torstai 24. joulukuuta 2015

* Joulun transiitit *

Mainitsin jo aikaisemmin, että joulupyhiksi on tulossa oikein mukavat transiitit. Nyt niistä hieman enemmän. :)

Jouluaattona eli torstaina venus ja jupiter muodostavat kauniin sekstiilin. Se tuo helposti hyvän mielen kaikille kiireen keskelläkin. Venus liittyy kauneuteen ja rakkauteen ja jupiter kasvattaa kaikkea mitä se koskettaa. Silloin on helppo olla kiitollinen kaikista asioista, jotka ovat hyvin.

Joulupäivänä on lämmin täysikuu ravussa ja lisäksi merkuriuksen ja jupiterin kolmio. Täysikuulla on hyvät aspektit marsiin ja neptunukseen. Ylipäänsä täysikuu ravussa sopii loistavasti perheen, suvun ja muiden läheisten kanssa oleskeluun. Ja hyvin syömiseen! :) Kivakiva! Merkurius ja jupiter ovat sosiaalisia ja uteliaita planeettoja, joten jouluna kannattaa seurustelun lisäksi tarttua kirjaan tai katsoa mielenkiintoinen elokuva.

Mukavaa joulua kaikille!
~ L


tiistai 22. joulukuuta 2015

Vuoden pimein päivä

Tänään on talvipäivänseisaus ja samalla vuoden lyhyin päivä. Ei välttämättä onneksi se pimein, vaikka otsikossa niin lukeekin. Astrologisesti päivä on tärkeä käännekohta, oikeastaan tärkeämpi kuin uusivuosi, joka ei ole mitenkään sidoksissa taivaankappaleisiin. Aurinko siirtyy jousimiehestä kauriiseen ja päivät alkavat pikkuhiljaa pitenemään....

Kauriin merkki on astrologisesti kartan yläosassa. Se merkitsee konkreettisia tavoitteita ja työskentelyä omaksi ja muiden parhaaksi. Aina idealistiseen jousimieheen verrattuna se on määrä- ja tulostietoinen. Tämä on kaikille hyvä aika laittaa asioita järjestykseen, käytännössä ja tietenkin myäs henkisesti. Yhtäkkiä toiminta on paljon helpompaa kuin aikaisemmin, koska ihmiset tietävät selkeämmn mitä haluavat.

Jouluaatoksi ja joulupäiväksi on muuten luvassa ihania aspekteja ja kaunis täysikuu...!

~ L

perjantai 18. joulukuuta 2015

Parantavat sanat

Tälle viikolla osuu useampia aspekteja, joita voidaan pitää parantavina. Venuksen ja pluton sekstiili oli muun muassa sellainen, samoin tänään ja huomenna vaikuttava venuksen ja khironin kolmio. Lisäksi viikonloppuna vaikuttaa merkuriuksen ja pluton yhtymä.

Muiden planeettojen kontaktit plutoon ja khironiin herättelevät aina sisäistä voimaamme. Tunteissa on paljon voimaa ja ne lopulta päättävät mitä teemme ja miten onnistumme siinä. Venuksen ja khironin kolmio erityisesti muistuttaa siitä, miten vaikeimmistakin asioista voi saada paljon ja jäädä lopulta voitolla. Usein parhaimilla ihmisillä on takanaan joku tragedia, josta huolimatta he ovat päättäneet nauttia elämästä. Toinen vaihtoehto olisi katkeroituminen ja muiden ihmisten tai olosuhteiden syyttäminen.... Eikä sen tarvitse olla mitään dramaattista, mutta nyt on mahdollista nähdä paljon kauneutta ja uusia mahdollisuuksia vanhoissa ongelmissa!

~ L

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Venuksen sekstiili plutoon

Flunssa painaa täällä päälle, tai jokin muu syystalviväsymys...

Mutta tänään ja huomenna vaikuttaa ihana sekstiili venuksen ja pluton välillä. Sekstiilithän ovat lempeitä, mutta omalla tavallaan tehokkaita aspekteja kahden planeetan välillä. Venus on skorpionissa nostamassa mielialaa ja pluto kauriissa. Molemmat planeetat vaikuttavat toisiinsa. Venus tuo vaikutuksellaan lisää iloa ja rentoutta töihin, myös ihmisten välistä ymmärrystä ja onnistumisia. Pluto kauriista taas tuo lisää vakautta ja kestävyyttä läheisiin ihmissuhteisiin. Se auttaa myös ratkaisemaan raha-asioita omaksi eduksi. Nyt kannattaakin hoitaa ihmissuhteita ja/tai talousasioita, koska voit saada pienellä vaivalla kestäviä ja hyviä tuloksia.

~ L

torstai 10. joulukuuta 2015

Uusikuu jousimiehessä - uudet horisontit

Jousimies on utelias merkki, ikuinen opiskelija, joka innostuu aina uusista asioista. Uusikuu jousimiehessä tuo kaikille mahdollisuuden oppia jotakin hauskaa ja mielenkiintoista, ehkä myös hyödyllistä. :) Uusia ideoita ja mahdollisuuksia näyttää olevan joka puolella!


Uusikuu on tarkka perjantaina, mutta se tuntuu selvästi myös päivän pari etu- ja jälkikäteen. Ilma on muutenkin sakeana transiitteja. Mars ja uranus ovat vastakkain ja venus muodostaa kolmion neptunukseen. Yleensä oppositiot ovat vaikeita, mutta tällä kertaa uusikuu ikään kuin aukaisee marsin ja uranuksen opposition, eli sillä on täydet mahdollisuudet avautua pehmeästi. Joskus asiat vain loksahtavat paikoilleen ja tämä uusikuu näyttää juuri siltä! Se näyttää, että kaikkiin ongelmiin löytyy ratkaisu kärsivällisyydella ja avarakatseisuudella.

