimpia tuntemiani ihmisiä (ok, myös kauriit ovat supersuorittajia), he kuitenkin löytävät aina aikaa myös rentoumiseen, nautiskeluun ja sosiaalisiin menoihin...
Hyvää syntymäpäivää kaikille Härille!

torstai 21. huhtikuuta 2011
Venus siirtyy Oinaaseen
Rakkauden lähettiläs Venus siirtyy Oinaaseen tänä aamuna. Oinas on venuksen hallitseman vaa'an vastamerkki, joten sillä tulee olemaan joitakin sopeutumisvaikeuksia. Venus edustaa läheisyyttä ja tasapainoa, mutta oinaassa se joutuu kohtaamaan oma-aloitteisen ja itsekkään puolensa.
Rakkauden- ja hellyydenosoitukset voivat olla harvemmassa, kun ihmiset keskittyvät enemmän omiin tarpeisiinsa ja mielitekoihinsa. Vaihtoehtoisesti tunne-elämä voi olla tavanomaista kiihkeämpää, jopa aggressiivista. Ylipäänsä suorasukaisuus toimii nyt ihmissuhteissa, romanttisissa ja muissakin.
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
Aurinko siirtyy Härkään
Aurinko siirtyy Härän tähtimerkkiin tänään puoleltapäivin. Auringon mukana elämän painopiste siirtyy elämän materiaalisiin ulottuvuuksiin.
Tilanne on poikkeuksellinen koska oinaaseen jää liuta planeettoja: merkurius, mars, jupiter ja uranus. Venuskin siirtyy oinaaseen parin päivän sisällä. Aurinko onkin aluksi aika yksinäinen härässä. Elämä tuntuu jonkin aikaa hyvin kaksijakoiselta: planeetat oinaassa ovat vielä kiihkeässä etsimis- ja ideointivaiheessa, kun aurinko haluaisi jo rauhoittaa tahtia ja käydä käsiksi odottaviin töihin.
Härkä on käytännöllinen, ahkera ja luotettava maamerkki. Elämän tempo muuttuu rauhallisemmaksi ja tavoitteet realistisemmiksi. Uusille ideoille ja tavoitteille pitäisi etsiä nyt käytännön toteutusmahdollisuuksia. Aika voi olla kaikille tuottelias ja tehokas, mikäli siihen haluaa vähän panostaa. Härän merkkiin kuuluu myös nautiskelu: lasillinen punaviiniä hyvässä seurassa silloin tällöin. :)

tiistai 19. huhtikuuta 2011
Älynväläyksiä: Marsin ja Merkuriuksen yhtymä
Tulossa on vilkas keskustelu- ja seurustelupäivä. Tiedossa voi olla kaikenlaisia älynväläyksiä, kun mars ja merkurius yhtyvät. Siitä voi seurata myös ratkaisuja vanhoihin ongelmiin. Ajattelun painopiste on aina mennaisyydessä, kun merkurius perääntyy. Onneksi se oikaisee ratansa jo tulevana viikonloppuna. Uudet ideat ja suunnitelmat kannattaa tarkistaa sitten, kun merkurius taas etenee. Muuten tänään voi rauhassa nauttia normaalia eloisammista ajatuksista ja keskusteluista, mutta kannattaa varoa liian aggressiivista sävyä, kun mars on mukana kuvioissa.
~L
~L
maanantai 18. huhtikuuta 2011
Purkautumattomia paineita: Mars oppositiossa Saturnukseen
Tämä päivä tuntuu olevan oikea maanantaiden maanantai...
Juuri ja juuri on selvitty täysikuusta, joka vaikuttaa yhä, mutta koko ajan hiukan himmeämmin. Illalla mars on sitten vastakkain saturnuksen kanssa, mikä kiristää tunnelmia kaikkialla. Efekti on hieman samantyylinen kuin marsin tehdessä neliötä plutoon tasan viikko sitten.
Mars edustaa muutosvoimia, jota ei voi pidätellä ikuisesti. Sellaista alkukantaista maskuliinista energiaa. Villin luolamiehen raivoa. Saturnus taas kuvaa vallitsevia olosuhteita, valtaa ja järjestystä. Tällä hetkellä niiden yhteensovittaminen näyttää mahdottomalta. Mielikuvia voi soveltaa yhtä hyvin tuoreisiin vaalituloksiin kuin omaan elämäänkin.
Oppositio missä tahansa paikalleen jymähtäneissä asioissa tuntuu tänään lamautumisena, mutta se menee onneksi ohi. Marsin ja saturnuksen yhtyessä reilun vuoden päästä voi vain hämmästellä, mikä tässä tilanteessa tuntui niin uhkaavalta, kun mars väkisinkin joutuu sopeutumaan vallitsevaan systeemiin omalta osaltaan.
~ L

