torstai 29. joulukuuta 2011

Tänään aurinko kohtaa pluton

Nyt arki kutsuu... Joulu tuli vietettyä suurelta osin sisarusten kanssa oman perheen lisäksi. Jotenkin pyhistä toipumiseen kuluu helposti pari päivää. Loma ei ole lepoa. :) En ole vielä ehtinyt kunnolla tutustua ensi vuoden transiitteihin, mutta lähipäivinä on varmaankin aikaa siihen...

Tänään aurinko ja pluto yhdistävät voimansa taivaalla. Yhdistelmään liittyy valtaa ja kunnianhimoa. Joillekin se on hyvin seksikäs... Yhtymä on voimakas, mutta sen vaikutus tulee esiin hiljalleen. Kannattaa miettiä omia motiiveja eri asioissa. Mitä todella haluat? Mitä menestys elämässä sinulle merkitsee? Usein haluamansa asiat saavuttaa helpommin, kun päämäärä on tarpeeksi selkeänä mielessä. Tänään kannattaa käyttää aikaa omien perimmäisten päämäärien selkiyttämiseen. Hyvä päivä tutustua myös omiin, ehkä suurelta osin alitajuisiin voimavaroihin. Meillä on käytössämme vain murto-osa mahdollisuuksistamme, mutta tällaiset päivät vievät meitä lähemmäs niiden laajaa käyttöä.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Uusikuu Kauriissa - Hyvää Joulua!

Jouluaattoon osuu uusikuu kauriissa. Joillakin se voi tuntua matalana enegiatasona, mikä kohoaa muina joulupäivinä. Siksi kannattaa keskittyä oleelliseen: rentoutumiseen, yhdessäoloon, hyvään mieleen... Jep, helpommin sanottu kuin tehty. Uusikuu kuitenkin pakottaa pysähtymään, ainakin hetkeksi, ja miettimään mitä haluaa. Tässä tapauksessa se on erittäin suorituskeskeinen ja tulevaisuusorientoitunut uusikuu. Onneksi myös perheen ja läheisten hyvinvointi merkitsee sille paljon.


Uusikuu tekee harvinaisen monta aspektia, varsinkin etäisempiin planeettoihin. Tämä on hyvin energinen uusikuu. Se on yhtymässä plutoon ja neliössä uranukseen. Lisäksi se muodostaa kolmion jupiteriin ja sekstiilit saturnukseen ja neptunukseen. Kokonaisuus näyttää erittäin positiiviselta. Uranus voi aiheuttaa äkillisen muutoksen, tai pakottaa toimimaan hetken oman tahdon vastaisesti, mutta muut aspektit tukevat muutosta pehmeämmin.

Kauriilla se auttaa henkilökohtaista muutosta. Se voi liittyä fyysiseen tai henkiseen minä-kuvaan tai ihmissuhteisiin. Vain sinä itse tiedät mitä todella haluat ja tarvitset elämääsi. Mitä tahansa päätät nyt, saavutat sen helpommin kuin muulloin, koska universumi todella haluaa auttaa sinua nyt.
Vesimiestä uusikuu auttaa palauttamaan herkän ja tärkeän henkisen tasapainon. Voidaksemme todella hyvin meidän täytyy ajoittain luopua asioista, ja nyt olet ehkä valmis luopumaan jostain, mitä et tarvitse enää.
Kalat - uusikuu vaikuttaa ystävyyssuhteisiisi, harrastuksiin, ja yhteisölliseen toimintaan. Mieti millaisten ihmisten ja asioiden parissa haluat kuluttaa vapaa-aikaasi.

Oinas -uusikuu osuu urasektorillesi. Uratoiveesi muuttuvat hitaasti ja perusteellisesti tulevien vuosien aikana, joten nyt kannattaa miettiä mistä saat todellista tyydytystä.
Härkä - uusikuu piristää matkailu- ja opiskelu-sektoriasi. Kaipaat nyt vaihtelua. Osa häristä saattaa tuntea olonsa filosofisiksi ja miettiä laajemmin elämän tarkoitusta ja omaa elämänfilosofiaansa. "Miksi olemme täällä?"
Kaksonen - tämä uusikuu vaikuttaa talousasioihisi, erityisesti siihen miten käytät yhteistä rahaa muiden kanssa. Laajemmin se vaikuttaa myös siihen, tunnetko saavasi tarpeeksi tunnustusta ja voitko luottaa muihin.

