lauantai 25. heinäkuuta 2020

Elokuun 2020 horoskooppi

Siinä missä heinäkuun horoskooppi oli täynnä haasteita, elokuun horoskooppi on täynnä elämää!

Elokuussa on toki yksittäisiä haastavia päiviä, mutta esimerkiksi eklipsit ja perääntymiset ovat tältä erää ohi. Aurinko leijonassa tuo aurinkoista elämää elokuun alkuun. Elämä näyttää hyvältä monella eri rintamalla!

Elokuun horoskoopin haasteet

Elokuu on monella tapaa astrologisesti vuoden 2020 valoisimpia kuukausia. Aina on kuitenkin jokin mutta. Tällä kertaa se on Mars, joka kulkee haastamassa riitaa eri planeettojen kanssa pitkin kuukautta. Se aiheuttaa yksittäisiä kireitä päiviä. Ehkä jopa pieniä räjähdyksiä siellä täällä. Mutta Marsin kanssa on se hyvä puoli, että tilanne yleensä tasaantuu nopeasti. Jo parin päivän kuluttua osapuolet keskittyvät taas muihin asioihin.

Tiistaina 4.8. vaikuttaa Marsin neliö Jupiteriin. Tämä voi olla hieman suuruudenhullu päivä. Siksi se näyttää tehokkaasti osaamisen ja jaksamisen rajat. Hyvät suunnitelmat tarvitsevat sopivan annoksen realismia. 

Torstaina 13.8.2020 on Marsin neliö Plutoon. Tämä neliö paljastaa heikot kohtamme. Kaikki kärsivät joskus "pimeistä" tunteista, kuten kateudesta tai mustasukkaisuudesta. Neliö voi hyvinkin triggeröidä vanhan kipukohdan, mutta samalla se ohjaa kohti kestävää ratkaisua. 

Maanantaina 24.8.2020 on puolestaan Marsin neliö Saturnukseen. Se kyseenalaistaa auktoriteetit itsessämme ja ympärillämme. Miksi joku tietäisi paremmin vain siksi, että hän on vanhempi tai tietyssä asemassa? Vaarana on kuitenkin sokea kyseenalaistaminen. Siksi kannattaa etsiä neutraalia mielipidettä. 

Täysikuu vesimiehessä 3.8.2020

Aurinko kulkee elokuun kolme ensimmäistä viikkoa leijonassa, joten täysikuu osuu leijonan vastamerkkiin vesimieheen. Leijona edustaa ylpeyttä ja nautintoa omista kyvyistä ja saavutusta. Täysikuu vesimiehessä sanoo: "Katso, miten paljon voimme yhdessä saavuttaa!" Tämä täysikuu edustaa tasapainoilua omien kykyjen ja joukkovoiman välillä. Se myös kehottaa valitsemaan viisaasti mihin joukkoihin haluamme kuulua. Kaikissa ryhmissä ei ole mahdollista kasvaa. 

Täysikuu on melko tiukassa neliössä Uranukseen härässä. Muutoksia on ilmassa, mutta ne vaativat jonkin verran vääntöä toteutuakseen. Uranus voi tuoda myös yllättäviä käänteitä, ei välttämättä pelkästään pahoja, mutta jotakin mikä vaatii suunnitelmien muokkaamista. 

Elokuun horoskooppi on täynnä leijonan energiaa!


Uusikuu leijonassa 19.8.2020

Uusikuu leijonassa auttaa löytämään iloa ja lämpöä elämään. Se muistuttaa lapsuuden leikeistä, joihin ei ikinä väsynyt. Kun on hauskaa, aika katoaa. Uusikuu leijonassa tuo lisää iloa, ylpeyttä ja leikkisyyttä elämään. 