lauantai 16. huhtikuuta 2011
Täysikuu Vaa'assa
Pian on taas täysikuu, tällä kertaa Vaa'assa. Se huipentuu maanantaina aamuyöstä, eli se vaikuttaa jo sunnuntaina ja vaikutus viipyilee vielä maanantain. Vaikutus voi alkaa tuntua jo aikaisemminkin, mutta yleensä se on voimakkaimmillaan tarkkaa täysikuun hetkeä edeltävän vuorokauden tai kaksi.
Kartalla näkyy täysikuun hetki Helsingissä. Auringolla on tukenaan vielä paljon planeettoja oinaassa ja kuulla saturnus vaa'assa, mutta ne eivät ole lähikontaktissa kuten uudenkuun aikaan. Tarkin aspekti on kuun kolmio ja samalla auringon sekstiili neptunukseen, mikä tuo siihen mukavaa sadunomaista hohtoa.
Täysikuu valaisee aina tietyn elämänalueen ja ikäänkuin näyttää mikä tilanne on sillä alueella. Täysikuu vaa'assa aktivoi kaikkien merkkien kartoilla oinas-vaaka -akselin, joka liittyy toisaalta itsenäisyyteen ja oma-aloitteisuuteen, toisaalta ihmissuhteisiin ja muiden huomioimiseen. Oinailla ja Vaaoilla se vaikuttaa kaikkein voimakkaimmin, koska se koskettaa omaa aurinkomerkkiä, ja omien halujen ja muiden tarpeiden välillä tasapainoilu on muutenkin elämän pääteemoja.
Kalat ja Neitsyt saavat täysikuun taloussektorilleen. Ansiot ja kuluttaminen ovat hetken valokiilassa.
Vesimiehellä ja Leijonalla se osuu kommunikaatio- ja matkustelusektorille. Jos opinnot ovat kesken, niistä voi ilmetä jotain oleellista.
Kauriilla ja Ravulla täysikuu valaisee hyvin tärkeän koti-ura -sektorin. Se kertoo paljon siitä onko perhe-elämä nyt hyvässä tasapainossa työpuolen kanssa. Jomman kumman ylipainottuminen on aina vaarallista. Ihminen tarvitsee yhtä lailla turvaa ja lepoa kuin haasteita elämäänsä.
Jousimies ja Kaksonen voivat tarkistaa onko oma rakkauselämä sopivassa tasapainossa muiden sosiaalisten suhteiden kanssa. Syökö toinen toiselta liikaa aikaa? Skorpionilla ja Härällä täysikuu osuu kartan alueelle, joka kuvailee ihmisen fyysistä ja henkistä terveyttä. Täysikuu osoittaa kuinka riippuvaisia ne ovat toinen toisistaan, hyvässä ja pahassa.