Rapu - uusikuu uudistaa parisuhdettasi tai muita läheisiä ihmissuhteitasi. Tämä uusikuu on osa usean vuoden suurta muutossuunnitelmaa. Mieti siksi tarkkaan millaisia ihmisiä kaipaat elämääsi.
Leijona - tämä uusikuu tuo sinulle vuoden parhaan mahdollisuuden päivittää kuntoilu- ja muut terveysrutiinisi. Tarkkaile myös ajankäyttöäsi ylipäänsä. Jos tuntuu, ettei aika riitä, teet ehkä jotakin, mikä ei ole tällä hetkellä oleellista.
Neitsyt -  uusikuu tuo lisää iloa elämääsi. Puhdasta elämäniloa. Joillekin se merkitsee lapsia tai iloa lasten kautta. Joillekin itseilmaisua, omien lahjojen kehitystä ja käyttöä. Nauti!

Vaaka - uusikuu tuo muutoksen mahdollisuuden kotielämääsi. Uusi alku voi liittyä kotiisi, perheesi tai vanhempiisi, mikä tarvitsee muutosta. Perinteet muuttuvat hitaasti, mutta välillä sekin on tarpeen.
Skorpioni - uusikuu selkeyttää ajatuksiasi. Tiedät selvemmin mitä haluat ja tarvitset, ja millaiset ihmissuhteet sopivat sinulle. Pystyt myös kommunikoimaan tarpeistasi selkeämmin.
Jousimies - uusikuu aloittaa uuden kauden raha-asioiden hoidossa. Löydät helpommin uusia ansiomahdollisuuksia. Itsetuntosi vahvistuu, etkä alihinnoittele itseäsi niin helposti.

Muistakaa, että uusikuu vaikuttaa aina pari viikkoa. Tulokset näkyvät joskus vasta puolen vuoden päästä, kun samalla alueelle osuu täysikuu. Nyt tärkeintä on haaveilla ja luoda elävä mielikuva siitä mitä haluaa saavuttaa.

~ Ihanaa Joulua kaikille!

torstai 22. joulukuuta 2011

Talvipäivänseisaus - Aurinko Kauriiseen

Tänään on sitten talvipäivänseisaus. Astrologisesti se merkitsee samaa hetkeä kuin jolloin aurinko siirtyy kauriiseen. Edessä on tuottelias ja tehokas kuukausi. Käytännöllisyydellä ja kärsivällisyydellä pääsee nyt pitkälle. Mielenkiintoisesti joulua juhlitaan juuri kun aurinko on kauriin merkin alussa. Kauris on ennenkaikkea kunnianhimoinen ja velvollisuudentuntoinen merkki. Monet tutut kauriit ovat enemmän tai vähemmän työnarkomaaneja (usein enemmän). Toisaalta kauris on myös perhekeskeinen merkki. Ehkä se kaikki yhdistyy joulussa: kunnianhimoiset tavoitteet, velvollisuudet ja sukulaissuhteet. (Onneksi pikkujoulut osuvat jousimies-aikaan. :) Se selittää ehkä osan niiden ylilyönneistäkin...)

Seuraavan kuukauden aikana kaikki merkit miettivät jossain määrin tavoitteitaan ja elämän suuntaa. Erityisesti jouluaaton jälkeen, kun uusikuu kauriissa on ohi. Kauriille tämä on latautumisaikaa. Kun aurinko on omassa merkissä, se lataa energiavarastot koko tulevaksi vuodeksi. Synttärikuukausi on aina tilinteon aikaa: mitä on tähän mennessä saavuttanut ja mitä haluaisi saavuttaa seuraavana vuonna. Tavoitteita ei kannata koskaan laittaa liian alas.

Tästä eteenpäin on sitten koko ajan valoisampaa!

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Venus Vesimiehessä

Tämä viikko tuntuu käynnistyvän aika hitaasti... Suurin syy on se, että kuu on jatkuvasti pienenemään päin. Uusikuu kauriissa osuu jouluaattoiltaan. Sitä odotellessa kannattaa säästää omaa energiaa silloin kun voi.

