keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Peiton alle

Tällaisina päivinä tekisi ehkä mieli ryömiä peiton alle... Aurinko on hankalassa kulmassa saturnukseen. Saturnus siirtyi syksyllä skorpioniin, mikä merkitsee kehityskautta erityisesti skorppareille ja noususkorppareille. Muihin merkkeihin se vaikuttaa myös, mutta ei samalla tavalla henkilökohtaisesti. Saturnuksen vaikutuksesta löytyy lisätietoa sivupalkin kautta. Tänään on vaikeaa, ellei mahdotonta yltää omien tavoitteiden tasalla, jos tavoitteet ovat hiemankin ylimitoitettuja. Usein yritämme tehdä enemmän kuin on oikeasti tarpeen, ja tällaiset päivät paljastavat heikot kohtamme.

Lisäksi jupiter vaihtaa suuntaa monen kuukauden perääntymisen jälkeen. Jupiterin energia on iloista, optimistista ja uteliasta. Tänään se on kuitenkin vähissä, jopa olematonta.  Sitä osaa kuitenkin arvostaa enemmän, kun se ei ole aina itsestäänselvyys. Kohta jupiter joka tapauksessa lähtee vauhdilla eteenpäin kaksosessa, ja elämä vauhdittuu taas sen osalta.

No, huomenna on taas uusi päivä!

maanantai 28. tammikuuta 2013

Viikko 5 / 2013

Eilinen täysikuu vaikuttaa hieman vielä tämän viikon alussa. Sen vaikutus kuitenkin heikkenee pikkuhiljaa, ja jää pian muiden taivaanmerkkien alle. Alkavaa viikkoa voisi luonnehtia sanoilla hiljainen ja vaikea ainakin puoleenväliin asti. Siihen asti vaikuttaa pari hankalaa kuviota. Aurinko tulee neliöön kohti saturnusta ja jupiter lopettaa useamman kuukauden perääntymisensä. Aurinko voi laukaista tai aktivoida jotain tämän hetkiseen saturnuksen asemaan liittyviä ongelmia (saturnuksen asemasta löytyy tietoa esim linkeistä oikeasta reunasta). Vaikutus on onneksi lyhytaikainen, mutta veikkaan, että useimmat kokevat sen epämiellyttävänä. Itse olen ainakin jo valmiiksi väsynyt...   


Jupiterin kääntyminen tietää hyviä uutisia erityisesti jousimiehille. Vastaavasti varsinainen käännöspäivä (+-2 päivää) voi olla vastaavasti jouskareille muita rankempi. Energia tuntuu yksinkertaisesti loppuvan. Loppuviikosta se kasvaa taas, mikä auttaa jouskareita ja muita jupiterista riippuvaisia ihmisiä.

Loppuviikosta ilmassa on taas mukavasti muutoksia, kun mars ja venus vaihtavat merkkiä. Mars siirtyy vesimiehestä kaloihin ja venus kauriista vesimieheen. Merkkimuutokset liikuttavat energiaa hyvin konkreettisella tasolla, kun elämän perusenergioiden painopiste muuttuu. Kaloille alkaa aktiivisempi ja energisempi aika, kun taas vesimiehet saavat hempeämpää ja iloisempaa energiaa elämäänsä.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Täysikuu Leijonassa 2013

Viikonloppua piristää kirkkaana paistava täysikuu. Tämä täysikuu liittyy elämäniloon jopa voimakkaammin kuin täysikuut yleensä. Se kertoo tarpeesta pitää hauskaa arjen keskellä. Se kuvaa myös tervettä itsetuntoa ja kykyä nauttia elämästä muiden mielipiteistä välittämättä. Leikkiminen ei kuulu vain lapsuuteen vaan sen kuuluisi jatkua läpi elämän! :)

Täysikuu ei ole ihan täydellinen, sillä vaikka sillä on positiivisia aspekteja, niitä laimentaa yksi ainoa haastava kulma. Se on ilonpilaaja, joka etsii ongelmia ja löytää niitä sieltäkin, missä niitä ei ollut alunperin. Yrittäkää olla välittämättä tästä ilonpilaajasta, sillä mahdolliset ongelmat ehtii selvittää myöhemminkin ja tällä täysikuulla on paljon mukavaa annettavaa. 


Leijonille (ja nousuleijonille) tämä täysikuu tarjoaa harvinaisen tilaisuuden nähdä itsesi toisten silmin.Näet selvemmin myös suhteesi muihin, miten muut täydentävät sinua ja mitä annettavaa sinulla on muilla. Kotona voi olla jokin ongelma, jota on vaikea ohittaa.