torstai 14. huhtikuuta 2011
Kuu Neitsyessä
Kuu siirtyi hetki sitten Neitsyen merkkiin. Reilun kahden vuorokauden ajanjakso, jonka kuu viettää neitsyessä, on perusvireeltään aivan erityylinen kuin esimerkiksi kuun vierailu leijonassa. Nyt painopiste on terveydessä: elämäntavoissa, ruoassa, liikunnassa ja jopa lemmikeissä. Kissat ja koirat sekä muut lemmikit edistävät perheenjäsentensä terveyttä. Kannattaa muutenkin organisoida elämä miellyttävämmäksi. Kaikenlainen järjestely kannattaa nyt. Hyvä järjestys ympärillä tuo mielenrauhaa!
keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
Aurinko Oinaassa, Kuu Leijonassa
Yhdistelmällä aurinko oinaassa ja kuu leijonassa tämän päivän pitäisi olla energinen, optimistinen ja innostunut. Sama muuten pätee, jos jollakulla on vastaava yhdistelmä omalla syntymäkartalla. Hyväntuulista energiaa riittää. Tosin rutiinihommat eivät ehkä oikein maistu. Lisäksi aurinko ja kuu muodostavast tänään kolmion toisiinsa tulimerkeistä. Kuu tekee lisäksi kolmion merkuriukseen ja jupiteriin. Tiedossa voi olla pieniä tai suuria oivalluksia elämästä ja sen tarkoituksesta.
Aurinko on oinaassa vielä reilun viikon ja kuu siirtyy neitsyeen huomisaamuna.

tiistai 12. huhtikuuta 2011
Tähdet ja kohtalo
Taivaalla on harvinaisen rauhallista ensi viikon täysikuuhun saakka. Vain vikkelästi liikkuva kuu tekee aspekteja eri planeettoihin. Tällä hetkellä kuu on dramaattisessa ja näyttävässä leijonassa.
Kohtalon ja vapaan tahdon välinen suhde on astrologinen ikuisuusongelma. Eli missä määrin horoskooppi "määrää" ihmisen käytöstä ja mihin hän voi vaikuttaa itse? Mietin sitä aika ajoin... Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että astrologinen syntymäkartta eli horoskooppi kuvailee niitä olosuhteita, joihin ihminen syntyy. Se kuvailee myös haasteita, joita ihminen kohtaa elämässään. Mutta jokainen voi itse valita miten suhtautuu niihin haasteisiin. Ja kartalla on aina myös positiivisia aspekteja, joista voi olla kiitollinen.
Yksi lempparisanontani on "Luonne on kohtalo.", johon törmäsin jossakin astrofoorumilla. Siinä kiteytyy osuvasti se, miten eri luonteiset ihmiset reagoivat tapahtumiin eri tavoilla, mikä vie heitä joka päivä eri suuntiin elämässä. Joku hermostuu jokaisesta vastoinkäymisestä ja ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena, mikä saa elämän tuntumaan raskaalta. Joku toinen suhtautuu ongelmiin rennommin ja filosofisemmin, eikä kärsi niistä yhtä paljon. Kun muuttaa suhtautumistapaansa, muuttaa myös määränpäätänsä. Kaikilla on vapaus valita.

maanantai 11. huhtikuuta 2011
Tiukka päivä: Marsin neliö Plutoon
Ilmapiiri on ehkä ollut kireä jo viikonloppuna. Suurimpana syypäänä on marsin tekemä neliö plutoon, joka tarkentuu tänä iltana. Se vaikuttaa vielä huomennakin, mutta jo laimeammassa muodossa.
Sekä pluto että mars ovat hyvin energisiä planeettoja, lisäksi ne ovat voimakkaissa asemissa johtavissa merkeissä, joten niiden neliö ei ole pikkujuttu. Pluto on arvovaltaisessa kauriissa ja mars omassa merkissään oinaassa. Ongelmia voi tulla erityisesti vanhempien tai muiden auktoriteettien kanssa, kun ne tuntuvat rajoittavan omaa elämää tarpeettomasti. Kun mars on mukana, tunteet voivat olla hyvinkin räjähdysherkkiä. Energia on aina energiaa, mutta sen rakentava käsittely on tänään kaikille yhtä haastavaa. Riitoja voi syntyä pikkuasioista. Tunteet saattavat hyvinkin kiihtyä ja kärjistyä iltaa kohti. Jos mahdollista, haastavat kohtaamiset kannattaa siirtää huomiseen tai mieluiten ylihuomiseen.
Jännitteitä lisää tänään myös kuun ravusta planeetoille oinaassa tekemät neliöt.
Mielenrauhaa!