Ainoa "vaikea" aspekti on uudenkuun neliö jupiteriin. Sekin on suhteellista... Kuvio johtaa helposti ylilyönteihin: ylensyöntiin, shoppailuun, omien voimien yliarvioimiseen, eli malttia tarvitaan jonkin verran. Erityisesti viikonlopun pikkujouluissa kannattaa varoa ylettömyyksiä, vaikka ne voivat olla joskus hauskojakin. ;)

Jousimiehille uusikuu tuo tietenkin voimalatauksen koko tulevaa vuotta varten. Toinen voimakas päivä on tietenkin oma auringonpaluu, joka joillakin jouskareilla on jo ollut ja joillakin vielä tulossa. )

maanantai 7. joulukuuta 2015

Uuteen jännittävään viikkoon!

Tällä viikolla on pari mielenkiintoista tapahtumaa: uusikuu jousimiehessä ja marsin ja uranuksen oppositio, molemmat perjantaina!

Viime viikonloppu saattoi olla rankka, koska se huipentui marsin ja pluton neliöön. Se on henkisesti ja fyysisesti uuvuttava aspekti. Tämän viikon mars-aspektit ovat tavallaan jatkoa sille, mutta usein oppositio on mukavampi kuin neliö, koska siinä itsessään on tasapainon mahdollisuus. Lisäksi aurinko ja uusikuu ovat avuliaassa kulmassa sekä marsiin että uranukseen, mikä lupaa nopeita ratkaisuja.

Sitä ennen keskiviikkona on auringon ja uranuksen energinen kolmio. Se tuo uusia ideoita, kontakteja ja mahdollisuuksia. Keskiviikko on varmasti mielenkiintoinen päivä.

Perjantaina on muiden kuvioiden lisäksi venuksen ja neptunuksen ihana kolmio. Uusikuu tuo ihania mahdollisuuksia erityisesti opiskeluun ja matkusteluun, mutta se tuo myös uusia näkökulmia omaan elämään ja omiin kykyihin. Venus ja neptunus lisäävät siihen romanttista ja hellää tunnelmaa....

Viikonloppu kuluukin sulatellessa viikon muita jännittäviä kuvioita....!

perjantai 4. joulukuuta 2015

Venus skorpioniin

Ensi yönä venus siirtyy skorpioniin. Venus hallitsee elämäniloa ja kauneudentajua. Se tuo mukanaan ihania kokemuksia ja uusia mahdollisuuksia aina uudelle alueelle. Vuorotellen kaikille merkeille. Saturnus vaikutti vielä syyskuussa skorppareihin ja siksi uskon, että tämä venuksen vierailu on erityisen tärkeä. Skorppareilla on ollut paljon vakavia asioita mietittävänä, mutta nyt venus tuo onneksi kevyempää ja iloisempaa virtausta. :)

Venus skorpionissa auttaa näkemään kauneutta pinnan alla, asioissa joissa kaikki eivät sitä näe. Kauneus on syvissä tunteissa, luottamuksessa ja uskollisuudessa. Siksi venus skorpionissa ei ole vain seksuaalista vetovoimaa, vaan paljon paljon enemmän....

Venus liittyy aina myös ihmissuhteisiin ja tuo nyt mahdollisuuden syventää niitä. Vaikutus liittyy kumppaniin, mutta myös muihin tärkeisiin ihmisiin, kuten läheisiin ystäviin tai sukulaisiin. Ja ihan materiaalisella tasolla venus liittyy rahaan ja tällä kertaa osuvasti veronpalautuksiin... No, ainakin noin päivän tarkkuudella. ;) Rahaa voi tulla myös muista yhteisistä lähteistä, kun venus osuu skorppariin!


tiistai 1. joulukuuta 2015

*Joulukuun taivaanmerkit*

Joulukuu on rauhallisempi ja mutkattomampi kuin marraskuu. Planeetat ovat hajaantuneet useaan lähimerkkiin. Aurinko on ensimmäiset kolme viikkoa uteliaassa jousimiehessä. Merkurius kiiruhtaa jo tehokkaaseen kauriiseen. Venus on suurimman osan joulukuuta skorpionissa ja mars vielä vaa'assa. Ilmassa on mahdollisuuksia moneen eri suuntaan, kaikille eri elementeille, ilman minkään totaalista dominointia.

Kuun alkupuolella osuu pari päivää, jolloin kannattaa olla varuillaan. 6.12. ja 11.12. mars hämmentää ensin neliöllä plutoon ja sitten oppositiolla uranukseen. Molemmat ovat lyhytkäisiä transiitteja verrattuna viime kuun saturnuksen kuvioihin, mutta ne eivät ole ihanteellisia esimerkiksi yhteistyöhön.

Uusikuu jousimiehessä 11.12. tuo uusia alkuja erityisesti jousimiehille, mutta kaikille muillekin merkeille. Jousimiehet kaipaavat paljon vaihtelua ja valinnanvaraa, ja tämä uusikuu tuo niitä. Yhtä aikaa on potentiaalisen kaunis kolmio venuksen ja neptunuksen välillä.

Aurinko siirtyy kauriiseen 22.12. Se on samalla talvipäivänseisaus, jonka jälkeen päivät alkavat pikkuhiljaa pitenemään. Kauriissa auringon energia muuttuu paljon käytännöllisemmäksi idealistisen jouskarin jälkeen. On mahdollista saavuttaa paljon muutamassa viikossa.

Täysikuu on joulupäivänä 25.12. Jouluaattona on mukava sekstiili venuksen ja jupiterin välillä ja joulupäivänä myös merkuriuksen ja jupiterin kolmio. Luulen että tänä vuonna kaikki tykkäävät lahjoistaan! :)

~ L