Neitsyille tämä täysikuu kuvastaa mielenrauhan ja fyysisen terveyden välistä suhdetta. Olet parhaimmillasi käytännönläheisissä tehtävissä ja rentoutuminen voi olla sinulle haaste. Leiki, pelaa, nauti!

Vaaoille täysikuu kertoo verkostojen ja vertaisryhmien merkityksestä. Samalla aaltopituudella olevia ystäviä ei ole ikinä liikaa. Varaa aikaa heille.

Skorppareilla täysikuu laukaisee mahdollisesti tyytymättömyyttä tulevaisuuden suunnitelmiin. Se johtuu siitä, että persoonallisuutesi kypsyy nyt vauhdilla, eivätkä suunnitelmat ole siksi ehkä ajantasalla.

Jouskareille täysikuu liittyy matkailuun ja opiskeluun, mielen avartamiseen, siis kaikkeen mitä jouskarit rakastavat. Näet selkeämmin suuren kuvion ajattelutapasi ja ideologiasi kehityksessä.

Kauriilla täysikuu liittyy jakamiseen ja luottamukseen ihmissuhteissa. Hyvissäkin suhteissa voi olla ajoittain vaikeita asioita, ja sinun tehtäväsi on laittaa ne oikeaan perspektiiviin hyvien puolien kanssa.

Vesimiehille täysikuu kertoo ihmissuhteiden tilasta. Jokin uraan tai tavoitteisiin liittyvä asia saattaa hiertää pahasti. Suhde voi kuitenkin tuoda paljon iloa ja onnea, jos pystyt siirtämään ongelmat sopivalle etäisyydelle.

Kaloille täysikuu kuvastaa fyysistä terveydentilaa ja arjen hallintaa. Heikot kohdat jommassa kummassa paljastuvat henkisenä tyhjyytenä tai ahdistuksena. Mieti myös lukuisia asioita, jotka tukevat terveyttäsi.

Oinailla on luvassa ihana, luova täysikuu. Harrastukset tai lapset ilahduttavat sinua. Varo turhaa herkkyyttä ja kriittisyyttä parisuhteessasi.

Härille täysikuu tarjoaa valoa sielunelämääsi ja menneisyyteesi. Ymmärrät sen kautta ehkä paremmin mitä haluat jatkossa. Käytännön tasolla voit kohentaa kotiasi ja suhteitasi perheenjäseniin.

Kaksosille täysikuu näyttää hyvin sosiaaliselta. Voit tavata paljon ihmisiä ja keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä. Tämä on yksi vuoden parhaista täysikuista sinulle.

Ravuilla täysikuu valaisee taloussektoria. Tulot eivät välttämättä muutu, mutta voit käyttää niitä aikaisempaa paremmin. Prioriteetit rahankäytössä muuttuvat, ja nyt on oikea aika seurata muutosta.

Ihanaa viikonloppua kaikille!
~ Liisa

Sekalaiset tunnelmat

Heips,
loppuviikoksi eli täksi päiväksi ja viikonlopuksi on tiedossa sekalaisia uutisia. Enimmäkseen hyviä. Aurinko on aktiivinen ja tekee mukavia kulmia muihin planeettoihin. Ilmassa on optimismia, elämäniloa ja oivalluksia. Universumi haluaa esitellä mahdollisuuksia, joita on aina enemmän kuin osaamme kuvitella...

Lisäksi viikonloppua valaisee täysikuu. Teknisesti se on täysi sunnuntaina aamulla, mutta se vaikuttaa koko viikonlopun. Ja niin kuin elämässä niin usein, positiivisiin aspekteihin liittyy myös hankalampia aspekteja. Tänään voi olla erilaisia kommunikaatiovaikeuksia. Asiat näyttävät kuulostavat jonkin aikaa pahemmilta kuin ne ovat. Kaikesta näkyy hetken aikaa se vaikeampi ja synkempi puoli. Valitettavasti sama vaikutus heijastuu myös täysikuuhun, joka muuten näyttää optimistiselta ja leikkisältä.

Enimmäkseen loppuviikko näyttää oikein sosiaaliselta ja mukavalta, mutta siinä on koko ajan ikään kuin sivuääni, joka pelottelee epäonnistumisilla ja unohduksilla, enimmäkseen aiheettomasti. 

maanantai 21. tammikuuta 2013

Vesimiesten vuoro

Nyt on vesimiesten vuoro nauttia planeettojen huomiosta. Tällä hetkellä merkissä majailevat aurinko, merkurius ja mars. Venus liittyy seuraan hieman myöhemmin.