perjantai 8. huhtikuuta 2011
Parisuhdeastrologiaa
Taivaalla ei juuri nyt tapahdu mitään kovin merkittävää, joten ajattelin kirjoitella hieman parisuhdeastrologiasta...
Jossain vaiheessa kirjoitin siitä, kuinka epäluotettava pelkästään aurinkomerkkeihin pohjautuva parinmuodostusteoria on. Siinä on perusideana se, että saman elementin merkit sopivat parhaiten yhteen. Esimerkiksi Neitsyelle sopisivat parhaiten toiset maaelementit Kauris ja Härkä, ja seuraavaksi parhaiten vesimerkit. Samalla tavalla tuli- ja ilmamerkit täydentävät toisiaan. Joskus se todella toimii, mutta on myös paljon elementtien yhteensopimattomuudesta huolimatta onnellisia pariskuntia.
Aurinkomerkkiä jopa tärkeämpi tekijä on nousumerkki. Se määrittelee ihmisen yksilöllisyyttä, mutta myös tarpeita ihmissuhteissa. Yhteensopivat nousumerkit ennustavat suhteen onnistumista paljon varmemmin kuin aurinkomerkit. Erityisen suotuisaa on, jos toisen aurinko- tai kuumerkki on sama kuin partnerin nousumerkki. Usein sopiva elementtikin riittää.
Eli uuteen potentiaalisen seurustelukumppaniin tutustuessa pitäisi tiedustella vaivihkaa paitsi syntymäpäivää, myös syntymäaikaa ja -paikkaa vaikuttamatta sekopäältä. :)
<3 L

torstai 7. huhtikuuta 2011
Merkurius perääntyy edelleen....
Moikka,
meillä sairastellaan, ja netti toimii edelleen huonosti korjausyrityksistä huolimatta. Kaikki ei välttämättä ole merkuriuksen syytä, mutta ei se ehkä ole ihan viatonkaan...
Varoitusten sijaan voisi vaihteeksi antaa suosituksia. Alla esimerkkejä hommista, joita ajattelin tehdä, kun ajanlaatu on niille edullinen:

- Järjestellä papereita ja kuitteja (saa nähdä...)
- Neuloa kämmekkäät vihdoinkin valmiiksi
- Viedä tarpeettomia kamoja kierrätykseen
- Rentoutua ja mietiskellä
- Kaivaa ompelukone esiin ja korjata housut, jotka ovat odottaneet sitä tosi tosi kauan
- Osallistua epäviralliseen peruskouluaikaisten koulukavereiden tapaamiseen
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Auringon ja Jupiterin yhtymä
Tänään vaikuttaa koko päivän auringon ja jupiterin yhtymä. Se tapahtuu kerran vuodessa ja sitä pidetään hyvin onnekkaana tapahtumana taivaalla, ja se voi tuoda mukanaan pieniä onnenpotkuja tai ainakin yleistä hyvää oloa. Auringon energisyys yhdistyy jupiterin optimismiin ja hyvään tuuriin alkuillasta. Ulkona on niin lohduttoman harmaa sää, että kaikki ylimääräinen energia tulee todella tarpeeseen.
Koska yhtymä on oinaassa, se vaikuttaa samalla elämänalueella kuin viime sunnuntain uusikuu.