Venus siirtyi eilen vesimieheen. Seuraavat viikot ovat hyvin sosiaalisia. Rakkaus ja hyvä olo on tarkoitettu jaettavaksi. Kaikki nauttivat nyt jopa enemmän kuin yleensä ystävyyssuhteista ja yhdessäolosta. Yhteydenpito myös kaukana asuviin ystäviin ja sukulaisiin on helpompaa kuin koskaan ennen, ja nyt kannattaa virkistää niitäkin suhteita. Kannattaa ylipäänsä hakeutua ihmisten pariin. Varsinkin vesimiehille aika on myös hyvin romanttista... <3

Ja huomenna on vuoden lyhyin päivä, talvipäivänseisaus, ja aurinko siirtyy kauriiseen.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Venuksen ja saturnuksen neliö

Venuksen ja saturnuksen neliö tarkentuu vasta huomenna, mutta vaikutukset voivat tuntua jo tänään. Mielenkiintoiseksi sen tekee se, että venus on kauriissa ja saturnus vaa'assa. Molemmat sijaitsevat siis toistensa merkeissä, mikä voimistaa vaikutusta. Ihmissuhteet ja velvollisuudet tai kunnianhimo kohtaavat ristiriitaisissa merkeissä. Tänä viikonloppuna rentoutuminen ei ehkä ole helppoa, kun mielessä pyörii lista "pitäisi tehdä" -asioista. Suorituspaineet häiritsevät nautiskelua, ja toisaalta ihmissuhteet saattavat vaikuttaa raskailta ja vaativilta. Nyt kannattaa olla lempeä itseään ja muita kohtaan. Tärkeimmät asiat tulevat hoidetuksi aikanaan, joten niiden ei kannata antaa pilata suhteita läheisiin.

torstai 15. joulukuuta 2011

Astrologia, ihmissuhteet ja elementit

Minua kiinnostaa astrologiassa erityisesti ihmissuhteet. Miksi joidenkin ihmisten kanssa löytyy välittömästi yhteinen taajuus, ja toisten kanssa saa pinnistellä tullakseen ylipäänsä toimeen?

Yksi tärkeimmistä tekijöistä, jota on helppo tarkastella menemättä monimutkaisiin teknisiin yksityiskohtiin, on karttojen elementit. Eli ovat karttojen tärkeimmät tekijät, esimerkiksi aurinko, kuu ja nousumerkki yhteensopivissa elementeissä?

Kertauksen vuoksi: maaelementtiin astrologiassa kuuluvat merkeistä härkä, neitsyt ja kauris. Maamerkit ovat ahkeria ja käytännöllisiä. Maanläheisiä. Vesielementtiä edustavat rapu, skorpioni ja kalat. Vesimerkit ovat tunneihmisiä, joilla on herkkä vaisto. Tulielementin merkkejä ovat oinas, leijona ja jousimies. Tulimerkit innostuvat helposti uusista asioista ja kaipaavat inspiraatiota elämäänsä. Ja ilmaa edustavat kaksonen, vaaka ja vesimies. Logiikka, ajattelu ja sosiaalisuus ovat ilmamerkkien vahvoja puolia.

Jos toisella henkilöllä on aurinko härässä, kuu kaloissa ja nousumerkkinä kauris, hänellä on kaksi näistä avainpisteistä kartalla maassa ja yksi vedessä. Jos toisella on aurinko leijonassa, kuu oinaassa ja nousumerkkinä vesimies, hänellä on kaksi tulta ja yksi ilma. Ei tarvitse välttämättä tarkastella edes merkkejä, koska jo elementit viittaavat vahvasti siihen, että näillä kahdella on hyvin vähän yhteistä elämäntavoitteiden tai tunne-elämän suhteen.

Elementeistä maa ja vesi, sekä tuli ja ilma, muodostavat parit, jotka sopivat parhaiten yhteen. Harvalla on tietenkään omallakaan kartalla planeettoja pelkästään yhteensopivissa elementeissä, mikä ilmenee erilaisina sisäisinä ristiriitoina.

Tarkastella voi tietenkin myös koko kartan elementtejä, mutta jo muutama tärkein ohjaavat helposti oikeaan suuntaan.

Aiemmin olen kirjoittanut nousumerkkien merkityksestä rakkaudessa ja ihmissuhteissa ylipäänsä. Se löytynee jostain arkiston perukoilta...

Jouluista joulukuuta kaikille!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Merkurius etenee!

Nyt merkurius taas vihdoinkin etenee!

Sen vauhti on aluksi hiljainen, mutta voimistuu pikkuhiljaa. Siksi ei kannata ihmetellä, jos kaikki menneen kolmen viikon aikana mahdollisesti kasautuneet ongelmat eivät ratkea välittömästi. Muutos on kuitenkin alkanut! Lahjaostokset ja muut jouluvalmistelut sujuvat nyt helpommin.