Vesimies-energia on ennakkoluulotonta ja kyseenalaistavaa. Vesimiehet etsivät yleensä uutta, parempaa tapaa elää ja ajatella. Toisaalta sopivan ideologian tai elämäntavan löydyttyä, vesimiehet pysyvät siinä loppuun saakka. Merkkiin liittyy uudistavaa ja parantavaa henkeä. Vesimies on todellisten maailmanparantajien merkki. Se on myös sosiaalinen merkki, mutta sosiaalisuus keskittyy usein jonkin aiheen tai teeman ympärille. Siinä heillä on yleensä harvinaisen laaja verkosto. Muuten vesimiehet saattavat olla melkoisia individualisteja. Kiinnostuksen kohteet vaihtelevat laidasta laitaan. Joillekin vesimiehille riittää rakas harrastus, urheilu tai jokin muu, jonka parissa he pääsevät toteuttamaan itseään. Joillakin sama tarve purkautuu esimerkiksi ihmisoikeuksien tai muun hyvinvoinnin lisäämiseen tai puolustamiseen, tai ekologisen tietoisuuden laajentamiseen. Joka tapauksessa melkein kaikilla vesimiehillä on jokin oma lempiaihe, jonka kautta he muokkaavat maailmaa hieman paremmaksi ja sosiaalisemmaksi paikaksi.

Kaikilla on muuten kartalla jossakin päin vesimiehen kapinahenkeä! :)

tiistai 15. tammikuuta 2013

Käännekohtia

Tällä viikolla ilmassa on monenlaista energiaa, joka auttaa muokkaamaan elämän suuntaa.

Tänään pintaan voi nousta kipeitä muistoja. Tai oma henkinen haavoittuvaisuus voi jotenkin muuten tuntua selvemmin kuin yleensä. Se ei välttämättä ole mitään dramaattista, mutta pienetkin henkiset haavat kannattaa hoitaa huolellisesti hyväksynnällä ja itsearvostuksella. Omien tai muiden aiempien virheiden ei tarvitse estää enää meitä olemasta onnellisia juuri nyt.

Torstaina on ilmassa toisenlaista energiaa. Monet tärkeimmistä ratkaisuistamme liittyvät ihmissuhteisiin. Hyvinä alkaneet suhteet muuttuvat vaikeiksi, kun jompi kumpi tai molemmat muuttuvat ennen pitkää. Uusien sääntöjen neuvottelu on hankalaa. Torstaina on mahdollista päästä hetkeksi omien tarpeiden pohjalle, tai ainakin syvemmälle kuin ennen, mikä auttaa luomaan myös tyydyttäviä ihmissuhteita. Vaikutus ei rajoitu vain parisuhteisiin, vaan ulottuu kaikkiin tärkeimpiin suhteisiimme.

Perjantai taas on älyllisesti aktiivinen päivä. Jos opiskelu- tai kirjoitusvire on ollut hukassa, perjantai auttaa löytämään sen. Se tuo myös uusia ideoita ja auttaa selventämään tavoitteita. Keskustelut ja tapaamiset voivat olla erityisen informatiivisia ja mielenkiintoisia.

Lauantaina (tarkemmin la-su yönä) aurinko siirtyy kauriista vesimieheen!

perjantai 11. tammikuuta 2013

Uusikuu kauriissa 2013

Tänään on taas uusikuu, tarkemmin sanottuna illalla, minkä vuoksi päivä saattaa olla yleisesti hiljainen. Asiat tuntuvat usein pysähtyvän uudenkuun alla, kun vanha sykli on päättynyt ja uusi on pian alkamassa. Luontokin on ikäänkuin lepotilassa odottamassa uutta energialatausta.

Tämä uusikuu on kauriissa, joten se kannustaa miettimään tavoitteita ja velvollisuuksia. Tavoitteet ovat hyvä asia. Kaikki kaipaavat suuntaa eteenpäin. Tavoitteet syntyvät yleensä omista haluista, ja siksi niissä on erityistä voimaa. Velvollisuudet sen sijaan voivat tukahduttaa, jos niitä on liikaa. Siksi niitä kannattaa harkita aina tarkasti. Eri ihmiset suhtautuvat eri tavoilla velvollisuuksiin. Maamerkit (härkä, neitsyt ja kauris) yleisesti jaksavat niitä paljon paremmin kuin esimerkiksi tulimerkit (oinas, leijona ja jousimies). Niiden suhteen täytyy etsiä oma tasapaino.


Uusikuu korostaa erityisesti kauriiden kunnianhimoista ja vastuuntuntoista luonnetta. Mieti elämääsi ja tavoitteitasi vuosi eteenpäin? Missä ja millaisessa tilanteessa haluaisit olla seuraavana syntymäpäivänäsi?