maanantai 4. huhtikuuta 2011
Neptunus siirtyy Kaloihin
Uranuksen lisäksi toinen hidasliikkeinen planeetta vaihtaa merkkiä tänä keväänä. Neptunus siirtyy tänään iltapäivällä Kaloihin, kotimerkkiinsä. Neptunus viipyy 14 vuotta kerrallaan jokaisessa merkissä, joten siltä kuluu 165 vuotta koko eläinradan kiertämiseen. Viimeksi Neptunus oli Kaloissa vuosina 1848-1862.
Mitä kaukaisemmasta planeetasta on kyse, sen vaikeampi on määritellä sen merkitystä täsmällisesti tai ytimekkäästi. Voidaan sanoa, että Venus kuvaa rakkautta ja kauneutta ja kykyä nauttia elämästä, tai että Aurinko kuvaa elämämme tarkoitusta, sen päämäärää. Mutta Neptunus on toiseksi kaukaisimpana taivaankappaleena (Pluto on astrologisessa järjestelmässä kaukaisin) jo melko hankala määritellä.
Neptunus hallitsee henkistä, järjellä selittämätöntä maailmaa. Se kuvaa todellisuutta, joka on sekä korkeammalla tasolla kuin arkitodellisuutemme että rinnakkainen sen kanssa. Siksi se yhdistääkin ihmisiä erityisesti uskontojen, mutta myös massaviihteen kautta. Kotimerkissään Neptunus voi hyvin ja sen ominaisuudet korostuvat. Toivottavasti tuleva kausi lisää suvaitsevaisuutta eri uskontojen ja uskomusjärjestelmien välillä. Neptunuksella kuten kaikilla planeetoilla on hyvät ja huonot puolensa. Hyviin puoliin kuuluu lähimmäisen rakkaus ja suvaitsevaisuus. Huonoihin puoliin todellisuuden pakeneminen esimerkiksi huumeiden ja alkoholin käytön avulla.
Ehkä myöhemmin enemmän Neptunuksen vaikutuksesta eri aurinkomerkkien elämään tässä uudessa neptuniaanisessa vaiheessa....

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Uusikuu Oinaassa
Tänään iltapäivällä on uusikuu Oinaassa.
Uusikuu merkitsee aina uusia alkuja ja mahdollisuuksia. Tämä uusikuu saattaa olla hankala, sillä se on tarkassa oppositiossa Saturnukseen. Se vaatii kaikilta ylimääräisen annoksen kuivaa realismia. Saturnus voi olla huolestunut läheinen tai epävarma ääni päässä, joka pyytää vielä harkitsemaan. Riskit kannattaa huomioida, mutta niistä ei tarvitse huolestua. Nimittäin Jupiter on auringon ja kuun vieressä, mikä antaa ylimääräistä tukea jopa suuruudenhulluille unelmille! Uskon, että tällä kertaa Jupiter voittaa saturnuksen esteet optimismillaan...
Päivään tuo lisäväriä Marsin ja Uranuksen yhtymä illemmalla, myös oinaassa. Se lisää ylimääräistä energiaa ja mahdollisuutta yllätyksiin samalla alueella kuin uusikuu vaikuttaa.
Uusikuu oinaassa vaikuttaa aurinkomerkeillä eri elämänalueilla, ja yleensä yhdelle alueelle osuu vain yksi uusikuu vuoden aikana:
Oinaalla uusikuu osuu minuuden huoneeseen. Omasta persoonallisuudesta voi löytyä uusia piirteitä, joita haluaa kehittää edelleen. Mitä lähemmäksi syntymäpäivää uusikuu osuu, sitä voimakkaammin se vaikuttaa. Silti se vaikuttaa voimakkaasti kaikkiin oinaisiin. Leijonalla korostuu oman elämäntehtävän ja -filosofian pohtiminen, sekä elämänpiirin laajentaminen, esimerkiksi matkustelemalla ja opiskelemalla. Jousimiehellä se osuu alueelle, jota usein kutsutaan rakkaussektoriksi. Osuvampaa on kuitenkin kutsua sitä luovuuden alueeksi, johon sisältyy niin lapset, luovat projektit kuin rakkauselämäkin. Kivaa!
Kaikilla ilmamerkeillä uusikuu vaikuttaa viestintään ja sosiaalisiin suhteisiin, jokaisella hieman eri näkökulmasta. Vaaka voi parantaa kaikkia ihmissuhteitaan, erityisesti avioliittoa, mutta muitakin. Uudet alut ovat mahdollisia, mikäli niitä tarvitaan. Vesimiehellä se osuu kommunikaatiosektorille, ja suhteet mm. naapureihin ja sisaruksiin kohenevat. Kaksonen viihtyy nyt erityisen hyvin isoissa ihmisryhmissä, esimerkiksi harrastusporukoissa ja netissä, joista voi löytyä uutta merkitystä elämään.
Kauriilla energia keskittyy kodin ja perheen huoneeseen. Se liittyy myös lepoon ja ravitsemukseen, siis kaikenlaiseen latautumiseen ja akkujen täyttämiseen. Neitsyellä se osuu herkälle alueelle, joka liittyy sisäiseen muutokseen, ja asioiden jakamiseen läheisten kanssa. Niitä asioita ovat esimerkiksi arvot, raha ja seksi. Härällä se liittyy alitajuntaan, ja sen kautta omaan laajempaan rooliin maailmassa, elämän merkityksen löytämiseen sen laajimmassa merkityksessä...
Vesimerkeillä se vaikuttaa työhön ja ansioihin liittyvillä alueilla. Ravulla on mahdollisuus edistää uraa ja muita elämäntavoitteita. Skorpionilla se vaikuttaa työhön päivittäisenä rutiinina, joten kannattaa miettiä, mitkä muut rutiinit auttavat pysymään työkunnossa. Kaloilla se osuu suoraan rahasektorille, ja tuo mahdollisuuden miettiä miten lisätä ansioitaan tai käyttää niitä mahdollisimman hyödyllisesti.