Merkurius on peruuttanut viime viikkojen aikana jousimiehen merkin alkuun. Siksi tämä perääntymisjakso on tuntunut minulle ja muille jousimiehille kaikkein henkilökohtaisimmin. Itse olen käynyt läpi paljon muistoja. Osa ihania, osa ei niinkään... Niihin on kuulunut mm. nuoruuden intohimoni (vaikka en ole vieläkään kovin vanha ;) ) taekwondo ja matkoja, kuten Peking eräänä jouluna. On tuntunut mukavalta huomata, miten asiat ja tapahtumat ovat kerrostuneet elämäksi, ja että huonoihinkin tapahtumiin on aina kuulunut jotain hyvää. Ja että ihminen on vahvimmillaan halutessaan jotain vilpittömästi.

Nyt pieni aikamatka on ohi, ja tuntuu mukavalta keskittyä tähän hetkeen ja tulevaisuuteen.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Rauha maassa

Nyt on harvinaisen raukea ja rento tunnelma. Viikonlopun eklipsi taisi viedä voimat. Se sujui muuten intensiivisen itsetutkiskelun merkeissä, mikä sopii hyvin eklipsiin omassa/vastamerkissä. Lisäksi oli pikkuriita Kauriin kanssa, kun parisuhdesektorilla oli aikamoista jännitettä. Missasin itse eklipsin, joka ilmeisesti (kaverin facebook-päivityksen mukaan) näkyi jostain päin Helsinkiä. Mutta ulkona näytti niin lohduttoman pimeältä ja sateiselta, että mukavuudenhalu voitti....

Tämä viikko näyttää rauhalliselta. Tyyntä myrskyn jälkeen. Huomenna merkurius kääntyy etenemään. Sen jälkeen kommunikointi, sosiaaliset suhteet ja myös ostokset sujuvat taas paremmin. Kannattaa silti odottaa muutama päivä ennen suuria päätöksiä.

Sitten planeetoista perääntyvänä on enää jupiter, ja sekin vain reilun viikon vielä. Sen jälkeen kaikki taivaankappaleet kulkevat meistä katsottuna eteenpäin, mikä heijastuu myös elämään yleisesti. Asiat etenevät helpommin omalla painollaan eri elämänalueilla.

Tämän viikon pääaspektit keskittyvät viikonloppuun. Lauantaina venus tekee neliön saturnukseen. Silloin ystävyys- tai rakkaussuhteissa voi olla hetkellisiä ongelmia. Sunnuntaina aurinko puolestaan muodostaa sekstiilin saturnukseen, mikä auttaa kaikkia ottamaan sopivasti vastuuta elämässä.

Mukavaa viikkoa!

perjantai 9. joulukuuta 2011

Kuunpimennys Kaksosessa

Elämä ei ole tällä hetkellä ainakaan normaalia. En tiedä johtuuko se lähestyvästä eklipsistä vai merkuriuksen perääntymisestä vai jostain muusta... Joka tapauksessa Pikku-Rapu on ollut kipeä ja poissa koulusta koko viikon. Omat aikatauluni ovat sitten eläneet sen mukaan. Kirjoitushommat ovat pahasti jälkijunassa, mutta kai ne jossain vaiheessa taas vauhdittuvat.

Tiedossa on mielenkiintoinen viikonloppu: huomenna täysikuu kaksosessa on myös täydellinen kuunpimennys, joka näkyy koko Suomessa. Ursan sivuilla on siitä havainnollisia kuvia ja aikataulut: Kuunpimennys Huomenna iltapäivällä kannattaa katsella taivaalle! Meiltä täysikuu näkyy omalla parvekkeelle iltaisin, mutta noin alkuillasta pitää ehkä ihailla sitä ulkona.

Huomenna uranus myös suoristaa ratansa ja jatkaa etenemistä oinaassa. Merkurius perääntyy viimeisiä päiviä jousimiehessä.


Täysikuut ovat muulloinkin tunteikkaita, koska elämän moniulotteisuus näkyy silloin jopa rasittavan selvästi, mutta nyt kun siihen yhdistyy eklipsi, se voi käydä tavallista enemmän hermoille. Mars on neliössä eklipsiin neitsyestä, joten jotkin käytännön asiat, jopa terveys, vaativat huomiota ja vaikeuttavat eklipsin esille tuomien asioiden käsittelyä.