Vesimiehille uusikuu korostaa mielenrauhan ja tasapainon merkitystä. On osattava luopua menneistä asioista oikeaan aikaan. Seuraava kuukausi kannattaa pyhittää elämän ja mielen puhdistamiseen tarpeettomasta.

Kaloille uusikuu on sosiaalinen. Saatat löytää uuden vertaistukiryhmän, joka sopii muuttuvaan elämäntilanteeseesi, tai saat enemmän iloa jo olemassa olevista ystävistä ja harrastuksista. Sukulaissielut vetävät sinua puoleensa.

Oinailla korostuu ura ja tulevaisuuden tavoitteet. Uudet ideat voivat alkaa itää mielessäsi. Tavoitteiden pitääkin uudistua ajoittain, ja nyt on paras aika vuodesta pohtia niitä.

Härille uusikuu avaa uusia mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen esimerkiksi opiskelemalla. Myös lukeminen ja matkustelu, kaikki mikä antaa uusia näkökulmia ja uusia kokemuksia, korostuu seuraavina viikkoina.

Kaksosten kannattaa keskittyä nyt raha-asioihin, erityisesti muiden kanssa yhteisten varojen hoitoon. Voit saada verotuksesi tai elatusmaksut parempaan balanssiin. Voit myös uudistaa suhteen työn- ja vastuunjakoa.

Ravuilla uusikuu korostaa parisuhteen ja muiden tärkeiden ihmissuhteiden merkitystä. Voit kirjaimellisesti aloittaa uuden luvun ihmissuhteissasi, jos haluat tai tarvitset sitä.

Uusikuu auttaa leijonia hoitamaan jo olemassa olevia terveysongelmia tai ehkäisemään tulevia. Se auttaa myös organisoimaan arjen tehokkaammin, jolloin jaksat paremmin ja saat enemmän aikaiseksi.

Neitsyille uusikuu tuo luovia ja romanttisia mahdollisuuksia. Joillakin onnellisilla se liittyy perheenlisäykseen. :) Lapset voivat muutenkin järjestää iloisia yllätyksiä. Ehkä yhteinen uusi harrastus?

Vaaoilla muutokset tai uudistukset kohdistuvat kotiin ja perheeseen. Voimasuhteet perheen parissa näyttävät muuttuvan. Tämä on oikeastaan välietappi suuremmassa muutoksessa. Suhteesi menneisyyteen voi myös muuttua.

Skorppareille tämä uusikuu tuo uusia sosiaalisia mahdollisuuksia. Voit tavata pian mielenkiintoisia ihmisiä. Luvassa on myös kiinnostavia keskusteluja ja uutisia. Ole utelias! :)

Jousimiehiä uusikuu auttaa arvostamaan omaa työtä ja saavutuksia enemmän. Olet usein liian vaatimaton ja aliarvostat omia kykyjäsi. Panoksesi on kuitenkin arvokkaampi kuin usein huomaatkaan.

Ihanaa uuttakuuta kaikille!
~ Liisa


torstai 10. tammikuuta 2013

Perääntyvät planeetat 2013



Vuonna 2013 useimmat planeetat perääntyvät (siis maasta käsin katsottuna) kuten muinakin vuosina. Astrologisen kartan taivaankappaleista ainoastaan aurinko ja kuu eivät ikinä peräänny. Perääntyessään planeetat ovat ikään kuin lepotilassa. Niiden energiat eivät ole silloin täydessä käytössä. Toimintaenergia suuntautuu enemmän menneisyyteen kuin tulevaisuuteen. Kausi on reflektoiva, ja välttämätön, koska silloin on mahdollista oppia menneistä ja muuttaa suuntaa, jos se on tarpeen. Etäisemmät planeetat perääntyvät jopa viisi kuukautta vuodessa, joten niiden perääntymisjaksoja ei yleensä huomioida erikseen. Mars ei peräänny vuonna 2013, joten se on täysissä voimissaan koko vuoden. 

Merkurius perääntyy kolme kertaa:
23.2.-18.3.2013,
27.6.- 21.7.2013 ja
21.10-11.11.2013 

Merkuriuksen perääntyessä kannattaa aina välttää suuria ostoksia, tärkeiden sopimusten solmimista ja olla tarkkana kaikkiin kommunikaatioon liittyvissä asioissa. Viestit hukkuvat tavallista helpommin ja niiden sisältö voi tulla tahattomasti väärinymmärretyksi. Aikataulut pettävät tavallista helpommin. Kausi kannattaa käyttää hyödyksi siirtämällä painopiste tietoisesti menneisyyteen. Sieltä voi löytyä nyt loistavia ideoita tai hukattuja asioita tai esineitä. Myös matkustellessa kannattaa olla varuillaan, ettei mitään katoa. Erilaiset viivästykset ja suunnitelmien muutokset ovat todennäköisiä. Toisaalta matkat saattavat tarjota mahdollisuuden kokea jotakin, mikä on joskus jäänyt puuttumaan. 