lauantai 2. huhtikuuta 2011
Mars vaihtaa merkkiä
Mars siirtyy aamulla kotimerkkiinsä Oinaaseen!
Astrologiassa mars kuvaa aloitekykyä, itsenäisyyttä, voimaa, energiaa... Asioiden aloittaminen ja aikaansaaminen helpottuu, kun mars siirtyy kaloista oinaaseen. Haaveiden toteutus voi alkaa. Yleinen energiataso nousee. Mars edustaa maskuliinista energiaa, jota kaikki ihmiset sukupuolesta riippumatta tarvitsevat, pitääkseen puolensa ja saadakseen ylipäänsä jotain aikaiseksi elämässään. Liiallisena sen energia voi ilmetä aggressiivisuutena, jonka purkamiseen liikunta sopii hyvin.
Suosittelen silti sopivaa varautuneisuutta hurjimpien ideoiden suhteen nyt, kun merkurius perääntyy...
Marsilla on paljon seuraa oinaassa: aurinko, perääntyvä merkurius, jupiter ja uranus. Oinaiden elämä ei ole nyt ainakaan tylsää. Onneksi virtaa riittää sieltä meille muillekin. :)
Myös kuu on oinaassa pari päivää. Se siirtyy sinne tänään puoleltapäivin ja huomenna sen kohdatessa auringon on uusikuu oinaassa.

perjantai 1. huhtikuuta 2011
Viivästyksiä, väärinkäsityksiä...
Merkurius on perääntynyt eilisestä lähtien, ja sen huomaa...
Pikkuharmeja jotenkin kasaantuu. Löysin pari laskua, joiden eräpäivä oli ohi. Sitten taas verkkopankki ei toiminut kunnolla. Se ei ole mikään iso yllätys, sillä sen pankin kanssa on ollut paljon ongelmia. Ja oma nettikin tökkii eikä syytä siihen löydy. Toisaalta muutama väärinkäsitys selvisi ajoissa. Kuitenkin olen yllättynyt, vaikka olen nähnyt merkuriuksen vauhdissa lukuisia kertoja, ja pitäisi jo tietää paremmin eikä odottaa liikoja tällaisina päivinä. Elämän hallinta on yliarvostettua...
Sanotaan, että ihmiset, joilla on syntymäkartalla perääntyvä merkurius, selviävät tällaisista ajoista muita helpommin. Heille se energia on luonnollista ja he ymmärtävät ja osaavat käyttää sitä paremmin. Itselläni ei ole tuttuja, joilla olisi synnynnäisesti perääntyvä merkurius, joten en tiedä missä määrin se pitää paikkansa. Kuulostaa kumminkin loogiselta.
Merkuriuksen perääntyessä ongelmat yleensä keskittyvät kääntymispäiviin. Merkurius on silloin maasta katsottuna paikallaan (vaikka oikeasti se tietenkin liikkuu), ja ajatukset saattavat liikkua tahmeasti. Seuraavaan ongelmasumaan on onneksi vielä kolmisen viikkoa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)