Jousimiehillä ja kaksosilla eklipsi vaikuttaa omaan yksilöllisyyteen ja parisuhteisiin. Hyvä parisuhde saattaa nousta uudelle tasolle, huono sen sijaan todennäköisesti päättyy. Sama pätee muihinkin ihmissuhteisiin ja läheisiin kumppanuuksiin. Toisaalta eklipsi voi tuoda itsessä esiin uuden puolen, tai pitkäksi aikaa unohtuneen puolen. Sekin muuttaa läheisiä ihmissuhteita. Eklipsit paljastavat usein asioita, ja pakottavat toimimaan vaistomaisesti eikä järjellä.

Kauriille ja ravulla eklipsi vaikuttaa fyysisen ja henkisen terveyden akselilla. Ollessaan tasapainossa ne tukevat toisiaan. Silti niiden yhteistyö on usein vaarassa. Kannattaa tarkastella omia rutiineja. Edistävätkö ne hyvinvointia mahdollisimman monipuolisesti? Eklipsi paljastaa mahdolliset heikot kohdat.

Vesimiehellä ja leijonalla eklipsi osuu luovalle ja sosiaaliselle sektorille. Toisaalta se vahvistaa omaa luovuuttasi sekä yksilöllisyyttäsi. Toisaalta se herättää halun kuulua johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Löydät ehkä uuden roolin jossakin ryhmässä tai organisaatiossa, tai muita uusia ilmaisukanavia luovuudellesi.

Kalat ja neitsyt kohtaavat eklipsin hyvin tärkeällä sektorilla, jonka toisessa ääripäässa on koti ja perhe ja toisessa ura tai työ. Vaikeuttaako urasi kotielämääsi tai toisinpäin? Eklipsi voi tuoda hyvin yllättävän ratkaisun. Laajemmassa mielessä käsittelet myös menneisyyttäsi ja tulevaisuuttasi. 

Oinas ja vaaka saavat eklipsin informaatiosektorilleen. Se vaikuttaa tiedon ja kontaktien, jopa inspiraation ja elämän tarkoituksen etsintään. Tiedosta ja suhteista ei ole hyötyä, jos niistä ei ole apua jonkin suuremman tarkoituksen toteuttamisessa. Eklipsi voi vaikuttaa myös matkusteluun ja opiskeluun.

Skorpionilla ja härällä eklipsi osuu taloussektorille. Se vaikuttaa sekä itse tienaamiisi rahoihin että muiden kanssa yhdessä käyttämiisi varoihin, joita ovat esimerkiksi verot, perinnöt ja elatusmaksut. Rahankäyttösi muuttuu nyt. Löydät parempia tapoja ansaita lisää sekä käyttää tulojasi.

<3 L

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Astrologiset syklit: eklipsit

Astrologiassa on monia rinnakkaisia syklejä, joita seuraamalla ymmärtää elämää paremmin. Eklipsien sykli liittyy kuunsolmun liikkeeseen eläinradan ympäri. Toisin kuin planeetat, kuunsolmu siirtyy radalla myötäpäivään merkistä toiseen. Alkuvuodesta se siirtyi kauriista jousimieheen. Ensi vuonna se jatkaa matkaansa skorpioniin.

Eklipsit syntyvät siinä merkissä, jossa kuunsolmu kulloinkin sijaitsee, sekä sen vastamerkissä. Siirtymävaiheessa eklipsit voivat ulottua myös viereiseen merkkiin. Tällä hetkellä kuunsolmu sijaitsee jousimiehessä. Se siirtyi siihen alkuvuodesta ja pysyy jouskarissa ensi vuoden syyskuuhun. Omassa merkissä se vaikuttaa voimakkaasti, kuten myös vastamerkissä. Itse kävin alkuvuodesta ensimmäisen reikikurssin (joita tuli sitten pari lisää :) ) sekä aloitin tämän blogin mitenkään kuunsolmua noteeraamatta. Mutta nyt hieman jälkikäteen näkyy selvästi miten se toi uusia asioita elämääni.

Kuunsolmu jousimiehessä tuo eklipsit jousimies-kaksonen -akselille. Lisäksi se vaikuttaa voimakkaasti näiden neliömerkkeihin, eli kaloihin ja neitsyeen. Siis kaikkiin eläinradan muuttuviin merkkeihin.

Edellisen kerran kuunsolmu oli jouskarissa heinäkuusta 1992 tammikuuhun 1994. Kuunsolmu palaa samalle kohdalle suunnilleen 18-19 vuoden välein. Nyt kannattaa valmistautua loppuviikon eklipsiin ja täydelliseen kuunpimennykseen kaksosessa miettimällä mitä merkittävää elämässä tapahtui tuolloin, suunnilleen vuonna 1993. Sillä voi olla yllättävän paljon merkitystä siihen mitä elämässä tapahtuu juuri nyt.