Venus perääntyy 22.12.-(1/2014). Jakso vaikuttaa ihmissuhteisiin ja yleiseen elämäniloon. Ihmissuhteet ja erityisesti parisuhde saattavat kärsiä vastatuulesta, kun niillä ei ole venuksen täyttä tukea.  Mielihyvää ei ole yhtä helppo saavuttaa kuin muina aikoina. Jaksoa ei suositella etenkään kihlauksiin tai naimisiinmenoon. Poikkeuksena ehkä uusi yritys entisen kumppanin kanssa? Suurta sisustus- tai muunkaanlaista kauneuteen liittyvää projektia ei kannata aloittaa tänä aikana.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Venus Kauriissa

Venus on vaihtanut juuri merkkiä ja siirtynyt jousimiehestä kauriiseen. Venuksen merkinvaihto kertoo muutoksesta sosiaalisessa ilmapiirissä, myös romanttisissa suhteissa. Kauriissa venus piristää erityisesti kaikkien kauriiden ja nousukauriiden elämää. Venus omassa merkissä auttaa aina luomaan myönteisen vaikutelman. Kauris on melko hillitty merkki venukselle. Se auttaa nauttimaan elämästä kypsästi ja aikuismaisesti. Laadulla on nyt enemmän väliä kuin määrällä, ja se pätee melkein kaikkeen. Kauris on hyvin statustietoinen ja myös konservatiivinen merkki, ja nyt korostuu muiden kohtaaminen työn ja muiden velvollisuuksien parissa. Työpaikan ihmissuhteet ovat erityisen tärkeitä. Niitä on tavallista helpompi parantaa seuraavien viikkojen aikana, jos siihen on tarvetta.

Työn iloa!

tiistai 8. tammikuuta 2013

Lomalta paluu...

Lomalta paluu on aina haastavaa... Varsinkin nyt tähdet ovat lisäksi olleet hankalissa kuvioissa. Hetkittäin suorastaan tuhoisissa. Onneksi nyt pitäisi helpottaa pikkuhiljaa. Normaalirytmi löytyy kyllä tämän viikon aikana. Perjantaina on uusikuu, joka helpottaa kaikenlaisia elämänmuutoksia, varsinkin jos tuli tehtyä uudenvuoden lupauksia, joita on hankala pitää. Perjantain uusikuu tuo kaikille tervetullutta itsekuria. Loppuviikosta päättäväisyys ja kunnianhimo korostuvat muutenkin itsekurin lisäksi, kun venus siirtyy kauriiseen auringon seuraksi. Ja kuu vierailee luonnollisesti myös kauriissa muodostaakseen vuoden vastuuntuntoisimman ja tavoitteellisimman uudenkuun. Kuulostaa melkein raskaalta, mutta se ei ole sitä, kun planeetat liittoutuvat auttaakseen meitä kaikkia suoriutumaan paremmin velvollisuuksistamme. Lomasta tulee hyvä olo, mutta jopa vielä parempi olo tulee omien tavoitteiden saavuttamisesta.

Alkuviikko kannattaakin käyttää omien tavoitteiden kartoittamiseen. Mitä haluat saada aikaiseksi seuraavan vuoden aikana? Missä haluat olla ensi vuonna? Mikä on tämän hetkinen suhteesi vastuuseen elämässäsi, kaipaatko enemmän vastuuta vai onko sitä liikaa?