Uusikuu leijonassa on yhtymässä Merkuriukseen ja kolmiossa Marsiin. Näyttää vauhdikkaalta! Merkurius takaa sen, että kommunikaatio toimii, tapaat oikeita ihmisiä ja saat hyviä ideoita. Osaat myös kertoa omista ajatuksistasi luovasti. Kolmio Marsiin antaa paljon fyysistä energiaa. Se tuo lisää suorituskykyä oikeastaan mihin tahansa, mitä haluat. Tämä kuvio sopii erityisen hyvin kuntoilun aloittamiseen, tai jatkamiseen, jos se on jäänyt viime aikoina vähemmälle. 

Aurinko siirtyy leijonasta neitsyeen 22.8.2020

Itselleni auringon siirtyminen leijonasta neitsyeen on syksyn merkki! Aurinko leijonassa kuvaa lomakautta ja energian keräämistä talvea varten. Kun aurinko siirtyy neitsyeen, on aika panna elämä taas järjestykseen. Koulut ja harrastukset alkavat. Vapaa-aikakin muuttuu ohjelmoidummaksi. 

Aurinko neitsyessä kuvaa kurinpalautusta monella tavalla. Jos lomalla on tullut herkuteltua, nyt on tavallista helpompi kiinnostua terveellisestä arkiruoasta. Sama pätee liikuntaan ja muihinkin terveyttä ylläpitäviin rutiineihin. Aurinko neitsyessä tekee elämänmuutoksista helpompia!

Neitsyt on myös älyllisesti utelias merkki, joka mielellään tarttuu kirjaan tai osallistuu kursseille. Katso, jos ohjelmaasi mahtuisi jotakin mukavaa opittavaa tänä syksynä. 

Astrologian alkeiskurssit pyörivät esimerkiksi Helsingissä ja Vantaalla. Linkistä lisätietoja: Opi astrologiaa: Astrologian kurssit

Elokuun yhteenveto

Elokuun horoskooppi näyttää rauhallisen jakson kesän ja syksyn mullistusten välissä. Lähiplaneetat Merkurius, Venus ja Mars etenevät yhteistuumin, toisin kuin suuren osan tätä vuotta. Siksi elokuussa kannattaa tehdä suunnitelmia ja myös varautua tuleviin hitaampiin kuukausiin. Nyt on hyvä aika edetä niin työssä kuin opiskelussakin!

Mukavaa elokuuta kaikille merkeille!
~ Liisa

perjantai 24. heinäkuuta 2020

EFT, Tapping eli akupisteiden naputtelu

Hei,
olen pitkään miettinyt, kirjoitanko tästä erityisestä aiheesta, EFT tai Tapping tai akupisteiden naputtelu, vai en... sillä aihe ei liity suoraan astrologiaan, vaan yleisemmin hyvinvointiin. Rakastan astrologiaa, koska se antaa monipuolisen näkökulman elämään. Se auttaa näkemään yhteyksiä eri asioiden välillä aivan erityisellä tavalla. Mutta joskus tarvitaan jotain muutakin. Varsinkin kun joskus astrologia näyttää, että ongelmallinen kausi kestää jonkun aikaa.

Olen oikeastaan koko elämäni etsinyt uudenlaisia tapoja voida hyvin ja ymmärtää elämää. Olen ollut kiinnostunut aromaterapiasta, erilaisista joogamuodoista ja meditaatiosta pitkään. Olen käynyt myös useita reikikursseja. Tämä EFT / Tapping / akupisteiden naputtelu on nyt ollut aktiivisesti käytössäni noin viisi vuotta, eli ehkä on jo aika kirjoittaa siitä tänne blogiinkin!

EFT, Tapping tai naputtelu

EFT on lyhenne sanoista Emotional Freedom Techniques. Siitä käytetään yleisesti myös nimeä Tapping, jonka olen suomentanut simppelisti naputteluksi. Tekniikka yhdistää tietoa akupisteistä ja meridiaaneista sekä modernia psykologiaa. Sitä on myös tutkittu laajasti ja sen on todettu laskevan tehokkaasti kortisoli-tasoa eli vähentävän stressihormonin määrää elimistössä. 