~ L

lauantai 3. joulukuuta 2011

Merkurius perääntyy jousimiehessä

Yleisenä nyrkkisääntönä merkuriuksen perääntyessä on, että kannattaa välttää suuria ostoksia ja pitkäikäisiksi tarkoitettujen sopimusten tekemistä. Ja että kannattaa varautua viivästyksiin ja väärinkäsityksiin. Toisaalta aika on suotuisa vanhojen ongelmien ratkaisuun ja esimerkiksi kadonneet tavarat voivat löytyä yhtäkkiä.

Merkki, jossa merkurius perääntyy, vaikuttaa myös tilanteeseen. Tällä kertaa se tapahtuu kokonaan jousimiehessä. Vastaava tilanne oli viimeksi joulukuussa 2004, joten kannattaa miettiä tapahtuiko silloin jotain, mikä vaikuttaa nykyhetkeen. Jos jotkin asiat jäivät silloin keskeneräisiksi, ne saattavat tulla nyt esiin.

Perääntyminen jousimiehessä vaikuttaa enemmän matkusteluun kuin useimmissa muissa merkeissä. Uusia matkasuunnitelmia ei kannata tehdä, mutta jos jokin matka on aikoinaan peruuntunut, nyt voi olla hyvä aika harkita sitä uudelleen.

Jousimiehen merkkiin liittyvät olennaisesti myös laki, moraali ja filosofia. Tähän pätee sama kuin markusteluun. Uusia oikeusjuttuja kannattaa välttää. Toisaalta vanha juttu voi nousta uudelleen esiin, ja silloin sillä on paremmat mahdollisuudet päättyä suotuisasti.

Myös kaukaiset sukulaiset liittyvät jousimieheen, joten nyt saatat kuulla pitkästä aikaa kummisedästä tai muusta etäisestä sukulaisesta.

Merkuriuksella on oma syklinsä, kuten muillakin planeetoilla. Perääntymissykli toistuu suunnilleen seitsemän vuoden välein:
Alla muut lähivuosien perääntymiset jousimiehessä:
2003 joulukuu - tammikuu 2004 kauriista jousimieheen
2004 joulukuussa jousimiehessä
2005 marras-joulukuu jousimiehestä skorpioniin

2010 joulukuussa kauriista jousimieheen
2011 marras-joulukuu jousimiehessä
2012 marraskuussa jousimiehestä skorpioniin

~ L

perjantai 2. joulukuuta 2011

Mars haastaa auringon

Tänään monet ovat tavallista kärsimättömämpiä. Asiat eivät ehkä etene toivotulla tavalla. Ilmassa on yleistä tyytymättömyyttä ja jännitystä. Jotkut suunnitelmat näyttävät mahdottomilta toteuttaa. Henkinen ja fyysinen jännite voi ilmetä myös sairastumisena, tähän vuodenaikaan eniten flunssana. Myös päänsäryt ovat mahdollisia.

Virhearvioista ja turhasta kiirehtimisestä voi seurata pieniä onnettomuuksia, joten kannattaa ottaa rauhallisesti. Vaikutus viipyy ilmassa vain päivän pari, ja kohta taas rauhoittuu.

torstai 1. joulukuuta 2011

Venus kohtaa Pluton

Venus ja pluto kohtaavat tänään kauriissa. Yhdistelmä on aistillinen, kohtalokas ja seksikäs. Toisaalta pluto edustaa jatkuvaa muutosprosessia, jota venus tänään piristää ja helpottaa. Se muistuttaa siitä, miten muutokset ovat välillä välttämättömiä, jotta voisimme nauttia elämästä enemmän. Toisaalta venus, joka edustaa rakkautta ja nautintoja, yhdistää energiansa pluton syvällisyyteen. Pienet, tavalliset nautinnot eivät ehkä tunnu tänään siltä miltä yleensä, vaan kaipaamme niihin syvällisempää merkitystä. Tässä on tilaisuus löytää enemmän merkitystä iloon, elämään ja rakkauteen.

Koska kohtaaminen tapahtuu asiallisen kauriin merkissä, onkin mahdollista, että sen luova ja intensiivinen energia suuntautuukin työasioihin. Pidetään peukkuja, että energiaa riittää niin työhön kuin ihmissuhteisiinkin.