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tammikuu 2013



Vuoden alussa elämää hallitsevat vastuu ja velvollisuudet! Jo paluu töihin lomien jälkeen kertoo siitä. Elämä on saatava taas hallintaan. Aurinko on tammikuun alun kauriissa ja lopun vesimiehessä. Kauriissa kuhisee alkukuussa, sillä auringon lisäksi merkurius ja pluto ovat kauriissa, ja venuskin viettää suurimman osan kuuta siellä. Elämän erilaiset velvollisuudet korostuvat. Pomot, opettajat ja vanhemmat saattavat olla tavallista vaativampia. Tai sitten nämä auktoriteetit kannustavat ja potkivat eteenpäin. Joskus vaatiminen osoittaa välittämistä. Kuri ja järjestys auttavat kaikkia tavoitteiden saavuttamisessa. Tavoitteet tekevät elämän mielekkääksi pitkälle tähtäimellä, vaikka ne rajoittavatkin välillä. Mistään ei tule niin hyvä olo kuin jonkin suuren projektin toteuttamisesta, ja nyt on hyvä aika pohtia omien projektien tai uran mielekkyyttä. Kauriit ovat usein menestyneitä ihmisiä, ja heidän menestyksensä salaisuus on voimien keskittäminen tavoitteeseen. Kaikki voivat oppia siitä. Jos energia hajautuu liian laajalle, tulosta ei synny. Usein kauriilla on jokin intohimo, johon hän on valmis käyttämään niin paljon aikaa ja vaivaa kuin mahdollista. Ja siitä seuraa näkyviä tuloksia. Kaikille niin määrätietoinen elämäntapa ei sovi, mutta sitä voi soveltaa johonkin elämänalueeseen, jolla kaipaa enemmän menestystä.

Uusikuu auttaa uusiin alkuihin perjantaina 11.1. kauriin merkissä. Mahdollisuudet edetä elämässä löytyvät uusien vastuualueiden ja tavoitteiden kautta. Täysikuu loistaa sunnuntaina 27.1. leijonassa. Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys asettuvat vastakkain. Elämässä täytyy löytää oikeanlainen tasapaino itseilmaisun ja kollektiivisten tarpeiden välille. Jupiter lopettaa peräytymisensä ja ottaa taas kurssin eteenpäin, mikä näkyy esim kaksosten ja jousimiesten elämässä sysäyksenä eteenpäin. 

tiistai 1. tammikuuta 2013

Kalat - vuosi 2013



Kalat kelluvat vihdoinkin turvallisesti omissa vesissään. Kalojen suojelijaplaneetta neptunus palasi omaan merkkiinsä viime vuonna ja huolehtii kalojen hyvinvoinnista vielä monta vuotta eteenpäin. Kalojen näkökulmasta melkein kaikki vaikuttaa suotuisalta. Alkuvuonna kotielämä laajenee ja paranee eri tavoilla. Luvassa voi olla esimerkiksi muutto suurempaa kotiin. Suhteet perheenjäseniin saattavat parantua huomattavasti, jos ne ovat kärsineet. Loppuvuodesta luovuus kukoistaa, ja tiedossa voi olla hyviä lapsiin liittyviä uutisia. Taiteelliset ja herkät kalat löytävät mahdollisesti uuden tavan ilmaista itseään ja yksilöllisyyttään. Se voi tapahtua henkisesti, harrastusten kautta tai vaikka käytännöllisesti sisustamalla. Kalat ovat kekseliäitä ja saattavat yllättää itsensäkin.

Raha-asiat ovat muutosvaiheessa. Muutos ei todennäköisesti ole huonompaan. Silti rahojen kanssa kannattaa varalta olla tarkkana ja ottamatta turhia riskejä. Kaloille voi myös löytyä uusi tulonlähde hyvin odottamattomalla tavalla tai joltain yllättävältä alalta. Pidä mieli avoimena eri mahdollisuuksille, mutta vältä epäilyttäviä vaihtoehtoja. Et tarvitse niitä. 

Opiskelu ja matkustelu elämänalueina tarjoavat toisaalta mahdollisuuksia, toisaalta haastetta. Ajoittain voi tuntua, ettei mikään etene, mutta kannattaa sinnitellä eteenpäin, jos esimerkiksi opiskelet. Tulokset ovat nimittäin yllättävän hyviä ja olet varmasti tyytyväinen niihin jälkeenpäin. Itseopiskelukin on erittäin palkitsevaa kaikille kaloille.

Vesimies - vuosi 2013



Vesimiehet voivat aloittaa vuoden 2013 huomattavasti kevyemmin mielin kuin useimmat edelliset, koska viime vuonna sekä neptunus että khiron siirtyivät pois vesimiehestä seuraavaan merkkiin. Molemmat planeetat koettelivat vesimiesten todellisuuden- ja kivunsietokykyä usean vuoden ajan. Hämmennyksestä toipumiseen voi mennä aikaa, mutta prosessi on jo hyvässä vauhdissa. Vesimiesten elämä muuttuu tämän vuoden aikana enemmän heidän itsensä näköiseksi. Siihen liittyy vähemmän väärinymmärryksiä ja sekasotkuja. Joillakin rahatilanne on haastava, mutta se normalisoituu vähitellen. Hitaasti mutta varmasti. Vesimiesten itseluottamus kohenee sitä mukaa kuin rahatilanne paranee. Sitä kautta myös elämänlaatu nousee. Kommunikaatio, oppiminen ja opettaminen ovat tänä vuonna vahvuuksiasi. Niitä voi hyödyntää onneksi monessa eri ammatissa ja monella eri tavalla. 