Meditoin mielelläni, mutta EFT-naputtelu sopii hyvin pienien ja suurien ongelmien täsmähoitoon. Siinä missä mediotinnin hyödyt näkyvät joskus vasta pitkällä aikavälillä, EFT vaikuttaa nopeasti. Sen perusteet oppii helposti. Sitä voi tehdä omatoimisesti tai youtube-videoiden avulla. Videot, joita itse käytän, ovat englanniksi.

Sama linkkinä, jos video ei jostain syystä toimi: Jessica Ortner opastaa naputtelemaan 

EFT:n käyttökohteet

EFT-naputtelu sopii erityisesti strssiperäisten ongelmien hoitoon. Itse olen käyttänyt tätä erilaisiin kipuihin kropassa, mutta myös sosiaalisten tilanteiden aiheuttamiin jännityksiin. Olen hoitanut sillä flunssia ja jalkakipuja. Joskus pysähdyn kesken lenkin penkille naputtelemaan, ja pystyn taas jatkamaan matkaa muutaman minuutin naputtelun jälkeen. Pari vuotta sitten meille oli tulossa poikani koulun vaihto-ohjelman kautta bulgarialainen lukiolainen viikoksi. Tunsin stressitasoni nousevan, kun mietin vierailua. Näin jo itseni jännittämässä miten vieras viihtyy ja onko hän tyytyväinen vai ei. Onneksi naputtelin ongelmaa jonkin verran, sillä vierailu sujui sitten hienosti, enkä stressannut enää turhaan sitä.

Koska stressi pahentaa melkein kaikkia terveysongelmia, tätä kannattaa kokeilla kaikenlaisiin vaivoihin. 

Miten kannattaa aloittaa?

Videoiden avulla alkuun pääsee nopeasti. Ei kannata stressata, osuvatko sormet täsmälleen oikeisiin kohtiin. Sinnepäin riittää oikein hyvin. Ja kohdat oppii nopeasti. 

Alkuun kannattaa ottaa käsittelyyn jokin melko pieni tai tuore ongelma. Kokemukseni mukaan ne helpottuvat nopeiten, mikä auttaa paremmin tutustumaan tekniikkaan. EFT:llä hoidetaan myös kroonisia ongelmia, jopa PTSD, eli stressperäisiä traumoja, mutta se vaatii enemmän kokemusta ja toistoa. Tuloillaan oleva päänsärky tai flunssa, tai edessä oleva jännittävä tilanne sen sijaan sopivat kokeiluun hyvin. 

EFT:tä voi käyttää stressin hoitoon yleisesti, ihan vaan naputtelemalla pisteitä omaan tahtiin. Aina ei tarvitse hoitaa tiettyä ongelmaa. Naputtelu rentouttaa kehoa joka tapauksessa. 

Aluksi on kuitenkin hyvä määritellä ongelman lähtötaso ennen naputtelua ja muutaman kierroksen jälkeen. Joillakin videoilla tämä opastetaan myös. Esimerkiksi kuinka kova kurkkukipu on asteikolla 1-10 (1 hyvin lievä, 10 pahin mahdollinen). Tämä auttaa seuraamaan edistymistä. Muuten on aluksi hankala hahmottaa auttoiko naputtelu vai katosiko ongelma itsekseen. Mikä sekin saattaa tapahtua naputtelun jälkeen pienellä viiveellä.

Mistä tietoa EFT:stä?

Minulla on pari suosikkia nettisivuista:

Molemmilla sivustoilla on runsaasti videoita ja myös tieteellisiä tutkimuksia EFT:stä. 

Suomenkielistä materiaalia on niukemmin, mutta ainakin Viisas Elämä on suomentanut ja julkaissut aiheesta: Tapping Solution Painonhallinta ja myönteinen kehonkuva

Täydennän tänne listaa sitä mukaa, kun uusia linkkejä tai teoksia tulee vastaan!


Oletko sinä jo törmännyt tähän naputteluun suomeksi tai englanniksi, tai käyttänyt sitä jo pidemmän aikaa?

Voi hyvin!
~ Liisa