Vesimiesten ura saa uudenlaista potkua. Se myös vakiintuu. Tämä trendi alkoi jo viime syksynä, mutta vahvistuu tämän vuoden aikana. Uraan liittyvät tavoitteet ja velvollisuudet saattavat tuntua hetkittäin musertavilta, mutta ne myös palkitsevat sinnittelijät ruhtinaallisesti. Vesimiehet voivat löytää itsestää aivan uusia kykyjä ja uutta kestävyyttä. Työhön ja uraan kannattaa keskittyä nyt ja käyttää kaikki mahdolliset voimavarat, koska se palkitsee parin vuoden sisällä. Työ ja terveys paranevat erityisesti loppuvuodesta.

Kauris - vuosi 2013



Kauriilla on käynnissä hidas, henkilökohtainen muutosprosessi, jonka aikana kauriit oppivat käyttämään sisäisiä voimavarojaan hyväksi saavuttaaksen henkilökohtaiset tavoitteensa ja unelmansa. Muutos on tänä vuonna voimakkain vuoden viimeisinä tai ensimmäisinä päivinä syntyneillä kauriilla. Joulukuun puolella syntyneillä paine alkaa jo tasaantua. Myöhemmin tammikuussa syntyneet kauriit kohtaavat muutosprosessin voimakkaammin tulevina vuosina. 

Perhetilanteeseen liittyvät yllätykset saattavat myllertää elämää. Kotirintamasi on muutostilassa, joka sekin kestää useita vuosia.. Tuloksena on rennompi, avoimempi kotielämä, mutta matkan varrella on vielä joitakin töyssyjä. Kotiin tai perheeseen liittyvät taloudelliset kysymykset vaativat ratkaisua.
Kommunikaatio on kauriin vahvuus tänä vuonna. Osut vaistomaisesti asian ytimeen. Ajatuksesi liikkuvat toisinaan epätavallisia polkuja, jotka johtavat kuitenkin hyviin lopputuloksiin. Intuitiosi on vahva, ja sitä kannattaa harjaantua kuuntelemaan. 

Tänä vuonna pienempiä onnenpotkuja tuovat ensi työ- ja terveysrutiinit ja myöhemmin tänä vuonna parisuhde. Alkuvuodesta voit löytää luovia ratkaisuja ikuiseen aikapulaasi, joka estää sinua huolehtimasta itsestäni niin hyvin kuin voisit. Löydät aikaa esimerkiksi kuntoiluun helpommin kuin muulloin, jos haluat. Loppuvuonna parisuhde kukoistaa. Tunnet jopa ehkä saapuvasi uudelle kuherruskuukaudelle. Myös muut ihmissuhteet hyötyvät tästä vaikutuksesta. Muut ihmiset saattavat tarjota apua tai mahdollisuuksia yllättäen. Yhteistyö tuottaa hyviä tuloksia.

Jousimies - vuosi 2013



Jousimiehen alkuvuosi on erityisesti ihmissuhteiden paranemisen ja kehittymisen aikaa, koska oma suojelijaplaneettasi jupiter viettää sen vastamerkissäsi kaksosessa. Se auttaa paitsi saavuttamaan sellaisen parisuhteen kuin ansaitset ja haluat myös tekemään positiivisen vaikutuksen muihin ihmisiin. Saat helposti apua muilta ihmisiltä, joten käytä sitä hyvään tarkoitukseen. Yhteistyö ja kommunikaatio ovat nyt avainasemassa. Nauti kaikista ihanista ihmisistä elämässäsi! 

Loppuvuosi on luonteeltaan syvällisempi ja intensiivisempi. Alkuvuoden keveys ja rentous ihmissuhteissa muuttaa muotoaan ja joudut harkitsemaan arvojasi suhteissa muihin. Elämän jakaminen muiden kanssa syvällisellä tasolla voi pelottaa, mutta saat siihen apua. 

Kotielämääsi palaa vähitellen rauha, jota olet jo kaivannut. Muutos on jo hyvässä alussa ja syvenee entisestään tänä vuonna. Kodistasi voi tulla juuri sellainen henkinen pako- ja latautumispaikka kuin haluat. Pidä silti mielessä henkilökohtaiset tavoitteesi, sillä perhe- tai kotitilanne voi välillä harhauttaa sinut niistä. Tarvitset elämääsi molempia, omia projekteja ja perheen tukea, ja löydät vähitellen tasapainon niiden välille. Toisaalta luovuutesi voi ilmetä tänä vuonna jollain arvaamattomalla tavalla. Samaten lapset saattavat yllättää. Raha-asioissa on menossa hidas muutostrendi, joka auttaa vakiinnuttamaan tulosi toivomallesi tasolle.

Skorpioni - vuosi 2013



Tämä on kaikille skorpioneille intensiivinen muutoksen vuosi. Sekä saturnus että kuunsolmu ovat omassa merkissäsi, ja molemmat muokkaavat omalla tavallaan juuri sinun elämääsi enemmän kuin muiden merkkien. Muutokset eivät ole aina helppoja, mutta olet varmasti niihin hyvin tyytyväinen pidemmän päälle. Löydät itsestäsi uusia mahdollisuuksia, joista et ole ehkä uskaltanut uneksiakaan. Saavutat myös kypsyyttä, ja itseymmärrystä. Henkilökohtainen muutos on avainasemassa. Muut eivät voi neuvoa siinä, sillä vain itse tiedät mitä todella kaipaat elämääsi. Persoonallisuutesi kypsyminen vaikuttaa suotuisasti myös ihmissuhteisiisi. Muutoksen myötä huomaat, että on helpompi ymmärtää muita ja heidän heikkouksiaan. Ihmissuhteet muuttuvat antoisammiksi myös siksi, että olet paremmin sinut itsesi kanssa etkä kaipaa muita tekemään itseäsi onnelliseksi. 

Henkilökohtaisen muutoksen teeman lisäksi viime vuonna elämässäsi alkoi pitkä trendi, joka on paitsi luova myös romanttinen. Se auttaa palauttamaan taian elämään. Nauti elämästäsi ja harrastuksistasi ilman suorituspaineita. Se saattaa ilahduttaa myös lasten kautta. Se kestää useita vuosia, ja on suotuisa aika hankkia lapsia, mikäli se on ajankohtaista. Löydät monia uusia tapoja ilmaista itseäsi ja yksilöllisyyttäsi. Loppuvuodesta trendi vahvistuu entisestään ja saa myös filosofisempia sävyjä. Saat ehkä uusia ideoita siitä minne haluaisit olla matkalla. Heinä- ja elokuu näyttävät erityisen nautinnollisilta kuukausilta.  

Työrutiinit saattavat muuttua äkisti. Kaipaat niihin enemmän vapautta ja omaa sanavaltaa. Voit myös saada hyviä työhön liittyviä ideoita yllättäen. Joustavuus auttaa selviämään äkillisistä muutoksista.

Vaaka - vuosi 2013



Olet mitä luultavimmin saavuttanut paljon määrätietoisella työllä viimeisten parin kolmen vuoden aikana. Nyt pääset jo nauttimaan työsi hedelmistä. (Ihan kuin hyvin tehdyssä työssä ei olisi kiitosta tarpeeksi.) Tämä kausi keskittyy sen sijaan ansiotuloihisi. Kannattaa miettiä, miten voit tienata palkkasi mahdollisimman mielekkäällä tavalla ja miten käytät tai säilytät rahojasi niin, että saat niistä mahdollisimman paljon hyötyä. Jatkamalla kärsivällisesti valitsemallasi tiellä voit vakiinnuttaa itsellesi hyvät tulot vuosiksi eteenpäin. Myös arvomaailmasi muuttuu samalla. Itseluottamustasi koetellaan, mutta toisaalta se on nousussa.  

Ihmissuhteesi kaipaavat muutosta. Tämän ja muutamien seuraavien vuosien aikana suhteesi muuttuvat todennäköisesti vapaammiksi ja suvaitsevaisemmiksi. Molemmat osapuolet hyötyvät muutoksesta, sillä se tuo myös lisää tilaa suhteeseen ja ruokkii sitä uusilla mielenkiintoisilla asioilla. Anna tietoisesti tilaa muutokselle, jottei se tapahdu äkillisesti ja väkivaltaisesti. Muutos liittyy erityisesti parisuhteeseen, mutta myös muihin tiiviisiin kumppanuussuhteisiin.  

Loppuvuodesta kannattaa satsata uraan ja muihin tärkeisiin tavoitteisiin, sillä ne saavat erityistä tukea. Voit saada lyhyessä ajassa paljon aikaiseksi ja sinulla on tavallista enemmän itseluottamusta. Mieti ajoissa mitä haluat, sillä tilanteet voivat ilmaantua nopeasti. Tai saatat saada yllättäen palkinnon aikaisemmasta uurastuksestasi. Saat halutessasi myös lisää vastuuta. Näyttää siltä, että nautit uusista velvollisuuksista.